ET-lehden lukija lähetti kuvan putkiradiostaan. Mitä radiosta kuvan perusteella osaa sanoa keräilyn ammattilainen, Pentti Avomaa?

Ulakauden putkiradio

Valitettavasti lukija ei ole laittanut vastaanottimestaan juuri lainkaan tietoja, ja kuvakin on hieman epätarkka. Jopa valmistajan nimi jää sopivasti pöytäliinan taitteen taakse.

Näyttää kuitenkin siltä, että vastaanotin on suomalainen Ula-radio, Saloran Milano-malli, joita tehtiin vuosina 1956–57. Se oli aikansa huippua, sillä siinä oli neljä aaltoaluetta, erikseen korkeiden ja matalien äänien säätö, kovaäänisiä kolme, seitsemän radioputkea ja ohjattava ferriitti-sauva-antenni. Koska Ula oli uutta, radioita nimitettiin Ula-radioiksi, vaikka niissä oli muitakin aaltoalueita.

Erityisen hienoja – ja arvokkaita – olivat jo 1950-luvulla integroidut radio-levysoitinkaapit, mutta tämä kokonaisuus koostuu erillisistä levysoitinkaapista ja radiosta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun minunkin lapsuuden kotiini hankittiin ensimmäinen tuon typpinen radio – saksalainen Blaupunkt – ferriitti-sauva-antennia pidettiin kovana myyntiargumenttina, vaikkei juuri kukaan ymmärtänyt, mitä se käytännössä tarkoitti. Paitsi että sen nimeä kantavaa säädintä kääntelemällä lähettävä radioasema saattoi kuulua paremmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näitä Milano-vastaanottimia valmistui ainoastaan vajaat 4 000, ja syynä saattoi olla melko kova myyntihinta – valmistumisaikanaan noin 38 000 markkaa, mikä nykyrahassa vastaa noin tuhatta euroa. Sille rahalle oli noina aikoina monissa kodeissa tarpeellisempiakin käyttökohteita.

Saloran suosituin radiomalli oli 1950-luvulla Riviera, joita myytiin lähes kymmenen tuotantovuoden aikana yli 30 000 kappaletta.

"Saloran suosituin radiomalli oli 1950-luvulla Riviera."

Radioiden keräilijöitä on Suomessa muutamia, mutta huomattavasti enemmän on niitä, jotka ostavat tai taltioivat radioita kotinsa tai mökkinsä koristeiksi. Kovin montaa ei hyllykoristeiksi kuitenkaan voi sijoittaa, koska monet näistä Ula-radioista painavat yli kymmenen kiloa.

Kokoelmiin kuuluu toki myös hankkia varhaisempia kevyitä kideradioita, jotka toimivat ilman sähköä. Esimerkiksi Lahden isojen radiomastojen läheisyydessä niitä käytettiin yleisesti vielä 1960-luvulla omakotitaloissa, joissa ne saivat olla päällä aamusta iltaan, koska sähköä ei kulunut lainkaan. Riitti, kun antennijohto vedettiin peltikatolta vastaanottimeen. Esimerkiksi merkittävä suomalainen radio- ja tv-valmistaja ASA käynnisti toimintansa aikoinaan 1920-luvulla juuri kidekoneiden valmistajana.

Kun kodeissa haluttiin parempaa äänenlaatua – kuunnella esimerkiksi Yleisradion suosittua Lauantain toivotut levyt -ohjelmaa – laitettiin hieno Ula-radio soimaan, mikäli sellaiseen oli varaa.

Suomihan oli järjestyksessä toinen maa Euroopassa, jossa aloitettiin äänenlaatua huomattavasti parantavat ULA(FM)-lähetykset 1950-luvulla. Ensimmäisenä oli tietysti Saksa. Ultralyhyihin aaltoihin siirtymistä voidaan verrata jopa digi-tv:n tuloon – niin suuri muutos se oli.

Tarjontaa on

Vanhoja radioita on myynnissä jatkuvasti muun muassa Helanderin ja Apollon huutokaupoissa sekä nettihuutokaupoissa. Huomattava osa on sellaisia, jotka ovat jo lakanneet toimimasta, mutta sopivat tietysti sisustusvälineiksi. Jotkut toimivat yhä ilman kunnostustakin, vaikka ikää on jo 50–60 vuotta.

Hintahaitari on suuri. Halvimmillaan niitä myydään 30 eurosta ylöspäin, mutta ”putkiradioiden Mersuksi” kutsutusta saksalaisesta Sabasta pyydetään kunnostettuna satojakin euroja.

Tämän Saloran Milanolta näyttävän vastaanottimen hintahaitari on laitettava 40–140 euroksi, koska edes sitä ei tiedä, toimiiko se.

Erillisen kaappilevysoittimen arvo on 10–50 euroa riippuen samoin myös siitä, toimiiko soitin vai ei.

Kiinnostaako keräily? Lue lisää arvosta, arvottamisesta ja keräilyharvinaisuuksista täältä!

Mitä haluat kysyä antiikista?

Kysy meiltä terveydestä, ravitsemuksesta, seksistä, lakiasioista, puutarhanhoidosta ja antiikista.
Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijalle täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla