Tunnistatko sinä rasismin?

Viime vuonna suomalaiset puhuivat rasismista ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Keskustelu sai alkunsa perussuomalaisten ministerien rasistisista kirjoituksista.

Pian puhe kääntyi itse asiasta eli rasismista siihen, miten rasismin käsite pitäisi määritellä.

– Siinä mentiin vähän sivuraiteelle. Itse ongelmaan puuttumista välteltiin sillä, että puhutaan semantiikasta, tutkimusprofessori Anu Castaneda Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo.

Viime vuonna suomalaiset puhuivat rasismista ehkä enemmän kuin koskaan ennen.

Tilannetta voisi verrata vaikkapa koulukiusaamiseen. Miltä näyttäisi, jos opettajat kiistelivät keskenään, onko kyse nimittelystä vai vitsailusta, ja samaan aikaan vieressä kiusattu itkisi ja kiusaaja jatkaisi kiusaamistaan.

Castanedan mukaan rasismin määritelmästä vallitsee alan tutkijoiden keskuudessa yhteisymmärrys: rasismi on yksi syrjinnän muoto.

Se on ajatusmalli, jonka mukaan ihmisiä pidetään muita huonompina heidän ihonvärinsä, syntyperänsä, etnisen alkuperänsä, kansalaisuutensa, äidinkielensä, uskontonsa tai kulttuurinsa vuoksi.

Rasismi ei sovi mielikuvaamme Suomesta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edelläkävijänä.

Sosiaalisen median keskustelupalstoilla ja poliittisessa keskustelussa määritelmä kuitenkin jakaa mielipiteitä. Se kertoo Castanedan mukaan siitä, että rasismi on suomalaisille vaikea aihe.

– Meidät on kasvatettu näkemään Suomi hyvinvointivaltiona, joka on tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edelläkävijä. Rasismi ei siihen mielikuvaan sovi.

Keskustelu on vasta alussa

Oikeastaan koko keskustelu rasismista on Suomessa vasta alussa. Rasismi-sanakin on vakiintunut suomalaiseen kielenkäyttöön vasta hiljattain.

Castaneda muistelee, että sitä ei juurikaan käytetty vielä kymmenen vuotta sitten.

Termi on rantautunut meille Yhdysvalloista. Pitkään pohdittiin, sopiiko sana lainkaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Sittemmin se on vakiintunut kielenkäyttöömme.

Ilmiöllä on Suomessakin vuosisatojen historia.

Keskustelun ja termistön tuoreudesta huolimatta itse ilmiöllä on Suomessakin vuosisatojen historia. Saamelaisten ja romanien syrjintä oli pitkään täysin hyväksytty asia.

Viime aikoina rasismikeskustelu on saanut pontta maahanmuuton voimistumisesta. Meillä on nyt entistä enemmän ihmisiä, jotka nostavat julkisuudessa esiin kokemaansa kaltoinkohtelua ja syrjintää.

Aina rasismia ei ole helppo tunnistaa. Usein rasistinen syrjintä on ikään kuin piilossa rakenteissamme.

Nimittely on helppo ymmärtää rasismiksi, mutta vaikkapa etnistä syrjintää työnhaussa on vaikeampi huomata.

– Rakenteellista rasismia ovat syvälle juurtuneet ajattelumallit ja toimintatavat, joita emme välttämättä itsekään huomaa, Castaneda sanoo.

Taannoin Helsingin yliopisto selvitti, onko rekrytoinnissa rakenteellista rasismia. Tutkijat lähettivät työnantajille lähes identtisiä työhakemuksia. Ainoa ero oli hakijan nimi. Osassa hakemuksia hakijan nimi viittasi kantasuomalaiseen alkuperään, osassa ulkomaalai­seen.

Rakenteellista rasismia ovat toimintatavat, joita emme välttämättä itsekään huomaa.

Tulokset hätkähdyttivät: työnhaussa kantasuomalaisilta kuulostavat hakijat saivat haastattelukutsuja, muut jäivät todennäköisemmin rannalle.

– Työnantajat tuskin ajattelivat syrjivänsä ketään vaan valinneensa hakijoista parhaat. Mielikuvien ja ennakkoluulojen vaikutusta on vaikea huomata.

Miten minä ajattelen?

Kuka tahansa voi tutkiskella omia ajattelumallejaan. Voi kysyä itseltään, kohtelenko kaikenlaisia ihmisiä yhtä ystävällisesti, luottavaisesti ja avoimesti.

Vai annanko joillekin ihmisille sellaisen kuvan, että he eivät ole mielestäni ystävällisyyden ja luottamuksen arvoisia?

Kohtelenko naapuriin muuttanutta romaniperhettä samalla tavalla kuin etnisesti supisuomalaista perhettä? Luotanko terveydenhoidon ammattilaisiin samalla tavalla, onpa heidän etninen alkuperänsä mikä tahansa?

Luotanko terveydenhoidon ammattilaisiin samalla tavalla heidän taustastaan riippumatta?

Joskus etniseen syrjintään saattaa syyllistyä täysin tahattomasti, hyvää tarkoittaen.

Bussipysäkillä voi suuremmin miettimättä aloittaa keskustelun englanniksi ulkomaalaiselta näyttävän ihmisen kanssa. Kun tämä vastaakin selvällä suomella, yllättynyt jutustelija alkaakin kehua hänen hyvää suomen kielen taitoaan ja kysellä, mistä hän on lähtöisin.

– Kielitaidon ihastelu ja lähtömaan kysely voi tuntua ikävältä, jos keskustelukumppani on syntynyt ja kasvanut Suomessa. Toistuessaan tällaiset kommentit alleviivaavat, että et ole yksi meistä suomalaisista, vaan ulkopuolinen, Castaneda sanoo.

Tilanne on kuitenkin täysin toinen, jos samat kommentit esittää kolme vuotta Suomessa asuneelle maahanmuuttajalle.

– Oletusten tekeminen ulkonäön perusteella on ymmärrettävää, ja siihen kannattaa suhtautua armollisesti. Samaan aikaan voi kuitenkin kysyä itseltään, onko oma käsitys suomalaisuudesta liian kapea. Pitäisikö Suomessa kaikkia puhutella ulkonäköön katsomatta suomeksi?

Kommentit alleviivaavat, että et ole yksi meistä suomalaisista, vaan ulkopuolinen.

Vertailevissa kansainvälisissä rasismitutkimuksissa Suomi on saavuttanut viime aikoina kyseenalaisia kärkisijoja. Castaneda toppuuttelee puheita Suomesta Euroopan rasistisimpana maana.

Tutkimusmenetelmät vaihtelevat maittain, eivätkä tulokset ole välttämättä täysin vertailukelpoisia. Selvää tutkimusten perusteella kuitenkin on, että Suomessa on paljon rasismia.

– Ongelma on tunnustettava ja siihen on puututtava. Olennaista on huomata, että meistä aivan jokainen voi omalta osaltaan rakentaa Suomea, jossa ei ole sijaa rasismille.

Anu Castaneda

Cataneda työskentelee tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus -tiimissä.

Hän saa välillä itsensäkin kiinni rasistisista ajattelumalleista.

– Meillä kaikilla on ennakkoluuloja ja vinoutuneita mielikuvia. En ole niistä sen vapaampi kuin kukaan muukaan.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2024. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.