Joku karkasi matkaan, toisen rinkka varastettiin, joku rakastuikin. Interrail avasi suomalaisnuorille ovat Eurooppaan vuonna 1972.

Kyselimme lukijoiden muistoja Interrail-reissuista. Yli puolet vastanneista oli tehnyt matkansa 1970-luvulla. Suuri osa heistä oli tuolloin 19–20-vuotiaita.

Neljännes teki reilireissunsa kuusi kertaa tai enemmän. Melkein puolet tutustui vain Länsi-Eurooppaan. Suurin osa yöpyi nuorisohotelleissa tai junassa, neljännes silti hotellissa tai teltassa.

Noin 60 prosenttia vastaajista oli Interrail-reissulla kaverin kanssa. Melkein kaikki söivät eväitä tai poikkesivat halvoissa kuppiloissa.

Joku löysi junamatkalla puolison, muutama rakastui, mutta yleensä suhteet olivat satunnaisia.

Näin lukijat kertovat matkoistaan:

"Kaveri näytti meille koko Rooman"

”Venetsiassa pingotimme  teltan vähän sinnepäin, emmekä saaneet vetoketjua kiinni. Minä nukuin jalat ulkona. Aamulla jalat olivat täynnä hyttysenpistoja, jotka kutisivat."

"Meille oltiin aina avuliaita. Missä tahansa olimmekin, aina saimme apua. Milloin juutuimme juna-asemalle ja leirintäalue oli kaukana, joku ystävällinen heitti meidät sinne. Asemallakin saimme usein nukkua. Pariisissa pari kaveria otti meidät huostaan ja vei hotelliin ja kaupungille, Roomassa kaveri näytti meille koko Rooman autollaan."

"Kööpenhaminassa unohdin rinkkani raitiovaunuun. Siinä olivat rahat, passi ja matkaliput. Palasimme etsimään laukkua, mutta sitä ei löytynyt. Ystävällinen vanha pariskunta heltyi kyynelistämme ja otti meidät hoiviinsa, syötti ja majoitti. Kävimme poliisiasemalla tekemässä ilmoituksen. Yöllä poliisiasemalta soitettiin, että laukku oli löytynyt, passi ja liput olivat tallella, mutta rahat ja matkashekit varastettu. Soitin nolona kotiin ja lainasin järkyttyneeltä äidiltä tarvittavat matkarahat."

Lumihangessa sandaalit jalassa

”Amsterdamissa suuntasimme totta kai hippiaukiolle Damille. Siellä norkoili epäsiistejä ja pöllyssä olevia ihmisiä joista osa tuntui asuvan aukiolla. Meitä kilttejä perhetyttöjä rupesi pelottamaan. Poliisien tulo karkotti meidät läheiselle kadulle ja hädissämme painuimme hotelliin ja tuhlasimme ison osan matkakassasta huoneeseen. Aamulla huomasimme yöpyneemme bordellissa.” 

”Venetsia taisi viedä sydämeni. Oli sen verran erikoinen paikka muihin kaupunkeihin verrattuna meidän matkareittimme varrella! Ja olisikos aurinkokin vaikuttanut asiaan, sillä alkumatkallamme Sveitsissä satoi kaatamalla ja auringosta saimme nauttia vasta saavuttuamme Venetsiaan.”

”Ystäväni kanssa jäimme sisukkaasti ihailemaan Sveitsin maisemia. Harvemmin tulee seisoskeltua muuten lumihangessa sandaalit jalassa ja nilkkoihin asti oleva takki päällä, mutta mahtavat maisemat veivät ajatukset pois palelevista varpaista! ”

Muistoksi tukku hiuksia

"Venetsiassa minulta yritettiin varastaa kamera, mutta hoksasin tilanteen ajoissa ja pitkäkyntinen hyppäsi vesibussista ennen kuin se saapui laituriin, koska nostin aikamoisen metakan ja hänet olisi pidätetty. Muuten matka meni tosi mukavasti, käytiin monissa mielenkiintoisissa kaupungeissa ja kylissä. Tulihan sitä nukuttua jokunen yö junan käytävällä pää haisevan vessan ovea vasten.”

”Olin Interraililla kolmasti. Ensimmäisellä kerralla matkustin silloisen poikaystäväni kanssa. Junassa Unkarissa eräs mies ihaili pitkiä vaaleita hiuksiani ja halusi pienen suortuvan niistä. Lupasin, koska oletin hänen vain ottavan hiuksen tai pari, mutta hän leikkasikin kynsisaksilla ison kasan. Häpesin hiuksissani olevaa isoa lohkaisua kuukausikaupalla sen jälkeen.

Toisella reissulla olin pikkusiskoni ja hänen kaverinsa kanssa. Äitini vannotti minua katsomaan tyttöjen perään. Molemmat ihastuivat ranskalaisiin prätkäpoikiin ja lähtivät kiertämään illalla Pariisia heidän kyydissään minulta salaa ja olin saada hermoromahduksen sen takia. Mitään vakavaa ei kuitenkaan onneksi sattunut.

Kolmannella kerralla olin reissussa yksin ja Italiassa, kun huomasin että rahani olivat vähissä. Aloin hieman tinkiä. Kerroin olevani menossa kotiin kauas pohjoiseen. Joskus sain ostokseni ilmaiseksi ja tosinaan puoleen hintaan. Varsinkin hedelmä ja torikauppiaat olivat todella runsaskätisiä, usein sain parikin kiloa appelsiineja tai muita hedelmiä kaupan päälle.”

Papilta ruokaa ja viiniä

”Ateenaan ja Lontooseen ja Pariisiin. Olin kaikissa ensimmäistä kertaa. Pariisissa uusi vuosi vaihtui. Keskiyöllä olimme juuri metrossa, Kello 24.00 metro pysähtyi asemalle ja Pariisin liikennelaitos toivotti kaikille "Hyvää Uutta Vuotta". Ihmiset tanssivat yhdessä, joivat ja jakoivat viiniä ja samppanjaa sekä eväitään. Oli mahtava kokemus, joka ei koskaan unohdu.”

”Matkalla Pariisista Ateenaan vaunu-osastoon tuli katolinen pappi. Hän asui luostarissa ja tarjosi omista eväistään luostarin omaa viiniä ja juustoja sekä patonkia. Se tuntui aivan ihmeelliseltä ystävällisyydeltä. Ikimuistoinen matka ja uuden vuoden yö. Vuosi oli 1976 –1977.”

Nälkää ja väsymystä

”Berliini oli jännittävä, Itä-Berliini vieressä. Luin pitkän saksan ja uskaltauduin puhumaan tavallisten saksalaisten kanssa, vaikka saksankielen opettajani ei puhumiseen todellakaan ollut kannustanut!”

”Useimmat matkapäivät vietettiin nälkäisinä ja huonosti nukkuneina. Välillä kiukuteltiin, mutta jokaiselta asemalta päädyttiin samaan junaan viereisille paikoille... Ollaan 42 vuoden jälkeen edelleen parhaat kaverit!”
 

Lähdetäänkö retroreissulle?

Yli kuusikymppisistä moni hyppäsi nuorena junaan ja matkusti Interraililla Eurooppaan. Nyt on mahdollista tehdä seniori-iässä retroreissu vanhan reitin mukaisesti tai tutustua vaikka eurooppalaisiin viinitiloihin.

1.1.2017 päivitettyä tietoa Interrail-korteista saat täältä.

Kaikkiaan Interrail-kortteja myydään vuosittain joitakin tuhansia, seniorikortteja noin sata.

Seniorikorttien myynti on pysynyt aika vakaana, nuorison ja aikuisten korttien myynti on vähentynyt jonkin verran 2010-luvulla.

Reilun 40 vuoden aikana Interrail kortteja on Suomessa myyty lähes 350 000.
1980-luvulla myytiin yli 10 000 korttia joka vuosi.

Oletko ollut Interrail-matkalla? Kerro lyhyesti ja lähetä matkakuvasi piristämään muidenkin arkea täällä.

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.