Viipurista sisällisota alkoi ja sinne se päättyi. Lue, mitä kaupungissa tapahtui sodan kiihkeinä kuukausina.

– Suomen sotahistorian pääkaupunki on Viipuri. Vuoden 1918 muistoja on paremmin tallessa kuin missään valtionrajan länsipuolella, kertoo historioitsija Teemu Keskisarja.

Tampere on Keskisarjan mukaan hieman perusteettomasti korotettu sisällisodan tapahtumien pääkallonpaikaksi.

– Toki siellä käytiin suurin taistelu, mutta se kesti vain kymmenisen päivää eikä sota mielestäni ratkennut Tampereella. Sota oli siinä vaiheessa jo ratkennut. Kysymys oli siitä, valtaavatko maan saksalaiset vai valkoiset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisällissota alkoi Viipurissa melkein viikko ennen varsinaista julistamista tammikuun lopussa. Viipuri oli Tamperetta pitkäaikaisempi sotakaupunki, koska rintama ryskyi sen ympäristössä melkein kolme kuukautta tammikuun 20. päivän tietämistä vappuun saakka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rintamalle oli Viipurista vain 25 kilometriä.

Eikä rintama ollut kaukana. Sinne oli vain 25 kilometriä linnuntietä, suunnilleen sama matka kuin Helsingin keskustasta Kehä kolmoselle.

– Viipuri oli punaisen Suomen tärkein huoltokeskus ja liikennesolmu. Rata lähti kuuteen ja myöhemmin seitsemäänkin suuntaan. Tampereella ei olisi ammuttu kovinkaan monta laukausta ilman asekuljetuksia, jotka tulivat Pietarista päärataa pitkin Viipurin kautta, Keskisarja jatkaa.

Viipurissa näyteltiin poikkeuksellista piiritetyn kaupungin draamaa. Vielä kun punaisilla pyyhki hyvin, valkoiset piileskelivät kellarinkoloissa ja harjoittivat aktiivista vastarintaa. Huhtikuun lopussa kaupunkia moukaroitiin oikein kunnolla.

Viipurissa huipentuivat yhden vuorokauden sisällä sekä punainen että valkoinen terrori.

PIETISEN TEHDAS

Sisällissodan voi katsoa alkaneen tietystä paikasta, Pietisen huonekalutehtaalta 21. tammikuuta 1918. Rakennus on edelleen pystyssä Viipurin keskustassa nykyisten Leningaradskij prospektin ja Vyborsakajan kulmassa.

Rakennuksen yläkerrassa oli valkoisten tukikohta, josta punaiset saivat vihiä. Matkaan lähti partio ”Kolikkoinmäen hurjaksi” kutsutun viilari Anderssonin johdolla.

Punaiset piirittivät tehtaan ja alkoi tulitaistelu.

Hän lähti nousemaan portaita yläkertaan, mutta vastassa oli jääkäri Kalle Mata, joka ampui Anderssonia rintaan. Punaiset piirittivät rakennuksen nopeasti, ja alkoi tulitaistelu.

Keskiyön paikkeilla valkoiset onnistuivat murtautumaan saarroksesta. Yksi kaatui ja toinen haavoittui. Loput katosivat Viipurinlahden jäälle ja kaupungille.

Kaikkiaan välikohtaus vaati kolme, neljä kuolonuhria. Helsinkiin ja Pohjanmaalle Viipurin kahakkauutiset tulivat liioiteltuina, ja siitä liikekannallepano pyörähti vauhtiin.

VENÄJÄNSAARI

Pietisen tehtaan kahakan jälkeen valkoiset kutsuivat Viipuriin maalaispataljoonaan kaupunkia rauhoittamaan. Pian he huomasivat jäävänsä alakynteen ja päättivät lähteä pakoon.

Viipurinahden jäälle taivalsi yöllä 23. tammikuuta monen sadan miehen joukko. Heidän määränpäänsä oli Venäjänsaari noin viisi kilometriä kaupungista etelään. Siellä heitä odotti kauppias Sellgrenin iso huvila, joka oli luvattu välietapiksi.

Huvilaan majoittui 600 valkoista.

Huvila ei kuitenkaan ollut varautunut pikamajoittamaan talviyössä 500–600 miestä. Heillä oli jokin verran eväitä mutta ei lainkaan keittovehkeitä. Huvila ei myöskään ollut talviasuttavassa kunnossa.

Pari päivää joukko sinnitteli talossa ja suunnitteli jatkomatkaa. Kaupungista tuli viestejä ja muonaa.

KÄMÄRÄN ASEMA

Vaikka punaiset eivät ahdistelleet, Venäjänsaarella majailevat valkoiset päättivät lähteä 25. tammikuuta pohjoiseen perustamaan rintamaa.

Heidän määränpäänsä oli Ahtolan kylä Antreassa Vuoksen pohjoispuolella. Matkallaan venäjänsaarelaiset tulivat käyneeksi sodan ensimmäiset isot taistelut.

Heidän oli pakko ylittää Pietarista tuleva päärata, joka oli punaisten elinhermo. He kävivät kaksi taistelua noin 10 kilometriä Viipurista kaakkoon, ensimmäisen Säiniön rautatieasemalla 26. tammikuta ja isomman Kämärän asemalla seuraavana päivänä.

Pietarista saapui punaisten juna isossa aselastissa.

Valkoiset osuivat pääradalle juuri, kun Pietarista oli saapumassa punaisten suuri asejuna. Lastina oli 15 000 kivääriä, 30 konekivääriä, tykkejä ja miljoonia patruunoita. Se tuli pietarilaisten bolševikkien Rahjan veljesten johtamana.

Tätä valtavaa kuljetusta väijytti noin 60 miestä Kämärän aseman kohdalla ratapenkereen takana. Valkoiset katkaisivat radan ja asettuivat suojaiseen metsänreunaan väijymään. Juna ajoi hiljaisessa vauhdissa kiskoilta, ja punaiset hyppäsivät ulos.

Samassa valkoiset avasivat tulen metsänreunasta. He olivat kuitenkin vielä kokemattomia taistelijoita ja vetäytyivät nopeasti takaisin metsään.

Parikymmmentä punaista menetti henkensä, ja toinen Rahjan veljeksistä haavoittui vakavasti jalkoihinsa.

Asejuna pääsi myöhemmin jatkamaan kohti Helsinkiä. Ilman sitä punaiset eivät olisi kyenneet aseistautumaan Länsi-Suomessa. Sota oli ollut lähellä päättyä heti alkuunsa.

LÄÄNINVANKILA

Suomen historian verisin yksittäin terroriteko tapahtui Viipurin lääninvankilassa sisällissodan loppukahinoissa 27.–28. huhtikuuta. Se oli punaisen Viipurin viimeinen vuorokausi.

Lääninvankilassa oli niin poliittisia vankeja kuin kriminaalejakin. Juopuneet punaiset murhamiehet lähtivät omien sanojensa mukaan ”hauskalle reissulle jakamaan leipäkortteja lääninvankilan entisille herroille”.

Murhamiehillä ei ollut mitään menetettävää.

He tiesivät, että koska valkoiset jo kolkuttelivat kaupungin portilla, heillä ei ollut enää mitään menetettävää. He murhasivat 30 enemmäm tai vähemmän viatonta vankia.

Verityö oli myös kosto vankilan henkilökunnalle. Punaisten joukossa oli rikollisia, jotka olivat istuneet rauhan aikana vankeustuomiota kidutuksenomaisissa oloissa.

Verilöylyn raain vaihe oli, kun kymmeniä miehiä teljettiin neljänkymmenen neliön yhteisselliin ja sekaan heitettiin käsikranaatteja.

Epäselväksi on jäänyt, mistä tuli käsky kostoretkeen. Punainen Viipuri oli viimeisillä hetkillään täysin vailla keskusjohtoa.

VALLIT

Vallattuaan Viipurin valkoiset kokosivat noin 5 000 hengen vankijoukon Viipurin rautatieaseman edustalle. Vankeja alettiin kuulustelulla lausuntakokeella, jotta löydettäisiin venäläiset. Epäilyttävän näköiset pantiin sanomaan ’yksi’.  Venäläiset eivät osanneet sitä sanoa, vaan sanoivat ’juks’.

Näin löytyi 220 vankia. Heitä lähdettiin marssittamaan kohti Viipurin linnan kupeessa olevia Pyhän Annan kruunun valleja.

Historioitsija Teemu Keskisarja kertoo Viipurin vallien tapahtumista 1918.

Venäläiset eivät oikeastaan olleet punikkien apureita, koska punaisten auttajat olivat jo paenneet. Vangitut olivat Viipurin kantavenäläisiä, kauppiaita, ylimyksiä, sotilasvirkamiehiä. Jotkut heistä olivat jopa paenneet Pietarista bolševikkeja ja auttaneet Viipurin maanalaista suojeluskuntaa.

Oli karmaiseva operaatio teloittaa 220 ihmistä, joista vanhimmat olivat kuusikymppisiä. Nuorimmat olivat 11–12-vuotiaita venäläisen kimnaasin oppilaita.

Teloituskäskyn antaneita yritettiin saada selville, koska ulkovaltojen konsulit nostivat metelin. Tutkintakomitea lopetti syyllisten selvittämisen siihen, keitä kapteeneita ja majureita oli ollut johdossa. Heitäkään ei rangaistu.

Olisi ollut poliittisesti liian tulenarkaa viedä asia loppuun saakka.

SANKARIHAUDAT

Viipurin keskustassa Torkkelinpuistossa sijaitsee 800 talvi- ja jatkosodassa kaatuneen suomalaisen hauta. Kumpuilevan nurmikentän alla lepää myös useita kymmeniä vuoden 1918 vainajia.

Viereisellä tyhjällä tontilla sijaitsi Viipurin tuomiokirkko, jonka katto romahti talvisodan pommituksissa. Venäläiset purkivat kirkon jatkosodan jälkeen.

Kun Viipuri jatkosodassa päätyi suomalaisten haltuun, sankarihautausmaa haluuttiin perustaa komeimmalle paikalle tuomiokirkon ja vapaussodan vainajien viereen. Viimeiset hautajaiset pidettiin 18. kesäkuuta 1944, kaksi päivää ennen kuin kaupunki menetettiin.

Torkkelinpuiston sankarihautausmaa on hyvin pelkistetty.

Hautausmaalla ei ole ristejä eikä hautakiviä, vain muistokivi, jossa on teksi neljällä kielellä. Kansainvälisessä suomalaisessa Viipurissa pystyi kirjoittamaan ylioppilaaksi suomen, ruotsin, saksan ja venäjän kielellä.

Puiston kulmassa seisoo kuvanveistäjä Jussi Mäntysen 1924 veistämä hirvipatsas, samanlainen kuin Luonnontieteellisen museon edessä Helsingissä. Lähellä on myös Alvar Aallon suunnittelema Kaupunginkirjasto.

SEURAHUONE

Viipurin Seurahuoneella, jota rakennusta ei enää ole, kaupungin valtausta juhlittiin rankasti vappuna 1918. Viina virtasi, syntyi tappeluita ja ammuskelua.

Ylipäällikö Mannerheimkin kävi ovella kurkistamassa sisään, mutta totesi meiningin arvolleen sopimattomaksi.

Juhlien tunnetuin uhri oli säveltäjä Toivo Kuula. Hän oli Viipurin kaupunginorkesterin kapellimestari, joka oli piileskellyt Säiniöllä.

Toivo Kuula hermostui sävelyksensä pilkkaamisesta.

Humaltunut Kuula hermostui, kun hänen säveltämäänsä Suojeluskuntain marssia verrattiin huonossa valossa Sibeliuksen Jääkärimarssiin. Hän joutui käsirysyyn kahden jääkärin kanssa ja tuikkasi toista kynäveitsellä.

Jääkärit havaihtuivat, että heidän vertaan oli vuodatettu. Kuula pakeni Seurahuoneen pihalle, mutta kompastui kiveen. Kun hän makasi maassa, jääkärit ampuivat häntä lähietäisyydeltä. Säveltäjä kuoli parin viikon kuluttua Viipurin lääninsairaalassa.

Samoina vapun päivinä tapahtui paljon veritekoja. Kun Alma Kuula kävi aamulla Seurahuoneella kyselemässä miehensä perään, hänelle vastattiin vain, että ”yksi Kuula täällä ammuttiin viime yönä.”

KESKUSKASARMIT

Keskellä Viipuria sijaitsevat Keskuskasarmit on paikka, johon on kerrostunut Suomen historiaa alkaen 1500-luvun ruutikellareista, vanhasta kaupunginmuurista, 1600- ja 1700-lukujen Viipurin piirityksestä ja1800-luvun tsaarin Venäjästä.

Keskuskasarmeissa on läsnä myös 1920–30-lukujen Suomi. Sinne oli sijoitettuna useita joukko-osastoja. Kasarmiin mahtui 10 000 miestä.

Keskuskasarmit olivat ensimmäinen tilapäinen leiri punavangeille.

Vuoden 1918 tapahtumien kannalta se oli tärkeä paikka. Se oli Viipurin ensimmäinen tilapäinen vankileiri, johon tungettiin 15 000 punaista kurjiin oloihin.

Nyttemmin aluetta on kunnostettu ansiokkaasti. Siitä ajatellaan vetonaulaa, joka houkuttelisi vaikkapa Pietarin-kävijöitä. Kasarmeilla toimii jo venäläisille naissotilaille omistettu museo ja muita on suunnitteilla.

KOIRAHAUDAT

Koirahaudoiksi kutsutaan Viipurin ulkopuolella sijaitsevaa paikkaa, johon oli perinteisesti haudattu hygieniasyistä kaupungilla kuolleita eläimiä.

Valkoisten vallattua Viipurin sinne siirrettiin teloitettuja punaisten ja myös punaisten rintamalla kaatuneinen ruumiita, jotka oli ensin haudattu Papulanmäelle sankarihautaan.

Koirahaudoille teloitetut eivät olleen suuria sotarikollisia.

Keskuskasarmilta kuljetettiin vankeja öisin Koirahaudoille ja ammuttiin konekiväärillä. Teloitetut olivat harvoin suuria sotarikollisia, sillä punaisten johtajat olivat ehtineet paeta Pietariin junalla tai laivoilla.

Viattomin uhri oli 15-vuotias Esteri Rahkonen, joka oli työskennellyt punakaartin keittolassa. Kuuluisin Koirahaudoilla teloitettu oli sosialidemokraattinen kansanedustaja Sofia Hjulgrén.

Lähde: Teemu Keskisarjan opastukset ryhmämatkalla Punainen ja valkoinen Viipuri syyskuussa 2017.

Sisältö jatkuu mainoksen alla