Kesän ikäviä vaivoja ovat hyttysten, ampiaisten ja mehiläisten pistot. Osa on niille allergisia ja reagoi voimakkaammin kuin muut. 

Piikissä piilee vaara

1. Allergioita on monen tasoisia

Pistiäisallergikko on allerginen mehiläisen- tai ampiaisenpiston sisältämälle myrkylle. Allergia yleensä joko on tai ei ole eli harva on allerginen molemmille.

Kaikkein lievimmässä reaktiossa iho punoittaa, kihelmöi ja pistoskohtaan voi nousta paukama. Lievässä yleisreaktiossa ilmenee nokkosrokkoihottumaa ja siihen voi liittyä limakalvoturvotusta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hengenvaarallisessa yleisreaktiossa eli ns. anafylaktisessa shokissa ilmenee sydän-, verisuoni- ja hengityselinoireita. Tila etenee hyvin nopeasti ja vaatii mahdollisimman pikaista sairaalahoitoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. Yleisreaktio tulee melko harvalle

Jos ampiainen tai mehiläinen pääsee pistämään myöhemmin uudelleen, noin viidelle prosentille paikallisen reaktion saaneista kehittyy vaarallinen yleisreaktio. Niistä, jotka ovat saaneet lievän yleisreaktion ensimmäisestä pistosta, se tulee 15–30 prosentille.

3. Ampiaisen piston ensiavuksi kyypakkaus

Ensiapuna mehiläisen tai ampiaisen pistoon voi käyttää kyypakkausta. Pistoksille pahoin allergisen kannattaa pitää mukanaan reseptillä saatavaa ns. adrenaliinikynää, jota käytetään ensiapuna vaikeassa yleisreaktiossa. Vakavan yleisreaktion saaneille suositellaan aina siedätyshoitoa. Lievän yleisreaktion pistosta saaneille siedätyshoitoa voidaan harkita, jos uusintapiston saamisen riski on suuri.

4. Hyttysen pistosta jopa kuumetta

Joka kymmenes suomalainen reagoi hyttysen pistoihin tavallista voimakkaammin. Tällöin pistoskohtaan voi kohota jopa puolen kämmenen kokoinen turvotusalue ja muodostua vesirakkuloita. Pistot voivat myös turvottaa koko raajan tai aiheuttaa kuumetta ja väsymystä. Vakavat reaktiot ovat kuitenkin harvinaisia.

5. Antihistamiinista apu hyttysiä vastaan

Hyttysallergiaan ei ole siedätyshoitoa, mutta ennaltaehkäisevästi nautittuna tietyistä antihistamiineista (setiritsiini ja ebastiini) voi olla apua kutinaan ja paukaman turvotukseen. Paras tulos saadaan, kun antihistamiinia otetaan pari tuntia ennen hyttyspistoille altistumista.

Jutun asiantuntijoina olivat allergianeuvoja ja koulutusvastaava Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla