Kevyt ovi. Hyvin katettu sisäänkäynti. Kynnyksen korkeus yli 2 cm. Esteettömiä koteja tarvitaan koko ajan enemmän.

Väestökehitys huomioon ottaen Suomi tarvitsee vuoteen 2030 mennessä noin miljoona esteetöntä asuntoa, kertoo Invalidiliitto.

Tilanne ei ole kuitenkaan kovin hyvä tällä hetkellä, sanoo Invalidiliiton Esteettömyyskeskus Esken johtaja Kirsti Pesola. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaksi vuosille 2013–2017 arvioidaan, että Suomessa olisi noin 300 000 esteetöntä asuntoa, suurin osa kerrostaloissa, Pesola mainitsee.

– Uudisasuntotuotanto on periaatteessa esteetöntä kerrostalojen osalta, joten siltä osin määrä kasvaa vuosittain. Niissä on hissit, matalat kynnykset, leveät kulkuaukot jne. Mutta yllättävän paljon niissäkin on asioita, jotka hankaloittavat asunnossa liikkumista esimerkiksi rollaattorin kanssa, Pesola toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Monella iäkkäämmällä henkilöllä on vaikeuksia esimerkiksi makuuhuoneissa, jotka ovat niin kapeita, että parisängyn vierelle ja komeroille ei pääse kuin ilman apuvälineitä kävellen. Tai ovet on rakennettu niin lähelle nurkkaa, että sisäänpäin avautuvaa ovea ei saa auki, kun joutuu seisomaan rollaattorin kanssa oven edessä ylettyäkseen painikkeeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Monen toiveena on asua pitkään omassa kodissa"

Pelkällä uutistuotannolla ei saavuteta esteettömien asuntojen tavoitetta, Pesola sanoo. Rakennuksia tulisi myös korjata esteettömiksi.

Vauhtia esteettömien asuntojen markkinoille pyritään nyt saamaan uudella sopimuksella, jonka ovat tehneet Invalidiliitto ja Helsingin OP-Kiinteistökeskus (OPKK).Yhteistyön mukaan Helsingin OPKK ryhtyy esteettömiä asuntojen välittäjäksi.

Kirsti Pesolan mukaan OPKK onkin ensimmäinen asunnonvälittäjä, joka on kiinnostunut Helppo liikkua -tunnuksesta ja esteettömistä asunnoista.

– Esteettömyyden merkitys korostuu tulevaisuudessa etenkin, kun ihmisten elinikä kasvaa ja iäkkäiden ihmisten lukumäärä lisääntyy huomattavasti. Monen toiveena on asua pitkään omassa kodissa, Pesola toteaa.

Lue lisää esteettömästä asumisesta ja Helppo liikkua -kriteereistä täältä.

Katso, mitkä yritykset ovat saaneet Helppo liikkua -tunnukset tästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla