Rutiinileikkauksen jälkioireet mullistivat Mikko Salon elämän moneksi vuodeksi. Toipuminen vaati viisi leikkausta ja päättäväistä harjoittelua.
Makasin sairaalan sängyssä. Tuska selässä oli niin kova, etten pystynyt liikuttamaan jalkojani.
Nopeasti pahentunut selkäkipu oli vienyt minut sairaalaan. Silloin ajatus tuli mieleeni ensimmäisen kerran: tähänkö minä nyt jään.
"Siinä maatessani myin jo mielessäni purjeveneen ja moottoripyörän. Mökillekään tuskin enää pääsisin."
Minulla oli paljon harrastuksia ja elin aktiivista elämää, mutta siinä maatessani myin jo mielessäni purjeveneen ja moottoripyörän. Mökillekään tuskin enää pääsisin.
Työskentelin Pintapelastajana 1980-luvulla. Yksi pelastustehtävä oli kannaltani kohtalokas. Lähdimme helikopterilla hakemaan laivalta potilasta, joka oli pudonnut lastiruumaan ja loukkaantunut pahasti. Merenkäynnin takia kopteri ei voinut laskeutua kokonaan laivan kannelle. Sen pyörät koskettivat kantta, mutta roottorit pysyivät käynnissä. Niistä muodostui kova ilmavirta.
Poistuin toisen pintapelastajan kanssa kopterista. Kun roottoreiden ilmavirta osui meihin, kaaduimme ja lähdimme liukumaan holtittomasti pitkin kantta. Putosin lastiruumaan avonaisesta luukusta ja tipuin pohjalle jaloilleni. Tunsin selässä kipua, mutta kirosin ja jatkoin töitä. Saimme potilaan pelastettua, ja luulin että selkänikin toipui. Vuosia myöhemmin selvisi, että niin ei käynytkään.
"Ehdin olla eläkkeellä muutaman kuukauden, kun vatsani kipeytyi."
Jäin eläkkeelle merivartiostosta 54-vuotiaana, vuoden 2015 alussa. Ehdin olla eläkkeellä muutaman kuukauden, kun vatsani kipeytyi. Lääkäri totesi, että suolistossani on tulehtuneita pullistumia, divertikkeleitä. Paksusuolesta piti leikata pätkä pois.
Leikkaus meni hyvin, mutta viikkoa myöhemmin alavatsani tuli sietämättömän kipeäksi. Leikkaushaava oli auennut sisälläni, ja suolen sisältöä oli vuotanut vatsaonteloon. Tarvittiin uusi leikkaus, jossa vatsaonteloni puhdistettiin. Minulle tehtiin väliaikainen avanne, jotta suoli saisi parantua rauhassa. Otin sen pakollisena toimenpiteenä.
"Avanteesta pääsi bakteeri leikkaushaavaan ja sitä kautta verenkiertooni."
Avanne ja leikkaushaava olivat vatsallani hyvin lähekkäin. Avanteesta pääsi suoliston normaaliin mikrobistoon kuuluva bakteeri leikkaushaavaan ja sitä kautta verenkiertooni. Suolistossa tuosta bakteerista ei ole haittaa, mutta verenkiertoon se ei kuulu.
Bakteerilta kesti kuusi kuukautta löytää tiensä selkärankani epiduraalitilaan. Se asettui nikamaväliin, joka vahingoittui, kun nuorena pintapelastajana yli 30 vuotta aiemmin putosin lastiruumaan. Bakteeri tulehdutti välilevyn.
"Tulehduksesta kertova CRP-arvo oli jo lähes 200. Sen pitäisi olla alle kymmenen."
Olin elänyt leikkauksen jälkeen jo normaalia urheilullista elämää, mutta nyt selkäni tuli kipeäksi. Kävin lääkärissä, joka epäili iskiashermoa. Kipu selässäni ja jaloissani paheni, kun tulehdus tukki nikamavälin, jossa hermot kulkevat. Kun minulle nousi myös kuume, lähdin toisen kerran lääkäriin. Nyt epäiltiin hermopinnettä. Tulehdusarvoa ei mitattu eikä bakteeria huomattu.
Lopulta minulta menivät jalat alta. Vasta kolmas lääkäri totesi, etteivät kuume ja selkäkipu kuulu yhteen. Silloin tulehduksesta kertova CRP-arvo oli jo lähes 200. Sen pitäisi olla alle kymmenen.
Sairaalassa olo oli järkyttävää aikaa. Jalkani eivät toimineet lainkaan ja selkää särki tauotta kipulääkkeistä huolimatta. En päässyt omin voimin sängystä ylös, eivätkä lääkäritkään osanneet sanoa, pystynkö enää koskaan kävelemään kunnolla. Epätietoisuutta kesti kuukausia.
"Ensimmäisellä kerralla jaksoin kävellä sängystä potilashuoneen ikkunan luo ja takaisin."
Lopulta päätin, että rampaa minusta ei tule. Aluksi treenasin vatsalihaksia ja jalkoja kuminauhan avulla sängyssä maaten. Kun sain riittävän voimakkaat kipulääkkeet, pystyin nousemaan sairaalasängystä.
Aloitin kävelyharjoitukset korkean kävelytuen avulla. Kun pystyin vaihtamaan kävelytuen rollaattoriin ja kävelemään 400 metriä, tunsin itseni voittajaksi. Ajattelin, että nyt olen selviytynyt ja jatkoin harjoittelua hirmuisella innolla.
Edistyminen tuntui hyvältä. Kun pystyin kävelemään 1 500 metriä pysähtymättä, uskalsin lähteä kotipihan ulkopuolelle ilman pelkoa kipukohtauksesta.
"Tulehdus rauhoittui antibiootilla, mutta se ehti tuhota yhden välilevyn."
Vaikka selän tulehdus rauhoittui antibiootilla, se ehti tuhota yhden välilevyn ja vaurioittaa nikamia. Tarvittiin leikkaus, jossa bakteerin aiheuttama massa poistettiin ja välilevyn tilalle laitettiin titaania. Nyt hermot mahtuvat kulkemaan.
Luulin olevani jo voiton puolella. Kävi kuitenkin ilmi, että toimimaton hermo oli saanut lihakset surkastumaan, ja rasitus oli aiheuttanut nivelrikon lonkkaani. Tarvittiin vielä yksi operaatio. Vasta lonkan tekonivelleikkauksessa toiveeni toteutui ja kivut jäivät leikkauspöydälle.
"Toipuminen vei viisi vuotta ja vaati viisi leikkausta. Se kaikki vaikutti myös psyykeeni."
Toipuminen vei viisi vuotta ja vaati viisi leikkausta. Se kaikki vaikutti myös psyykeeni. Syö miestä, kun ei pysty kävelemään kuin kymmenen metriä ilman rollaattoria. Jälkeenpäin vaimo sanoi, että olisin varmasti tarvinnut ammattiapua myös henkisesti.
Nyt asiat ovat hyvin ja arkeni on jälleen täynnä tekemistä. Harrastan vedenalaista valokuvausta ja olen käynyt laskettelemassakin. Lääkäri sanoi, että rinteessä kannattaa ottaa varovasti, mutta muuten vaikeuksista eivät enää muistuta kuin leikkausarvet. On löytynyt uudelleen se vanha, hymyilevä meikäläinen, joka nauttii elämästä.
Tämä on lyhennelmä jutusta, joka on julkaistu ET-lehdessä 18/23. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et vielä ole ET-lehden tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun ja tee tilaus tästä.
Mikko Salo, 63
Syntynyt Helsingissä, asuu Turussa.
Perhe Vaimo ja tytär.
Työ Eläkkeellä. Tekee vauvauintikuvauksia ja on aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa.
Harrastukset Valokuvaus, purjehtiminen, moottoripyöräily, laskettelu, vaeltaminen ja lumikenkäily.
