Lemmikkieläimen hankkiminen on tehokas parantaa omaa terveyttä. Yhteiskunnalle tulisi hurja säästö, jos yli 60-vuotiaat saisivat vähentää koiranpennun verotuksessa.

Tutkimustulokset osoittavat, että lemmikkieläimen omistajilla on pienempi riski sairastua moniin sairauksiin kuin ilman kotieläintä elävillä.

Esimerkiksi sydäntautikuolleisuus on lemmikin omistajilla keskimääräistä pienempi. Sydänpotilaallekin koiran hankkiminen voi olla parasta kuntoutusta, sillä se lisää väkisin hyödyllisen arkiliikunnan määrää.

Taustaa: Infarktin jälkeen tasavauhtista kuntoilua.

Polvi- tai lonkkaleikkauksesta toipuminen on nopeampaa lemmikin ansiosta, sillä eläin lisää liikunnan määrää ja fyysistä aktiivisuutta. Etenkin koulutettu koira on hyvä kuntouttaja, sillä varovainen kävely on eduksi paranemiselle.

Merkittävä vähennys lääkärikäynteihin

Fyysisen terveydentilan lisäksi lemmikit parantavat myös henkistä hyvinvointia.

Esimerkiksi dementiapotilaiden hoidossa on alettu käyttää niin sanottuja terapiaelämiä, joiden ansiosta kiihtyneet tai ahdistuneet potilaat rauhoittuvat. Parantava vaikutus yltää myös fyysisiin oireisiin: eläimen ansiosta potilaan verenpaine alenee ja pulssi rauhoittuu.

Myös muut ihmiset hyötyvät lemmikeistä. Ne lievittävät tehokkaasti masennusta ja poistavat tehokkaasti yksinäisyyden tunnetta. Lisäksi lemmikki voi toimia hyvänä välineenä tutustua uusiin ihmisiin – asia, jonka jokainen koirapuistoissa aikaa viettänyt tietää.

Taustaa: yksinäisyys tappaa useammin kuin ylipaino.

Eläinten hyödyllisyyden terveydelle summaa ehkä parhaiten pysäyttävä tilastotieto: lemmikkieläinten ansiosta vanhusten lääkärissäkäyntien määrä vähenee jopa 21 prosentilla.

Koirasta verovähennys

Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola on ehdottanut, että yli 60-vuotiaat saisivat vähentää koiranpennun hinnan verotuksessa. Millainen kuluerä tuosta sitten valtiolle syntyisi?

– Suomessa rekisteröidään noin 50 000 rotukoiraa vuosittain. Vuonna 2014 kaikista Kennelliittoon omistajailmoituksen tehneistä henkilöistä noin 3800 oli yli 60-vuotiaita. Vuonna 2013 vastaava luku oli noin 4200, kertoo Kati Vesalainen Kennelliitosta.

Jos puoletkin koiranhankkijoista elää parisuhteessa, pääsee lemmikin terveyseduista nauttimaan noin 6000 uutta yli kuusikymppistä vuosittain.

Keskimääräisillä eläkkeillä verovähennysoikeus tarkoittaisi yhteiskunnalle noin 1 600 000 euron veromenetystä vuodessa. Se on iso raha.

Lue myös: "Moni myyjä miettii tarkkaan" – millainen koira ikäihmiselle?

Yhteiskunnalle huikea säästö

Tietopalvelusuunnittelija Mari Sjöholm Kuntaliitosta kertoo, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL arvioi terveyskeskuslääkärikäynnin todelliseksi kustannukseksi 110 euroa. Menetettyjen verotulojen kuittaaminen edellyttäisi, että näin hankittujen koirien ansiosta lääkärikäynnit vähenisivät 14 500:lla.

Määrä vaikuttaa suurelta, mutta kun tarkastelujaksoksi ottaa koiran koko eliniän, keskimääräisen kymmenen vuotta, tilanne muuttuu.

Yli 60-vuotias käy lääkärillä pari kertaa vuodessa. Kuusi tuhatta koiran omistajaa käy lääkärissä siis 12 000 kertaa vuoden aikana. Jos käynnit lemmikin ansiosta vähenevät 20 prosentilla, tarkoittaa se 2400 lääkärikäyntiä vähemmän vuodessa.

Koiran kymmenenvuotisen eliniän aikana vältetään tällä keinoin 24 000 lääkärireissua. Siitä seuraa yhteiskunnalle huima 2,64 miljoonan euron säästö: menetetty veroeuro tuo itsensä 1,65-kertaisena takaisin.

Katso koskettava video: Alzheimerin tautia sairastava vanhus juttelee koiralleen

Onko sinulla lemmikkiä? Millaisia hyötyjä olet huomannut lemmikinomistajana? Kerro ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.