Toimittaja Hilla Blomberg teki pitkän uran Yleisradiossa, mutta on eläkkeelle jäätyäänkin halunnut edistää työhyvinvointia. Siksi hän pestautui toimistomummoksi.

Ensimmäisenä eläkeaamunaan toimittaja Hilla Blomberg asetteli edellispäivänä saamansa kukat, lahjat ja tervehdykset kotinsa pöydälle. Hän otti niistä valokuvan, jotta muistaisi kaiken vielä sen jälkeenkin, kun kukat olisivat jo kuihtuneet. Oli karkauspäivä helmikuussa 2024. 

– En ollut vähääkään haikea. Join aamukahviani ja olin pakahduttavan onnellinen siitä, mitä ihmiset olivat minulle läksiäispäivänä sanoneet, Hilla, 66, kertoo.

Join aamukahviani ja olin pakahduttavan onnellinen.

Työura Yleisradiossa oli ollut pitkä, lähes 40 vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eläkkeelle jäätyäänkin Hilla on halunnut edistää työhyvinvointia. Sen vuoksi hän esimerkiksi ryhtyi toimistomummoksi. Pestiin johti someilmoitus. Siinä etsittiin eläkkeelle jääneitä ihmisiä, jotka kävisivät työpaikoilla hoitamassa kahvittelua ja keskustelemassa työntekijöiden kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Firman työntekijät ovat pääosin kiireisiä kolmikymppisiä. Kävin kerran viikossa iltapäiväkahvien aikaan juttelemassa heidän kanssaan. Keskustelimme työssä jaksamisesta, ja rohkaisin pitämään taukoa. Samalla he tutustuivat paremmin toisiinsa.

Varaäidit auttoivat vaikeina hetkinä

Työuralla erityisen merkitykselliseltä Hillasta tuntui vuonna 2007 alkanut television Aamusydämellä-ohjelma, jota hän juonsi. Siinä tavalliset ihmiset kertoivat vaikeista kokemuksistaan ja selviytymisestään.

– Rohkaisin ihmisiä avoimuuteen. Monesti haastateltavat sanoivat, että jos heidän tarinastaan on jollekulle muulle apua, he lähtevät mukaan.

Vastoinkäymisiä Hillalla oli ollut itselläänkin. Niitä hän oli vuosien mittaan jakanut ystävien ja läheisten kanssa.

Eläkkeellä Hillalla on ollut aikaa paneutua menneisiin tapahtumiin. Alkuvuodesta ilmestyneessä muistelmateoksessaan hän kirjoittaa muun muassa edesmenneen äitinsä alkoholiongelmista.

Rohkaisin ihmisiä avoimuuteen.

– Olin toimittajana käsitellyt keskusteluohjelmissa monesti sitä, miten alkoholiongelmat vaikuttavat läheisiin, puolisoon ja lapsiin. Oman äitini kautta sain taustaa aiheen käsittelylle.

Hillan viesti alkoholiongelmaisten läheisille on, että itseään ei kannata syyllistää eikä väsyttää loputtomiin. Hänelle tukena toimivat tuttavapiiriin kuuluvat tädit, jotka vaikeina hetkinä olivat kuin varaäitejä.

– Nämä sydämelliset ihmiset näkivät tuskani, mutta kannustivat minua samaan aikaan pitämään huolta omasta elämästäni ja lapsistani.

Lue lisää Hilla Blombergista ET Terveys -lehden numerosta 8/25. Tilaajana voit lukea jutun ja ET Terveyden vanhoja numeroita Digilehdet.fi-palvelussa

Sisältö jatkuu mainoksen alla