Sylkitesti vahvisti Aunon epäilyn – Tieto oikeasta isästä tuntui vapauttavalta

Lapsuudenperheessään Auno Karihtala, 64, tunsi monesti itsensä ulkopuoliseksi. Häntä kuritettiin herkemmin kuin veljiä, ja lomien ajaksi hänet lähetettiin mummolaan, kun muut sisarukset jäivät vanhempien luokse.

– Muistan epäilleeni jo pienenä, että ehkä isä ei olekaan minun oikea isäni.

"Sijaislasten hoitaminen on varmaan osittain seurausta lapsuudenkokemuksistani."

Auno työskenteli Postin palveluksessa ja toimi vaimonsa kanssa sijaisvanhempana.

– Sijaislasten hoitaminen on varmaan osittain seurausta lapsuudenkokemuksistani. Haluan auttaa niitä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat kodin ja huolenpitoa.

Vaikka juurettomuuden kokemukset mietityttivät Aunoa, hän ei saanut ryhdytyksi selvitystyöhön.

Lopulta vaimo houkutteli Aunon tekemään dna-testin. Auno lähetti sylkinäytteensä tutkittavaksi alkuvuodesta 2022.

"Samaan aikaan pelkäsin ja toivoin, että salaisuus viimein ratkeaisi."

– Tunteeni testiä tehdessä olivat vähän kahtalaiset. Samaan aikaan pelkäsin ja toivoin, että salaisuus viimein ratkeaisi.

Tulokset vahvistivat epäilyt aiheellisiksi. Veljet osoittautuivat velipuoliksi ja löytyi sukulaisia, josta Auno ei tiennyt mitään.

Palaset alkoivat asettua. Äiti oli saanut nuorena aviottoman lapsen, Aunon. Äidin mennessä naimisiin Aunonkin sukunimeksi tuli uuden aviomiehen nimi. Kun perheen muut lapset syntyivät, avioton poika oli ikävä muistutus menneistä.

"Jo se, että sain tietää isäni nimen, oli minulle tärkeää."

– Oikealla isälläni oli suuri perhe. Se oli varmaan suurin syy, miksi asiasta vaiettiin. Tai ehkä siitä ei ollut varmaa tietoa.

Olo on kuin uudestisyntynyt. Niin Auno muistaa ajatelleensa saatuaan tiedon oikeasta isästään.

– Jo se, että sain tietää isäni nimen, oli minulle tärkeää. Sen jälkeen aloin miettiä, onkohan luonteessani ja ulkonäössänikin jotain biologiselta isältä perittyä.

Auno rohkaisi mielensä ja otti yhteyttä yhteen isänsä lapsista.

Isää Auno ei ehtinyt tavata, sillä tämä oli kuollut jo 1990-luvulla. Auno rohkaisi mielensä ja otti yhteyttä yhteen isänsä lapsista.

Velipuolelle yhteydenotto ei tullut täytenä yllätyksenä. Hän kertoi epäilleensä, että heillä oli kotona salaisuus.

– Juttelimme pitkään puhelimessa ja sovimme, että hän ajelee käymään luonani.

Kasvokkain Auno pani merkille yhdennäköisyyden velipuolensa kanssa. He tulivat hyvin juttuun ja pitävät tiiviisti yhteyttä.

– Ehkä rohkenen jo kohta kysyä, missä isän hauta tarkalleen ottaen sijaitsee. Haluaisin tehdä sinne retken.

"Koen maksaneeni salailusta juurettomuuden tunteella."

Iloon ja helpotukseen sekoittuu myös pisara katkeruutta. Auno ei ymmärrä, miksi asiasta piti vaieta niin kauan.

– Koen maksaneeni salailusta juurettomuuden tunteella, joka on kiusannut minua koko elämäni ajan.

Salaisuuden selvittyä Auno kaipasi elämäänsä uutta alkua ja puhdasta sivua. Hän vaihtoi tänä keväänä vaimonsa kanssa sukunimensä uuteen, vaimon suvusta löytyneeseen nimeen.

Aunon tarina on osa Salapoliisina suvussa -juttua, joka on julkaistu ET-lehdessä 13/23. Tilaajana voit lukea koko artikkelin täällä. Jos et ole vielä ET-lehden tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun tai tilaa lehti tästä.