Ulla Tapaninen juhlii 40-vuotistaiteilijajuhlaansa Lava-ammuntaa V -esityksellään.
Ulla Tapaninen juhlii 40-vuotistaiteilijajuhlaansa Lava-ammuntaa V -esityksellään.

Ulla Tapanisen mielestä mikään ei ole niin tylsää kuin täydelliset ihmiset. Hän itse on niin tolkun ihminen, että hän laihduttaakin ilman ylilyöntejä. Repsahdukset kuuluvat asiaan.

Ulla Tapaninen näyttää Vantaan teatterin lavalla siltä kuin olisi vähän pihalla. Pää ei enää pelaa kunnolla. Nykyisin, kun lähtee kotoa, on pakko varmistaa kaikki tarpeellinen kotitekoisella muistisäännöllä:

– Silmälasit, avaimet, lompakko, puhelin, Tapaninen luettelee ja koskettaa kädellä päätä ja taskuja. Täysi salillinen yleisöä Silkkisalissa huitoo perässä, ja nauru tarttuu.

Tietenkin kaikille on selvää, että lavalla ei esiinny Ulla Tapaninen omana itsenään vaan hänen ikäisensä, oloisensa ja kuuloisensa kuusikymppinen roolihenkilö, joka hämmästelee milloin slow foodia, tv:n käyttöohjeita, homofobiaa tai särkylääkkeiden sivuoireita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Pyöreä, pottunokka ja ohuet hiukset", on Tapaninen itse joskus kuvaillut. Pyöreys on karissut mutta tuttuus on tallella: hän voisi olla kuka tahansa meistä, ja juuri siksi yleisö häntä rakastaa. Rakkautta on kestänyt jo 40 vuotta, rubiinihääpäivän verran. On siis korkea aika ottaa selville, millainen nainen meitä vie kuin pässiä narussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yritys, repsahdus ja uusi yritys

– Rakastavat, kun eivät tunne minua oikeasti, Tapaninen tokaisee, kun tapaamme myöhemmin hänen kotikulmillaan Hietalahden kauppahallissa. Siinä taisikin tulla liki ainoa ylisana, jota tunnetun näyttelijän suusta kuulee. Tapaninen on enempi jalat maassa -tyyppi, joka mieluummin viljelee sellaisia ilmaisuja kuin "tolokku", "korrekti" ja "parempi kattoa peiliin".

Tänäkin aamuna Tapaninen on tehnyt kahdeksan kilometrin kävelylenkin pitkin Helsingin rantoja – tuttu rutiini niinä päivinä, kun ei ole harjoituksia tai näytöstä. Verkkarit ja lenkkarit jalkaan ja menoksi, helppoa.

Yritän käydä kävelyllä muutaman kerran viikossa ja yritän käydä kuntosalilla pari kertaa viikossa. Olen tosi hyvä yrittäjä, hän sanoo painokkaasti.

– Olen peruslaiska ihminen, mutta olen huomannut, että terveys ei tule tässä iässä enää kuin manulle illallinen. Ittestään täytyy pittää huoli.

"Ei pidä pyrkiä täydellisyyteen, mutta peiliin kannattaa kattoa."

Painon pitäminen uusissa, kevyemmissä lukemissa on taitolaji, Ulla tietää.
Painon pitäminen uusissa, kevyemmissä lukemissa on taitolaji, Ulla tietää.

Tapaninen koputtaa kauppahallin kahvilan pöytää ja sanoo, että on saanut olla terveenä polven tähystystä lukuun ottamatta. Enää polvi ei kestä juoksemista. Yhdessä vaiheessa peruslaiska näyttelijä innostui uimaan niin paljon että lopulta kyllästyi.

– Välillä hyvät yritykseni onnistuvat jopa monta kuukautta peräkkäin, sitten ne häipyvät, kunnes taas otan itseäni niskasta kiinni. Ei pidä pyrkiä täydellisyyteen, eihän tässä koneita olla. Mutta peiliin kannattaa kattoa, sieltä se vastaus useimmiten löytyy, hän sanoo.

Ihan ite laihdutin

Parikymmentä vuotta sitten Tapaninen katseli peiliin tavallista tiukemmin ja totesi, että yli 90 kiloa on liikaa. Oli pakko tehdä asialle jotain, "kun ei enää mahtunut ovista eikä ikkunoista".

Ulla Tapaninen päätti muuttaa ruokailutottumuksiaan. Hän ei jättänyt mitään pois ruokavaliosta, alkoi vain syödä vähemmän.

– No, sokeria ja rasvoja välttelen, mutta olen yhä kaikkiruokainen. Kattokaa ihmiset peiliin ja sitten jääkaappiin, ei se ole tähtitiedettä.

– Ensimmäiset 15 kiloa lähtivät 15 vuotta sitten. Kymmenkunta kiloa on lähtenyt viimeisen neljän vuoden aikana, pikkuhiljaa. 65 kiloa on aika paljon vähemmän kuin 90. Painon saa kyllä alas, mutta on taitolaji pitää se siinä, mihin on päässyt. Pitää vaan olla maltillinen.

Kieltäytyjä Ulla Tapaninen ei ala. Hän on hyvän ruuan, juoman ja seuran ystävä.

Muunlaisiin neuvoihin ja kikkoihin hän ei usko. Tapaninen ei voi käsittää, miten on mahdollista, että yksinkertainen asia on päässyt unohtumaan: jos haluaa laihtua, pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Että täytyy nähdä pikkuisen vaivaa.

Mutta kieltäytyjä hänestä ei ole tullut. Tapaninen sanoo, että yrittää juoda sopivasti. Hyvän ruuan, juoman ja seuran ystävä sanoo, että puritanistiksi ei alkaisi ikinä.

– Tupakkaakin kärräytän viihdetarkoituksessa, mutta arkipäivään tällaiset eivät kuulu. Tykkään olla kotona. Olen hyvä siivoamaan ja pesemään ikkunoita, mutta ruuanlaitosta en pidä, sen hoitaa puoliso.

Kaunuulainen häirikkö

Ulla Tapanisen puheessa raikaa rikas Kainuun murre ja muhevia höystesanoja tipahtelee. Hän syntyi Suomussalmella nelihenkisen perheen kuopuksena "sähköttömmään talloon, vanahoista vanhemmista, isä oli 45-vuotias ja äitikin päälle nelikymppinen".

Rajavääpeli-isän työn perässä muutettiin pariin otteeseen, ensin Suomussalmen Hossasta Kuivajärvelle, sitten sieltä Jämäkseen Kuhmoon. Äiti oli kotiäiti.

"Parasta oli, kun sanottiin, että se Ulla on ihan hullu."

Kouluikäisenä seuralliseen kuopukseen iski kova huomionkipeys. Huomiota sai takuuvarmasti kavereilta, kun vaan suuna päänä joka paikassa päsmätti.

– Olin häirikkö ja pelle, mutta kai aika lempeä häirikkö. Ehkä olisin nykyaikana tarkkailuluokalla. Parasta oli, kun sanottiin, että se Ulla on ihan hullu. Se kohotti esiteinin itsetuntoa.

Kun Ulla oli 15-vuotias, äiti kuoli yllättäen aivoverenvuotoon. Ei sitä oikein voinut ymmärtää.

– Ajattelin, että se ei voi olla totta. Mutta isä oli tolkun ihminen, ja hän halusi, että elämä jatkuu samanlaisena. Kouluun piti mennä seuraavana päivänä. Auttoi, että me sisarukset olimme niin saman ikäisiä, vain vuoden välein syntyneitä.

"En ole märehtijä. Käsittelen asiat, mutta sitten mennään eteenpäin."

Tapanisella ei ole muistikuvaa, että olisi ollut murheen murtama. Enemmänkin on jäänyt mieleen, että murrosikäistä kiinnostivat surullisessakin tilanteessa kaikki muut asiat.

– Olin niin hurja, mennä päkitin vaan eteenpäin, en jäänyt sitä mätkyttään. Se piirre on tainnut suojella nuoren tytön herkkää sielua, hän miettii.

– En ole luoteeltani märehtijä. Käsittelen asiat asioina, mutta en kylmäkiskoisesti. Sitten mennään eteenpäin. Mitä hyötyä märehtimisestä elämässä edes olisi, Tapaninen kysyy.

Isolle kirkolle

Näyttelijän hän löysi itsestään jo Kuhmossa kouluaikana. Viisas opettaja ohjasi ylienergisen nuoren harrastajateatteriin, ja sieltä Kari Selinheimo bongasi hänet Kajaanin kaupunginteatteriin harjoittelijaksi. Tapaninen piti viedä puolipakolla, sillä hänen mielestään silloisesta työpaikasta Enso-Gutzeitin konttorista Kostamuksesta ei olisi kannattanut lähteä huonosti palkattuun teatterityöhön.

Uravalinta oli selvä, mutta teatterikouluun ovet aukesivat vasta kolmannella yrittämällä. Oli vuosi 1978, ja 23-vuotiasta Ullaa lähtö isolle kirkolle pelotti.

– Ajattelin, että mihinkäs sitä on perukan tyttö tupsahtanut. Tavallaan ajattelen vieläkin, hän sanoo asuttuaan liki 40 vuotta Helsingissä.

"Kyllä lapsuus ja nuoruus vaikuttavat koko elämän, niin tärkeät vuodet!"

Kainuu ei siis lähtenyt tytöstä, vaikka tyttö lähti Kainuusta. Pelkkä ajatuskin on Tapanisesta käsittämätön.

– Mihinkäs ne omat juuret häviäisivät, kun murrettakin puhun. Kyllä lapsuus ja nuoruus vaikuttavat koko elämän, niin tärkeät vuodet!

Ei Tapaninen silti haaveile pysyvästä paluusta Kainuuseen. Työ, koti, koko elämä on Helsingissä. Mutta joka kesä sinne on päästävä veljien luo maailmaa parantamaan.

– Toinen on hevosmies ja toinen mukava muuten vaan. Juodaan viinaa, poltetaan nuotiota ja höpötetään.

Tuttu naama

Ulla Tapaninen täytti viime syksynä 60 vuotta ja aloitti samalla 40-vuotistaiteilijajuhlinnan. Eturivin koomikolla ja ääninäyttelijällä on takanaan muhkea määrä teatterityötä, elokuvarooleja ja tv-työtä. Ura käynnistyi vauhdilla heti valmistumisen jälkeen 80-luvun alussa Ryhmäteatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa ja televisiossa.

– Se oli sellaista tutustumisvaihetta, mutta hyvin ne työt ovat mukana kulkeneet.

Kainuulaisen vaatimattomasti sanottu näyttelijältä, jonka muistavat takuulla kaikki, jotka 80–90-luvuilla avasivat television viihdeohjelmien aikaan. Linnani on kotini, Yökyöpeli ja Perjantaipörssi -ohjelmista hänet tunnistavat nekin, jotka eivät pääkaupungin teatterin penkkejä ole kuluttaneet.

Tapaninen on synnynnäinen koomikko, joka ei viihdy kovin hyvin vakavammissa rooleissa.

Varsinkin Ryhmäteatteri koitui Tapanisen onnelliseksi kohtaloksi. Ylellä 1991 esitetty Nyhjää tyhjästä, Neil Hardwickin isännöimä improvisaatiosarja, joka oli nauhoitettu Ryhmäteatterin lavalla, oli niin suosittu, että se uusittiin Yle Areenalla 2007. Yhä uudelleen ja uudelleen Tapaniselta on kysytty, mistä egyptiläisen kivisepän arabialta kuulostava kieli oikein tuli. Youtube-pätkä todistaa, että hatusta vetäisty sketsi toimii yhä.

– Vaikka kyllä minä ihmettelen, miten ne vielä muistaa, Tapaninen päivittelee.

Nyttemmin fanien joukko on nuortunut. Lapset haluavat samaan kännykkäkuvaan Risto Räppääjä -elokuvista tutun Pakastaja-Elvin kanssa, ja parikymppiset kysyvät, saisivatko kuulla Muumimamman pehmeää puhetta lisää.

Tapaninen on synnynnäinen koomikko, joka ei ole koskaan viihtynyt kovin hyvin vakavammissa rooleissa. Komiikankin suhteen hän sanoo olevansa kranttu, mutta sen syvemmälle tämän koomikon sielun syövereihin ei pääse. Liian tarkka selostaminen ei tunnu hyvältä.

– Elämä pittää ellää tosissaan mutta ei tosikkomaisesti, hän tyytyy sanomaan.

"On ihana mennä esiintymään paikkoihin, joista ei lähdetä muualle teatteria katsomaan."

Yksinäinen junamatkustaja

Mutta yleisöä Tapaninen rakastaa yli kaiken, ja puheen kierrokset nousevat heti, kun hän alkaa kertoa vapaaehtoisesta kiertolaiselämästään, joka on hänen päätyötään. Sitä hän harjoittaa viemällä Lava-ammuntaa -monologiaan pitkin poikin Suomea. Ensimmäinen, josta kaikki lähti, nähtiin Ryhmäteatterissa vuonna 1995.

Uuden monologin käsikirjoitus on vasta muotoutumassa, mutta se on varmaa, että kaikenlaista suvaitsemattomuutta taas sohaistaan. Luvassa on ainakin seksiä ja hautajaisia, ja vähän jotain Tapanisesta itsestään.

– Minusta on ihana mennä sellaisiin paikkoihin, joista ei lähdetä välttämättä muualle teatteria katsomaan. Vaikkapa Joensuun lähelle Maarianvaaran nuorisoseuran talolle, missä ei ole kunnon valoja ja kesällä 40 astetta lämmintä, Tapaninen kehuu.

– Tapaan mukavia ihmisiä ja saan viedä heille iloa.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2016.

Kuka?

Ulla Tapaninen

Syntynyt: 1955 Suomussalmella.

Asuu: Helsingin kantakaupungissa.

Perhe: Puoliso. Perhe on pieni mutta toimiva.

Työ: Näyttelijä, ääninäyttelijä, laulaja. Näytellyt Ryhmäteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa sekä Risto Räppääjä -elokuvissa. Piirrossarjan Muumimamman ääni. Laulaa Ulla Tapaninen & Nasevat Kurtut -kokoonpanossa. Lava-ammuntaa V ensi-ilta 7.9. Helsingin kaupunginteatterissa.

Motto: Onni on seisake liian paljon ja liian vähän välillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla