Kiinteistökuningatar Kaisa Liski on kokenut häpeää, vihaa ja lopulta rakkautta – kaikkia ihan täysillä. Nyt hän on onnellinen kotinyhjäri.

Divaani keskellä keittiön lattiaa! Se kertoo paljon liiketoimintajohtaja Kaisa Liskistä, 47. Hän uskaltaa olla oma itsensä: antaa itselleen oikeuden löhötä kesken perunan keiton. Mieluummin puuhakas nainen kuopsuttaa kuitenkin peruna- tai kasvimaalla, juoksee kolmivuotiaan Manu-poikansa kanssa metsissä ja tekee paljon työtä. Hän kuuluu Marttoihin ja osaa elää vaatimattomasti, jos tahtoo, mutta saattaa ostaa päräyttää 4 000 euroa maksavan käsilaukun ihan vain kaupanteon ilosta.

– En ole kuitenkaan mikään Louis Vuitton -tyyppi enkä ole koskaan ollutkaan. Olen traktoria ajava maalainen – pohjimmiltani tällainen kotinyhjäri.

Kaisa uskaltaa siis myös koreilla ja sanoa mielipiteensä. Hänellä on harvinaisen hyvä itsetunto suomalaisnaiseksi, ja paljon ihailijoita, mutta myös kadehtijoita.

– Hyvä niin, sillä kateus pitää ansaita, Kaisa sanoo ja nauraa.

– Minulla on maailman paras itsetunto. Koska en ole koskaan saanut kannustusta, minun on ollut pakko uskoa itseeni.

Kaisa Liski on esitellyt ja myynyt tuhansia asuntoja, vienyt asiakkaita olohuoneisiin, makuuhuoneisiin, keittiöihin vessoihin... Muuttanut itsekin monesti.

Jos hänen elämänsä koostuisi huoneista, jotkut niistä olisivat ainakin ulkopuolisten mielestä varsin pimeitä ja ahdistavia. Hän on myös sulkenut monta ovea: ensin pamahti kiinni ovi hänen ja hänen äitinsä välillä. On ollut myös raskaita rautaportteja, joiden kiinnilaittaminen ei ole tahtonut onnistua. Joskus takaovi on jäänyt raolleen ja rakosesta lehahtaa muistoja eletyistä ajoista.

"Ulkopuoliset ehkä ajattelevat, että lapsuuteni oli rankka, mutta enhän tiennyt muusta."

Kaisa ei ollut kaupan

Ensimmäinen ovi aukeaa lapsuuteen. Pikku-Kaisan mielipaikka oli keittiön ikkunalauta. Siinä hän istui ja odotti yksinhuoltajaäitiään kotiin – kapakasta, mistä milloinkin. Harvoin äiti tuli selvin päin. Aina äiti ei palannutkaan reissuilta kotiin, ainakaan silloin kun oli luvannut tulla. Vanhemmat olivat eronneet, kun tyttö oli alle parivuotias. Samalla isä jyrättiin pois Kaisan elämästä.

– Ulkopuoliset ehkä ajattelevat, että lapsuuteni oli rankka, mutta enhän tiennyt mistään muusta. Kai minulla oli ikävä ja suru, mutta se oli minulle täysin normaalia. Kuten sekin, että kun menin kuuden vanhana kouluun, aloitin yksin perjantaisiivoukset. En tuntenut olevani pieni onneton rääpäle. En muista kokeneeni nälkää, vaikka meillä ei ollut juuri koskaan ruokaa.

"Minusta lapset on opetettava tottelemaan ja kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Minä opin isoäidiltäni tämän asian."
"Minusta lapset on opetettava tottelemaan ja kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Minä opin isoäidiltäni tämän asian."

Vain kerran ulkopuoliset ovat puuttuivat äidin käytökseen. Myöhemmin tämä itse kertoi Kaisalle tapahtuman. 

– Olin ollut reilun vuoden ikäinen, kun olin vappuna ravintolassa äidin mukana pikkutunneille saakka. Silloin tuntematon pariskunta yritti ostaa minut 10 000 markalla, koska heidän mielestään äitini ei selvästikään välittänyt minusta. 

Äiti pelotteli kuolemalla

Samoihin aikoihin, kun Kaisa sai kuulla tämän tarinan, äidin tilanne huononi. 

– Hän sairasteli ja pelotteli omalla kuolemallaan. Onneksi minä olin terve ja tomera tyttö. 

"En käynyt läpi murrosikää. Aikuistuin suoralta kädeltä."

Kaisa tutustui häpeään jo varhain. 

– Kaverit sanoivat, ettei meille voi tulla, kun mun äiti on niin hullu. Hän saattoi töksäyttää, mitä tahansa. Kaverit haukkuivat myös huonoja vaatteitani ja kotiani. Kukaan ei käynyt meillä. Lapsuuden kokemukset ovat olleet traumaattisia, mutta muisti tekee tepposensa ja poistaa pahimmat jutut. 

Kun Kaisa oli 11-vuotias, tapahtui käänne. Hän rakensi paksun muurin itsensä ja äidin välille. Sulki oven lapsuuteensa. Ja oli helpottunut, kun otti vastuun itsestään. 

– Noihin aikoihin kirjoitin päiväkirjaan, että koska minua ei tunnu kukaan rakastavan, niin teen itse ne, jotka minua rakastavat: teen itselleni perheen. En käynyt läpi murrosikää. Aikuistuin suoralta kädeltä.

Samaan aikaan, 11-vuotiaana, hän valehteli ikänsä ja meni töihin grilliin. Oli siis taloudellisestikin riippumaton äidistään. Tyttö halusi selvitä, löytää itse avaimet elämäänsä.

Suhde kuin kuolemanselli

Olemme nyt Kaisan, hänen miehensä Kimmo Liskin ja Manu-pojan kodissa Hausjärvellä. Olohuone on onnellisen valoisa. Tässä kodissa Kaisa on turvassa ja uskaltaa jo avata raskaan oven menneisyyteensä, vankityrmältä vaikuttavaan suhteeseen.

Kiidetään muutaman huoneen ja monen vuoden taakse ja päädytään 1990-luvulle, aikuisen Kaisan elämään. Hän oli tuolloin kiireinen yksinhuoltaja. Elämä oli rankkaa, mutta perhe säästyi suurilta katastrofeilta, kunnes uusi parisuhde osoittautui vankityrmäksi, jonne ei mahtunut iloa eikä rakkautta. Vain väkivaltaa. Lopulta Kaisa oli täynnä vihaa.

Lapsena Kaisa joutui kuulemaan äidiltään, kuinka paha lapsi hän oli.

Kun hän kertoo tästä parisuhteestaan, se kuulostaa siltä kuin hän muistelisi kauhuleffan juonikuviolta. Hän ei kyynelehdi eikä hänen äänensä sorru muistojen painosta. Ei enää.

Kaisa on miettinyt paljon, mikä sai hänet haksahtamaan. Ehkäpä häntä hiveli se, että häntä ihailtiin. Lapsena joutui kuulemaan äidiltään jatkuvasti, kuinka paha lapsi hän oli. 

– Ajauduin parisuhteeseen ihmisen kanssa, joka jumaloi minua aluksi. Se tuntui hyvältä. Hän oli mitä viehättävin seuramies. Jopa jotkut ystävänikin pitivät minua hulluna, kun väitin miestä väkivaltaiseksi. 

Kaisalle luonto, oma koti ja perhe ovat elämän luksusta. Robi-koira on maailman paras personal trainer.
Kaisalle luonto, oma koti ja perhe ovat elämän luksusta. Robi-koira on maailman paras personal trainer.

Pelko piti yhdessä

Vähitellen, lyöntien, uhkausten ja piinan seurauksena astui Kaisan sisäisiin huoneisiin pelko. Hän ei tuntenut edes elävänsä. 

– Minä vain hengitin.

"Mies sanoi tekevänsä kaikkensa tuhotakseen elämäni."

– En uskaltanut erota. Hullua, että tällainen vahva ihminen alistuu sellaiseen kohteluun. En kyennyt auttamaan itseäni. Mies sanoi tekevänsä kaikkensa tuhotakseen elämäni. Jos ei pysty tappamaan minua, niin hän vahingoittaa lapsiani. 

– Vuosien ajan sanoin joka aamu itselleni, että ehkä selviän tästä päivästä. 

Viimeiset kuusi vuotta elämä vain raaistui. Lopulta Kaisa lähti. 

Se ei kuitenkaan käynyt helposti, ja niihin hetkiin palaamme vielä. Mutta olisiko jo aika piipahtaa Kaisan nuoruudessa? Avataan pariovi onnellisimpiin aikoihin, kun elämässä ei ollut muita vaikeuksia kuin köyhyys.

Tarpeeton ero?

Kaisa muutti 16-vuotiaana omilleen, löysi poikaystävän ja tuli raskaaksi 18-vuotiaana. Kaikki sujui kuten hän oli suunnitellut. Ensin syntyi tytär, sitten poika. Nuori äiti oli sisustanut kotiaan, entisöinyt huonekaluja...

– Olin täysin valmis äitiyteen. Olimme onnellisia, vaikka rahaa ei ollut.

"Vastoinkäymiset eivät vahvista. Ihmisestä tulee niiden myötä heikompi."

Kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen omakotitalon ulko-ovi alkoi nitistä, tunnelma tiivistyä liiaksikin: avioliitto päättyi avioeroon. 

– Olimme liian nuoria, kun menimme naimisiin. Hän oli ihana mies, oli ihan tarpeetonta jättää hänet. Lähdin henkiselle karkumatkalle. Halusin tehdä uraa. Ehkä elämäni oli liian turvallista? Olin aina lapsena tottunut olemaan niin epävarmoissa oloissa. 

Pihalla on monta hienoa autoa, mutta Kaisalle myös traktorin ajaminen on tuttua touhua.
Pihalla on monta hienoa autoa, mutta Kaisalle myös traktorin ajaminen on tuttua touhua.

Usein ihmiset hokevat, etteivät antaisi elämästään päivääkään pois. Kaisa antaisi pitkän pätkän, surutta. 

– Vastoinkäymiset eivät vahvista. Ihmisestä tulee kärsimysten myötä aina vain heikompi. Kun on kokenut kovia, vaikeuksien tuoma elämänviisaus ajaa ihmisen järjestämään elämänsä niin, että välttelee tilanteita, joissa väijyy vastoinkäymisiä. 

– On helpotus, että en ole äitini kanssa tekemisissä, vaikka hän elää edelleen. Isän olen onneksi löytänyt uudestaan. 

"Vasta, kun hääkutsut oli lähetetty, tuli kunnolla turpaan."

Pelko muuttui vihaksi

Palataan nuoruuden avioliiton jälkeiseen aikaan, kun Kaisan ihmistuntemus petti. Kun mies oli kosiskellut sitkeästi neljä kuukautta, Kaisa päästi psykopaatiksi osoittautuneen miehen läpi omien sisäisten turvaoviensa. Ovi henkiseen kauhugalleriaan avautui.

– Vasta, kun hääkutsut oli lähetetty, tuli kunnolla turpaan. 

Kaisa teki töitä, myi asuntoja, koteja onnellisille ihmisille. Lapset muuttivat omilleen. Päivän päätteeksi hän meni sydän pelosta pamppailen kotiin, kunnes eräänä iltana, kun mies taas kävi päälle ja uhkasi tappaa Kaisan. Tällä kertaa Kaisa ei jäänytkään alistuneena odottamaan nyrkiniskuja, vaan sanoi miehelle: ”Tapa. Niin pääsen helpommalla!” 

– Olin ihan tosissani. Millään ei ollut enää mitään väliä. 

Kaisa sai apua ystävältään. Ja viimein tilille oli kertynyt rahaa palkata kunnollinen asianajaja.

”Olin valmis tappamaan”

Oli taas aika sulkea yksi ovi ja avata toinen maailmaan, jossa ei olisi pelkoa.

"Mies teki minusta muiden silmissä hullun."

– Sit mä vaan lähdin. Olin hotellissa ja ystävien luona. Mies etsi minua, ja yhtenä iltana sain häneltä 178 puhelua ja 60 tekstiviestiä. Olin varautunut siihenkin, että hän löytää minut. En voi kertoa, miten ajattelin toimia, etten saa syytettä. 

Haastemies seurasi miestä yhdeksän kuukautta. Tilanne alkoi helpottua, kun tälle saatiin toimitettua avioeropaperit. 

– Hänen oli pakko alkaa kiillottaa julkisuuskuvaansa, teki minusta muiden silmissä hullun. Ihan sama! Tärkeintä, että pääsin hänestä eroon.

Silti ennen lopullista eroa mies löysi Kaisan muutaman kerran. Kerran hän kaappasi naisen autoonsa ja uhkasi ajaa puuta päin. Koskaan Kaisa ei ole tuntenut sellaista vihaa.

– Ajattelin, että tapan tuon, että vuokraan kuorma-auton ja ajan monta kertaa päälle. Vihani kertoi siitä, että olin päässyt pelon yli. Minä, joka en ole väkivaltainen ollenkaan, olin valmis tappamaan. Olin suunnitellut senkin, että hankin hyvän asianajajan ja saan lievän tuomion, koska vetoaisin itsepuolustukseen. 

"Kimmo on ollut minulle taivaan lahja."

Rakkaus vapautti energiaa

Pelko hälveni ja oven seuraavaan elämänvaiheeseen avasi Kaisalle entuudestaan tuntematon mies, Kimmo Liski, tekstiviestillä. 

– Heti tuli tunne, että hänellä on itsetunto kohdallaan. Kun tapasimme, se oli menoa.

– Nyt minulla on oikeasti elämä. Kimmo on ollut minulle taivaan lahja. Unelmat ovat loksahdelleet paikoilleen: Kimmo kosi ja Manu syntyi. Kimmo on tuonut elämääni turvallisuutta.

Kun pelko hiipui, jäi käyttöön paljon energiaa ja iloa. Kun Manu herättelee äitinsä kuuden aikaan aamulla, tämä tietää, että selviää onnellisena uudesta päivästä.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2015.

Kaisa Liski

Syntynyt: 1968 Helsingissä. 
Asuu: Hausjärvellä miehensä Kimmon, poikansa Manun ja Robi-koiransa kanssa. Perheeseen kuuluu myös Kaisan kaksi aikuista lasta, lapsenlapsi ja Kimmon kaksi lasta.
Ammatti: Liiketoimintajohtaja. Työssä Uudenmaan Viva LKV -yrityksessä. Tuttu televisio-ohjelmista: Kiinteistökuningatar, Kaisa ja puoli valtakuntaa, Kaisa ja luksuskodit, MasterChef Vip ja Julkkikset lapsenvahteina.

Millaisia ihmisiä ovat lappilaiset? Entä mikä Lapissa on parasta? Kävimme kysymässä. 

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. 

Lue lisää Lapista ja lappilaisuudesta ET-lehden numerosta 17/2017! 

Pukusuunnittelija Marjatta Nissinen uurasti varusteet uuden Tuntematon sotilas -elokuvan 150 näyttelijälle ja tuhansille avustajille. Se tarkoitti kierrosta puvustamoissa ympäri Suomen. Isona apuna olivat myös keräilijöiden aarteet. 

Vantaan Varistossa sijaitseva halli on täynnä vaaterekkejä, rullakoita ja laatikoita. Sotilaalliseen järjestykseen asetetuissa tangoissa roikkuu armeijan harmaita: mantteleita, sarkatakkeja, lumipukuja, housuja. Metallihäkeissä on saappaita ja kypäriä.

Halli ei ole puolustusvoimien varusvarasto, vaan Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta puvustavan Marjatta Nissisen puolentoista vuoden työ. Se alkoi kesällä 2015, kun hän sai käsikirjoituksen lukeakseen.

Nissinen laati alustavan budjetin: paljonko tarvitaan väkeä ja aikaa, mitä maksaa. Hän kokosi 15 ammattilaisen ryhmän, johon kuuluivat puvustopäällikkö, puvustajia, assistentteja ja harjoittelijoita.

Nissinen on kokenut sotafilmien tekijä. Eri melskeissä käytetyt vermeet olivat hänelle entuudestaan tuttuja elokuvista Raja 1918, Etulinjan edessä ja Tali-Ihantala.

– Loppukesästä kiersin puvustot ja varasin kaiken mahdollisen. Syksyllä pakettiautoryhmä lähti kahden viikon kierrokselle hakemaan vormut Vantaalle.

Patinoituja asuja.
Patinoituja asuja.

Kuvauksissa käytetään aitoja 1940-luvun kenkiä.
Kuvauksissa käytetään aitoja 1940-luvun kenkiä.

Keräilijöiden aarteita

Pitkän pöydän ääressä puvustaja-assistentti Veli Uusitupa patinoi lumipukujen nappeja ruskeasta väriliidusta sekoitetulla mönjällä.

– Sen on paras lähteä pesussa, koska vaatteet pitää palauttaa hyvässä kunnossa. Pilalle menneet tietenkin korvaamme, Uusitupa kertoo.

Yleisradion puvustoista löytyi noin kolmannes tarvittavista varusteista. Paraatikohtauksiin saatiin univormuja Kansallisteatterista ja Ruotsalaisesta teatterista. Tärkeitä lähteitä olivat myös taistelunäytöksiä ja -elämyksiä järjestävät yritykset Milform Säkylässä ja Camp Degerö Länsi-Uudellamaalla.

"Näyttelijät ovat mahtava porukka täynnä energiaa ja karaktääriä. kuin yhtenäinen eläin."

Keräilijät ovat aina kullan arvoisia. Heiltä on saatu lainaksi merkkejä, kypäriä, päähineitä ja erikoisvarusteita.

– Puukot ovat mestari Taisto Kuortin kokoelmista. Tietokirjailija, kapteeni evp. Juha E. Tetri on ollut mukana kunniamerkkiasiantuntijana, Nissinen luettelee.

Keräilijöiden aarteet voivat olla arvokkaita, joten niistä täytyy pitää hyvää huolta.

Pääroolien esittäjillä on omat nimikoidut rekkitankonsa.
Pääroolien esittäjillä on omat nimikoidut rekkitankonsa.

Nimekäs ryhmä

Nissinen tutki tarkoin Edvin Laineen ja Rauni Mollbergin Tuntematon-elokuvat.

– Kateellisena katselin Laineen näyttelijöitä, joista osa oli itse ollut rintamalla. Varusteet olivat aitoja, mahdollisesti vielä omia.

Uudessa Tuntemattomassa käytetään osin samoja vaatteita kuin Mollbergin elokuvassa yli 15 vuotta sitten. Kuvauksissa ne kuluvat. Nissinen analysoi, mitä ylipäätään oli tarjolla neljän rintamavuoden katteeksi. Seuraavaan suomalaiseen sotaelokuvaan tarvitaan jo uusia, hän arvioi.

Nissinen ei ollut aiemmin tehnyt yhteistyötä ohjaaja-tuottaja Aku Louhimiehen kanssa. Työ on kuitenkin sujunut hyvin.

– Louhimies on rauhallinen tai ainakin pysyttäytyy rauhallisena. Hän on tarkka ja tietää mitä tahtoo. Nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia, koska kuvauksissa tulee aina yllätyksiä.

Myös nimekästä näyttelijäryhmää Nissinen kehuu: Eero Aho, Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen, Joonas Saartamo...

– Se on mahtava porukka, täynnä energiaa ja karaktääriä. Se on kuin yhtenäinen eläin.

Saappaat poikineen

Puvuston takanurkassa kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen lankkaa pikimustia sotilassaappaita. Niitä tarvitaan satoja: suomalaisia, venäläisiä, saksalaisia. Joissakin kohtauksissa on myös siviililapikkaita.

Kainulainen hankki 1600-luvun jalkineet Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuvaan. Sen pukusuunnittelusta Nissinen sai Jussin ja oli myös ehdolla kanadalaisen Screen Awards -palkinnon saajaksi. Tällä kertaa ei vielä tärpännyt.

– Screen Awards on Kanadan Oscar. Palkinto olisi ollut kauan kaivattu tunnustus suomalaiselle pukusuunnittelulle, Nissinen toteaa.

"Tämä on seisoma- , kävely- ja kyykistelytyötä."

Marjatta Nissinen seuraa, kuinka kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen huoltaa saappaita.
Marjatta Nissinen seuraa, kuinka kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen huoltaa saappaita.
Lumipukujen napit patinoidaan väriaineella, joka lähtee pesussa pois.
Lumipukujen napit patinoidaan väriaineella, joka lähtee pesussa pois.

Tuntemattoman budjetti on suomalaisessa mittakaavassa valtava, ennätykselliset seitsemän miljoonaa euroa. Kotimaisissa tuotannoissa puvustukseen lohkeaa Nissisen mukaan yleensä noin yksi prosentti. Kuusi prosenttia olisi oikeampi luku.

– Puvustus voi kohtauksesta riippuen kattaa 70 prosenttia kuvapinta-alasta, hän laskee.

Kolmessa vuorossa

Kovimmalla puvustajan työssä ovat Nissisen mukaan jalat.

– Tämä on seisoma- , kävely- ja kyykistelytyötä, vaatteiden ja varusteiden siirtelyä ja sovittamista. Jalat rasittuvat ja kroppaa särkee.

Haaste on myös hengen ylläpitäminen stressaavissa oloissa. Työtä tehdään kolmessa vuorossa, ja osa paiskii 12 tunnin päiviä.

Aamut ovat aikaisia. Kun yksi porukka on puvustanut kohtauksen ja se on kuvattu, seuraava alkaa purkaa sitä. Viimeinen ryhmä kuivaa vaatteet yöllä.

– Kesäkuvauksiin Vekaranjärvelle tavarat kuljetettiin konteissa. Oli Suomi-kontti, Venäjä-kontti, siviilikontti, kuivauskontti, huoltokontti ja näyttelijöiden pukeutumiskontti.

Konekiväärikomppanian miehet marssimassa Äänislinnan paraatissa, joka kuvattiin Suomenlinnassa viime syksynä.
Konekiväärikomppanian miehet marssimassa Äänislinnan paraatissa, joka kuvattiin Suomenlinnassa viime syksynä.

Suomenlinnan kuvauksissa oli paikalla myös siviileiksi pukeutuneita avustajia.
Suomenlinnan kuvauksissa oli paikalla myös siviileiksi pukeutuneita avustajia.

Nissinen itse ei osallistu kuvauksiin. Niiden aikana hän jatkaa puvustamista, valmistelee seuraavaa kohtausta tai tulevien päivien kuvauksia.

– Sanotaan, että kuvaaminen on tekninen suoritus. Ei siinä suunnittelijaa enää tarvita,

Nissisen oikea käsi, key wardrobe Janne Karjalainen hypistelee rekin edessä lumipukuja, joista osa on vitivalkoisia, osa patinoituja. Hän kertoo välillä sovittavansa pukuja itselleen etukäteen, jos sovitukseen on tulossa suunnilleen hänen kokoisensa näyttelijä tai avustaja.

– Minä olen mukana kuvauksissa. Key wardroben tehtävänä on seistä kameran vieressä ja vahtia, että lähi- ja laajakuvat samasta kohtauksesta pysyvät jatkumossa, klaffissa.

Mallina maailmalla

Kuopiossa 1954 syntynyt Nissinen on aina osannut piirtää. Hän on myös nuoresta pitäen ommellut omat vaatteensa. Luova ammatti ei silti tullut hänelle aikoinaan mieleen.

– Minä olin insinööri-isäni tapaan perheen matemaatikko. Sisareni ja äitini olivat taiteilijaluonteita.

Nissinen muutti 18-vuotiaana Helsinkiin ja hankki elantoa pakkaajana Anna-lehden kaavapalvelussa. Häntä käytettiin myös sovitusmallina, koska hän oli "oikean kokoinen".

Annan kuvaaja huomasi Nissisen mahdollisuudet. Yksi asia johti toiseen. Nissinen löysi itsensä Muoti + Kauneus -lehden isoista kuvauksista, joiden tuotoksista ranskalaiset agentit kiinnostuivat.

– Olin suihkussa, kun he soittivat ja kertoivat haluavansa tavata heti. Menin tukka märkänä ilman meikkejä, au naturelle. Minut pyydettiin Pariisiin siltä istumalta.

Marjatta Nissisellä on kokemusta mallintöistä.
Marjatta Nissisellä on kokemusta mallintöistä.

Nissinen sai neuvon ottaa mukaan lentolipun, jossa on avoin paluupäivä. Lisäksi oli hyvä olla käteistä sen verran, että pääsee tarvittaessa taksilla lentokentälle. Jos mallikokelas ei täyttänyt agenttien odotuksia, hänet saatettiin jättää täysin omilleen.

Nissinen ei tarvinnut taksirahaa. Hän teki vuodesta 1973 lähtien yli kymmenen vuotta mallintöitä Pariisissa ja Milanossa.

Tutuksi tulivat suuret muotitalot, kuten Kenzo ja Dior, jonka mallikoulun hän kävi. Hänen kuviaan ilmestyi muun muassa La Mode Internationalissa ja Ranskan Voguessa.

Savour the light, please, nautiskele valosta, Nissinen tyylittelee alan termein, kun kuvaaja pyytää häntä poseeraamaan.

Lantio työntyy eteen, kädet nousevat tyylikkääseen asentoon ja katse on terävä kohti kameraa.

Kohtalona elokuva

Elokuva-alalle Nissinen kertoo päätyneensä lähes vahingossa. Kerran hän vain oli tokaissut haluavansa isona pukusuunnittelijaksi.

Taustalla olivat puvustajan ja lavastajan puuhat Raahen nuorisoteatterissa. Hän oli myös aina kerännyt kuvia eri aikakausien vaatetusta silmällä pitäen. Pariisin-vuosina hän oli istunut paljon elokuvissa oppiakseen kieltä.

Ratkaiseva askel oli, kun hänet houkuteltiin kuvaussihteeriksi ja puvustoharjoittelijaksi Edvin Laineen elokuvaan Viimeinen savotta. Tammikuisen Taivalkosken hangessa rämmittyään hän tajusi olevansa oikealla alalla.

Nissinen pyrki Taideteolliseen korkeakouluun mutta ei päässyt, koska ei sanojensa mukaan osannut alan termejä. Hän lähti uudestaan Italiaan, tällä kertaa palkattomaan työharjoitteluun.

– Pääsin yhtiöön, joka teki ensimmäistä pitkää elokuvaansa. He tarvitsivat käytännön tyypin, joka pystyttäisi puvuston ja maskeeraisi. Olin opiskellut maskeerausta Pariisissa.

Sotatapahtumat ja ylennykset aiheuttavat muutoksia univormuihin ja arvomerkkeihin.
Sotatapahtumat ja ylennykset aiheuttavat muutoksia univormuihin ja arvomerkkeihin.

Nissinen teki sekalaisia teatterihommia Napolissa ja Roomassa. Kun hän jälleen palasi Suomeen, häntä pyydettiin mukaan Timo Linnasalon Aurinkotuuli-elokuvaan.

– Hämmästyin, koska ei Italiassa ollut alle 40-vuotiaita pukusuunnittelijoita. Nuoremmat olivat kokeneempien assistentteina.

Nissinen pyrki uudestaan Taideteolliseen – ja pääsi. Valmistuessaan 1986 hän sai stipendin parhaasta lopputyöstä.

Kaikkien sota

Hallin takaosassa roikkuu tangoissaan yllättävän paljon siviilivaatteita. Uudessa Tuntemattomassa näytetään aiempia filmatisointeja enemmän kotirintamaa.

– Tässä on Kariluodon vaimon Sirkan vaatteita. On aamu- ja yöpaitoja sekä mekkoja, Nissinen esittelee naisellisia asusteita.

Elokuvassa esiintyy myös Antero Rokan jälkikasvu. Nissinen nostaa laatikosta aitoja 40-luvun jalkineita.

Lapset varttuvat sotavuosina 1941-1945. Esimerkiksi Terttuja on elokuvassa kolme, Tenhoja ja pikku Toivoja kaksi. Isompien vaatteet kiersivät pienemmille, niin kuin suomalaisissa perheissä aikoinaan.

– Sota oli kaikkien sota. Oli kotirintama ja rintamalla suomalaisten miesten rinnalla juutalaisia, tummaihoisia sekä kymmeniätuhansia lottia eri tehtävissä, Nissinen luettelee.

Puvustamon ilmoitustaululla ovat tallessa ohjeet, koepalat ja kokardit.
Puvustamon ilmoitustaululla ovat tallessa ohjeet, koepalat ja kokardit.

Jännitys tiivistyy

Kun kuvaukset ovat ohi ja porukan työ päättyy, puvusto tyhjennetään ja pidetään juhlat.

– Minulle on soitettu ja kysytty, milloin puramme puvuston. Kesällä Tuntematon on useissa kesäteattereissa, joten kamoille riittää kysyntää, Nissinen naurahtaa.

Elokuva saa ensi-iltansa 27. lokakuuta. Sitä ennen Nissinen ja muut tekijät saavat nähdä raakaleikatun version, josta voidaan vielä eliminoida virheet.

– Odotan vain henkeä pidättäen, että upea materiaali leikataan kokoon suurella viisaudella, Nissinen huokaisee.

Tulevista projekteista hän ei voi puhua, koska nimet eivät vielä ole papereissa. Kyse on elokuvasta, kahdestakin. Molemmat sijoittuvat 1900-luvun alkuun.

Pitkästä kokemuksesta on Nissisen mukaan hyötyä siinä, että on oppinut pakkaamaan autoon kaiken kuvauksissa tarvittavan. Silloin kiireisen logistiikan keskellä aikaa jää myös luovalle ajattelulle.

– Silti jokainen elokuva on aina ensimmäinen, hän sanoo.

Marjatta Nissinen ja malliompelija Matias Hirvonen syventyvät karvalakkien saloihin.
Marjatta Nissinen ja malliompelija Matias Hirvonen syventyvät karvalakkien saloihin.


Puvustajan työmaa

  • 80 kuvauspäivää
  • 45 pääroolia
  • 150 puheroolia
  • 3500 avustajaa
  • 14000 avustajapäivää
  • 90-120 puettavaa
  • per kuvauspäivä
  • 10000 kyykistystä
  • pukemiseen
  • 1300 asustekertaa
  • 300 paria saappaita
  • 100 paria siviilikenkiä
  • 150 kypärää
  • 200 metriä rekkejä
  • 15 rullakkoa
  • 6 merikonttia

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 8/2017.

Väinö Linnan romaani ilmestyi 1954 ja Edvin Laineen ohjaus elokuvasta 1955. Roolitöistä jäivät mieleen Reino Tolvasen Rokka, Heikki Savolaisen Hietanen ja Kosti Klemelän Koskela.

Rauni Mollberg tarttui romaaniin 1985. Päärooleissa olivat uuden sukupolven näyttelijät, kuten Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Väänänen. Amatöörinäyttelijä Mika Mäkelä esitti Rahikaista.

Aku Louhimiehen Tuntemattoman ensi-ilta on 27.10. Louhimies on hyödyntänyt siinä myös kirjan esiversiota Sotaromaania (WSOY 2000).