Kati ja Ginevra-mopsi.
Kati ja Ginevra-mopsi.

Rakkaus vei Kati Koskenmiehen Keski-Suomesta Pohjois-Italian järvimaisemiin.

Juustokaupan oviverhon takaa kurkistaa vaalea nainen. Hän on Kati Koskenmies, oman tietonsa mukaan Leccon ainoa suomalainen.

Juustotiskien äärellä kun ollaan, täältä on vaikea poistua ilman muhkeaa viipaletta pitkään kypsytettyä parmesaania tai muuta juustoa. Siitä pitää huolta kaupan omistaja Lino Vertemati, tyttärensä Stefanian ja tyttärenpoikansa Marcon kanssa. Jos asiakas hiukankin epäröi, tarjoaa Lino auliisti maistiaisia.

Kati on Leccon ainoa suomalainen.

– Piipahdan täällä joka päivä, vaikkei ostostarpeita olisikaan. Lino ja hänen perheensä ovat yksi Italian ”perheistäni”.  Juustojen lisäksi haen täältä broileria. Lapseni eivät muuta suostu syömäänkään. Jos tarjoan supermarketista ostettua broileria, huomaavat he laatueron hetkessä, Kati kertoo.

– Usein vien broilerin lisäksi herkkuja kotiin, mutta harmikseni en voi kuitenkaan koskea niihin itse. Lääkäri on suositellut minua rajoittamaan juustojen syöntiä, koska muuten kovalla urakalla menetyt kilot voisivat hiipiä takaisin. Siitä kipeä selkäni ei pitäisi.

Kati ja hänen paikallinen "perheensä", juustokauppias Lino Vertemati tyttärineen.
Kati ja hänen paikallinen "perheensä", juustokauppias Lino Vertemati tyttärineen.

Ruoka on Italiassa tärkeä asia ja maassa on helppo syödä terveellisesti.

Päivällistarpeet hankitaan kivijalkamyymälöistä: leipä panificiosta ja leikkeleet ja lihat macelleriasta, vihannekset ja hedelmät fruttivendolosta. Auringon kypsyttämät vihannekset ovat mehukkaita ja hyvän salaatin päälle ei tarvita kuin loraus oliiviöljyä.

Pasta on Comon alueella vasta  tulokas.

Asianajajana työskentelevä aviomies Marco on loistava kokki, ja häneltä Kati sai johdatuksen niin ruoanlaiton perusasioihin kuin lombardialaisen ja ligurialaisen keittiön saloihin.   

Comon alueella syödään paljon polentaa ja risottoa. Pasta on täällä vasta tulokas. Ja kun vuoristoalueella ollaan, ovat juustot ja voi itsestäänselvyys ruoanlaitossa.

– Täällä ollaan ylpeitä omasta ruokakulttuurista, eikä turhaan kursailla.

Kotimaahan pari kertaa vuodessa

Eläväisen Katin tarinointi on niin hersyvää, että italialaisesta hänet erottaa vain pohjoismaiset piirteet.

Kati käy pari kolme kertaa vuodessa Suomessa tapaamassa vanhempiaan ja sukulaisiaan, mutta Italia ja Lecco tuntuvat niin omalta kodilta, että muuta hän ei pystyisi ajattelemaan.

– Tuskin Suomeen enää sopeutuisinkaan. Olen jo niin italialainen, Kati nauraa.  

– Leccossa elämä on leppoisaa, erilaista kuin esimerkiksi tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa Milanossa. Ympärillä on aina luontoa, järvi tai vuoria. Mutta täälläkin jouduin tekemään töitä, että löysin sosiaaliset ympyräni.

Leccossa kaikki tuntevat toisensa.

Kati suomalaisten ystäviensä kanssa Leccossa.
Kati suomalaisten ystäviensä kanssa Leccossa.

Kati kertoo, että elämä Leccossa on samankaltaista kuin muissa tyypillisissä pikkukaupungeissa. Kaikki tuntevat toisensa ja uusiin tulijoihin suhtaudutaan varauksella.

– Heti muutettuani maahan menin kuoroon ja löysin täältä nopeasti ystäviä ja oman paikkani. Ystävät ovat tärkeitä italialaisten elämässä. Heidän kanssaan vietetään paljon aikaa ja tehdään asioita yhdessä.

Katin vinkit Leccoon

Ulkoilmaelämä

Leccolaiset viettävät viikonloput järvestä nauttien, patikoiden, pyöräillen ja talvella lasketellen.  Eri tasoisia merkittyjä polkuja on paljon, niin rannan tuntumassa kuin vuorillakin. Eivätkä vuoret ole vain huippukuntoisille. Hissillä pääsee ylös ihailemaan maisemia ja kahville rifugioon, vuoristomajalle.  Lähimmät hiihtokeskukset ovat 20 minuutin ajomatkan päässä.

Kahden tunnin ajomatkan säteellä löytyy monia kuuluisia laskettelukeskuksia, kuten Bormio tai Sveitsin St. Moritz. Lisätietoja löydät netistä täältä tai sähköpostitse täältä: info.turismo@provincia.lecco.it. Opastettuja vaellusretkiä esitellään täällä

Herkuttelua

Meidän perheemme yksi lempiravintoloista on Comojärven rannalla sijaitseva Larius. Kun haluamme syödä lombardialaista ruokaa, suuntaamme tyypilliseen Osteria Casa di Luciaan. Mukava pizzeria on Grotta Azzurra, jonka ulkoilmaterassilta tai lasi-ikkunoiden läpi avautuu upea näkymä suoraan Leccon kaupunkiin ja ympäröiville vuorille. Ristorante Nicoliniin menemme, kun  haluamme gourmet-ruokaa.

Italialainen jäätelö on kuuluisaa ja aivan kotitekoisen makuista gelatoa löytyy aivan Leccon keskustassa ja järven rannalla olevasta GROM- jäätelökaupasta.

Keskustassa kahviloita on kymmenittäin, niihin on mukava pysähtyä joko nopealle espressolle tai pidemmälle paussille ystävien kanssa juttelemaan.

Lake Como food tours järjestää kahden tunnin pituisia, opastettuja ruokakierroksia, joiden aikana kuullaan Leccon kaupungin historiasta ja kierretään muun muassa leipomon, lihakaupan, juustomyymälän ja viinikaupan kautta sekä maistellaan niiden valikoimien parhaita makuja. Yritys järjestää myös ruokakursseja. 

Lue lisää Italian Comojärvestä ET Matkaopas -lehdestä 2/2017. Digilehteen pääset tutustumaan täällä

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.