"Hyvän päivän jälkeen heitämme ylävitoset"

Lähetyksen alkua odottavat kamerat on suunnattu kohti uutisankkureiden pöytää, jonka taakse Pirjo Nuotio ja Keijo Leppänen pujahtavat.

Pirjo nostaa Keijon takinlievettä ja tarkistaa, että mikrofonilähetin on päällä.

Toinen tehtävä on löytää Keken silmälasit.

– Kerran niitä etsittiin kuumeisesti, vaikka viimeiset mainosspotit olivat jo menossa, Pirjo kertoo.

– Sinähän ne sitten löysit keittiöstä, Keke muistaa.

Rutiinit sujuvat lennokkaasti Suomen suosituimpiin kuuluvalta juontajakaksikolta.

Mutta se ei riitä. Tarvitaan myös pitkää yhteistä työkokemusta ja toisiaan täydentäviä luonteenpiirteitä, Keken rauhallisuutta ja Pirjon suoruutta.

Pirjo Nuotio kertoo:

"Voin täysin luottaa siihen, mitä Keijo tekee. Minun ei tarvitse jännittää.

Meistä tuli ankkuripari, kun Urpo Martikainen jäi eläkkeelle kuutisen vuotta sitten. Itse perin aikoinaan Leena Kaskelan paikan Upin rinnalla.

Meillä Maikkarissa pyritään vakiopareihin. Tutut naamat ovat tärkeä juttu etenkin vanhemmalle katsojakunnalle, heille, joille televisio ja tv-uutiset ovat muutenkin tärkeitä.

Olin vielä opiskelija, kun aloitin kuuluttajana 1974. Myöhemmin siirryin uutisiin. Valmistuttuani puheterapeutiksi olin samaan aikaan päivätyössä Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Jätin sen, kun Maikkarin uutistoimintaa laajennettiin.

"Keijo ei anna tunteiden näkyä työssään.  Minä nieleskelen joskus liikutusta, vaikka kovan mimmin maineessa olenkin."

Keke tuli taloon 1990-luvun puolivälissä. Tutustuin häneen paremmin, kun sama työpari alkoi juontaa sekä Seitsemän että Kymmenen uutiset.

Keke tunsi uutisprosessin ja tiesi persoonani entuudestaan, joten oli luontevaa ryhtyä vetämään lähetyksiä hänen kanssaan.

Niin kuin uutistyössä aina, tiukkoja paikkoja tulee vastaan. Niissä Keijo on pysynyt rauhallisena.

Keijo ei anna tunteiden näkyä työssään. Hän on järkevä palomies- tai pelastajatyyppi. Itse olen pikemminkin se, joka nieleskelee liikutustaan, vaikka kovan mimmin maineessa olenkin.

Lapsia ja nuoria koskevissa tapauksissa joudun pinnistelemään. En katso rankkaa uutisinserttiä loppuun, koska en välttämättä pystyisi sen jälkeen jatkamaan.

Vitsailen työnjaostamme niin, että minä hoidan kulttuurin ja Keke sportin. Keke on intohimoinen penkkiurheilija, jolle kelpaa kaikki kärpäslätkän heilutuksesta eukonkantoon, jääkiekko etunenässä.

"Naureskelemme, että panit sitten mulle ton Azerbaidžanin presidentin."

Yleensä ensin töihin tullut jakaa juonnot ’sulle ja mulle’ ja päättää, mitkä tehdään yhdessä.

Minä olen puhetyöläinen ja Kekellä on sanomalehtitausta. Häneltä teksti syntyy helposti. Kun jokin vaikea juonto vaatii muokkaamista, siirrän sen Kekelle.

Keke puolestaan merkitsee minulle uutiset, joissa on vieraskielisiä nimiä, vaikka ranskaa tai serbokroatiaa.

Työnjako sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä, emmekä sen takia yritä ehtiä töihin ennen toista. Pikemminkin naureskelemme, että ’panit sitten mulle ton Azerbaidžanin presidentin’.

Hyvän uutispäivän jälkeen läpsimme ylävitosia. Keke aina sanoo, että "hyvää yritetään mutta priimaa pukkaa".

"Olemme istuneet vierekkäin niin kauan, että tunnistamme kenen kanssa toinen puhuu puhelimessa."

Vuosien mittaan luottamus välillämme on syventynyt. Voimme puhua henkilökohtaisistakin asioista, kuten ihmissuhteista ja miehen ja naisen ajatus- ja kokemuseroista.

Viikonloppuisin, kun on hiljaisempaa, toimituksessa on aikaa käydä kahvilla ja vähän höpöttääkin.

Olen saanut seurata Keken poikien vaiheita jääkiekon ja jalkapallon parissa. Pyörittelemme maailman tapahtumia muustakin kuin työnäkökulmasta.

Meitä yhdistää halu hyväntekeväisyys- ja talkootyöhön. Keke käyttää paljon aikaa tukeakseen poikiensa ja heidän seurojensa urheilutoimintaa.

Kyllä me varmaan toisistamme aika paljon tiedämme. Olemme istuneet vierekkäin niin kauan, että tunnistamme, kenen kanssa toinen puhuu puhelimessa. Ahaa, nyt vaimo soittaa, nyt anoppi.

"Joskus kerjään Keijolta huomiota: hei, eikö minulla ole hieno mekko."

Keke on kirjoittanut seitsemän kirjaa, ja hän mainitsee minut jokaisessa. Se on jonkin sortin vitsi.

Yhteys voi olla kuinka pöhkö tahansa. Hän esimerkiksi kirjoittaa, kuinka vaikka UPM:n pääjohtaja kertoo, että istuin hänen vieressään lentokoneessa.

Työssä Keijo antaa paljon myönteistä palautetta. Joskus oikein kerjään muutakin huomiota, kuten että ’hei, eikö minulla olekin hieno mekko, just eilen ostin’. Keke toteaa vain, että ’ai jaa’.

Harrastan paljon kulttuuria ja matkustelen. Minua ärsyttää, ettei hän koskaan kysy, oliko Madridissa kivaa tai mitä tykkäsit teatteriesityksestä. Vaikka hän on pohjimmiltaan herrasmies, siinä hänellä on jonkinlainen sokea piste.

Olen itse yrittänyt kehittyä siinä, missä Keijo on hyvä. Hän osaa tiivistää asioita ja kirjoittaa napakoita lauseita.

Ja jos oikein pinnistelen, jonkinlaista rauhallisuutta olen myös yrittänyt häneltä omaksua.

"Olemme tekemässä uutisia emmekä vaatemalleina."

Kun lähetysaika on käsillä, Keke aina kysyy minulta, mitä hän laittaisi päälle. Sitten menemme hänen vaatekaapilleen ja alamme rimmata yhteen sopivaa paitaa, solmiota ja taskuliinaa.

Itse olen miettinyt omat vaatteeni valmiiksi jo kotona ennen töihin tuloa.

On harhakuva, että meillä olisi aina uusia vaatteita. Ei minulla ainakaan ole. Saatan jättää hameen vuosiksi kaappiin ja ottaa sitten taas esille. Kunhan värimaailma ruudussa on harmoninen.

Olemme ensisijaisesti tekemässä uutisia emmekä vaatemalleina."

Ajatustenvaihto kollegojen kesken on tärkeätä kiireisessäkin uutistyössä.

Keijo Leppänen kertoo:

"Pirjossa on samaa suoruutta kuin pohjalaisissa naisissa. Vaikka hän onkin Hämeenlinnasta.

Suoruus voi joistakin tuntua pelottavalta. Kun Pirjo kysyy kesätoimittajalta jonkin täsmentävän kysymyksen, se saattaa kyllä jäädä tämän mieleen.

Työtoverissa voisi olla iso haaste, että joka päivä pitäisi ohjelmoida itsensä hänen fiiliksensä mukaan. Pirjo ei ole sellainen. Yhteispeliin on helppo asemoida itsensä, ja lentopinta löytyy heti.

"Pirjo kolistelee laitoja. Hän uskaltaa heittäytyä ja nauraa itselleen."

Yksi näkökulma arvioida ankkuritoveriaan on se, mitä katsoja näkee. Katsoja seuraa, miten kemiamme toimii ja millaista on yhteistyömme.

Maikkarin uutisissa tämä korostuu loppukevennyksessä. Sitä seuraava kommenttiosuus herättää odotuksia ja intohimoja. Jos aina haluaa olla virkamiesmäisen varma, ei koskaan hurmaa eikä herätä pahennusta.

Pirjo sen sijaan kolistelee laitoja. Hän uskaltaa heittäytyä ja nauraa itselleen. Hän voi esimerkiksi tokaista jotain ikäänsä liittyvää.

Jollekin ruudun ääressä se voisi olla hirveä loukkaus, mutta Pirjon itseironia on kestävää laatua.

Puhumme kaiken maailman asioista, mutta emme ole sillä tavalla siviilissä ystäviä, että säännöllisesti tapaisimme perheiden kesken.

"Välillämme toimii koodi, jota ei tarvitse päivittää."

Mutta kyllä me tunnemme toisemme. Pirjo avaa lähipiirinsä asioita kanssani ja päinvastoin. Häneltä ei ole jäänyt huomaamatta, kuinka seuraan netistä poikieni urheilutapahtumia.

Jotkut muistuttavat aina, että ’älä sitten kerro tästä kenellekään’. Meidän ei tarvitse. Välillemme on syntynyt koodi, jota ei tarvitse päivittää.

Pirjon sisällä asuu herkkä humanisti. Hän tekee vapaaehtoistyötä muun muassa Lastenklinikan kummeissa. Hänellä on auttajan ja ymmärtäjän sydän.

Kun eteen tulee kovia yhteiskunnallisia uutisia, Pirjo kaivaa siihen pienipalkkaisen sairaanhoitajan tai kaupan kassan näkökulman.

Toisaalta hänellä on vahvat näkemykset asioista. Se ei häiritse minua, koska se liittyy esimerkiksi paidan tai kravatin valintaan.

"Suomalaisessa televisiossa ei ole toista yhtä puheilmaisullisesti vahvaa esiintyjää kuin Pirjo."

Pirjossa on piilevää johtajuutta, mikä ei aina ole edes piilevää. Työssä se palvelee kokonaisuutta, eikä vie minulta mitään pois.

Joskus hän ottaa näyttöruutujen yli kontaktin ja kysyy mielipidettäni. Se osoittaa nöyrää asennetta tähän työhön.

Suomalaisessa televisiossa ole toista yhtä puheilmaisullisesti vahvaa esiintyjää kuin Pirjo. Olennaista on kokonaisuus, koko ruudussa näkyvä paketti hurmaavine hymykuoppineen.

Yhteistyömme vahvuus on siinä, että itse olen parhaimmillani asioissa, jotka tehdään kaksi tuntia ennen lähetystä. Pirjo on hyvä kaikessa muussa.

Vaikka olemme jatkuvasti kuvaruudussa, haluaisin erottaa julkisuuden ja julkisen työn. Emme miellä itseämme julkkiksiksi emmekä hae julkisuuden kautta työtilaisuuksia tai muuta hyötyä.

"Ihailen Pirjon kykyä tarttua toimeen, niin työasioissa kuin ystävien auttamisessakin."

Kun suoraan lähetykseen on aikaa 20 sekuntia ja pitäisi saada satelliittiyhteys jonnekin huitsin nevadaan, siinä koetellaan toimittajan hermoja.

Näissä tilanteissa Pirjo on erittäin pätevä. Hän ei ala heittää voltteja.

Ihailen myös Pirjon energisyyttä ja kykyä tarttua toimeen, olipa kyse työtehtävästä tai pulaan joutuneen ystävän auttamisesta.

Otetaan ja hoidetaan homma."

– Anna mulle virtaa, Keke pyytää Pirjoa tarkistamaan mikrofonin.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 7/2016.