Merja erosi miehestään. Lapset eivät ratkaisua hyväksy, mutta lapsenlapset ymmärtävät.

Olin mieheni kanssa yhdessä 53 vuotta, ja saimme kaksi lasta. Mies teki matkatöitä, minä kolmivuorotyötä. Suoritin ohessa lukion, ammatilliset opinnot ja jatko-opintoja.

Eläkkeellä huomasimme pian, ettemme tulleet toimeen. Riitelimme paljon.

Minulta poistettiin toinen rinta syövän takia. Hoitojen vuoksi olin kalju ja turvoksissa. Mies muutti nukkumaan eri huoneeseen ja kieltäytyi parisuhdeterapiasta. Lopulta hän kavahti kaikkea kosketusta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hain eroa yksin, ja riidat jatkuivat. Kun mies häipyi viikoksi omille teilleen, hankin lopullisen eron. Toinen lapsistamme on arvostellut ratkaisuani, mutta lastenlapset ovat suhtautuneet mutkattomasti. Nyt asun ja päätän asioistani yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Merja, 71

Kymmenen viime vuoden aikana yli 65-vuotiaiden avioerojen tahti on noin kaksinkertaistunut.

– Usein miehet ovat keskittyneet työhön ja nainen on hoitanut kodin ja lapset. Ero tulee mietittäväksi, kun jäädään eläkkeelle. Huomataan, että ollaan vieraannuttu toisesta, sanoo laaja-alainen terapeutti Terhi Vedenkivi, joka ohjaa Eläkeliiton Erosta eheäksi -ryhmiä.

Pitkän liiton aikana elämänarvot muuttuvat. Eläkkeelle siirryttäessä ne voivat olla niin erilaisia kuin suhteen alussa, ettei parisuhde enää näyttäydy tyydyttävänä.

Pitkän liiton aikana puolisojen elämänarvot muuttuvat.

– Eroajatus tulee puolisoille tyypillisesti eri aikaan. Avioliitto on kuin köysi, jonka säikeillä ollaan kiinni toisessa. On arjen, seksuaalisen kanssakäymisen ja yhteisen talouden säie. On säie suhteessa lapsiin ja lastenlapsiin. Toinen ei aina tiedä, mikä toiselta on raksahtanut poikki.

Puolisot voivat olla enää yhdellä säikeellä kiinni toisissaan. Kun ero kulminoituu, on iso hämmästys huomata, että toinen on jo niin irti.

– Liittoa on tarpeen päivittää matkan varrella. Se tarkoittaa, että oikeasti puhuu, mitä kokee, toivoo ja haluaa, Vedenkivi sanoo.

On tärkeää nostaa ongelmia esiin syyllistämättä. Liian usein sanailu on repivää riitelyä. Suhteen selvittely ei tarkoita sitä, että etsitään syitä lähteä. Parempi on tehdä erostakin yhteinen tarina, niin kuin liittokin on ollut.

Liittoa kannattaa päivittää: kertoa, mitä kokee, toivoo ja haluaa.

Ero voi parhaimmillaan olla uuden alku. Ulkopuolinen kuuntelija, ammattilainen tai kokemusasiantuntija, auttaa esittämällä oleellisia kysymyksiä.

– Jos toinen kieltäytyy terapiasta, kannattaa vain tilata aika ja ilmoittaa, että meille on varattu perheterapeutti, jonka kanssa käsitellään meidän asioitamme. Toinen ajattelee, että pakkohan minun on olla siellä puhumassa omasta puolestani, Vedenkivi neuvoo.

Vanhempien erotessa aikuisiltakin lapsilta katoaa jotain alkuperäistä ja aitoa, ja he joutuvat omaan suruprosessiinsa.

– Vaikka lapsille eivät vanhempien parisuhdeasiat juurikaan kuulu, on hyvä keskustella myös heidän kanssaan rakentavasti, ketään mollaamatta.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 2/2021.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla