Toimittaja Mirja Pyykkö, 78: ”Toivottomuus lisääntyy suomalaisten arjessa”

Moni muistaa Mirja Pyykön, 78, Yleisradion televisio-ohjelmista A-raportti ja Haastattelijana Mirja Pyykkö.

Hän sai aikaan yhteiskunnallista keskustelua, joka laajeni kansalaisliikkeeksi esimerkiksi silloin, kun Mirja vieraili Lastenklinikalla syöpää sairastavien lasten osastolla vuonna 1982.

Osasto 10 pysäytti suomalaiset televisionkatsojat. Raportti käynnisti kansalaiskeräyksen, jonka avulla saatiin vuodessa kokoon neljä miljoonaa markkaa. Varoilla parannettiin syöpäsairaiden lasten oloja.

-Olen tv-ohjelmien sekakäyttäjä. Selaan ja pysähdyn monenlaisiin ohjelmiin, mutta aikuisten leikkiohjelmia, joissa matkustetaan kilpaa kaukomailla tai etsitään pettureita, en katso koskaan.

– Kuuluin siihen arveluttavaan ryhmään, jolle työ on kaikki eli keino ansaita ja samalla mieluinen harrastus. Töissä sain tavoitella tasa-arvoisempaa maailmaa.

Kuuluin siihen arveluttavaan ryhmään, jolle työ on kaikki.

Niinpä Mirja haastatteli lappilaisia, nuorisovankeja, työttömiä ja muita, joiden arkeen nousevan hyvinvointiyhteiskunnan auringonpaiste ei ulottunut.

– Kansalaisten ääni ei mielestäni kuulunut tarpeeksi. Poliitikot selittivät, miten meillä menee. Halusin kuulla tavallisen suomalaisen ajatuksia. Toimittajan velvollisuus on tuoda näkyväksi asioita, joiden tiedämme olevan todellisuutta, mutta jotka jäävät piiloon.

Ei näin saa sanoa

– Koin tarpeelliseksi tuoda näkyväksi ilmiöitä, jotka kertoivat tasa-arvon puutteesta. Ajattelin, että todellisuus avautuu arjen ja ihmiskohtaloiden kautta, eli elämästä tutkijoiden raporttien takana. Mitään ideologista suuntausta en voinut ajatella omakseni.

Kaikki eivät Mirjan havainnoista pitäneet. Vuonna 1993, vaikean laman alkumetreillä, Mirja meni kuvaajan kanssa Helsingin Kallioon työkeikalle.

Kuva sadan metrin leipäjonosta havahdutti myös poliitikot.

Pelastusarmeija oli perustanut sinne leivänjakelupisteen, ja kuva sadan metrin leipäjonosta havahdutti myös poliitikot.

Jotkut kansanedustajat lähettivät Yleisradion toimitukseen viestejä, joiden mukaan Suomesta ei saa antaa tällaista kuvaa. Se kuulemma tuhoaisi maineemme ulkomailla.

Vielä on toivoa

Mirja jäi Yleisradiosta eläkkeelle 17 vuotta sitten. Nyt aamuihin kuuluu televisio uutisineen. Hän on päivän aiheista kartalla jo kahvia keittäessään.

– Olen tv-ohjelmien sekakäyttäjä. Selaan ja pysähdyn monenlaisiin ohjelmiin, mutta aikuisten leikkiohjelmia, joissa matkustetaan kilpaa kaukomailla tai etsitään pettureita, en katso koskaan.

Mirja haluaa olla mummi, joka antaa lapsille mallia faktatietojen etsijänä

Eläkkeellä Mirjalla on aikaa huomata arjen pienet asiat, ja elämä tuntuu hyvältä verrattuna hektisiin vuosiin. Sen sijaan maailma ei ole muuttunut siihen suuntaan kuin Mirja nuorena toivoi.

– Toivottomuus lisääntyy suomalaisten arjessa. Juuri kun luulimme olevamme turvassa terveytemme ja vanhustemme hoidon kanssa, voimme lukea uutisen toisensa jälkeen siitä, kuinka hataralla pohjalla ne ovat.

Maailma ei ole muuttunut siihen suuntaan kuin Mirja nuorena toivoi.

Silti Mirja on toiveikas, kun hän ajattelee sitä, kuinka olemme aiemminkin selviytyneet. Ajattelee koronavuosista selviytymistä ja 1990-luvun lamavuosista selviytymistä.

Ajattelee poliitikkoja, jotka onnistuivat 1960-luvulla luomaan maan, jossa naiset pääsivät töihin ja lapset tarhaan. 

Ajattelee suomalaisia, jotka selviytyivät ehjin nahoin ja toiveikkaina sotien rintamilta.

– Miksi meillä olisi oikeus luovuttaa? Toivoaan eivät heittäneet meidän vanhempamme eivätkä heidän vanhempansa. Ehkä tosiaan olemme syntyneet sitkeiksi.

Siksi Mirjasta meillä on toivoa.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 2/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.