Usko Saarinen osaa lukea asiakasta ja huomaa, millaista rohkaisua kukin tarvitsee.
Usko Saarinen osaa lukea asiakasta ja huomaa, millaista rohkaisua kukin tarvitsee.

Vääksyläinen kauppias Usko Saarinen, 70, pyörittää Löytötoriaan seitsemänä päivänä viikossa. Tavaran määrä hämmentää, mutta röykkiöt on tämän seudun talouksille ja vartaloille räätälöity. Uskon omaa askelta vauhdittaa unelma kasvusta. Juuri muuta elämään ei mahdu.

Ensikosketukseni Usko Saariseen oli intiimi: viime kesänä hankitut alushousut.

Vääksystä löytyy pari supermarketia, tyylikkäitä sisustusliikkeitä ja vintage-puoteja, mutta Uskon Löytötori on taajaman ainoa kauppa, josta löytyy pikkuhousuja. Myönteisen ensivaikutelman täydensi Saarisen palvelualttius ja asiantuntemus koskien materiaaleja ("ryhtinsä pitävää puuvillaa") ja vartalon mittasuhteita ("moni kypsä nainen arvostaa korkealle nousevaa vyötärönauhaa").

Erityisen vaikutuksen teki se, miten paljon Löytötorin valikoimissa on pienten suomalaisfirmojen tuotteita. Paljon sellaistakin, mitä harva keksii kysyä, kuten tahrat poistavaa sappisaippuaa tai ilmakiväärin luoteja.

Se mitä ei löydy, tilataan.

Alusvaatteet vetävät asiakkaita sesongista riippumatta. Vaativampikin pukeutumisneuvonta Uskolta sujuu. Pari päivää sitten hän vaatetti yhden mieskuorolaisen kiireestä kantapäähän: puku, paita, kalsarit, sukat, kengät.

– Olin oikein ylpeä itsestäni, että sain viimeisteltyä asun kirkkaanpunaisella kravatilla.

Solmiot Usko tilaa Ranskasta. Tärkeimmät hittituotteet ovat kotimaisia: Tam-Silkin kerrastot Kangasalta, Teseman sukat Nurmeksesta, TopMannin kengät Parkanosta, Tevan tyynyt Tervajoelta.

Kadulla seisovassa kyltissä Usko mainostaa pallokuitutyynyä sanalla anatomic, ja kuluneen vuoden aikana tyynyjä onkin mennyt kaupaksi liki tuhat. Kesällä asiakasvirtaa paisuttavat kaltaiseni mökkiläiset ja turistit.

Pojalle ja pöytään

Päivän ensimmäinen asiakas ostaa pattereita, seuraava aluslakanan. Usko sukkuloi kärppänä täpötäysien hyllyjen välissä ja tietää tarkalleen, mitä missäkin laarissa on.

Marjatta Oksanen piipahtaa Löytötorilla säännöllisesti, vaikka koti on parinkymmenen kilometrin päässä Vesikansassa. Nyt hän tuli hakemaan miehelleen ja pojalleen välihousut.

– Kun ne eivät raaski itselleen kunnollisia ostaa.

Hintatietoinen Marjatta Oksanen löysi, mitä tuli etsimään.
Hintatietoinen Marjatta Oksanen löysi, mitä tuli etsimään.

Marjatta on tyypillinen naisasiakas. Hän tietää heti mitä tahtoo.

– Ei täällä kaikki halpaa ole. Löytöjä tekee, kun osaa katsoa.

Ennakkoluulottomin silmin Löytötorin valikoimaa arvioi myös vääksyläinen Ari Huttunen. Hän etsii päivällispöytään sopivaa vesikarahvia. Sellaista ei löydy, mutta yksi ylähyllyn kukkamaljakoista muistuttaa suuresti Kaj Franckin Kartio-sarjan karahvia, vain nokka puuttuu. Ari piipahtaa vielä tarkistamassa läheisten markettien valikoimat. Parempaa ei löydy. Samaan hintaan tulee vaihdettua kuulumiset.

Havaijin malliin

Löytötoria voi luonnehtia vanhan ajan sekatavarakaupaksi, mutta todellisuudessa tämän tyyppinen halpamyymälä on 1960-luvun amerikkalaista perua. Konseptin toimivuudesta Usko vakuuttui vierailtuaan nuorena miehenä Havaijilla, jossa vastaavat liikkeet olivat auki ympäri vuorokauden.

Löytötori on avoinna seitsemänä päivänä viikossa, ja joka siunattu päivä tiskin takaa löytyy Usko Saarinen. Sairaana Usko ei myönnä olleensa koskaan, joten hän ei ole tullut laatineeksi minkäänlaista varajärjestelmää.

– Kukaan muu ei saisi tätä toimimaan, kuittaa mies, joka aamulla ensitöikseen vyöryttää kauppansa ulkopuolelle näyttävän muurin sesonkitavaraa: patjoja, pilkkijakkaroita, lyhtyjä, lumilapiota. Illalla viimeiseksi hän kantaa saman satsin takaisin sisätiloihin.

– Se käy kuntoilusta. Työmatkakin taittuu kävellen.

Yrittäjän mallin Usko sai jo kotoaan. Isällä oli Pirkanmaalla rakennusliike.

– Mielestäni isäkin oli voimansa tunnossa vasta kuusikymppisenä, sanoo Usko, joka on päättänyt hääriä tiskinsä takana ainakin 85-vuotiaaksi.

Omista vahvuuksistaan Usko listaa tärkeimmäksi synnynnäisen kilpailuhenkisyyden.

– Muistan ikäni, miten hienolta tuntui, kun oppikoulujen välisissä urheilukilpailuissa edessä aukesi loppusuora ja tiesin voittavani.

Ketterillä jaloilla on ollut käyttöä myös pallopeleissä.

– Tennis on erityisen opettavainen laji. Siinäkin pitää tilanteen mukaan valita erilaisia strategioita ihan niin kuin myyntityössä.

Tuoretta tavaraa hyllyyn.
Tuoretta tavaraa hyllyyn.

Uskon kyvyt kauppiaana havaittiin varhain. Jo 19-vuotiaana hän yleni Pirkanmaan osuuskaupan myymälänhoitajaksi. Ensimmäinen puoliksi oma firma oli ompelimo, jossa valmistettiin rallikuskien ajoasuja. Sitä seurasi kutomo Orivedellä. 1970-luvulla suomalaisella vaateteollisuudella meni hyvin ja Usko myi kankaita Vestioon, Minkkiin, Ajattareen ja muihin helsinkiläisen "Uiton klaanin" liikkeisiin. Ne olivat lihavia vuosia.

Tuolloin Usko malttoi lähteä vaimonsa kanssa myös maailmalle uusia tuulia haistelemaan.

– Kun Kiina vapautui kulttuurivallankumouksen ikeestä, olimme siellä ensimmäisten länsimaalaisten joukossa solmimassa liikesuhteita. Meitä kohdeltiin kuin kuninkaita.

Ensimmäiset Löytötorinsa Usko perusti Virroille ja Kuhmoisiin. Tämä nykyinen liike on seitsemäs ja tällä hetkellä ainoa. Usko ei kuluta energiaansa vaikeuksien märehtimiseen, vaikka 90-luvun lama otti hänestäkin niskalenkin.

– Se oli elämänkaareni vaikein vaihe, mutta aina olen pudonnut jaloilleni.

Parhaimmillaan Uskolla on ollut parikymmentä palkollista. Nyt hän johtaa määrätietoisesti vain itseään.

Enemmän hittejä kuin huteja

Taskulampun ostava ikämies kaataa kourassaan lämmenneet kolikot kauppiaan kämmenelle.

– Tuliko oikein?

– Tarkka kuin mummoryijy, Usko kiittää.

Löytötorilla sananmukaisesti kilisee raha, sillä vain käteinen kelpaa. Maksukortit Usko kokee turhan kalliiksi järjestelmäksi. Muutenkin hän pitää kiinni omista systeemeistään, kuten tilikirjasta. Sen sarakkeet hän on täyttänyt huolellisella käsialalla. Kaikesta näkee, miten hän tuostakin hommasta nauttii.

– Raha on aina ollut paras innostajani. Mutta kyllä lukuihin uppoutuminen on myös asiakaspinnan tutkimista. Mitä maaseudun ihmiset todella tarvitsevat ja ostavat? Kuinka monta mitäkin kokoa pitää tilata? Mikä väri miellyttää? Kaiken sen hallinta on tärkeä osa kauppiaana onnistumista.

Uskon tilikirjasta on digitaalisuus kaukana.
Uskon tilikirjasta on digitaalisuus kaukana.

Suuria virheitä Usko ei koe tehneensä.

– Aika tavaran kaupitsee. Jokin tuote saattaa löytää ostajan vasta muutaman vuoden viiveellä, hän sanoo.

Kestosuosikeista mainittakoon miesten reisitaskuhousut. Niiden läpimurto ajoittuu kännykän yleistymiseen: yhtäkkiä miehilläkin oli kaikenlaista tavaraa, jonka kuljetus vaati "käsilaukkua". Uskon myymät housut tulevat Kiinasta, mutta jo tilausvaiheessa hän on räätälöinyt ne vääksyläiselle vartalolle sopiviksi. Erityisesti miehet ovat kiitelleet venyvää vyötärönauhaa.

Vuosien varrella Usko on kuullut kaikenlaista. Täällä sopii purkaa pienet ja suuret murheet.

Kotimaiset tilaukset Usko hoitaa puhelimella. Aasian suuntaan hän asioi nettikaavakkeilla, eikä ole tullut petetyksi silläkään suunnalla. Tavara on aina vastannut kutakuinkin sovittua.

– Jos aikoo saada jonkin erän oikein halvalla, se pitää maksaa vuosi etukäteen. Toki silläkin rahalla on hintansa.

Nyt ulko-ovella kolaa postinkantaja, joka tömäyttää lattialle pari pahvilaatikkoa. Jossakin välissä nekin pitäisi ehtiä purkamaan pois asiakkaiden jaloista.

Kotimaisuutta arvostetaan ja osataan vaatia.
Kotimaisuutta arvostetaan ja osataan vaatia.

Monenlaista kulkijaa ja murhetta

Rempseä kanta-asiakas kyselee toppatakkia elefantille.

– Katsos kun minusta on tullut telttatyttö! Niin olen lihonut, että tissit pitää heittää olkapäille, jos meinaan saada vetoketjun kiinni, rouva kihertää.

Usko säilyttää asiallisen ja kannustavan linjansa. Hän pahoittelee, että koon 50 toppatakit ovat päässeet vähiin, mutta parin päivän päästä on tulossa uusi kuorma.

Rouva jää pöyhimään muita rekkejä. Sovituskopin peiliä kiertää muovinen ruusuköynnös.

Vaikeitakin asiakkaita mahtuu joukkoon.

– Useimmilla heistä on käytöksensä taustalla ulkoisia paineita.

Vuosien varrella Usko on kuullut kaikenlaista. Milloin viina on vienyt isännän, milloin sikalan. Täällä sopii purkaa pienet ja suuret murheet.

Ari Huttusen ostama maljakko sai uuden roolin päivällispöydän vesikarahvina.
Ari Huttusen ostama maljakko sai uuden roolin päivällispöydän vesikarahvina.

Nyt ovella pyörähtää tuttu tuittupää paperiin kääräisty viinapullo selän takana. Mies tivaa moneen kertaan onko sosiaalitoimen myöntämä "lappu tallessa". Usko vastaa rauhallisesti, että kaikki on kunnossa. Mies poistuu niin vauhdikkaasti, että tuulikaapissa seisovat vahakangasrullat hulmahtavat uuteen asentoon.

– Jokaisen pitää saada säilyttää ihmisyytensä ja itsetuntonsa, Usko kuittaa.

Viime kesänä vääksyläiset saivat uuden puheenaiheen, kun hotelli Tallukka muuttui turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi.

Keskipäivän asiakas ottaa "valtaajat" esiin kriittisin äänenpainoin, mutta Usko ei tartu syöttiin. Päinvastoin, hän sanoo oikein ihastuneensa somalien ryhmäajatteluun.

– Heidän johtajansa näyttää olevan semmoinen pieni, sievä kaveri, jolla on aikamoinen karisma. Kutsun häntä kuninkaaksi, sillä hän määrää, mitä kukin seurueesta saa ostaa: sinulle laukku, sinulle kengät, sinulle huivi. Hoviin kuuluu myös raavaita miehiä, mutta hekin noudattavat pikkumiehen ohjeita. Kaikki sujuu sopuisasti ja hilpeästi. Hyviä asiakkaita!

Hiljaisiakin asiakkaita löytyy. Usko toimittaa tavaraa Vääksyn palvelutaloon ja sairasosastolle.

Kauppamies kuudella vuosikymmenellä.
Kauppamies kuudella vuosikymmenellä.

Oma reviiri

Uskon työpäivän ensimmäinen paussi osuu kello kahden nurkille. Silloin myymälä hiljenee sen verran, että mies ehtii syödä takahuoneessa eväitään. Radiossa Hector laulaa Yö tanssittaa.

Kotona Usko palkitsee itsensä kunnon ruualla.

– Joskus en malta antaa juuresten hautua. Illalla yhdeksältä nälkä on jo kova.

Televisiota hän ei katso juuri koskaan. Rentouttavimman vastapainon työlle tarjoaa luonto, erityisesti perhoset, joiden kauneus ja hauraus ovat kiehtoneet häntä vuosikymmeniä.

– Ilmastonmuutoksesta vihjaa sekin, että isoimmat ritariyökköset ovat levinneet näille Pulkkilanharjun korkeuksille.

Kukaan ei estele Uskoa tekemästä pitkää työpäivää tai uppoutumasta kirjoihinsa.

50 vuotta sitten valittu vaimo on edelleen rakas, mutta hän jäi asumaan Orivedelle, kun Usko perusti yrityksensä Vääksyyn vuonna 2010.

– Yhteyttä pidämme säännöllisesti, vaikka kummallakin on oma ystäväpiirinsä. Vaimo reissaa paljon ulkomailla, ja sekin sopii minulle.

Pariskunnan aikuiset lapset ovat löytäneet paikkansa Tampereen seudulta, lastenlapsia on neljä.

– Ehkä joku heistä innostuu jatkamaan työtäni.

Sitä ennen ehtii tapahtua vaikka mitä. Uskon visio on kirkas: bisneksiä pitää vielä laajentaa. Mitään sen suurempaa tai pienempää unelmaa hänellä ei ole. Orivedelle Uskolla ei tosin ole tällä liikeidealla paluuta, sillä halpaketjuilla on omat reviirinsä.

Päivän viimeinen asiakas ostaa kasan lankoja ja sanoo, että saa olla tasaraha.

– Ei kun sentilleen, vastaa kauppias ja ojentaa pari kolikkoa takaisin.

Vasta siinä vaiheessa nainen huomaa vieressään kiinnostavan, kukallisen pinon.

– Oloasuja, hinta kolmekymppiä.

– Pakko tulla huomenna uudestaan.

Artikkeli on julkaistu ET:n numerossa 2/2017.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Uskon Löytötori on auki vuoden jokaisena päivänä: "Jos asiakas ei jotain löydä, se tilataan"

Minulla on ollut ilo asioida kesäpaikkakunnallamme tuolla ensimmäisellä Uskon löytötorilla. Silmät levisivät kun ensikerran astuin liikkeeseen, tuntui kuin olisi palannut johonkin lapsuusajan lyhyt-tavara kauppaan. Mitä ei muulta löytynyt, sitä löytyi kyllä Uskolta. Kun sitten keskustaa alettiin modernisoimaan niin tuo keltainen vanha puutalo sai väistyä uuden tieltä ja samoin hävisi myös Uskon löytötori.Täytyypi joskus ohiajaessa poiketa Vääksyyn ja katsoa vieläkö löytyy vanha tunnelma.
Lue kommentti

Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila on teeveestä tuttu ja Suomen silmäätekevien kaveri. Mutta harva tuntee yksityisempää pikkukylän likkaa, joka hänessä pyrkii pintaan kotiseudulla Hämeenlinnassa.

Merja Ylä-Anttila aloitti syyskuun alussa Yleisradion 14:tenä toimitusjohtajana. Virassa on ollut häntä ennen vain yksi nainen, Hella Wuolijoki vuodet 1945–1949. Wuolijoen lyhyen kauden luomuksista ovat jääneet elämään muun muassa Metsäradio ja Radioteatteri.

Merja Ylä-Anttilalla, 58, on takanaan harvinaisen pitkä rupeama saman työnantajan palveluksessa. Ylä-Anttila aloitti Maikkarissa kesätoimittajana 22-vuotiaana ja yleni tämän vuosituhannen alussa MTV Uutisten uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaavaksi päätoimittajaksi.

”Sielu ehtii muutokseen mukaan.”

MTV:n identiteetin ytimessä on ollut Yleisradion valta-aseman horjuttaminen. Uuden virkansa myötä Ylä-Anttila pääsee siis puolustamaan organisaatiota, jota hän on tottunut yli 30 vuotta haastamaan. Muutos on verrattavissa siihen, että Tapparan fani kääntyisi kesätauon aikana Ilveksen kannattajaksi.

– Hyvä että tähän tuli kesä väliin ja sielu ehtii muutokseen mukaan, Ylä-Anttila myöntää.

Nimitysuutisen yhteydessä huomio on kiinnittynyt Ylä-Anttilan sukupuoleen, ikään, työnantajauskollisuuteen ja verkostoitumiskykyihin. Hämeenlinnassa lounaspöytään istuu kuitenkin yksityisempi Ylä-Anttila, sillä hän on nyt kotiseudullaan ja sielunmaisemassaan. Tuntuu turhan etäiseltä puhutella häntä sukunimellä, sillä ääneen pääsee Merja, omaa sukua Kivinen.

Kerrostalon kasvatti

Merja Kivinen syntyi keväällä 1960. Vanhemmat Eino Kivinen ja Aino Järvinen olivat kotoisin samalta Rengon kylältä ja tapasivat lavatansseissa. Yhteinen arki alkoi Hämeenlinnassa, jossa Eino löysi työtä autonkuljettajana ja Aino myyjänä. Perhe asui kerrostalossa, jonka alakerran kaupassa äiti työskenteli ja josta tuli Merjalle kuin toinen koti.

Sisaruksia ei ilmaantunut ja suku oli pieni. Myös Merjan isä oli ollut ainoa lapsi, äidillä oli yksi veli. Merjalla oli yksi serkku ja muutama pikkuserkku, mutta yhteys isovanhempiin Rengossa oli tiivis. Kesät kuluivat siellä etenkin, kun perheelle valmistui kesämökki äidin perintömaille Merjan ollessa 13-vuotias.

”Elämän pääosassa olivat työ ja palkinnot.”

– Mummulassa kuuntelin papan sotamuistoja ja hänen syliinsä kiivetessäni minun piti muistaa, etten istunut haavoittuneen polven päälle.

Kotona oli muutamia keskeisiä elämänarvoja: Työ ja yrittäminen ovat avaimia menestykseen. Rehellinen pitää olla. Jumalan varjelukseen voi tukeutua. Perhe on perusta, jonka varaan elämä rakentuu.

– Vanhemmat olivat jälleenrakennuksen sukupolvea. Elämän pääosassa olivat työ ja sitä kautta hitaasti kertyvät palkinnot.

Yksi jälleenrakennussukupolven keskeisistä unelmista oli saada oma lapsi koulutettua.

”Kun nimeni oli kärkikastissa, isän silmät kostuivat.”

– Kun pyrin Hämeenlinnan tyttölyseoon, lähdimme illalla koko perhe katsomaan tulokset koulun ovesta. Kun nimeni oli kärkikastissa, isän silmät kostuivat. Sen jälkeen kävelimme kaupungille syömään, mikä ei ollut siihen maailmanaikaan lainkaan tavallista.

Kun Merja sai oppikoulussa kokeista hyviä numeroita, hän vei ne kotimatkalla äidin työpaikalle ihasteltavaksi ja sai palkkioksi pienen makeisen.

– Sekin on tärkeä muisto siitä, kuinka lähiympäristö voi tukea ja kannustaa. Koen olevani Myllymäen kerrostaloalueen kasvattama likka.

Verkostoituja herää

 


Merja Ylä-Anttila jututtaa koulukavereitaan Ritva Rekola-Flinckiä (vas.) ja Hannele Pöntystä Hämeenlinnan torilla.

 

Merja Ylä-Anttilaa kuvaillaan superverkostoitujaksi, jonka urakehityksen taustalla on laaja ja vaikutusvaltainen tuttavapiiri. Näiden verkostojen selitys löytyy lapsuudesta. Ainut lapsi tarvitsi ystäviä.

– Olen tykännyt pienestä pitäen olla porukoissa. Jos minä jotain harrastan, niin ystäviä.

Merja on tässä harrastuksessaan yhtä uskollinen kuin työhistoriassaan. Teini-iän paras kaveri Leena Louhivaara on pysynyt rinnalla koko elämän ensimmäisestä interrailista nykyisiin kaupunkimatkoihin. Kolmen lukiotytön koplaan kuului myös Ritva-Liisa Korhonen, joka oli Merjan luokalla jo oppikouluvuodet Hämeenlinnan tyttölyseossa ja jonka kanssa Merja lauloi ja esiintyi koulun juhlissa.

”Siellä oli kaksi Kivistä, Merja ja Mikko, mutta vain toinen pääsi sisään.”

Esiintyminen oli sen verran hauskaa ja koukuttavaa, että Ritva-Liisasta tuli oopperalaulaja. Merjakin kävi lukion jälkeen testaamassa estradikykyjään teatterikoulun pääsykokeissa.

– Siellä oli kaksi Kivistä, Merja ja Mikko, mutta vain toinen pääsi sisään.

Koulussa Merja viihtyi etenkin äidinkielentunneilla, joilla hänellä oli opettajana paikallinen kulttuuripersoona ja runoilija Hilja Mörsäri. Kapinallista teini-ikää Merja ei muista eläneensä.

Hurriganesin hän sentään näki Hämeenkaaressa ja ensimmäinen oma ulkomaanmatka vei Tukholmaan kuusitoistavuotiaana. Sitä ennen Merja kiersi vanhempiensa kanssa Suomea ja Pohjoismaita autolla ja vankkuriteltalla. Perheen autohistoria kertoo sosiaalisesta noususta: Moskvitš, ­Toyota ja lopuksi Volvo.

Lukiovuosien jälkeen pikkukaupungin idylli oli tehnyt tehtävänsä. Sieltä piti päästä ”suureen maailmaan”. Suuri maailma oli yhtä kuin Helsinki ja Laajasalon kristillisen opiston medialinja.

– Sen vuoden aikana päätin, ettei minusta tule näyttelijää eikä juristia, vaan haen opiskelemaan viestintää.

Tuliainen ilman palautusoikeutta

Ennen Helsingin yliopistoa Merja palasi vielä puoleksi vuodeksi työharjoitteluun kotiseudulleen Hämeen Sanomiin. Hämeen Sanomista tuli hänen kasvattajaseuransa journalistiksi. Nuorelle harjoittelijalle uskottiin vastuuta ja häntä evästettiin tehtäviinsä.

Opiskelu yliopistossa alkoi tammikuussa 1981, ja Merja teki vielä yhden kesän töitä Hämeen Sanomissa. Seuraavana syksynä MTV Uutiset aloitti toimintansa. Kanavan kesätyöilmoitus kiersi viestinnän opiskelijoiden luennoilla kädestä käteen. Myös Merja päätti kokeilla onneaan ja hakea upouuteen uutistoimitukseen.

Hakijoita pudotettiin kyydistä viikon ajan, kunnes jäljelle jäivät Merja ja pari muuta. Kesätyöpaikassa odotti median uusi aika.

”Kun meillä on kina, Ari sanoo palauttavansa minut Berliiniin.”

– Siellä oli vastassa hirmu innokas uutistoimitus, jossa jaksettiin puhua journalismista yöt läpeensä. Tutustuin ikimuistoisiin persooniin kuten Pekka Karhuvaaraan ja Leena Kaskelaan. Se oli kiihkeää kasvua ja mahtava elämänkoulu.

Yliopistolla Merja oli ainejärjestönsä puheenjohtaja ja järjesti muun muassa opintomatkoja. Yksi niistä suuntautui jakautuneeseen Berliiniin. Samassa bussissa istui opiskelutoveri Ari Ylä-Anttila.

– Rakastuimme sillä matkalla. Joskus harvoin, kun meillä on kinaa, Ari sanoo palauttavansa minut Berliiniin. Minä puolestani totean, että sitä Berliiniä ei enää ole. Et sinä voi.

”Tämä pieni perhe on peruskallioni.”

Ylä-Anttiloiden poika Aleksi syntyi vuonna 1988. Kivisen suvun perinne jatkui: Aleksi jäi ai­noaksi lapseksi.

– Olisin erilainen ihminen ilman äitiyden kokemusta. Tämä pieni perhe on peruskallioni.

Nyt kun takana on 35 yhteistä vuotta, Merja tuntee edelleen tehneensä hyvän miesvalinnan.

– Amor vincit omnia, rakkaus voittaa kaiken. Siihen minä kyllä uskon.

Likasta tulee tytönhupakko

Kesätyön jälkeen Merja jatkoi vuorojen tekemistä Maikkarilla, kunnes hänet vakinaistettiin vuonna 1984. Rakkauden ja työn imu voittivat gradun imun. Opiskelu jäi kesken.

– Pitkään minä sitä harmittelin, mutta en enää. Ehkä minä näillä työnäytteillä jonkin maisteristason olen saavuttanut.

Maikkarissa Merja oli aluksi kulttuuritoimittaja, kunnes Pekka Hyvärinen lähti Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi ja Jorma Miettinen kysyi Merjaa hänen paikalleen politiikan toimittajaksi.

”Päätin, että täältä pesee.”

Eduskunnassa Merja törmäsi ensi kertaa tilanteeseen, jossa kollega ei kannustanutkaan.

– Vanhempi toimittaja pysäytti minut eduskunnan portaikossa ja sanoi: ’On se järkyttävää, että MTV lähettää tänne tuollaisia tytönhupakoita romuttamaan uskottavuuden, jota olemme vuosikymmenet rakentaneet.’ Kun hän lopetti, mietin että mitäs nyt. Päätin, että täältä pesee.

Kohta pesikin. Merja sai suuren uutisvoiton, kun hän onnistui onkimaan tietoonsa, että Suomeen suunniteltiin ennen kuulumatonta sinipunaista hallituspohjaa Harri Holkerin johdolla.

– Se oli kova uutisvoitto nuorelle likalle.

Politiikantoimittajana Merja ymmärsi lopullisesti ihmissuhteiden ja verkostojen tärkeyden.

– Jotta kuulee uutisia ja pystyy arvioimaan kuulemaansa, täytyy olla kontakteja monenlaisiin ihmisiin. Se, että mennään kahville ja tutustutaan ihmisiin, on keskeinen osa tätä työtä.

Jaetut muistot elävät

Merja tuntee suomalaisen vallan ja eliitin, mutta yrittää pitää mielessään, mistä likka on kotoisin.

– Tuttavuudet eivät saa vaikuttaa journalistisiin päätöksiin, ja yksityisemmät asiani jaan vain ystävien kanssa.

Merjan äiti kuoli vuonna 2009, kohta yhdeksänkymmentävuotias isä asuu vielä omillaan Hämeenlinnan keskustassa.

”Soitan isälle vähintään kerran päivässä.”

– Soitan isälle vähintään kerran päivässä ja käyn aika usein häntä katsomassa.

Merja arvostaa yhä enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat tunteneet hänet pikkutytöstä lähtien. Yksi tällainen on pikkuserkku Jukka, jolta Merja kertoo juuri saaneensa yllätyssoiton.

– Mietimme puhelun lomassa, miten tärkeätä on yhteydenpito, koska olemme ainoat, jotka enää muistavat, millaisia vanhempamme ja isovanhempamme olivat. Tällaisten ihmisten arvo kasvaa ihan määrättömästi, kun ikää tulee. Toinen auttaa toista pitämään muistot elävinä.

Henkilökohtaisten muistojen vaalimisessa ihminen tarvitsee sukuaan ja ystäviään. Siinä ei auta paraskaan työelämän verkosto. Oman isänsä kohdalla Merja näkee, kuinka muistot alkavat hiipua, kun ikätoverit harvenevat.

– Kun katsoimme viimeksi kuvaa isän pesäpallojoukkueesta, isän lisäksi joukkueesta oli hengissä enää yksi pelitoveri.

 


Median portinvartija. ”Median pitää varoa sellaisia äänenpainoja, että koko järjestelmä on mätä”; Merja Ylä-Anttila sanoo.


Esimerkkinä muille naisille

Yhden työuran aikana ehtii tapahtua paljon. Kun Merja kotiutui Maikkariin 1980-luvun kasvun vuosina, vain taivas tuntui olevan kasvun kattona. Nyt lounaalla istuu internetin voittokulun ja me­dian vaikeat vuodet todistanut keski-ikäinen nainen, joka on joutunut viemään läpi puolen tusinaa yt-kierrosta ja irtisanomaan pitkäaikaisia työtovereitaan. Likka huokaisee ennen kuin jatkaa.

– Irtisanomiset ovat olleet raskaimpia ja vaikeimpia päiviäni johtajana. Onneksi aika harva näistä entisistä työtovereista vaihtaa kadulla puolta, kun kohtaamme.

Yleisradion paikkaa Merja ei hakenut, vaan häneen otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostusta. Edellisestä vastaavasta soitosta oli kulunut ­17 vuotta. Silloin Matti Packalén kysyi, ottaako Merja vastaan MTV Uutisten päätoimittajan tehtävät.

”Yritin pitää sisäisen epäilevän ääneni pienemmällä.”

– Kun Maikkarin pestiä tarjottiin, mietin tyypillisiä naisten kysymyksiä: pärjäänkö minä ja onko minusta tähän. Nyt yritin pitää tämän sisäisen epäilevän ääneni pienemmällä. Ajattelin, että kaikkia uuden työn asioita ei tarvitse osata ennakkoon, vaan jotain saa työkin opettaa.

Merja sanoo, että naisten kohoaminen johtotehtäviin vaatii pelon selättämistä ja haasteisiin tarttumista.

– Moni ikäiseni nainen on kertonut saaneensa voimaa siitä, että minut valittiin tällaiseen tehtävään tämän ikäisenä. Vielä ei tarvitse hissutella kohti eläkepäiviä, vaan voi mennä kohti uutta.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2018.

Merja Ylä-anttila

SYNTYNYT 1960 Hämeenlinnassa, asuu Helsingissä.

TYÖ Yleisradion ­toimitusjohtaja.

PERHE Naimisissa ­toimittaja Ari Ylä-Anttilan kanssa. Parsikunnan ­aikuinen lapsi Aleksi on ­niin ikään toimittaja.

HARRASTUKSET Luku­piiri, järjestötyö, laulaminen ja kesämökkeily.

Anja, 85, ei ole nähnyt tytärtään kolmeen vuoteen. Tapion, 69, poika taas katkaisi välit viisi vuotta sitten. Asiantuntijat kommentoivat, onko mitään tehtävissä.

Ehkä sopu ehtii vielä syntyä

Näin tyttäreni viimeksi kolmisen vuotta sitten sisareni kuolinvuoteella. Seisoimme kaukana toisistamme, eri puolilla sairaalahuonetta, ruumis siinä välissä. Hetken päästä tytär livahti huomaamatta pois.

Välimme alkoivat viiletä jo silloin, kun tytär lähti opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Siitä on liki 40 vuotta. Opiskeluvuosinaan hän kerran pyysi rahaa jotakin matkaa varten. Olin tiukoilla ja vastasin, että raha ei kasva puussa. Siitä leimahti riita, mutta kyllä tämän irtioton taustalla on jotakin mutkikkaampaa.

”En edes tiedä, mikä välimme on katkaissut.”

Vaikka minulla on ollut aikaa tottua tilanteeseen, se ailahtaa mielessä melkein päivittäin. Kun en edes tiedä, mikä välimme on katkaissut.

Joskus koen epämääräistä syyllisyyttä, vaikka olen yrittänyt kasvattaa kaikki kolme lastani samalla tavalla. Mieheni sairastui ja kuoli varhain, mutta olen tehnyt sen, minkä olen osannut ja jaksanut.

Välit muihin lapsiin ja lastenlapsiin ovat normaalit. Heidän kauttaan olen satunnaisesti kuullut, miten esikoisella menee. Kihloissa hän on kuulemma joskus ollut. Ja käynyt terapiassa. Arvelen, että yksi syy hänen pahoinvointiinsa on ollut vaikeus löytää sopivaa työtä.

”Äitini oli hyvin hallitseva ja helposti kuohahtava.”

Osaltaan syyt taitavat juontaa kolmanteen polveen. Äitini oli hyvin hallitseva ja helposti kuohahtava nainen, joka istutti häpeän tunteen minuun jo lapsena.

Tunnistan äitini dramaattisuutta ja ehdottomuutta tämän taiteellisen tyttäreni persoonassa. Tai ehkä tämä näkemys on vain yritystä ymmärtää hänen käytöstään.

Rukoilen usein hänen puolestaan. Että hänellä olisi ystäviä ja kaikki kunnossa. Rukoilen myös itseni puolesta, että saisin anteeksi, jos olen tietämättäni toiminut väärin.

Juuri kenellekään en ole välirikostamme kertonut. On se niin vaikea asia. Ehkä sopu ehtii vielä syntyä. Joka tapauksessa ajattelen hänestä loppuun saakka hyvää.” Anja, 85

Jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö. Yksi on ärhäkkä, toista on siunattu liiallisella kiltteydellä. Jokainen voi kuitenkin hioa särmiään ja on syytäkin, jos aikoo tulla muiden kanssa toimeen.

Jos vanhemman ja lapsen välit ovat huonot, kukaan ei ole voittaja. Jättäjä ehkä olettaa tilanteensa paranevan, mutta välirikko syö myös hänen energiaansa. Jätetylle tilanne on aina kova paikka.

– Äidin kertomuksesta kuultaa syvä suru. Tarinassa on kuitenkin vain hänen kokemuksiaan ja tuntojaan. Tytär puolestaan voi kokea, että vanhempi on ollut hyvin kontrolloiva tai ettei hän ole koskaan tullut piiruakaan vastaan. Kumpikin osapuoli voi olla omassa näkemyksessään sokea, sanoo psykoterapeutti Heli Vaaranen ­Väestöliitosta.

”Yleisimpiä syitä välirikkoon ovat väärinkäsitykset.”

Yleisimpiä syitä välirikkoon ovat väärinkäsitykset. Tapahtumahetkellä sitä ei tajuta, kumpikin kokee olevansa oikeassa. Tunteeseen ja pettymykseen jäädään kiinni.

– Joskus syyt ovat pieniä, mutta niitä voi olla niin paljon, ettei kaikkien jäljille koskaan päästä. Hyvä niitä olisi kuitenkin yrittää selvittää.

Ihan jokaisesta erheestä vanhempiaan on turha vaatia tilille.

Vanhemmilla on usein luontainen tarve hallita ja määräillä lapsiaan senkin jälkeen, kun he ovat aloittaneet itsenäisen elämän. Pahimmillaan se voi olla toisen rajojen selkeää loukkaamista.

Monet lapset taas ovat tottuneet hakemaan vanhemmistaan turvaa ja nojaamaan heidän apuunsa vielä aikuistuttuaan. Vastavuoroisuus ei välttämättä toteudu, mikä saattaa kiristää ilmapiiriä.

– Useimmiten tilit tasaantuvat, kun ikääntyvät vanhemmat tarvitsevat enemmän apua. Jos välirikko osuu juuri tähän saumaan, kipu on entistä kovempi.

Suvussa kulkevia vikoja ja luonteenpiirteitä ei voi pitää tekosyynä huonolle käyttäytymiselle. Sukua tai muuta lähipiiriä ei voi myöskään velvoittaa toimimaan osapuolten välisenä viestinviejänä tai rauhantuomarina.

Enää en pyytele anteeksi

Myönnän kaikki virheeni, mutta enää en pyytele anteeksi enkä anele ainoaa lastani palaamaan. Ikävä on kuitenkin kova. Poika katkaisi välit viisi vuotta sitten yksinkertaisesti tekstiviestillä.

Tiedän tuottaneeni pojalle pettymyksiä pienestä pitäen. Unohduin omille teilleni, vaikka olisi pitänyt olla kuljettamassa häntä mummolaan ja harrastuksiin. Toisaalta minulla oli näkyvä rooli hänen jääkiekkojoukkueensa johtajana. Tuolloinkin hän sai kyllä kärsiä tekemisistäni. Puutuin pelisuorituksiin kovaäänisesti ja vaativasti. Myönnän olevani hyvin autoritäärinen – ja melkein aina oikeassa.

Tätä taustaa vasten on huvittavaa, että olen saanut nuorisotyön kasvattajapalkinnon.

”Viinapäissäni olen entistä ärsyttävämpi.”

Vaimoni sairasti syöpää 37 vuotta. Välillä oli hyviä jaksoja, mutta vakava sairaus varjosti koko perheen elämää. Taloudellisesti pärjäsimme erittäin hyvin. Alkoholi nousi kuitenkin vuosi vuodelta suurempaan rooliin elämässäni jo senkin vuoksi, että Venäjän-kauppoja voideltiin viinan voimalla.

Viinapäissäni olen entistä ärsyttävämpi. Parhaimmillaan sain pidettyä korkin kiinni kahdeksan vuotta. Viisikymppisenä homma karkasi taas käsistä. Vaimoni sairauden takia avioelämä ei sujunut ja rupesin ottamaan kaikenlaisia vapauksia. Ostin moottoripyörän ja pikkuhiljaa mukaan hiipi nuoria naisia. Poikani opiskeli tuolloin ulkomailla. En ole varma, miten paljon hän on touhuistani tietoinen.

”Mokasin pahasti heti vaimoni kuoleman jälkeen.”

Erittäin pahasti mokasin heti vaimoni kuoleman jälkeen. Minulla oli putki päällä, ja poika ajoi varta vasten Helsingistä Lahteen laittaakseen minut ruotuun. Karkasin, kun hän lähti ostamaan ruokaa.

Nyt homma on hallinnassa, vaikka poika ei sitä usko.

Poikani on ollut pienestä pitäen pärjäävä ja päättäväinen, hänestä ei ole koskaan tarvinnut kantaa huolta. Ehkä hänessä näkyy myös ai­noan lapsen itsekkyys.

Viime aikoina olemme olleet yhteydessä vain kesämökkiin liittyvissä asioissa, poika peri mökin äitinsä kuoleman jälkeen. Kärsin tilanteesta varsinkin isänpäivinä ja muina juhlapyhinä, kun ystävät kertovat yhteydenpidosta lapsiinsa. Välillä hävettää, kun joku tuttu kysyy, mitä pojalleni kuuluu. Vastaan ympäripyöreästi, toisen käden tietoja.

”Enää en tiedä, miten voisin suhteemme korjata.”

Nykyisellä vaimollani on kaksi poikaa, mukavia nuoria miehiä, mutta ei heistä ole oman pojan korvaajiksi.

Aiemmin luulin, että aika parantaa. Enää en tiedä, miten voisin suhteemme korjata. Muuan ystävä antoi kyllä hyvän neuvon: anna armo itsellesi. Olenkin päättänyt, etten kanna syyllisyyttä hautaan saakka. Murhamiehiäkin armahdetaan!

Kunnioitan poikani saavutuksia ja tulen aina rakastamaan häntä. Toivon syvästi, että hän perustaisi perheen ja saisi lapsia. Asenne minuakin kohtaan saattaisi muuttua. Palaisivat edes normaalit puhevälit.” - Tapio, 69

Enemmän kuin hylkäämisestä, aikuisen ja lapsen välirikossa on usein kysymys suojautumisesta. Vetäydytään pois, kun halutaan välttyä suuremmilta pettymyksiltä ja haavoilta.

–  Alkoholistin poika voi kokea, että hän on ainoa, joka on suhteen eteen jotakin yrittänyt. Tilanteesta karanneella isällä päällimmäisenä saattoi olla pelko, ettei hän pysty muuttumaan ja toimimaan tavalla, jota häneltä odotetaan, Heli Vaaranen kommentoi.

– Voi olla, että pojalla on kannettavanaan myös raskas pettymys äidille aiheutetusta mielipahasta.

Välirikon ennusteeseen vaikuttaa olennaisesti se, onko laiminlyönti ollut tahallista piittaamattomuutta vai jonkin heikkouden, kuten alkoholismin aiheuttamaa holtittomuutta. Kaikella on kuitenkin rajansa. Tyhjiä lupauksia ja takaiskuja kukaan ei siedä loputtomiin. Päihderiippuvaisen on tunnetusti vaikea pitää kiinni yhteisistä pelisäännöistä, vaikka olisi niihin selvin päin sitoutunutkin.

”Anteeksi kannattaa pyytää.”

Päihteiden ohella muita tyypillisiä syitä välirikkoon ovat perintöriidat ja sisarusten eriarvoiseksi koettu kohtelu. Erityisen tuhoisaa on mennä moittimaan lapsen puolison valintaa.

Miten kestämme meitä vastaan kohdistuvat loukkaukset, on hyvin yksilöllistä. Samoin se, millainen kyky meillä on pyytää ja antaa anteeksi.

– Valitettavasti elämme kulttuurissa, jossa jaksetaan vihata. Anteeksi kannattaa kuitenkin pyytää – ja antaa, koska siitä hyötyy kumpikin osapuoli, Vaaranen sanoo.

Moni jätetty osapuoli on pettynyt, kun ei saa yhteydenottoihinsa vastausta. Syntymäpäivälahjatkin on saatettu palauttaa.

Vaarasen mukaan palautteen odottaminen on omanlaistaan itsekkyyttä. Vaikka vastausta ei saisi, mahdollisimman rehellinen kuvaus omista tunnoista kannattaa panna paperille, lähettipä kirjettä tai ei. Kirjoittamalla saa purettua ainakin osan mieltää painavasta kuormasta. Elämää pääsee jatkamaan sen jälkeen vähän kevyemmin askelin.

Tärkeintä on, että itse tekee kaikkensa tilanteen selvittämiseksi. Jo sillä saa paremman omantunnon.

Terapeutin puheillekin kannattaa hankkiutua. Ammattilainen auttaa katsomaan omaa tilannetta etäämmältä ja näkemään syitä, seurauksia ja keinoja, joita ei ole itse tajunnut.

Mitä voisit muuttaa? Sovinnon tekoon tarvitaan aina kaksi. Jos molemmat osapuolet suostuvat neuvottelupöytään, tilanne ei ole toivoton, sanoo Väestöliiton perhesuhteiden asiantuntija Minna Oulasmaa.

Tällaisen istunnon aluksi Oulasmaa kysyy kummaltakin osapuolelta: ”Mitä voisit muuttaa omassa käytöksessäsi?” Hänen usein kuulemansa vastaus on: En mitään. Solmuja kannattaa kuitenkin yrittää avata, sillä välirikko syö valtavasti energiaa. Moni vanhempi oirehtii sekä henkisesti että fyysisesti, itkee ja uupuu.

”Kynnys lapsen hylkäämiseen on korkea.”

Sukupuolellakin on merkitystä. Neuvontapuhelimeen soittavista miehistä osa myöntää auliisti virheensä. Moni nainen puolestaan esittäytyy niin, ettei itsessä ole moitteen sijaa.

– Olemme mielellämme oikeassa. Oman toiminnan arviointi avoimesti ja rehellisesti on todella vaikeaa, Oulasmaa huomauttaa.

Joskus välirikkoon ei ole mitään erityistä syytä. Välit poikki laittanut saattaa olla lukkiutunut omaan pahaan oloonsa ja etsiä tunteelle syntipukkia. Oman haasteensa muodostavat mielenterveydenongelmat.

– Kynnys lapsen hylkäämiseen on korkea. Jos lapsi osoittautuu väkivaltaiseksi, vanhemmalla on oikeus suojautua. Sanallinenkin uhkailu on poliisiasia, Vaaranen sanoo ja muistuttaa, että väkivaltaisuudella on ajan mittaan taipumus pahentua.

Välirikkoon kuuluu vahvoja pettymyksen, itsesäälin ja marttyyriuden tunteita. Rakkaus omaan lapseen on kuitenkin hyvin puhdas ja alkuvoimainen tunne. Se näkyy myös tarinansa kertoneiden vanhempien kokemuksissa. Surusta huolimatta päällimmäinen tunne on rakkaus.

Keskustelu­apua

  • Väestöliiton puhelinpalvelu 040 480 2100 (ti 13–14, pe 10–11)
  • Kirkon palveleva puhelin 0400 22 1180 (joka ilta klo 18 alkaen)
  • Mielenterveysseuran kriisipuhelin 010 195 202 (ark. 9–07, la–su 15–07)
Miniä259

Mitä tehdä, kun aikuinen lapsi ei halua pitää enää yhteyttä? ”Poikani katkaisi välit tekstiviestillä”

Olen naimisissa miehen kanssa, joka ei voi sietää äitinsä käytöstä. Tämä tilanne on kuormittanut miestäni koko avioliittoamme ajan. Hän olisi katkaissut tyystin välinsä äitiinsä ellen minä olisi pyytänyt toisin. Pyysin häneltä, että pyrkisi säilyttämään edes jonkinlaiset välit lapsiemme takia. Oma isäni oli jo kuollut ja vanha äitini asui toisella puolella Suomea. Lapsillamme ei ollut muita isovanhempia kuin mieheni vanhemmat. Itse olen kasvanut ilman isovanhempia ja olen kokenut sen suurena...
Lue kommentti