Yksin elävien suomalaisten asema huolestuttaa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liittoa, kertoo Yle.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitossa (Valli) on herätty yksin asuvien eläkeläisten haavoittuvaan tilanteeseen.  Valli ja vuokra-asuntoja asunnottomille välittävä Y-säätiö jättivätkin keväällä silloiselle valtiovarainministerille Jutta Urpilaiselle kannanoton yksinelävien aseman parantamiseksi.  Järjestöt haluavat, että valtioneuvosto käynnistäisi parlamentaarisen valmistelun yksin elävien aseman selvittämiseksi, uutisoi  Yle.

Yle kuvailee helsinkiläisen eläkeläisen Pertti Anderssonin elämää, jota kallis vuokra rajoittaa.  Anderssonin Helsingin Etelä-Haagan 30 neliön vuokrayksiöön on juuri tehty putki- ja keittiöremontti, joten hänellä on vuokra noussut reilusti – sadalla eurolla – eikä varaa ole harrastuksiin enää samalla tavalla kuin ennen.  Moni hänen tuttavansa on ihmetellyt, miten 76-vuotias eläkeläinen asuu pienessä vuokrayksiössä.

Andersson on yksi miljoonasta yksinasuvasta suomalaisesta. Kolmannes heistä on 65 vuotta täyttäneitä.  Yksinelävien yhdistyksen perustaja Raija Eeva  on huomannut kaksi epäkohtaa eläkejärjestelmässä, jotka rokottavat yksinasuvaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Meillä on perhe-eläkejärjestelmä, jossa lesket saavat puolisosta eläkettä. Yksinelävät eivät saa, eivätkä myöskään avo- tai avioliitosta eronneet. Se koskee laajempaa piiriä kuin yksineläviä, Raija Eeva sanoo Ylelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Uudessa takuueläkkeessä ei myöskään huomioida yksinelävän näkökulmaa. Vanhassa kansaneläkkeessä oli yksineläville elinkustannuskorotus. Siinä huomioitiin, että yksinelävän elinkustannukset ovat korkeampia. Uudessa takuueläkkeessä tehtiin muutos, että yksinelävä saa saman verran kuin parisuhteessa elävä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla