Ala-Luosta on yksi Rautavaaran kunnan syrjäkylistä Pohjois-Savossa. Siellä asuu monta hyvää miestä. Tapasimme heistä neljä: sinkun, eronneen, leskimiehen ja viiden pojan isän. Arki rullaa vaivatta, mutta kolmeen tupaan kaivattaisiin vielä emäntää.

Kunnantalon seinässä on vaakuna, säiden pieksemä mutta miehekäs: kaksi kirvestä ristissä. Jos käyttää hieman mielikuvitusta, kirveen varret näyttävät naisen sääriltä. Alla hohtaa punainen uroksen merkki. Oikeasti se on raudan merkki, viittaus seudulta louhittuun järvimalmiin.

Ollaan Rautavaaralla, joka on virallinen pitkien etäisyyksien kunta Pohjois-Savossa. Pienen kunnan toinen tuntomerkki on miesvaltaisuus. Naisen puutteelle osataan kyllä nauraakin. Rautavaara-päivien ohjelmaan on perinteisesti kuulunut savottaemännän veisto moottorisahalla.

Tavallisena iltana kunnan pääraitilla päristelee pari mopopoikaa. Muuten on rauhallista – ja hyvä niin. Poliisin palvelut on ulkoistettu Nurmekseen, jonne on 50 kilometriä. Lääkärillä on vastaanotto kahtena päivänä viikossa. Päivystys on Kuopiossa, jonne kertyy matkaa sata kilometriä.

Juuret syvällä

Ala-Luostan syrjäkylälle on Rautavaaran keskustasta 30 kilometriä. Kauppa ja koulu lopettivat 90-luvulla, vanhukset ja sairaat ovat muuttaneet palveluiden perässä pois. Mutta vahvimmat ovat jääneet.

Ala-Luosta on saanut nimensä järvestä, jonka suurin selkä on reilut viisi kilometriä pitkä. Monella on matkaa lähimpään naapuriin saman verran.

”Koskaan en ole muusta haaveillut.”

Ahosen sukutila löytyy kylän vanhasta ytimestä. Vireästi toimivalle seurantalolle, entiselle koululle, on vain kivenheitto. Siellä järjestettyjä perinnepäiviä muistellaan vieläkin. Menestys oli niin huima, että tiet tukkeutuivat.

Ahosen päärakennusta ympäröivä piha on näyttävästi pengerretty, kukkapenkissä loimuavat samettiruusut. Tuvan ikkunasta aukeava maisema muistuttaa, että suku on viljellyt maata samoilla aukeilla 1800-luvulta lähtien.

– Koskaan en ole muusta haaveillut, sanoo nykyinen isäntä Seppo Ahonen, 55.

”Työtä pittää tehä!”

Hän on onnekas, sillä työllä on jatkaja, pojista toiseksi vanhin Tommi, 29.

Kun kysyy isältä ja pojalta, millaisen miehen mallin he ovat saaneet, toisistaan tietämättä he vastaavat samalla tavalla.

– Työtä pittää tehä!

Monella läheisellä tilalla toiminnan lopettaminen on ollut itsestäänselvyys, vaikka maa- ja metsätalous työllistää kunnan väestä yhä 90 prosenttia.

Kun Seppo 80-luvulla maatalouskoulun ja armeijan jälkeen ryhtyi isännäksi, Ala-Luostassa oli reilut parikymmentä maitotilaa. Nyt niitä on neljä. EU:n vauhdittamasta tilakoon kasvusta kertoo se, että nykyiset yrittäjät tuottavat maitoa saman verran kuin entiset pikkutilat yhteensä.

Tommi Ahonen ajattelee olevansa onnekkaampi kuin moni ikäisensä.
Tommi Ahonen ajattelee olevansa onnekkaampi kuin moni ikäisensä.

Henkisesti valmis

Tuvan leivinuuniin mahtuu paistumaan kerralla 18 leipää. Pitkän mäntypöydän pinnassa näkyvät kuuden lapsen haarukoimat jäljet.

– Ei tästä mitään tulisi, jos ei olisi tuollaista emäntää, sanoo Seppo ja myöntää, että voisi sen useamminkin Päiville sanoa ääneen.

Rivien välistä kuulee, että Ahosilla ajatellaan aina ensin me ja vasta sitten minä.

Talvellakaan ei olla jouten, mutta henkinen paine on silloin pienempi. Kesällä kaiken pitää sujua justiinsa ajallaan.

Laajamittainen metsäurakointi alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun perheen pojat tulivat sopivaan ikään. Nyt Metsätyö Ahonen työllistää viidestä pojasta kolme. Sepolla on vielä virallisia työvuosia jäljellä, mutta henkisesti hän olisi jo valmis antamaan pois valtaa ja vastuuta, jatkamaan töitä poikien kaverina.

Viimeisten 30 vuoden aikana perheyrityksessä ei ole juuri lomailtu.

– Virkistyn, kun saan urakan valmiiksi. Ei sen kunniaksi tarvitse ryypätä tai harjakaisia viettää.

Vain saappaat eivät kestä isältä pojalle.
Vain saappaat eivät kestä isältä pojalle.

Samaan aikaan, kun isä maanittelee 25-päisen karjan metsälaitumelta lypsettäväksi, Tommi pörrää muutaman kilometrin päässä rehun teossa. Traktorin sammiossa mehustunut ruohomassa kääräistään muovipaaliin. Ohjaamon radiossa täysillä räyhäävä rokki antaa prosessille oman rytminsä. Onhan tässä estradia.

Tommi sammuttaa moottorin ja harppoo vastaan kuin Suomi-Filmin sankari. Hymy on leveä, kiipeää silmiin saakka.

– Lapsesta asti minulle on ollut selvää, että tulevaisuuteni on täällä.

”Viimesen päälle hyvä isä.”

Tommi on ammatiltaan metsäkoneenkuljettaja mutta haluaa auttaa perhettä osallistumalla maatilan kesäsesonkiin. Hän saa siitä erityistä iloa, kun on sellaiseksi kasvatettu ja rakastettu. Sadonkorjuun jälkeen on taas metsätöiden vuoro. Perheettömänä Tommi on ottanut tehtäväkseen raskaat ilta- ja yövuorot.

– Kalliita monitoimikoneita ei kannata liikaa lepuuttaa. Itse pitäisi kyllä nukkua enemmän, Tommi myöntää.

Öinen metsä on joskus erikoisen kaunis. Joskus se voi olla myös vaarallinen.

– Isä on aina korostanut, ettei pidä yksin kiirehtiä selvittämään kaikkia ongelmia.

Isään poika tuntuu luottavan lähes kaikessa.

– Viimesen päälle hyvä isä.

Samaan kyytiin

Tommin talo sijaitsee parinsadan metrin päässä lapsuuskodista. Se on sama talo, jossa isovanhemmat asuivat ennen Rautavaaran kirkonkylälle muuttoaan. Tommi on laitellut pihalleen yhtä ja toista uutta. Grillikota ja kylpypalju ovat kovassa käytössä saunailtoina. Kouluajoilta tuttuja kavereita on vielä jäljellä.

Hyvässä seurassa tanssimatkatkaan eivät tunnu pitkiltä. Kajasteen lavalle Nurmekseen on 70 kilometriä. Talvisin ajetaan Kuopioon asti. Sieltä tulee ostettua vaatteetkin. Äiti kelpaa parturiksi, hän kun hallitsee homman hyvin.

Tommi kuljettaa talvet metsäkonetta ja korjaa kesäisin satoa.
Tommi kuljettaa talvet metsäkonetta ja korjaa kesäisin satoa.

Rautavaaralla on alle kolmekymppisiä miehiä tuplasti enemmän kuin samanikäisiä naisia. Helsingissä sataa naista kohti on 86 miestä.

Nettideittailu ei Tommia kiinnosta. Eikä verkossa roikkuminen muutenkaan.

– Hyödytöntä hommaa.

”Semmoisen tytön takia kannattaa ajaa vähän kauemmaskin.”

Isä löysi elämänsä naisen aikanaan Juankoskelta. Tomminkin päällimmäinen toive on löytää samanhenkinen tyttö. Sellainen, joka on valmis jakamaan maatilan arjen ja tekemään arjesta juhlan.

– Semmoisen tytön takia kannattaa ajaa vähän kauemmaskin.

Amerikan meininkiä

Rautavaara on Suomen suurimpia muuttotappioalueita. Väkiluku on nipin napin 1 700, josta eläkeläisiä on lähes puolet.

Yksi heistä on Ahosten vuokramaiden kupeessa asuva Rauno Ovaskainen, 71. Hän on täältä syntyisin ja muistaa, miten Ala-Luostalle saatiin sähkö vasta 60-luvulla.

Nyt miehen ympärillä on paljon sellaistakin, mitä hän ei tarvitse. Itse tehty kaappikello ja bingosta voitettu ryijy ilahduttavat silmää. Lipaston päällä on maaseudun kehittämistyöstä myönnetty Suomen Leijonan Ansioristi.

”Palasimme Suomeen velvollisuudentunnosta.”

Vajan ovesta kurkistaa pölyn peittämä Chrysler, aito amerikanrauta. Rauno muutti vaimonsa ja poikansa kanssa New Yorkin liepeille vuonna 1976, työnjohtajaksi Kohon mailatehtaalle, jossa tehtiin NHL-pelaajille räätälöityjä puumailoja. Suomeen perhe palasi neljä vuotta myöhemmin.

– Velvollisuudentunnosta. Vanhemmat olivat siinä kunnossa, että kotitila Rautavaaralla olisi muuten mennyt myyntiin, Rauno kertoo.

Golfin peluu jäi kotikonnuille palatessa, mutta tilalle tuli kunnallispolitiikka. Nykyään Rauno on Rautavaaran perusturvalautakunnan puheenjohtaja. Omassakin arjessa on viime aikoina riittänyt pähkäilyä. Kaulavaltimon tukos saatiin avattua, mutta se ei mennyt jälkiä jättämättä. Askel on madaltunut.

– Ehkä viisi vuotta menee täällä vielä kevyesti. Enkä senkään jälkeen halua tilaa autioittaa.

Rauno uskoo kunnan itsenäisyyteen, ”jos valtionosuudet pysyvät ennallaan”.

”Väki vähenee ja vanhenee, mutta ei tämä mikään kriisikunta ole.”

– Väki vähenee ja vanhenee, mutta ei tämä mikään kriisikunta ole. Tilinpäätös on pysynyt plussalla neljänä vuonna peräkkäin.

Luonnonrauha ja halvat neliöt ovat vetäneet puoleensa myös lapsiperheitä ja paluumuuttajia. Rautavaaralla törmää toki myös hylättyihin taloihin, joiden ympäriltä perikunta on parturoinut kotimetsän. Monilla asutuillakin taloilla on vain käyttöarvo. Katuvalottomat soratiet näyttävät luontonsa talvipimeillä, mutta sydänkesällä maiseman kauneus pakahduttaa.

Vieläkin kutkuttaa

Kun Rauno jäi leskeksi kymmenen vuotta sitten, hän meni äijien kokkikurssille ja päätti pitää arjen raiteillaan. Hän on hyvillään, että naisten ja miesten roolit ovat sekoittuneet myös maaseudulla. Kihloissakin hän on kerinnyt olla.

”Pari olutta viikossa oli hänen mielestään liikaa.”

– Kunnes morsian ilmoitti, ettei tahdo jäädä katsomaan rapistumistani. Pari olutta viikossa oli hänen mielestään liikaa.

Raunolle oli liikaa samassa huushollissa asunut anoppi. Kihlauksen purkauduttua Rauno pani tuulemaan ja pääsi Maajussille morsian -ohjelmaan.

– Loppusuoralla hävisin 14 vuotta nuoremmalle kaverille.

Taannoisen sairaalareissun aikaan Raunolle tuli pientä kinaa nuoren kuopiolaisen naislääkärin kanssa.

– Vähän häntä näpäytin. Ja hän otti minulta ajokortin pois kolmeksi kuukaudeksi!

Tuon ajan Rauno oli tavallistakin innokkaampi Facebook-käyttäjä. Hän kokee netin tasaavan pitkiä etäisyyksiä.

”Toivon, että joskus vielä kolahtaa ja kunnolla!”

Kavereita on löytynyt myös tanssipaikoilta, vaikka jenkka ei enää sujukaan.

– Toivon, että joskus vielä kolahtaa ja kunnolla!

Yksinäisyyden tunne ailahtaa harvoin. Riistavedellä asuva poika soittelee säännöllisesti, lapsenlapsia on kaksi. Ja ovathan naapurit.

– Eivät vahi, mutta kysäsevät vointia.

Monta lähtöä ja paluuta

Järven toiselle puolelle johtava soratie halkoo korpea. Varttitunnin ajon jälkeen tie haarautuu, kapenee ja päättyy mäen harjalla seisovan modernin talon pihaan. Kaksi itäsiperianlaikaa ja yksi jämtlanninhirvikoira raportoivat isännälle tulijoista.

Lyijynharmaaksi petsattu talo on viides, jonka rakennusyrittäjä Jukka Kettunen, 55, on suunnitellut itselleen. Yhtä huolella hän sanoo tekevänsä talot, jotka pystyttää muille. Tuorein työmaa on naapurikunnassa Siilinjärvellä.

”Kahvi, kalja ja tupakka eivät ole maistuneet koskaan.”

Hyvät raamit miehellä on itselläänkin, pituutta liki pari metriä. Kroppa on tansseissa ja metsällä rasvattomaksi treenattu.

– Kahvi, kalja ja tupakka eivät ole maistuneet koskaan, hän sanoo.

Vuosien varrella Kettunen on pyörittänyt huonekaluliikettä ja muuta bisnestä ympäri Savoa. Työn – ja joskus naistenkin – perässä on pitänyt lähteä, mutta aina Jukka on Ala-Luostaan palannut. Reviiritietoisuudesta viestii taloa ympäröivä tontti, 42 hehtaaria. Rantasaunalle on matkaa vajaa kilometri.

Ovenpielessä seisovaan ruukkuun Jukka on kerännyt suopursua ja tupasvillaa.

Nykyään moni elää maaseudulla aivan kuin kaupunkilainen, mutta isommalla tontilla. Valmiiksi kaavoitetusta Rautavaaran Jokisuuniemestä myydään talotontteja euron neliöhinnalla. Järvenrantatontti lähtisi kahdella eurolla.

Jukka itse on kotoisin pienestä mökistä järven toiselta puolelta.

”Niukat olot ovat ruokkineet yritteliäisyyttä.”

– En kuulu niihin, jotka olisivat voineet nuorena valita kiinnostuksen kohteitaan. Mutta niukat olot ovat ruokkineet yritteliäisyyttä.

Perinnetiedon mukaan riidan saa varmimmin aikaiseksi liittymällä metsästys- tai kalastusseuraan. Jukka myöntää, että siinä on perää. Vanhat kaunat voivat siirtyä sukupolvelta toiselle.

– Perättömiä puheita on osunut minunkin kohdalleni. Se kirvelee, mutta on vain luotettava, että totuus voittaa.

Talon katolla hohtelevat aurinkokeräimet. Arki on omavaraista, pakastimia on kolme.

– Jahtikausi alkaa elokuussa kyyhkysellä, sitten rupeaa tulemaan vesilintua ja hirveä.

Viime syksynä jahtivouti Kettusella oli luvat kahdelle karhulle. Molemmat tuli käytettyä.

Tillikkajärven kansallispuistossa pääsee aidon erämään makuun.
Tillikkajärven kansallispuistossa pääsee aidon erämään makuun.

Naisen kosketus

Jotakin tärkeää on päässyt myös karkuun. Siitä muistuttaa eteisaulassa roikkuva kyltti: ”Täällä asuu metsästäjä parhaan saaliinsa kanssa.” Jukka erosi kolme vuotta sitten, mutta taulu jäi.

– Tämän rakensin seuraavaa emäntää varten, hän vitsailee esitellessään juuri valmistunutta, jämäkkää kasvihuonetta.

Olohuoneen puolella kajahtelee Keinu kanssani ja muita tanssikansan rakastamia hittejä. Kari Tapion eläessä Jukka tapasi valita huvipaikan mestarin keikkojen mukaan. Tansseissa hän on solminut paljon ystävyyksiä, joidenkin kanssa enemmänkin.

”Nyt tulee etsittyä liiankin täydellistä naista, 106-prosenttista.”

Aiemmista liitoista on kaksi aikuista poikaa.

– Iän myötä rima on noussut. Nyt tulee etsittyä liiankin täydellistä naista, 106-prosenttista, Jukka naurahtaa.

Iltaisin hän ottaa koirat ja lenkittää niitä tunnin pari pyöränsä vieressä. Laikojen mestarikasvattajana palkittu mies tietää, että saalista saadakseen pitää olla kestävä.

”Koiriin voi aina luottaa.”

Koirat eivät korvaa ihmissuhdetta, mutta ovat tärkeitä kavereita.

– Koiriin voi aina luottaa.

Rautavaara

VÄKILUKU ON 1700, josta puolet on eläkeläisiä. Väestötiheys 1,4/km².

VIIME KEVÄÄNÄ lukiosta kirjoitti kolme ylioppilasta.

TYÖTTÖMYYS 12 prosenttia. Tuloveroprosentti on 21.

PALVELUT KESKITTYVÄT keskittyvät kirkonkylälle. Pankki ja kirjasto ovat auki kolmena päivänä viikossa.

KUNNAN ISKULAUSE on ”Eloa, iloa, älyä!” Viime aikoina Rautavaara on satsannut erityisesti laajakaistan kehittämiseen.

 

Rahanarvoinen luonto

RAUTAVAARAN PINTA-ALASTA 85 prosenttia on vesistöä. Tiilikkajärven kansallispuiston kävijämäärät kasvavat tasaisesti. Vaellus-, melonta- ja kelkkailureittejä on paljon.

BIO- JA LUONNONVARATALOUDEN nousun toivotaan poikivan uusia työpaikkoja. Niiden kääntöpuolena on pelko, että uusi bisnes ei jätä jälkeensä kuin paljaaksi hakattuja metsiä ja kuiviksi puristettuja soita.

Kuvat
Petri Jauhiainen