Marja Toivio-Kaasinen, 69: ”Kirjoittamisesta tuli eläkkeellä ammattini”

Reilut parikymmentä vuotta sitten rohkaistuin kirjoittajakurssille. Olin 45-vuotias, ja pöytälaatikkooni oli kertynyt satuja, tarinoita ja runoja.

Työskentelin asianajajana, ja töissä sain kirjoittaa vain tiukan juridisia asiatekstejä. Haaveilin toisenlaisesta kirjoittamisesta.

Kurssin jälkeen olin hurmiossa. Tajusin, että kirjoittaminen on minun juttuni.

Oikea kirjailija

Meni pitkään ennen kuin rohkenin lähettää romaanikäsikirjoituksen kustantajille. Hylkykirjeitä oli ikävä lukea ja ne vetivät mielen matalaksi. Lopulta yksi kustantaja kiinnostui tekstistäni.

Marja Toivio-Kaasinen on julkaissut Marja Toivion nimellä kahdeksan kirjaa. Romaani Agnes – Ensimmäinen naisjuristi ilmestyi viime vuonna.

Olin itse kirjoittanut romaanin moneen kertaan uusiksi, ja kustantajan kanssa hiottu versio oli kai kahdeksas. Käsikirjoituksen muokkaaminen kirjaksi oli vaikeaa.

Aikani oli kortilla, sillä olin juuri vaihtanut työpaikkaa asianajotoimistoon, jossa oli kova työtahti. Raivasin silti aikaa kirjoittamiselle.

Luulin, että olin valmis kirjailija, mutta se oli vasta alkua.

Tein romaania kotona viikonloppuisin ja iltaisin sekä junamatkoilla töihin ja takaisin kotiin.

Esikoiseni Suljettu ovi julkaistiin vuonna 2008. Olin 53-vuotias ja onneni kukkuloilla.

Silloin luulin, että olin valmis kirjailija. Nyt tajuan, että se oli vasta alkua.

Aikataulut eivät enää pakota

Kuusi vuotta sitten jäin eläkkeelle 63-vuotiaana. Se ei tapahtunut yllättäen. Olin jo aiemmin alkanut tehdä ensin nelipäiväistä ja lopulta kolmepäiväistä työviikkoa. Minä tavallaan liu´uin juristista kirjailijaksi.

Sain viimein omistautua kirjoittamiselle. Olin haaveillut siitä yli 20 vuotta.

Ensimmäinen eläkepäiväni oli ensimmäinen työpäiväni täysipäiväisenä kirjailijana. Luin lehden aamukahvipöydässä ja istuin sen jälkeen keskeneräisen käsikirjoituksen ääreen.

Sain viimein omistautua kirjoittamiselle. Olin haaveillut siitä yli 20 vuotta.

Päivä tuntui vapauttavalta ja pelottavalta. Nyt mikään aikataulu ei pakottaisi minua kirjoittamaan.

Eläkkeellä olen tehnyt kaikkina arkipäivinä lähes täyden työpäivän. Viikonloput ja illat ovat nyt vapaita, eikä minun ole pakko kirjoittaa kaikkea vapaa-aikaani.

Eläkkeellä olen julkaissut kolme teosta. Erityisen ylpeä kirjoista olen Finnjet, my love ja Agnes – Ensimmäinen naisjuristi.

Rakasta mutta vaikeaa

Vaikka rakastan kirjoittamista, se on minulle vaikeaa. Varsinkin ensimmäisen käsikirjoitusversion tekeminen on työn ja tuskan takana.

Taistelen epävarmuuden tunteiden ja itsetuntoni kanssa. Epäilen keskeneräistä tekstiä ja vertaan itseäni muihin kirjailijoihin.

Epävarmuus näkyy huonoina yöunina. Saatan yöllä herätä miettimään käsikirjoitusta, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä.

Taistelen epävarmuuden tunteiden ja itsetuntoni kanssa.

Joskus tuntuu siltä, että nyt tämä kirjoittaminen saa loppua kokonaan, mutta hyvin nukutun yön jälkeen olen taas toista mieltä ja jatkan ilolla kirjoittamisesta.

Olen puhunut vaikeista tunteista kirjailijakollegoiden kanssa. Heistä moni jakaa saman tunteen.

Muutamia vuosia olen kuulunut porukkaan, joka lukee toistensa tekstejä ja antaa niistä palautetta. Se on ollut minulle hyvin tärkeää.

Voi olla, että ikä ja kokemus auttavat jo vähän siinä, että olen itselleni armollisempi ja kestän paremmin luovaan työhön liittyviä vaikeita tunteita.

Koko ihmisyyteni ei tyhjene siihen, että olen kirjailija. Olen myös vaimo, äiti ja isoäiti.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 3/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.