Jouluvalot – jokainen käyttää niitä tavallaan. Mutta ennen asentamista kannattaa jo ottaa huomioon muutamia asioita, niin voi säästää sekä aikaa että kukkaroa.

Taloudellista merkitystä on sillä, onko jouluvalosarja toteutettu ledeillä vai perinteisillä pienoishehkulampuilla.

Muun muassa Motivan tekemät testit osoittavat, että leditekniikalla toteutetut valot kuluttavat vain noin kymmenesosan siitä sähköenergiasta, mikä kuluisi perinteisiä hehkulamppuja käyttäen.

Jos jouluvalot palavat sata vuorokautta 24 tuntia vuorokaudessa, sähkölaskuun saattaa hehkulamppujen kanssa tulla yli 30 euroa jouluvalolisää.

Jos valot ovat ledejä, saman ajanjakson vaikutus sähkölaskuun olisi vain muutaman euron. Tietysti valosarjan laajuus vaikuttaa sähkön kulutukseen.

Kellolla mukavuutta

Kellokytkimiä kannattaa suosia. Energian säästön lisäksi niillä saadaan parannettua käyttömukavuutta, kun ei tarvitse muistaa sammutella ja sytytellä valoja. Aivan samoin kuin valosarjojenkin hankinnassa myös kellokytkimiä hankittaessa tulee huomioida niiden käyttöympäristö.

Osa kellokytkimistäkin on tarkoitettu pelkästään sisäkäyttöön. Kytkimien ja valosarjojen soveltuvuus sisä- tai ulkokäyttöön on merkitty pakkaukseen.

Valosarjojen asennuksessa kannattaa olla huolellinen, sillä niiden johdot eivät yleensä ole mekaanisesti niin lujia, että kestäisivät päälle astumista saati autolla yliajoa. Kannattaa yrittää välttää johtojen vetämistä ikkunan välistä.

Vaikka valosarja itsessään voi olla ulos soveltuva, sen muuntaja pitääkin usein sijoittaa sisälle. Tällöin kaapeli on jostakin vedettävä ulos välttäen sen joutumista liian tiukkaan puristukseen.

Mietittäessä valojen sijoituspaikkaa ja sähkönsyöttöä suositus on sijoittaa ne mahdollisimman lähelle pistorasiaa, jotta valosarjojen johtimet ja niitä varten vedetyt mahdolliset jatkojohdotkaan eivät joudu mekaaniseen rasitukseen.

Ulkona on käytettävä ulos tarkoitettuja jatkojohtoja. Sisäkäyttöön tarkoitetut jatkojohdot eivät kestä pakkasta eivätkä ole suojatut mahdolliselta kosteudelta.

Valonauhojen ja -ketjujen lisäksi tarjolla on runsaasti erilaisia paperisia ja muovisia koristeita, jotka on tarkoitus valaista niiden sisään laitettavalla lampulla. Esimerkiksi paperiset joulutähdet voivat olla jopa palovaarallisia.

Turvallisuutta lisäämään on hyvä valita paperilampun sisään energiansäästölamppu.

Se ei kuumene läheskään samalla tavalla kuin perinteinen hehkulamppu. Vaikka koriste-esine pääsisi putoamaan ja lamppu olisi hetken kosketuksessa paperisiin osiin, se ei todennäköisesti syttyisi palamaan toisin kuin ehkä hehkulampun kanssa kävisi.

Tietoja kodin sähköasennuksista: Sähköala.fi

Sähköurakoitsijoiden yhteystiedot: Urakoitsija.fi

Lisätietoja: Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry

Onko kodissasi kivat jouluvalot? Lataa kuva alla olevaan kommentointikenttään painamalla "postikortin" kuvaa hymiön vieressä. Kerro samalla lyhyesti, missä ne loistavat.