Kati Martikainen opiskeli aikuisena lähihoitajaksi ja päätyi töihin kotihoitoon. Moni asia vanhusten kanssa työskentelyssä on yllättänyt hänet positiivisesti.

Nuorena tokaisin, että ainakaan lähihoitajaksi en lähde. Ajattelin silloin sen olevan pelkkää sänkypotilaiden kääntelyä ja takapuolten pesua.

Teininä en kaivannut suureen maailmaan, ja uraihminen en ole ollut koskaan, vaan tyytyväinen pieneen, hyvään arkeen.

En halunnut lähteä kotipaikalta edes ammattikouluun.

Niinpä en halunnut lähteä kotipaikalta edes ammattikouluun lähikaupunkeihin, vaan menin oppisopimuksella lääketyöntekijäksi paikalliseen apteekkiin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sinne jämähdin lopulta kahdeksikymmeneksi seitsemäksi vuodeksi, ja apteekkarikin ehti sinä aikana vaihtua kolmesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun lapset olivat pieniä ja kotona vilkasta, rauhallinen työ tuntui hyvältä ja riittävältä.

Lasten aikuistuessa aloin tympääntyä varsinkin talven hiljaisiin työpäiviin. Työni oli viime vuodet osa-aikaista, ja siksi tilikään ei ollut kummoinen.

Työ oli osa-aikainen, eikä tili ollut kummoinen.

Monta vuotta mietin, mitä ihmettä voisin vielä tehdä. Kaipasin jotain uutta elämääni.

Toimeentulo jännittää

Ystäväpiirissäni on paljon lähihoitajia, ja kaikilla on ollut hyvin töitä. He kannustivat minua opiskelemaan alalle. Minua kuitenkin pelotti irtautua tutusta, ja mietin myös miten asuntolainaa opintojen aikana lyhennetään.

Lopulta rohkaistuin ja hain Saimaan ammattiopistoon Imatralle. Aikuisopiskelutuella ja opintolainalla pärjäsin hyvin.

Valmistuin lähihoitajaksi joulukuussa 2020, ja jo tammikuussa 2021 aloitin työt Puumalan kotihoidossa.

Ehdin jutella vanhusten kanssa.

Ihastuin kotihoidon työhön harjoitteluaikana. Vaikka työ on itsenäistä, työkavereiden tuki on vain yhden puhelinsoiton päässä. Nautin siitä, että työpäivät ovat vaihtelevia ja menevät nopeasti.

Usein kotihoidosta puhutaan vain kiireen ja riittämättömyyden kautta. Ehkä niin on kaupungeissa, mutta minulla ei ole työssäni hallitsematonta kiirettä.

Ehdin hyvin jutella vanhusten kanssa. Olen rivakka tekemään, mutta en koe käyväni asiakkaalla kauhealla kiireellä.

Teen aamu- ja iltavuoroa, ja viikonloppuisinkin on töitä. Meillä on 60–70 asiakasta, ja monilla käydään jopa neljästi päivässä.

Saunahetki asiakkaalle

Aamutoimiin on yleensä varattu puoli tuntia, ja pisimmät ajat asiakkaan luona voivat olla puolitoista tuntia pitkiä.

Muutamaa asiakasta saunotetaan kotona. Runsas tunti riittää siihen hyvin. Soitan vähän aikaisemmin päivällä asiakkaalle, että laitahan sauna kuumenemaan. Autan asiakkaan lauteille, ja odottelen suihkun puolella. Sitten avustan pesuissa.

Välillä pakka menee sekaisin.

Iltavuorossa työlistalla on yleensä 20 asiakasta, ja silloin suurin osa on nopeita kymmenen, viidentoista ja kahdenkymmenen minuutin käyntejä.

Vuorossa on silloin meitä vain kaksi, ja joskus tulee yllättäviä turvapuhelinhälytyksiä. Silloin pakka menee sekaisin.

Meillä on minusta kuitenkin riittävästi henkilökuntaa, ja varahenkilöstöstä saa sairauslomasijaisen. Liikumme autolla, ja kaksi sähköpyörääkin tulee kesällä käyttöön.

Elämänkokemus auttaa

Kotihoidossa pitää tykätä ihmisten kanssa touhuamisesta ja pystyä tekemään itsenäisiä ratkaisuja. Me avustamme ja kannustamme vanhuksia tekemään itse, jotta heidän toimintakykynsä säilyisi.

Entisestä ammatistanikin on ollut hyötyä, sillä monet lääkkeet tulivat tutuiksi apteekissa.

En edes haluaisi sairaanhoitajaksi.

Oma elämänkokemus on tässä työssä hyvä voimavara, jolla saa monet tilanteet selvitettyä. Tykkään käydä mummojen ja pappojen luona. On kiva tuottaa heille iloa. Saatan laittaa suihkun jälkeen paplarit tai luen Puumala-lehteä ääneen.

Olen vanhusten, työkavereideni ja omastakin mielestäni iloinen ja pirteä. Olen sen luonteinen, että en voisi hoitaa vanhuksia välinpitämättömästi.

On myös todella tyydyttävää oppia uusia asioita. Kävin juuri näytteenottokoulutuksen, ja tunsin suurta ylpeyttä otettuani asiakkaalta verinäytteen. Hänkin kehui, että kylläpä meni hienosti.

Pientä koulutusta on tarjolla hyvin, mutta sairaanhoitajaksi en halua jatkaa, sillä lähihoitaja­opinnoissa oli ihan riittävästi ponnistelua minulle.

Tukisukat jalkaan

Pelkässä hoivakotityössä en varmaan viihtyisi yhtä hyvin, koska päivät ovat siellä keskenään niin samanlaisia. Huonokuntoiset asukkaat hoidetaan huone kerrallaan. Kotihoidossa sen sijaan päivät ovat vaihtelevia ja kohtaan eri ihmisiä.

Meillä on hyväkuntoisia kotihoidettavia, joista lähes kaikki liikkuvat omin jaloin ja rollaattorin turvin.

Omaa mummoakin käyn hoitamassa.

Kun olen Puumalasta kotoisin, niin jutellaan läpi, kenen tyttöjä minä olen. Yhteisiä tuttuja ja sukulaisia löytyy aina.

Oma Tuulikki-mummoni on yksin asuva hyväkuntoinen 94-vuotias. Hänellä käy kotihoito aamuisin auttamassa tukisukat jalkaan. Joskus minäkin käyn siellä, ja siitä mummo ilahtuu aina valtavasti.

Meillä on monta tukisukka-asiakasta. Sukkia jalkaan auttaessa tulee aina hiki!

Monelle asiakkaalle kotihoito käy auttamassa tukisukat jalkaan, kertoo Kati.

Saan uutta virtaa työkavereista ja ammattiyhdistystoiminnasta. Olen ihan liekeissä työhyvinvointipäivistä, jolloin on kivaa yhteistä toimintaa työkavereiden kanssa. Talvella olimme mökillä laskemassa mäkeä, ajoimme jäärata-autoilla, saunoimme ja lilluimme kylpypaljussa

Moni opiskelee aikuisena ammattiin.

.Lähihoitajaksi voi opiskella oppisopimuksellakin. Meillä on nyt kotihoidossa yksi oppisopimusopiskelija, ja minä olen hänen toinen ohjaajansa. Myös sairaanhoitajaksi opiskeleva tyttäreni on meillä harjoittelussa.

70-vuotias anoppini valmistui lähihoitajaksi 59-vuotiaana ja hän heittää edelleen keikkaa palvelutalossa.

Kodinomaiset yksiköt olisivat kivoja

Tunnen työssäni itseni tosi tarpeelliseksi, ja myös työnantaja arvostaa panostani. Se on huikea ja tärkeä tunne: ihminen kaipaa arvostusta.

Olen miettinyt omaa vanhuuttakin. Toivoisin ympärilleni aktiivista toimintaa, ihmisiä, ikätovereita ja ystäviä. Yksin pienessä yksiössä elo tuntuisi pahalta.

Ajattelen näin nyt, mutta ehkäpä en vanhana kaipaakaan ketään?

Viimeistään kun minun ikäluokkani ikääntyy, systeemin on muututtava. Me emme välttämättä tyydy olemaan kotona ilman virikkeitä tai valmistautumaan laitoksessa iltatoimiin jo iltapalan jälkeen kuudelta. Kodinomaiset yksiköt, joissa olisi toimintaa ja tuttuja kavereita, olisivat hyviä."

Juttu on julkaistu ET-lehdessä 12/2022.

Kati Martikainen, 48

  • Syntynyt Puumalassa 1974.
  • Puoliso ja kolme jo omillaan asuvaa lasta.
  • Lähihoitaja Puumalan kotihoidossa.
  • Harrastukset: kuntosali, jumppa ja ulkoilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla