MS-tautia sairastava Eeva Eloranta: ”En sure itseäni vaan kehitysvammaista poikaani”

Kun Matias, 30, on kotilomalla ryhmäkodista, Eeva Elorannan, 70, on kuulosteltava, mitä poika tekee.

Muuten Matias penkoo jääkaapin ylösalaisin ja etsii herkkuja. Löytää keksilaatikolle ja syö paketillisen Digestive-keksejä. Menee äidin huomaamatta vessaan ja aiheuttaa sotkun, jonka äiti siivoaa.

Ulkona Matias kävelee sellaista vauhtia, ettei Eeva pysy perässä. Aikuinen poika ei varo liikennettä vaan menee kadun yli siitä, mistä haluaa.

– En pysty ulkomaailmassa juuri liikkumaan ilman rollaattoria. Jos Matias ryhtyy juoksemaan, en saa häntä kiinni, Eeva sanoo.

Siksi Eeva ei uskalla mennä Matiaksen kanssa kahdestaan ulos. Puoliso Hannu Lappalainen menee.Silloin isä ja poika käyvät parturissa, pitsalla tai kahvilassa. Siellä poika ottaa kahvin ja voisilmäpullan.

Matias on keskivaikeasti kehitysvammainen autisti, joka osaa kertoa, mitä tahtoo tilata.

Yhä silti suren

Kun Matiaksen nelipäiväinen kotiloma on ohi ja hän on palannut tuetun asumisen kotiinsa, Eevasta tuntuu kuin olisi mennyt mankelin läpi. Väsymystä lisää MS-tauti. Se Eevalla todettiin vuonna 2016, kaatuilemisen jälkeen.

– Uupuminen on MS:ssä paskamaista, mutta saan olla kiitollinen. En ole yhtään niin uupunut kuin moni muu, Eeva sanoo ja ottaa monivitamiinijuomaa.

– Haluan pysyä täydessä iskussa ja olla toimelias ne tunnit, jotka minulla on. Eeva ajattelee, että sairaudet ja vajavaisuudet on meille annettu, jotta säilymme inhimillisinä ja nöyrinä.

Haluan pysyä täydessä iskussa ja olla toimelias ne tunnit, jotka minulla on.

Yhä Eeva silti suree.

– En sure niinkään itseäni vaan Matiasta. Nuorta miestä, joka voisi antaa maailmalle paljon sellaista, mikä jää nyt toteutumatta.

Eeva sanoo, että pojan kehitysvammaisuus on perussuru, jota hän ei pysty kuvailemaan. Se on kaikkien kuvailujen ulkopuolella. Niin suuri suru.

Toiveet tulevaisuudelle

Eeva toivoo, että vielä joskus saisi keskustella Matiaksen kanssa. Siksi hän kuvittelee, kuinka he tapaavat kuoleman jälkeen Matiaksen kanssa ja pääsevät juttelemaan.

– Uskon kuolemanjälkeiseen elämään. Eeva sanoo, että huolehtii Matiaksesta niin kauan kuin elää.

Huolehdin Matiaksesta niin kauan kuin elän.

– Pidän Matiasta kädestä hautaan asti. Luotan siihen, että sitten joku läheisistä tarttuu hänen käteensä. Mutta totta kai minulla on huoli, miten Matias pärjää sen jälkeen, kun päiväni päättyvät.

Siksi Eeva risti joka ilta kätensä ja rukoilee. Anna minulle elinpäiviä, jotta voin pitää Matiasta kädestä. Anna, että häntä pidetään kädestä myös minun jälkeeni.

– Sitä minä rukoilen.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 1/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.