Eila Pethman on elänyt psoriasiksen kanssa jo viisikymmentä vuotta. Mutta vasta nyt hän ymmärtää tautiaan.

”Psoriasis on ollut osa minua jo viisikymmentä vuotta. Kun sairaus aikuisuuden kynnyksellä puhkesi, ei ollut sellaisia hoitoja kuin nykyisin. Kortisonilla mentiin. Sairaus oli vaieka pala nuorelle naiselle; olin usein ahdistunut ja hämmentynyt.

Iän mukana opin hyväksymään sairauteni. Ja kun Psoriasisliitto perustettiin, menin yhdistykseen mukaan. Se oli iso askel.

"Tämän sairauden kohdalla tieto rauhoittaa enemmän kuin tuo tuskaa."

Samalla saa tavata vertaisiaan ja nähdä, että meitä psoriaatikkoja on niin erilasia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Olen oppinut olemaan ylireagoimatta sairauteeni, en ole kantanut tautiani taakkana, vaan kaverina. Hoidan itseäni kohtuudella ja sen mukaan, mitkä kulloisetkin oireeni ovat. Osaan arvostaa helppoja ja hyviä jaksoja, enkä enää hätäile, vaikka tauti väliin aaltoileekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hoidan psoriasistani perusvoiteilla, myös valo auttaa ihoani todella hyvin. Käyn etelässä pari kertaa vuodessa, sillä Suomen kesäaurinko ei tahdo riittää. Päänahan kutinaan ja kuivuuteen minulla on linimentit, tervashampoot ja kuorinnat. Pitkästä tukastani olen joutunut luopumaan, jotta pään ihoa on helpompi hoitaa. Kortisonia tarvitsen aika ajoin. Jos tulee huonompi kausi, aloitan kuurin.

Olen huomannut, että tautini kulkee mielialojen ja vuodenaikojen syklissä. Jos jotakin hyvää tapahtuu, tunnen sen ihossani ja koko kehossani.”

Kysyttävää ihosairauksista? Lue lisää ET-lehdestä 4/16.

Sisältö jatkuu mainoksen alla