Uutisankkurit Pirjo Nuotio ja Keijo Leppänen:

Keijo Leppänen on hyvä siinä, mitä tehdään ennen uutisstudioon astumista. Pirjo Nuotio on hyvä kaikessa muussa. Napakka uutislähetys edellyttää, että heidän persoonansa todella pelaavat yhteen.

Lähetyksen alkua odottavat kamerat on suunnattu kohti uutisankkureiden pöytää, jonka taakse Pirjo Nuotio ja Keijo Leppänen pujahtavat.

Pirjo nostaa Keijon takinlievettä ja tarkistaa, että mikrofonilähetin on päällä.

Toinen tehtävä on löytää Keken silmälasit.

– Kerran niitä etsittiin kuumeisesti, vaikka viimeiset mainosspotit olivat jo menossa, Pirjo kertoo.

– Sinähän ne sitten löysit keittiöstä, Keke muistaa.

Rutiinit sujuvat lennokkaasti Suomen suosituimpiin kuuluvalta juontajakaksikolta.

Mutta se ei riitä. Tarvitaan myös pitkää yhteistä työkokemusta ja toisiaan täydentäviä luonteenpiirteitä, Keken rauhallisuutta ja Pirjon suoruutta.

Pirjo Nuotio kertoo:

"Voin täysin luottaa siihen, mitä Keijo tekee. Minun ei tarvitse jännittää.

Meistä tuli ankkuripari, kun Urpo Martikainen jäi eläkkeelle kuutisen vuotta sitten. Itse perin aikoinaan Leena Kaskelan paikan Upin rinnalla.

Meillä Maikkarissa pyritään vakiopareihin. Tutut naamat ovat tärkeä juttu etenkin vanhemmalle katsojakunnalle, heille, joille televisio ja tv-uutiset ovat muutenkin tärkeitä.

Olin vielä opiskelija, kun aloitin kuuluttajana 1974. Myöhemmin siirryin uutisiin. Valmistuttuani puheterapeutiksi olin samaan aikaan päivätyössä Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Jätin sen, kun Maikkarin uutistoimintaa laajennettiin.

"Keijo ei anna tunteiden näkyä työssään.  Minä nieleskelen joskus liikutusta, vaikka kovan mimmin maineessa olenkin."

Keke tuli taloon 1990-luvun puolivälissä. Tutustuin häneen paremmin, kun sama työpari alkoi juontaa sekä Seitsemän että Kymmenen uutiset.

Keke tunsi uutisprosessin ja tiesi persoonani entuudestaan, joten oli luontevaa ryhtyä vetämään lähetyksiä hänen kanssaan.

Niin kuin uutistyössä aina, tiukkoja paikkoja tulee vastaan. Niissä Keijo on pysynyt rauhallisena.

Keijo ei anna tunteiden näkyä työssään. Hän on järkevä palomies- tai pelastajatyyppi. Itse olen pikemminkin se, joka nieleskelee liikutustaan, vaikka kovan mimmin maineessa olenkin.

Lapsia ja nuoria koskevissa tapauksissa joudun pinnistelemään. En katso rankkaa uutisinserttiä loppuun, koska en välttämättä pystyisi sen jälkeen jatkamaan.

Vitsailen työnjaostamme niin, että minä hoidan kulttuurin ja Keke sportin. Keke on intohimoinen penkkiurheilija, jolle kelpaa kaikki kärpäslätkän heilutuksesta eukonkantoon, jääkiekko etunenässä.

"Naureskelemme, että panit sitten mulle ton Azerbaidžanin presidentin."

Yleensä ensin töihin tullut jakaa juonnot ’sulle ja mulle’ ja päättää, mitkä tehdään yhdessä.

Minä olen puhetyöläinen ja Kekellä on sanomalehtitausta. Häneltä teksti syntyy helposti. Kun jokin vaikea juonto vaatii muokkaamista, siirrän sen Kekelle.

Keke puolestaan merkitsee minulle uutiset, joissa on vieraskielisiä nimiä, vaikka ranskaa tai serbokroatiaa.

Työnjako sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä, emmekä sen takia yritä ehtiä töihin ennen toista. Pikemminkin naureskelemme, että ’panit sitten mulle ton Azerbaidžanin presidentin’.

Hyvän uutispäivän jälkeen läpsimme ylävitosia. Keke aina sanoo, että "hyvää yritetään mutta priimaa pukkaa".

"Olemme istuneet vierekkäin niin kauan, että tunnistamme kenen kanssa toinen puhuu puhelimessa."

Vuosien mittaan luottamus välillämme on syventynyt. Voimme puhua henkilökohtaisistakin asioista, kuten ihmissuhteista ja miehen ja naisen ajatus- ja kokemuseroista.

Viikonloppuisin, kun on hiljaisempaa, toimituksessa on aikaa käydä kahvilla ja vähän höpöttääkin.

Olen saanut seurata Keken poikien vaiheita jääkiekon ja jalkapallon parissa. Pyörittelemme maailman tapahtumia muustakin kuin työnäkökulmasta.

Meitä yhdistää halu hyväntekeväisyys- ja talkootyöhön. Keke käyttää paljon aikaa tukeakseen poikiensa ja heidän seurojensa urheilutoimintaa.

Kyllä me varmaan toisistamme aika paljon tiedämme. Olemme istuneet vierekkäin niin kauan, että tunnistamme, kenen kanssa toinen puhuu puhelimessa. Ahaa, nyt vaimo soittaa, nyt anoppi.

"Joskus kerjään Keijolta huomiota: hei, eikö minulla ole hieno mekko."

Keke on kirjoittanut seitsemän kirjaa, ja hän mainitsee minut jokaisessa. Se on jonkin sortin vitsi.

Yhteys voi olla kuinka pöhkö tahansa. Hän esimerkiksi kirjoittaa, kuinka vaikka UPM:n pääjohtaja kertoo, että istuin hänen vieressään lentokoneessa.

Työssä Keijo antaa paljon myönteistä palautetta. Joskus oikein kerjään muutakin huomiota, kuten että ’hei, eikö minulla olekin hieno mekko, just eilen ostin’. Keke toteaa vain, että ’ai jaa’.

Harrastan paljon kulttuuria ja matkustelen. Minua ärsyttää, ettei hän koskaan kysy, oliko Madridissa kivaa tai mitä tykkäsit teatteriesityksestä. Vaikka hän on pohjimmiltaan herrasmies, siinä hänellä on jonkinlainen sokea piste.

Olen itse yrittänyt kehittyä siinä, missä Keijo on hyvä. Hän osaa tiivistää asioita ja kirjoittaa napakoita lauseita.

Ja jos oikein pinnistelen, jonkinlaista rauhallisuutta olen myös yrittänyt häneltä omaksua.

"Olemme tekemässä uutisia emmekä vaatemalleina."

Kun lähetysaika on käsillä, Keke aina kysyy minulta, mitä hän laittaisi päälle. Sitten menemme hänen vaatekaapilleen ja alamme rimmata yhteen sopivaa paitaa, solmiota ja taskuliinaa.

Itse olen miettinyt omat vaatteeni valmiiksi jo kotona ennen töihin tuloa.

On harhakuva, että meillä olisi aina uusia vaatteita. Ei minulla ainakaan ole. Saatan jättää hameen vuosiksi kaappiin ja ottaa sitten taas esille. Kunhan värimaailma ruudussa on harmoninen.

Olemme ensisijaisesti tekemässä uutisia emmekä vaatemalleina."

Ajatustenvaihto kollegojen kesken on tärkeätä kiireisessäkin uutistyössä.
Ajatustenvaihto kollegojen kesken on tärkeätä kiireisessäkin uutistyössä.

Keijo Leppänen kertoo:

"Pirjossa on samaa suoruutta kuin pohjalaisissa naisissa. Vaikka hän onkin Hämeenlinnasta.

Suoruus voi joistakin tuntua pelottavalta. Kun Pirjo kysyy kesätoimittajalta jonkin täsmentävän kysymyksen, se saattaa kyllä jäädä tämän mieleen.

Työtoverissa voisi olla iso haaste, että joka päivä pitäisi ohjelmoida itsensä hänen fiiliksensä mukaan. Pirjo ei ole sellainen. Yhteispeliin on helppo asemoida itsensä, ja lentopinta löytyy heti.

"Pirjo kolistelee laitoja. Hän uskaltaa heittäytyä ja nauraa itselleen."

Yksi näkökulma arvioida ankkuritoveriaan on se, mitä katsoja näkee. Katsoja seuraa, miten kemiamme toimii ja millaista on yhteistyömme.

Maikkarin uutisissa tämä korostuu loppukevennyksessä. Sitä seuraava kommenttiosuus herättää odotuksia ja intohimoja. Jos aina haluaa olla virkamiesmäisen varma, ei koskaan hurmaa eikä herätä pahennusta.

Pirjo sen sijaan kolistelee laitoja. Hän uskaltaa heittäytyä ja nauraa itselleen. Hän voi esimerkiksi tokaista jotain ikäänsä liittyvää.

Jollekin ruudun ääressä se voisi olla hirveä loukkaus, mutta Pirjon itseironia on kestävää laatua.

Puhumme kaiken maailman asioista, mutta emme ole sillä tavalla siviilissä ystäviä, että säännöllisesti tapaisimme perheiden kesken.

"Välillämme toimii koodi, jota ei tarvitse päivittää."

Mutta kyllä me tunnemme toisemme. Pirjo avaa lähipiirinsä asioita kanssani ja päinvastoin. Häneltä ei ole jäänyt huomaamatta, kuinka seuraan netistä poikieni urheilutapahtumia.

Jotkut muistuttavat aina, että ’älä sitten kerro tästä kenellekään’. Meidän ei tarvitse. Välillemme on syntynyt koodi, jota ei tarvitse päivittää.

Pirjon sisällä asuu herkkä humanisti. Hän tekee vapaaehtoistyötä muun muassa Lastenklinikan kummeissa. Hänellä on auttajan ja ymmärtäjän sydän.

Kun eteen tulee kovia yhteiskunnallisia uutisia, Pirjo kaivaa siihen pienipalkkaisen sairaanhoitajan tai kaupan kassan näkökulman.

Toisaalta hänellä on vahvat näkemykset asioista. Se ei häiritse minua, koska se liittyy esimerkiksi paidan tai kravatin valintaan.

"Suomalaisessa televisiossa ei ole toista yhtä puheilmaisullisesti vahvaa esiintyjää kuin Pirjo."

Pirjossa on piilevää johtajuutta, mikä ei aina ole edes piilevää. Työssä se palvelee kokonaisuutta, eikä vie minulta mitään pois.

Joskus hän ottaa näyttöruutujen yli kontaktin ja kysyy mielipidettäni. Se osoittaa nöyrää asennetta tähän työhön.

Suomalaisessa televisiossa ole toista yhtä puheilmaisullisesti vahvaa esiintyjää kuin Pirjo. Olennaista on kokonaisuus, koko ruudussa näkyvä paketti hurmaavine hymykuoppineen.

Yhteistyömme vahvuus on siinä, että itse olen parhaimmillani asioissa, jotka tehdään kaksi tuntia ennen lähetystä. Pirjo on hyvä kaikessa muussa.

Vaikka olemme jatkuvasti kuvaruudussa, haluaisin erottaa julkisuuden ja julkisen työn. Emme miellä itseämme julkkiksiksi emmekä hae julkisuuden kautta työtilaisuuksia tai muuta hyötyä.

"Ihailen Pirjon kykyä tarttua toimeen, niin työasioissa kuin ystävien auttamisessakin."

Kun suoraan lähetykseen on aikaa 20 sekuntia ja pitäisi saada satelliittiyhteys jonnekin huitsin nevadaan, siinä koetellaan toimittajan hermoja.

Näissä tilanteissa Pirjo on erittäin pätevä. Hän ei ala heittää voltteja.

Ihailen myös Pirjon energisyyttä ja kykyä tarttua toimeen, olipa kyse työtehtävästä tai pulaan joutuneen ystävän auttamisesta.

Otetaan ja hoidetaan homma."

– Anna mulle virtaa, Keke pyytää Pirjoa tarkistamaan mikrofonin.
– Anna mulle virtaa, Keke pyytää Pirjoa tarkistamaan mikrofonin.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 7/2016. 

-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

Uutisankkurit Pirjo Nuotio ja Keijo Leppänen: "Hyvän päivän jälkeen heitämme ylävitoset"

Vierailija kirjoitti: Suloinen pari, mitähän lemmikkejä arvioidaan? Uutisten lukijoiden tulee kertoa asiat totuudenmukaisesti, eivät he mitään idolseja ole. Suloinen = miellyttävä, sievä, viehkeä, lumoava, ihana, rakastettava. Jos olen sanarikkaampana ja myös tunnerikkaampana henkilönä tuota mieltä, saan olla. . Suloton= vailla tuota kaikkea suloa esim. sulottomat kasvot, tosikolla on yleensä kuin kiveen hakatut, suupielet sulottomasti maata kohti.
Lue kommentti

Millaisia ihmisiä ovat lappilaiset? Entä mikä Lapissa on parasta? Kävimme kysymässä. 

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. 

Lue lisää Lapista ja lappilaisuudesta ET-lehden numerosta 17/2017! 

Pukusuunnittelija Marjatta Nissinen uurasti varusteet uuden Tuntematon sotilas -elokuvan 150 näyttelijälle ja tuhansille avustajille. Se tarkoitti kierrosta puvustamoissa ympäri Suomen. Isona apuna olivat myös keräilijöiden aarteet. 

Vantaan Varistossa sijaitseva halli on täynnä vaaterekkejä, rullakoita ja laatikoita. Sotilaalliseen järjestykseen asetetuissa tangoissa roikkuu armeijan harmaita: mantteleita, sarkatakkeja, lumipukuja, housuja. Metallihäkeissä on saappaita ja kypäriä.

Halli ei ole puolustusvoimien varusvarasto, vaan Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta puvustavan Marjatta Nissisen puolentoista vuoden työ. Se alkoi kesällä 2015, kun hän sai käsikirjoituksen lukeakseen.

Nissinen laati alustavan budjetin: paljonko tarvitaan väkeä ja aikaa, mitä maksaa. Hän kokosi 15 ammattilaisen ryhmän, johon kuuluivat puvustopäällikkö, puvustajia, assistentteja ja harjoittelijoita.

Nissinen on kokenut sotafilmien tekijä. Eri melskeissä käytetyt vermeet olivat hänelle entuudestaan tuttuja elokuvista Raja 1918, Etulinjan edessä ja Tali-Ihantala.

– Loppukesästä kiersin puvustot ja varasin kaiken mahdollisen. Syksyllä pakettiautoryhmä lähti kahden viikon kierrokselle hakemaan vormut Vantaalle.

Patinoituja asuja.
Patinoituja asuja.

Kuvauksissa käytetään aitoja 1940-luvun kenkiä.
Kuvauksissa käytetään aitoja 1940-luvun kenkiä.

Keräilijöiden aarteita

Pitkän pöydän ääressä puvustaja-assistentti Veli Uusitupa patinoi lumipukujen nappeja ruskeasta väriliidusta sekoitetulla mönjällä.

– Sen on paras lähteä pesussa, koska vaatteet pitää palauttaa hyvässä kunnossa. Pilalle menneet tietenkin korvaamme, Uusitupa kertoo.

Yleisradion puvustoista löytyi noin kolmannes tarvittavista varusteista. Paraatikohtauksiin saatiin univormuja Kansallisteatterista ja Ruotsalaisesta teatterista. Tärkeitä lähteitä olivat myös taistelunäytöksiä ja -elämyksiä järjestävät yritykset Milform Säkylässä ja Camp Degerö Länsi-Uudellamaalla.

"Näyttelijät ovat mahtava porukka täynnä energiaa ja karaktääriä. kuin yhtenäinen eläin."

Keräilijät ovat aina kullan arvoisia. Heiltä on saatu lainaksi merkkejä, kypäriä, päähineitä ja erikoisvarusteita.

– Puukot ovat mestari Taisto Kuortin kokoelmista. Tietokirjailija, kapteeni evp. Juha E. Tetri on ollut mukana kunniamerkkiasiantuntijana, Nissinen luettelee.

Keräilijöiden aarteet voivat olla arvokkaita, joten niistä täytyy pitää hyvää huolta.

Pääroolien esittäjillä on omat nimikoidut rekkitankonsa.
Pääroolien esittäjillä on omat nimikoidut rekkitankonsa.

Nimekäs ryhmä

Nissinen tutki tarkoin Edvin Laineen ja Rauni Mollbergin Tuntematon-elokuvat.

– Kateellisena katselin Laineen näyttelijöitä, joista osa oli itse ollut rintamalla. Varusteet olivat aitoja, mahdollisesti vielä omia.

Uudessa Tuntemattomassa käytetään osin samoja vaatteita kuin Mollbergin elokuvassa yli 15 vuotta sitten. Kuvauksissa ne kuluvat. Nissinen analysoi, mitä ylipäätään oli tarjolla neljän rintamavuoden katteeksi. Seuraavaan suomalaiseen sotaelokuvaan tarvitaan jo uusia, hän arvioi.

Nissinen ei ollut aiemmin tehnyt yhteistyötä ohjaaja-tuottaja Aku Louhimiehen kanssa. Työ on kuitenkin sujunut hyvin.

– Louhimies on rauhallinen tai ainakin pysyttäytyy rauhallisena. Hän on tarkka ja tietää mitä tahtoo. Nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia, koska kuvauksissa tulee aina yllätyksiä.

Myös nimekästä näyttelijäryhmää Nissinen kehuu: Eero Aho, Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen, Joonas Saartamo...

– Se on mahtava porukka, täynnä energiaa ja karaktääriä. Se on kuin yhtenäinen eläin.

Saappaat poikineen

Puvuston takanurkassa kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen lankkaa pikimustia sotilassaappaita. Niitä tarvitaan satoja: suomalaisia, venäläisiä, saksalaisia. Joissakin kohtauksissa on myös siviililapikkaita.

Kainulainen hankki 1600-luvun jalkineet Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuvaan. Sen pukusuunnittelusta Nissinen sai Jussin ja oli myös ehdolla kanadalaisen Screen Awards -palkinnon saajaksi. Tällä kertaa ei vielä tärpännyt.

– Screen Awards on Kanadan Oscar. Palkinto olisi ollut kauan kaivattu tunnustus suomalaiselle pukusuunnittelulle, Nissinen toteaa.

"Tämä on seisoma- , kävely- ja kyykistelytyötä."

Marjatta Nissinen seuraa, kuinka kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen huoltaa saappaita.
Marjatta Nissinen seuraa, kuinka kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen huoltaa saappaita.
Lumipukujen napit patinoidaan väriaineella, joka lähtee pesussa pois.
Lumipukujen napit patinoidaan väriaineella, joka lähtee pesussa pois.

Tuntemattoman budjetti on suomalaisessa mittakaavassa valtava, ennätykselliset seitsemän miljoonaa euroa. Kotimaisissa tuotannoissa puvustukseen lohkeaa Nissisen mukaan yleensä noin yksi prosentti. Kuusi prosenttia olisi oikeampi luku.

– Puvustus voi kohtauksesta riippuen kattaa 70 prosenttia kuvapinta-alasta, hän laskee.

Kolmessa vuorossa

Kovimmalla puvustajan työssä ovat Nissisen mukaan jalat.

– Tämä on seisoma- , kävely- ja kyykistelytyötä, vaatteiden ja varusteiden siirtelyä ja sovittamista. Jalat rasittuvat ja kroppaa särkee.

Haaste on myös hengen ylläpitäminen stressaavissa oloissa. Työtä tehdään kolmessa vuorossa, ja osa paiskii 12 tunnin päiviä.

Aamut ovat aikaisia. Kun yksi porukka on puvustanut kohtauksen ja se on kuvattu, seuraava alkaa purkaa sitä. Viimeinen ryhmä kuivaa vaatteet yöllä.

– Kesäkuvauksiin Vekaranjärvelle tavarat kuljetettiin konteissa. Oli Suomi-kontti, Venäjä-kontti, siviilikontti, kuivauskontti, huoltokontti ja näyttelijöiden pukeutumiskontti.

Konekiväärikomppanian miehet marssimassa Äänislinnan paraatissa, joka kuvattiin Suomenlinnassa viime syksynä.
Konekiväärikomppanian miehet marssimassa Äänislinnan paraatissa, joka kuvattiin Suomenlinnassa viime syksynä.

Suomenlinnan kuvauksissa oli paikalla myös siviileiksi pukeutuneita avustajia.
Suomenlinnan kuvauksissa oli paikalla myös siviileiksi pukeutuneita avustajia.

Nissinen itse ei osallistu kuvauksiin. Niiden aikana hän jatkaa puvustamista, valmistelee seuraavaa kohtausta tai tulevien päivien kuvauksia.

– Sanotaan, että kuvaaminen on tekninen suoritus. Ei siinä suunnittelijaa enää tarvita,

Nissisen oikea käsi, key wardrobe Janne Karjalainen hypistelee rekin edessä lumipukuja, joista osa on vitivalkoisia, osa patinoituja. Hän kertoo välillä sovittavansa pukuja itselleen etukäteen, jos sovitukseen on tulossa suunnilleen hänen kokoisensa näyttelijä tai avustaja.

– Minä olen mukana kuvauksissa. Key wardroben tehtävänä on seistä kameran vieressä ja vahtia, että lähi- ja laajakuvat samasta kohtauksesta pysyvät jatkumossa, klaffissa.

Mallina maailmalla

Kuopiossa 1954 syntynyt Nissinen on aina osannut piirtää. Hän on myös nuoresta pitäen ommellut omat vaatteensa. Luova ammatti ei silti tullut hänelle aikoinaan mieleen.

– Minä olin insinööri-isäni tapaan perheen matemaatikko. Sisareni ja äitini olivat taiteilijaluonteita.

Nissinen muutti 18-vuotiaana Helsinkiin ja hankki elantoa pakkaajana Anna-lehden kaavapalvelussa. Häntä käytettiin myös sovitusmallina, koska hän oli "oikean kokoinen".

Annan kuvaaja huomasi Nissisen mahdollisuudet. Yksi asia johti toiseen. Nissinen löysi itsensä Muoti + Kauneus -lehden isoista kuvauksista, joiden tuotoksista ranskalaiset agentit kiinnostuivat.

– Olin suihkussa, kun he soittivat ja kertoivat haluavansa tavata heti. Menin tukka märkänä ilman meikkejä, au naturelle. Minut pyydettiin Pariisiin siltä istumalta.

Marjatta Nissisellä on kokemusta mallintöistä.
Marjatta Nissisellä on kokemusta mallintöistä.

Nissinen sai neuvon ottaa mukaan lentolipun, jossa on avoin paluupäivä. Lisäksi oli hyvä olla käteistä sen verran, että pääsee tarvittaessa taksilla lentokentälle. Jos mallikokelas ei täyttänyt agenttien odotuksia, hänet saatettiin jättää täysin omilleen.

Nissinen ei tarvinnut taksirahaa. Hän teki vuodesta 1973 lähtien yli kymmenen vuotta mallintöitä Pariisissa ja Milanossa.

Tutuksi tulivat suuret muotitalot, kuten Kenzo ja Dior, jonka mallikoulun hän kävi. Hänen kuviaan ilmestyi muun muassa La Mode Internationalissa ja Ranskan Voguessa.

Savour the light, please, nautiskele valosta, Nissinen tyylittelee alan termein, kun kuvaaja pyytää häntä poseeraamaan.

Lantio työntyy eteen, kädet nousevat tyylikkääseen asentoon ja katse on terävä kohti kameraa.

Kohtalona elokuva

Elokuva-alalle Nissinen kertoo päätyneensä lähes vahingossa. Kerran hän vain oli tokaissut haluavansa isona pukusuunnittelijaksi.

Taustalla olivat puvustajan ja lavastajan puuhat Raahen nuorisoteatterissa. Hän oli myös aina kerännyt kuvia eri aikakausien vaatetusta silmällä pitäen. Pariisin-vuosina hän oli istunut paljon elokuvissa oppiakseen kieltä.

Ratkaiseva askel oli, kun hänet houkuteltiin kuvaussihteeriksi ja puvustoharjoittelijaksi Edvin Laineen elokuvaan Viimeinen savotta. Tammikuisen Taivalkosken hangessa rämmittyään hän tajusi olevansa oikealla alalla.

Nissinen pyrki Taideteolliseen korkeakouluun mutta ei päässyt, koska ei sanojensa mukaan osannut alan termejä. Hän lähti uudestaan Italiaan, tällä kertaa palkattomaan työharjoitteluun.

– Pääsin yhtiöön, joka teki ensimmäistä pitkää elokuvaansa. He tarvitsivat käytännön tyypin, joka pystyttäisi puvuston ja maskeeraisi. Olin opiskellut maskeerausta Pariisissa.

Sotatapahtumat ja ylennykset aiheuttavat muutoksia univormuihin ja arvomerkkeihin.
Sotatapahtumat ja ylennykset aiheuttavat muutoksia univormuihin ja arvomerkkeihin.

Nissinen teki sekalaisia teatterihommia Napolissa ja Roomassa. Kun hän jälleen palasi Suomeen, häntä pyydettiin mukaan Timo Linnasalon Aurinkotuuli-elokuvaan.

– Hämmästyin, koska ei Italiassa ollut alle 40-vuotiaita pukusuunnittelijoita. Nuoremmat olivat kokeneempien assistentteina.

Nissinen pyrki uudestaan Taideteolliseen – ja pääsi. Valmistuessaan 1986 hän sai stipendin parhaasta lopputyöstä.

Kaikkien sota

Hallin takaosassa roikkuu tangoissaan yllättävän paljon siviilivaatteita. Uudessa Tuntemattomassa näytetään aiempia filmatisointeja enemmän kotirintamaa.

– Tässä on Kariluodon vaimon Sirkan vaatteita. On aamu- ja yöpaitoja sekä mekkoja, Nissinen esittelee naisellisia asusteita.

Elokuvassa esiintyy myös Antero Rokan jälkikasvu. Nissinen nostaa laatikosta aitoja 40-luvun jalkineita.

Lapset varttuvat sotavuosina 1941-1945. Esimerkiksi Terttuja on elokuvassa kolme, Tenhoja ja pikku Toivoja kaksi. Isompien vaatteet kiersivät pienemmille, niin kuin suomalaisissa perheissä aikoinaan.

– Sota oli kaikkien sota. Oli kotirintama ja rintamalla suomalaisten miesten rinnalla juutalaisia, tummaihoisia sekä kymmeniätuhansia lottia eri tehtävissä, Nissinen luettelee.

Puvustamon ilmoitustaululla ovat tallessa ohjeet, koepalat ja kokardit.
Puvustamon ilmoitustaululla ovat tallessa ohjeet, koepalat ja kokardit.

Jännitys tiivistyy

Kun kuvaukset ovat ohi ja porukan työ päättyy, puvusto tyhjennetään ja pidetään juhlat.

– Minulle on soitettu ja kysytty, milloin puramme puvuston. Kesällä Tuntematon on useissa kesäteattereissa, joten kamoille riittää kysyntää, Nissinen naurahtaa.

Elokuva saa ensi-iltansa 27. lokakuuta. Sitä ennen Nissinen ja muut tekijät saavat nähdä raakaleikatun version, josta voidaan vielä eliminoida virheet.

– Odotan vain henkeä pidättäen, että upea materiaali leikataan kokoon suurella viisaudella, Nissinen huokaisee.

Tulevista projekteista hän ei voi puhua, koska nimet eivät vielä ole papereissa. Kyse on elokuvasta, kahdestakin. Molemmat sijoittuvat 1900-luvun alkuun.

Pitkästä kokemuksesta on Nissisen mukaan hyötyä siinä, että on oppinut pakkaamaan autoon kaiken kuvauksissa tarvittavan. Silloin kiireisen logistiikan keskellä aikaa jää myös luovalle ajattelulle.

– Silti jokainen elokuva on aina ensimmäinen, hän sanoo.

Marjatta Nissinen ja malliompelija Matias Hirvonen syventyvät karvalakkien saloihin.
Marjatta Nissinen ja malliompelija Matias Hirvonen syventyvät karvalakkien saloihin.


Puvustajan työmaa

  • 80 kuvauspäivää
  • 45 pääroolia
  • 150 puheroolia
  • 3500 avustajaa
  • 14000 avustajapäivää
  • 90-120 puettavaa
  • per kuvauspäivä
  • 10000 kyykistystä
  • pukemiseen
  • 1300 asustekertaa
  • 300 paria saappaita
  • 100 paria siviilikenkiä
  • 150 kypärää
  • 200 metriä rekkejä
  • 15 rullakkoa
  • 6 merikonttia

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 8/2017.

Väinö Linnan romaani ilmestyi 1954 ja Edvin Laineen ohjaus elokuvasta 1955. Roolitöistä jäivät mieleen Reino Tolvasen Rokka, Heikki Savolaisen Hietanen ja Kosti Klemelän Koskela.

Rauni Mollberg tarttui romaaniin 1985. Päärooleissa olivat uuden sukupolven näyttelijät, kuten Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Väänänen. Amatöörinäyttelijä Mika Mäkelä esitti Rahikaista.

Aku Louhimiehen Tuntemattoman ensi-ilta on 27.10. Louhimies on hyödyntänyt siinä myös kirjan esiversiota Sotaromaania (WSOY 2000).