Kuva on elokuvasta Tukkijoella tapahtuu, 1950.
Kuva on elokuvasta Tukkijoella tapahtuu, 1950.

Tukkilaisaika elää edelleen vahvasti monen suomalaisen muistoissa ja kokemuksissa. Tässä artikkelissa kolme entistä tukkilaista muistelee kokemuksiaan.

Hännän ajo on miesten työtä

"Vonkaaminen oli helppoa, mutta hännän ajo, etenkin puroilla ja latvavesillä, oli miesten työtä. Kerrankin uittoa varten peratulla joella murtui pato, ja järveen, padon yläpuolelle kerätyt puut karkasivat veden mukana kauaksi metsiin. Sieltä ne sitten veden karattua oli miesvoimin haalattava takaisin jokeen, keksillä vetäen tai olkapäällä kantaen.

Oli kiire saada tämä latvajoki puhtaaksi ennen kuin pääuoman hännät ehtivät kohdalle. Niinpä siinä sitten painettiin jatkuvasti uupumuksesta välittämättä eteenpäin. Pisin yhtäjaksoinen valavake minullakin oli 56 tuntia. Lopulta olin väsymyksestä niin turta ja kankea, että putosin veteen.

Nuotiolla kuulin, että noin viiden kilometrin päässä alavirtaan oli talo, josta voisi saada ruokaa ja yösijan. Iskin välittömästi keksini istuinpuuhun pystyyn ja sanoin, että minä ainakin lähden sinne kuivattelemaan vaatteitani ja nukkumaan. Olin näet niin väsynyt, että silmät valehtelivat. Kankaalla kasvavat männyt näyttivät nekin iloisesti virtaavan puroa alaspäin uittopuiden tapaan. Kaikki miehet lähtivät mukaani.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Taloon päästyämme joimme ensimmäiseksi kaiken sieltä löytyvän maidon, minkä jälkeen vääntäysimme lattialle nukkumaan. Tupa oli pieni ja tungos oli melkoinen, minäkin nukuin penkin alla. Kun käväisin yöllä ulkona, niin sisään palatessa tulvahti ovesta sellainen lemu, että vaistomaisesti vähän ensin peräydyin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Likaiset, päällä kuivuvat vaatteet ja kahvi-leipädieetti plus juuri nautittu maito aiheuttivat tuon hajujen kakofonian. Tiliväli oli kaksi viikkoa. Tuolla jaksolla tuli työtunteja, totista työtä, keskimäärin 20 päivää kohden."

Juhani Niemitalo, Oulu

Lue lisää tukkilaismuistoja: "Omaa keksiä piti piilotella"

Kesäpoikaa jallitettiin

"Sain kesätyöpaikan vuonna 1957 Ukkola Oy:n tukkilajittelulle Rukavedelle. Odotin pienoisen jännityksen vallassa ensimmäistä työpäivääni. Lähes kaikki työkaverit olivat jo eläkeikäisiä ja heidän paras työkuntonsa oli huvennut raskaissa savotta- ja uittohommissa. 

Kesän aikana työporukka hitsautui hyvin yhteen ja minut hyväksyttiin porukkaan. Esiintyi myös leikillistä kiusantekoa, jätkät tekivät pientä jäynää toisilleen.

Minunkin käskettiin hakea sahan työnjohtajalta lintulenkin avain. Lintulenkki oli paksu kettinki, jolla puomit kiinnitettiin toisiinsa ja lenkissä oli lukituslaite. 

No, eihän sitä lintulenkin avainta ollut olemassakaan. Sain jo sahalla kuulla pilkalliset naurut, mutta kun soutelin takaisin ponttuulle, ei naurun remakalle meinannut tulla loppua ollenkaan. Lohdutukseksi minulle kerrottiin, että sama kompa tehtiin jokaiselle kesätyöpojalle."

Urho Toivanen, Lahti

Lue lisää tukkilaismuistoja: "Humpsista - ja olin joessa"

Tukkityttö keksin varressa

"1960-luvulla tukkilaisuus puri pieneen tyttöön kuin markan tuutti heinätöitten jälkeiseen hikeen.

Olin vaaksan verran vajaa kymmenvuotias, kun pääsin tukkitytöksi, tietysti vanhemmilta salaa. Naapuritalon seitsemän pojan veljessarja harjoitteli lähijoen koskessa tukilla laskua, ja kun aikani olin kinunnut, pääsin pöllin päälle. Muistan vieläkin ne viisi huikeaa sekuntia, jotka onnistuin taiteilemaan sen päällä ennen pulahdusta koskeen. Mutta vähitellen, viikko viikolta, onnistuin pysyttelemään tukilla yhä pitempään.

Koski oli pieni ja loiva, vaikka se noina kesinä näyttikin pikkutytöstä Niagaran putoukselta. Ja kyllä, kesien myötä pyörivät pöllit toivat mukanaan myös asiaankuuluvaa tukkilaisromantiikkaa, kun veljessarjan pojista tuli kesäheilojani. Yksi kerrallaan."

”Kesäheila keksin varressa”

Lue lisää tukkilaismuistoja: "Vähät vapaa-ajat syötiin ja nukuttiin"

Lue lisää tukkilaismuistoja: "Koltsita! Koltsita poika!"

Lue lisää tukkilaismuistoja: "Ruuhka tulossa, luikku kiinni!"

Sisältö jatkuu mainoksen alla