Täytän kohta 65. Onko minusta enää mihinkään? Jos syntymäpäivät ahdistavat ja ikääntyminen huolestuttaa, ei hätää.

1. Kuinka yleinen on ikääntymisen kriisi?

Kriisi on sanana aika vahva, mutta kyllä monet ihmiset pyöreitä täyttäessään kuvaavat olevansa kriisissä. Tunne on tietysti kovin yksilöllinen. Toiset taas sanovat elävänsä elämänsä parasta aikaa juuri esimerkiksi kuusikymppisenä. ”Tässä iässä tietää, kuka on ja voi olla sinut itsensä ja elämänsä kanssa.”

2. Mikä on kuudenkympin kriisi?

Pohdintaa elämän suunnasta ja tiedostamista elämän rajallisuudesta. Monet pysähtyvät juuri kuusissakymmenissä miettimään ikääntymistä ja sen mukanaan tuomia muutoksia. Mitä tarkoittaa eläkkeelle jääminen? Pysynkö terveenä? Otetaanko minut yhä yksilönä huomioon? Kuusikymppisen elämää leimaa luopuminen menneestä ja suuntautuminen uuteen.

3. Mitä erityistä on ikäkriisissä?

Ihmisen elämässä on pieniä kehityskriisejä, jotka liittyvät elämänvaiheisiin ja arjen muutoksiin. Sitten on vähän suurempia elämänkriisejä, joissa käsiteltävänä on esimerkiksi ihmissuhteiden tai työpaikan muutokset. Suurimmat kriisit ovat traumaattisia elämäntapahtumia, kuten onnettomuuksia, sairastumisia tai kuolemaa. Tuohon kuudenkympin nurkille osuu usein näitä kaikkia kriisejä jollakin tavalla. Iso paketti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

4. Voivatko yleiset asenteet vaikeuttaa kriisiä?

Oman ikääntymisen ahdistavuuteen vaikuttaa jonkin verran se, mitä ikääntymisestä ja vanhuudesta yleisesti ajatellaan.
Suomalainen ilmapiiri ei ole ikääntyvälle kovin miellyttävä. Eläkeikäiset nähdään harmaana massana, joka pikkuhiljaa hiipuu syrjään yhteiskunnasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun puhutaan suomalaisesta vanhuudesta, ei juuri korosteta yksilöllisyyttä, vapautta tai rohkeutta. Kannattaisi miettiä, ajatellaanko ikääntymistä luopumisena vai nähdäänkö se elämään luontaisesti kuuluvana, mahdollisuuksia sisältävänä aikana.

5. Miten kuudenkympin kriisistä pääsee eroon?

Asenneharjoittelulla. Kysy itseltäsi: Mitä ajattelen ikääntymisestä ja miksi? Mitä muutoksia ikääntyminen elämääni tuo? Mistä asioista saan elämänsisältöä? Mitkä asiat vahvistavat tunnetta, että elämälläni on tarkoitus, ja antavat minulle voimaa? Listaa ajatuksiasi paperille.

6. Miten asenneharjoittelun voi aloittaa?

Valitse ensin ajattelun suunta ja asennoitumisen tapa: ajattelenko vuosien kuluvan vai kertyvän? Voin paremmin, kun ajattelen aktiivisesti vuosien aikana kertynyttä henkistä pääomaani ja elämänkokemuksen voimaa.

7. Miten löydän uuden suunnan elämälleni?

Kannattaa miettiä, mitä haluat elämältä. On olemassa yksinkertainen kysymyspatteristo, jonka avulla voit ohjata ajatteluasi: Mitkä ovat arvojani? Minkälaisia valintoja haluan tehdä ja miksi? Miten voin elää itseni näköistä elämää? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Mitä haaveistani voin itse toteuttaa?

8. Miten menneisyyteen tulee suhtautua?

Menneisyyttä, olipa se ollut millainen tahansa, voi katsoa oppimisen aikana. Menneisyydessä olevia asioita tai valintoja ei voi muuttaa, mutta suhtautumisensa voi: mennyttä ei voi muuttaa eikä tulevaisuutta voi tietää. Elämä itsessään on epävarmaa, joten kannattaa keskittyä juuri tähän hetkeen. Kun elää tätä päivää, ei tarvitse haikailla mennyttä eikä ajatella sitten kun -tyyliin.

9. Voivatko kriisit olla hyödyllisiä?

Oman henkisen kasvun kannalta kyllä. Pitäisikö ihmisen elämä olla vaivatonta, kriisitöntä ja helppoa, vai voidaanko ajatella, että kehittyäksemme tarvitsemme erilaisia elämänhaasteita ja kasvunpaikkoja? Väitän, että ilman kriisejä elämämme olisi aika ankeaa ja katsantokantamme lattea.

10. Voiko ikäkriisiä helpottaa piilottamalla ikääntymisen merkit?

Jos minäkuva rakentuu niin, että ulkonäköön liittyvät muutokset ovat ei-toivottuja, niin varmasti ikääntyminen on hankalaa. Kannattaa miettiä, miksi omat arvot perustuvat niin vahvasti ulkonäköön. Nuoruuden ihannointi tai nuoruuden tyyliin palaaminen ei auta. On tyylikästä, kun ihminen kantaa vuotensa ja ryppynsä ylpeänä ja eletty elämä näkyy. Elämänkokemus tuo perspektiiviä ja suhteuttamisen taitoa. On hienoa vanheta.

Asiantuntijana Ikäinstituutin psykologi Sirkka-Liisa Heimonen. Lähteinä ET-lehden lukijoilta kerätyt pohdinnat.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla