Tää on meille kaikille, viattomille lapsuutemme uhreille,
Hylätyille, hävetyille, hakatuille ja ei-toivotuille.
Tuli diagnoosit, lääkkeet ja huumeet,
takas kärsittäväks lapsuuden painajaiset ja kuumeet.
Vieroitukset, katko, pakkohoito ja suljetut huoneet
Perkeleen päästin mun sieluun, suuhun ja suoniin.
Tunnelista tunneliin yhä tummempiin tunnelmiin
ja aina vain yhä suurempiin ongelmiin.
Vuosi vuodelta ystävien rivit harventuneet.
Oman käden kautta tai muuten menehtyneet.
Suunta pois auringosta, melkein lopetin itsenikin olemasta.
Sydän revittynä, sielu rikki, terveisiä Haadeksesta!
Tää on meille kaikille, menneisyyden vangeille,
huonoille korteille, etukäteen jaetueille.
Isättömille, kolhituille, nälkäisille ja ei-toivotuille.
Ei paljon jäljellä enää mitä tärvellä.
Aikuisen lapsen viimeiset tähteet.
Mitä vittua mä niiden kanssa teen?
Kiviaidan portilla jo koputtelin,
tervetuloa, sisällekkö mä meen?
Ei kiitos epävarmasti kuiskaan,
vaik sen sisällä jo kavereista puolet.
Saa Tautipesäkkeet mun taipeissa ilkkumaan:
Näin sä kyllä nuorena kuolet.
Askel askeleelta valonpilkkeeseen päin.
Liikuin hiljaa, hyvin hyvin hiljaa
Valovuosiin, keuhkoissani paljon ilmaa
vilaus huomisesta, vaiko kangastuksen näin.
Tulevaisuus tyhjä taulu tai kirja.
Jota kirjoitan tarttumalla hetkeen
uuteen päivään ja mahdollisuuteen.
En suostu jäämään historiaan, muiden kirjoittamaan.
Tuli diagnoosit, lääkkeet ja huumeet,
takas kärsittäväks lapsuuden painajaiset ja kuumeet.
Vieroitukset, katko, pakkohoito ja suljetut huoneet
Perkeleen päästin mun sieluun, suuhun ja suoniin.
Tunnelista tunneliin yhä tummempiin tunnelmiin
ja aina vain yhä suurempiin ongelmiin.
Vuosi vuodelta ystävien rivit harventuneet.
Oman käden kautta tai muuten menehtyneet.
Suunta pois auringosta, melkein lopetin itsenikin olemasta.
Sydän revittynä, sielu rikki, terveisiä Haadeksesta!
Ei paljon jäljellä enää mitä tärvellä.
Aikuisen lapsen viimeiset tähteet.
Mitä vittua mä niiden kanssa teen?
Kiviaidan portilla jo koputtelin,
tervetuloa, sisällekkö mä meen?
Ei kiitos epävarmasti kuiskaan,
vaik sen sisällä jo kavereista puolet.
Saa Tautipesäkkeet mun taipeissa ilkkumaan:
Näin sä kyllä nuorena kuolet.
Askel askeleelta valonpilkkeeseen päin.
Liikuin hiljaa, hyvin hyvin hiljaa
Valovuosiin, keuhkoissani paljon ilmaa
vilaus huomisesta, vaiko kangastuksen näin.
Tulevaisuus tyhjä taulu tai kirja.
Jota kirjoitan tarttumalla hetkeen
uuteen päivään ja mahdollisuuteen.
En suostu jäämään historiaan, muiden kirjoittamaan.
Ei me viitsitä. Me ollaan jatkuvassa pöllyssä, me ikäihmiset.
Kiitos. Tsemppiä nyt tarvitaan mutta sukulaiset hylkii kovasti. Vierotusoireet ovat ankarat. Mutta se kuitenkin kannattaa.
Sanonkin muillekin nettiet:n keskustelijoille että hankkiutukaa ihmeessä eroon huumeista, niin kaun kuin se on mahdollista. Alkoholi ei ole mitään huumeisiin verrattuna.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
