Kaisa Liski selvisi vuosien parisuhdeväkivallasta: "Nyt minulla on oikea elämä"

Divaani keskellä keittiön lattiaa! Se kertoo paljon liiketoimintajohtaja Kaisa Liskistä, 47. Hän uskaltaa olla oma itsensä: antaa itselleen oikeuden löhötä kesken perunan keiton. Mieluummin puuhakas nainen kuopsuttaa kuitenkin peruna- tai kasvimaalla, juoksee kolmivuotiaan Manu-poikansa kanssa metsissä ja tekee paljon työtä. Hän kuuluu Marttoihin ja osaa elää vaatimattomasti, jos tahtoo, mutta saattaa ostaa päräyttää 4 000 euroa maksavan käsilaukun ihan vain kaupanteon ilosta.

– En ole kuitenkaan mikään Louis Vuitton -tyyppi enkä ole koskaan ollutkaan. Olen traktoria ajava maalainen – pohjimmiltani tällainen kotinyhjäri.

Kaisa uskaltaa siis myös koreilla ja sanoa mielipiteensä. Hänellä on harvinaisen hyvä itsetunto suomalaisnaiseksi, ja paljon ihailijoita, mutta myös kadehtijoita.

– Hyvä niin, sillä kateus pitää ansaita, Kaisa sanoo ja nauraa.

– Minulla on maailman paras itsetunto. Koska en ole koskaan saanut kannustusta, minun on ollut pakko uskoa itseeni.

Kaisa Liski on esitellyt ja myynyt tuhansia asuntoja, vienyt asiakkaita olohuoneisiin, makuuhuoneisiin, keittiöihin vessoihin... Muuttanut itsekin monesti.

Jos hänen elämänsä koostuisi huoneista, jotkut niistä olisivat ainakin ulkopuolisten mielestä varsin pimeitä ja ahdistavia. Hän on myös sulkenut monta ovea: ensin pamahti kiinni ovi hänen ja hänen äitinsä välillä. On ollut myös raskaita rautaportteja, joiden kiinnilaittaminen ei ole tahtonut onnistua. Joskus takaovi on jäänyt raolleen ja rakosesta lehahtaa muistoja eletyistä ajoista.

"Ulkopuoliset ehkä ajattelevat, että lapsuuteni oli rankka, mutta enhän tiennyt muusta."

Kaisa ei ollut kaupan

Ensimmäinen ovi aukeaa lapsuuteen. Pikku-Kaisan mielipaikka oli keittiön ikkunalauta. Siinä hän istui ja odotti yksinhuoltajaäitiään kotiin – kapakasta, mistä milloinkin. Harvoin äiti tuli selvin päin. Aina äiti ei palannutkaan reissuilta kotiin, ainakaan silloin kun oli luvannut tulla. Vanhemmat olivat eronneet, kun tyttö oli alle parivuotias. Samalla isä jyrättiin pois Kaisan elämästä.

– Ulkopuoliset ehkä ajattelevat, että lapsuuteni oli rankka, mutta enhän tiennyt mistään muusta. Kai minulla oli ikävä ja suru, mutta se oli minulle täysin normaalia. Kuten sekin, että kun menin kuuden vanhana kouluun, aloitin yksin perjantaisiivoukset. En tuntenut olevani pieni onneton rääpäle. En muista kokeneeni nälkää, vaikka meillä ei ollut juuri koskaan ruokaa.

Vain kerran ulkopuoliset ovat puuttuivat äidin käytökseen. Myöhemmin tämä itse kertoi Kaisalle tapahtuman. 

– Olin ollut reilun vuoden ikäinen, kun olin vappuna ravintolassa äidin mukana pikkutunneille saakka. Silloin tuntematon pariskunta yritti ostaa minut 10 000 markalla, koska heidän mielestään äitini ei selvästikään välittänyt minusta. 

Äiti pelotteli kuolemalla

Samoihin aikoihin, kun Kaisa sai kuulla tämän tarinan, äidin tilanne huononi. 

– Hän sairasteli ja pelotteli omalla kuolemallaan. Onneksi minä olin terve ja tomera tyttö. 

"En käynyt läpi murrosikää. Aikuistuin suoralta kädeltä."

Kaisa tutustui häpeään jo varhain. 

– Kaverit sanoivat, ettei meille voi tulla, kun mun äiti on niin hullu. Hän saattoi töksäyttää, mitä tahansa. Kaverit haukkuivat myös huonoja vaatteitani ja kotiani. Kukaan ei käynyt meillä. Lapsuuden kokemukset ovat olleet traumaattisia, mutta muisti tekee tepposensa ja poistaa pahimmat jutut. 

Kun Kaisa oli 11-vuotias, tapahtui käänne. Hän rakensi paksun muurin itsensä ja äidin välille. Sulki oven lapsuuteensa. Ja oli helpottunut, kun otti vastuun itsestään. 

– Noihin aikoihin kirjoitin päiväkirjaan, että koska minua ei tunnu kukaan rakastavan, niin teen itse ne, jotka minua rakastavat: teen itselleni perheen. En käynyt läpi murrosikää. Aikuistuin suoralta kädeltä.

Samaan aikaan, 11-vuotiaana, hän valehteli ikänsä ja meni töihin grilliin. Oli siis taloudellisestikin riippumaton äidistään. Tyttö halusi selvitä, löytää itse avaimet elämäänsä.

Suhde kuin kuolemanselli

Olemme nyt Kaisan, hänen miehensä Kimmo Liskin ja Manu-pojan kodissa Hausjärvellä. Olohuone on onnellisen valoisa. Tässä kodissa Kaisa on turvassa ja uskaltaa jo avata raskaan oven menneisyyteensä, vankityrmältä vaikuttavaan suhteeseen.

Kiidetään muutaman huoneen ja monen vuoden taakse ja päädytään 1990-luvulle, aikuisen Kaisan elämään. Hän oli tuolloin kiireinen yksinhuoltaja. Elämä oli rankkaa, mutta perhe säästyi suurilta katastrofeilta, kunnes uusi parisuhde osoittautui vankityrmäksi, jonne ei mahtunut iloa eikä rakkautta. Vain väkivaltaa. Lopulta Kaisa oli täynnä vihaa.

Lapsena Kaisa joutui kuulemaan äidiltään, kuinka paha lapsi hän oli.

Kun hän kertoo tästä parisuhteestaan, se kuulostaa siltä kuin hän muistelisi kauhuleffan juonikuviolta. Hän ei kyynelehdi eikä hänen äänensä sorru muistojen painosta. Ei enää.

Kaisa on miettinyt paljon, mikä sai hänet haksahtamaan. Ehkäpä häntä hiveli se, että häntä ihailtiin. Lapsena joutui kuulemaan äidiltään jatkuvasti, kuinka paha lapsi hän oli. 

– Ajauduin parisuhteeseen ihmisen kanssa, joka jumaloi minua aluksi. Se tuntui hyvältä. Hän oli mitä viehättävin seuramies. Jopa jotkut ystävänikin pitivät minua hulluna, kun väitin miestä väkivaltaiseksi. 

Pelko piti yhdessä

Vähitellen, lyöntien, uhkausten ja piinan seurauksena astui Kaisan sisäisiin huoneisiin pelko. Hän ei tuntenut edes elävänsä. 

– Minä vain hengitin.

"Mies sanoi tekevänsä kaikkensa tuhotakseen elämäni."

– En uskaltanut erota. Hullua, että tällainen vahva ihminen alistuu sellaiseen kohteluun. En kyennyt auttamaan itseäni. Mies sanoi tekevänsä kaikkensa tuhotakseen elämäni. Jos ei pysty tappamaan minua, niin hän vahingoittaa lapsiani. 

– Vuosien ajan sanoin joka aamu itselleni, että ehkä selviän tästä päivästä. 

Viimeiset kuusi vuotta elämä vain raaistui. Lopulta Kaisa lähti. 

Se ei kuitenkaan käynyt helposti, ja niihin hetkiin palaamme vielä. Mutta olisiko jo aika piipahtaa Kaisan nuoruudessa? Avataan pariovi onnellisimpiin aikoihin, kun elämässä ei ollut muita vaikeuksia kuin köyhyys.

Tarpeeton ero?

Kaisa muutti 16-vuotiaana omilleen, löysi poikaystävän ja tuli raskaaksi 18-vuotiaana. Kaikki sujui kuten hän oli suunnitellut. Ensin syntyi tytär, sitten poika. Nuori äiti oli sisustanut kotiaan, entisöinyt huonekaluja...

– Olin täysin valmis äitiyteen. Olimme onnellisia, vaikka rahaa ei ollut.

"Vastoinkäymiset eivät vahvista. Ihmisestä tulee niiden myötä heikompi."

Kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen omakotitalon ulko-ovi alkoi nitistä, tunnelma tiivistyä liiaksikin: avioliitto päättyi avioeroon. 

– Olimme liian nuoria, kun menimme naimisiin. Hän oli ihana mies, oli ihan tarpeetonta jättää hänet. Lähdin henkiselle karkumatkalle. Halusin tehdä uraa. Ehkä elämäni oli liian turvallista? Olin aina lapsena tottunut olemaan niin epävarmoissa oloissa. 

Usein ihmiset hokevat, etteivät antaisi elämästään päivääkään pois. Kaisa antaisi pitkän pätkän, surutta. 

– Vastoinkäymiset eivät vahvista. Ihmisestä tulee kärsimysten myötä aina vain heikompi. Kun on kokenut kovia, vaikeuksien tuoma elämänviisaus ajaa ihmisen järjestämään elämänsä niin, että välttelee tilanteita, joissa väijyy vastoinkäymisiä. 

– On helpotus, että en ole äitini kanssa tekemisissä, vaikka hän elää edelleen. Isän olen onneksi löytänyt uudestaan. 

"Vasta, kun hääkutsut oli lähetetty, tuli kunnolla turpaan."

Pelko muuttui vihaksi

Palataan nuoruuden avioliiton jälkeiseen aikaan, kun Kaisan ihmistuntemus petti. Kun mies oli kosiskellut sitkeästi neljä kuukautta, Kaisa päästi psykopaatiksi osoittautuneen miehen läpi omien sisäisten turvaoviensa. Ovi henkiseen kauhugalleriaan avautui.

– Vasta, kun hääkutsut oli lähetetty, tuli kunnolla turpaan. 

Kaisa teki töitä, myi asuntoja, koteja onnellisille ihmisille. Lapset muuttivat omilleen. Päivän päätteeksi hän meni sydän pelosta pamppailen kotiin, kunnes eräänä iltana, kun mies taas kävi päälle ja uhkasi tappaa Kaisan. Tällä kertaa Kaisa ei jäänytkään alistuneena odottamaan nyrkiniskuja, vaan sanoi miehelle: ”Tapa. Niin pääsen helpommalla!” 

– Olin ihan tosissani. Millään ei ollut enää mitään väliä. 

Kaisa sai apua ystävältään. Ja viimein tilille oli kertynyt rahaa palkata kunnollinen asianajaja.

”Olin valmis tappamaan”

Oli taas aika sulkea yksi ovi ja avata toinen maailmaan, jossa ei olisi pelkoa.

"Mies teki minusta muiden silmissä hullun."

– Sit mä vaan lähdin. Olin hotellissa ja ystävien luona. Mies etsi minua, ja yhtenä iltana sain häneltä 178 puhelua ja 60 tekstiviestiä. Olin varautunut siihenkin, että hän löytää minut. En voi kertoa, miten ajattelin toimia, etten saa syytettä. 

Haastemies seurasi miestä yhdeksän kuukautta. Tilanne alkoi helpottua, kun tälle saatiin toimitettua avioeropaperit. 

– Hänen oli pakko alkaa kiillottaa julkisuuskuvaansa, teki minusta muiden silmissä hullun. Ihan sama! Tärkeintä, että pääsin hänestä eroon.

Silti ennen lopullista eroa mies löysi Kaisan muutaman kerran. Kerran hän kaappasi naisen autoonsa ja uhkasi ajaa puuta päin. Koskaan Kaisa ei ole tuntenut sellaista vihaa.

– Ajattelin, että tapan tuon, että vuokraan kuorma-auton ja ajan monta kertaa päälle. Vihani kertoi siitä, että olin päässyt pelon yli. Minä, joka en ole väkivaltainen ollenkaan, olin valmis tappamaan. Olin suunnitellut senkin, että hankin hyvän asianajajan ja saan lievän tuomion, koska vetoaisin itsepuolustukseen. 

"Kimmo on ollut minulle taivaan lahja."

Rakkaus vapautti energiaa

Pelko hälveni ja oven seuraavaan elämänvaiheeseen avasi Kaisalle entuudestaan tuntematon mies, Kimmo Liski, tekstiviestillä. 

– Heti tuli tunne, että hänellä on itsetunto kohdallaan. Kun tapasimme, se oli menoa.

– Nyt minulla on oikeasti elämä. Kimmo on ollut minulle taivaan lahja. Unelmat ovat loksahdelleet paikoilleen: Kimmo kosi ja Manu syntyi. Kimmo on tuonut elämääni turvallisuutta.

Kun pelko hiipui, jäi käyttöön paljon energiaa ja iloa. Kun Manu herättelee äitinsä kuuden aikaan aamulla, tämä tietää, että selviää onnellisena uudesta päivästä.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2015.