Tällainen on luksusjunamatka Intiassa – koe Taj Mahal, samppanjabrunssi ja tiikerisafari

Aamuauringon säteet tunkeutuvat kaislaverhon raoista hyttiini. Klonks-klonks, klonks-klonks, juna nytkähtelee. Käännän kylkeäni ja vajoan takaisin uneen – kunnes veturimies tööttää ja vastaantulevan junan kuljettaja vastaa samalla mitalla.

Uni on tiessään, mutta ei se mitään, vedän kaihtimen ylös ja ihailen keltaisena hehkuvaa sarastusta, ohi lipuvia kyliä. Pian kuuluu koputus.

– Ma’am, hyvää huomenta. Kello on kuusi, ja tässä on teenne, olkaa hyvä, hymyilee hyttipalvelija uniformussaan.

Henkilökunta ottaa matkailijat vastaan rivissä kädet intialaisessa tervehdysasennossa.

Maailman kuuluisin rakkaudentemppeli Taj Mahal sijaitsee Agrassa.

Hän kantaa kultakoristeisen tarjottimen pöydälleni. Kastan pikkuleivän teehen ja katselen ikkunasta näkyviä kyläläisiä aamutoimissaan. Myös tarpeillaan. Radanvarressa näkyy elämän kirjo. Tuolla sytytetään nuotiota teen keittämistä varten, tuolla lypsetään vuohta.

Junan kolina loppuu. Yön aikana olemme matkustaneet verkkaisesti parin sadan kilometrin matkan Delhistä Agraan. Herätys on aikainen, sillä haluamme olla päivän ensimmäisiä Taj Mahalilla. Mitä myöhemmin paikalle menee, sitä enemmän on jonoa ja kuumuutta.

Lempivaimon muistoksi

Hyttipalvelijat seisovat asemalla rivissä ja toivottavat mukavaa päivää. Kuljemme punaista mattoa pitkin, orkesteri soittaa. Kaulaan kiedotaan samettiruususeppele ja otsaan painetaan punainen merkki.

Eräs pari nousee mustaan limusiiniin. Jos junassa majoittuu sviittiin, matkan hintaan sisältyvät retkillä auto ja kuljettaja. Meille muille kelpaa ilmastoitu bussikyyti.

Hytin tilavat, ylelliset vuoteet takaavat hyvät unet matkalla.

Samettikukkia käyteään pujaan, pyhään toimitukseen.

Saamme vesipullot, kenkäsuojat ja ohjeet: mukaan ei saa ottaa turhia tavaroita eikä eväitä. Mausoleumin turvatarkastus on tiukka. Autot pidetään kaukana mahtipontisesta rakennuksesta, jottei saaste pilaisi sitä. Siksi bussimme vaihtuu golfkärryyn.

Suuri rakkauden monumentti on seissyt paikallaan lähes 400 vuotta. Harva rakennus saa samalla tavalla haukkomaan henkeä.

Valkeasta marmorista veistettyä hautakammiota rakennettiin parikymmentä vuotta. Opas kertoo, että kaikki koristeet on upotettu kiveen. Voin vain kuvitella mogulihallitsija Shah Jahanin tunteet hänen seuratessaan monumentin kohoamista lempivaimonsa, neljännessätoista synnytyksessä kuolleen Mumtaz Mahalin muistolle. Nyt he molemmat lepäävät mausoleumin uumenissa.

Hovimestari johdattaa matkailijat pöytiin ja tarjoilija ottaa tilaukset ravintolavaunussa.

Junaemäntä Akanksha huolehtii vieraiden viihtymisestä. Akanksha rakastaa työtään. – Jouduin kärttämään pitkään lupaa työskennellä junassa. Vanhempieni mielestä työ ei sovi tytölle. Lopulta he heltyivät, mutta joutuvat nyt kärsimään naapureiden pahoista puheista.

Suloinen junaemäntä Akanksha ohjaa meidät samppanjabrunssille. Näkymä on tietenkin Taj Mahalille. Samassa pöydässä kanssani istuu ukrainalaispari, joka on tehnyt samantapaisen junareissun Etelä-Afrikassa. Myös Suomi on heille tuttu, ja he kehuvat kuopuksensa synnyinpaikkaa Tammisaarta. 

Loppupäivä on pyhitetty retkille tai siestalle. Hyttipalvelijat odottavat rivissä junan edessä. Yksi tarjoaa viileää kosteuspyyhettä, joka palautetaan toiselle virkailijalle. Muu henkilökunta tarjoilee mocktaileja, alkoholittomia drinkkejä.

Elämää prinsessana

Alle vuorokausi on kulunut junaelämäni alkamisesta. Vasta eilen nousin vaunuun juhlavan seremonian siivittämänä ja hyttipalvelijani esitteli minulle seuraavan viikon asumukseni, kauniin hytin, jossa on sänky, kirjoituspöytä, kylpyhuone, televisio ja vaatekaapit.

Mahdanko tottua siihen, että junan henkilökunta pokkuroi, juoksee kysymään, mitä tarvitsen, ja väistää käytävillä. Maharaja Express sopii hyvin nimeksi tälle junalle. Tällaiseltako on tuntunut maharadzan vaimona ja intialaisena prinsessana.

Moni intialainen nainen pukeutuu yhä perinteisiin koristeellisiin sareihin, joihin uppoaa 5-6 metriä kangasta.

Jaipurin Amer-linnoitus on häikäisevän kaunis mosaiikkeineen ja maalauksineen.

Päivälliskutsu! Sipaisen huulipunaa ja kohennan kampaustani. Nuhjuiset junakanttiinit voi unohtaa; täällä istutaan iltaa fine dining -ravintolassa. Hovimestari johdattaa minut pöytääni. Maistelen kasmirilaisia herkkuja ja intialaisia viinejä. Aterian päättää suklaajäädyke.

Myöhemmin hyttipalvelijani suosittelee Gandhi-filmiä, ja käperryn peiton alle katsomaan sitä. Elokuva on kuin aikamatka 1940-luvulle, tapahtumiin, jotka johtivat Intian itsenäistymiseen.

Agrasta safarille

Tutustumme yli tuhat vuotta vanhaan Agran linnoitukseen. Sen aukiolla naisille järjestettiin aikoinaan omat shoppailufestivaalit. Jaipurin häikäisevän palatsin koristeellisista ikkunoista tytöillä oli lupa tarkkailla ulkomaailmaa.

Matkan kohokohta on Rathamboren tiikerisafari. Kun jeeppimme pysähtyy tuoreen tiikerinjäljen eteen, uljaan otuksen on oltava lähistöllä. Näen kuitenkin vain antilooppeja, kuningaskalastajia ja krokotiileja.

Upean palatsin suojista Jaipurin naiset saivat aikoinaan vain kurkkia kadulle.

Rathamboren safarilla näkyi tällä kertaa peuroja, antilooppeja ja krokotiileja.

Pienin krokotiili, jota sen emo vahtii petojen hampailta, on vasta kuukauden ikäinen. Se opettelee jo kalastamaan ja pyydystämään lintuja itse, vaikka emo kulkee vierellä, kunnes poikanen on parivuotias.

Vahdin tarkasti pusikoita, mutta raidallinen tiikeri pysyy piilossa. Junaemäntämme kertoo, että hän näkee tiikerin yhdellä safarilla kymmenestä. Joka kerran näky on kuulemma yhtä vastustamattoman valloittava.

Päiväkirja jää tyhjäksi

Rautatieaseman viereisellä raiteella on pitkänmatkanjuna, jossa matkustajat istuvat puupenkeillä. Kun minä syön monen ruokalajin hienoja päivällisiä, he aterioivat sanomalehden päällä. Pikkupojan likaiset kasvot liimaantuvat hyttini ikkunaan, poika yrittää nähdä sisään.

En ehdi koskea kirjapinoon, jonka olen varannut mukaani. Suunnittelin viettäväni illat lukien ja kirjoittaen tutkimusmatkailijan tyyliin. Päiväkirjaan kertyisi kyllä hienoja muistoja, mutta aika kuluu retkillä, matkatovereiden kanssa ja ylellisillä päivällisillä.

Viimeisenä iltana on ohjelmassa norsupooloa. Huterin jaloin kapuan tikapuita jättimäisen eläimen selkään ja saan käteeni pitkän mailan.

Ajaja ohjaa otusta, ja minun tehtäväni on vain lyödä maali. Opin tähtäämään pientä palloa, se vierii maaliin. Naiset voittavat miesten jouk­kueen! Kiitokseksi taputan ryppyistä norsua.

Artikkeli on alun perin julkaistu Matkaopas-lehden numerossa 3/2015.