Kaisa sai teini-iässä tietää sokeutuvansa täysin: "Sairaus on tehnyt elämästäni rikkaampaa"

"Lääkäri sanoi minulle abivuotenani, että tulen sokeaksi. Piste. Ei muuta. Elämääni järkyttänyt uutinen oli häneltä rutiinisuoritus, johon ei liittynyt minkäänlaista jälkihoitoa.

Yritin salata verkkokalvon rappeumani. Näytin näkevältä, mutta tosiasiassa näin hyvin huonosti. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan ylioppilasmerkonomiksi, mutta lopulta oli pakko myöntää, että puolisokea kirjanpitäjä ei ole työmarkkinoiden hittituote.

Sopeutumiseni alkoi, kun saavuin 25-vuotiaana Helsinkiin näkövammaisten ammattikouluun atk-ohjelmoijalinjalle ja tapasin muita näkövammaisia. Tajusin, etten ole maailman ainoa sokeutuva.

En ollut enää se sama "Penttilän sokee tyttö" kuin kotikylillä. Aloin ymmärtää, että minusta voi vielä tulla jotain. Valmistuttuani pääsin heti it-alan töihin.

Kosketus on tärkeää

Kun oppii näkemään sormillaan, maailma muuttuu kolmiulotteiseksi. Esineistä hahmottaa paksuuden, pituuden, leveyden, lämpötilan ja materiaalin. Vain väri jää näkemättä.

Skannaan maailmaa myös kuulolla. Kuulen esimerkiksi sen, minkä kokoiset lehdet koivuissa on. Olen myös kehittynyt tuoksuttelija.

Tuhat sanaakaan ei voi kertoa sokealle, millainen jokin esine on, jos sitä ei pääse koskemaan. Kairon museossa meillä oli hyvä opas, mutta kaikki esineet olivat lasien takana vitriineissä. Museokäynnin jälkeen käteni osui basaarissa pienoismalliin, josta tiesin heti, että se oli oppaan kuvaama Sakkaran porraspyramidi. Loppumatkan etsin erilaisia pienoismalleja.

Aloin puhua ystäväni kanssa, miten helppoa olisi, jos museoissa olisi vitriinin ulkopuolella hypisteltävä pienoismalli näkövammaisille. Siitä alkoi Vaihtoehto vitriinille -projektimme .

Kaisa Penttilä (s.1963) asuu Espoossa miehensä, kahden lapsen ja opaskoiran kanssa.

Aivot näkevät värit

Vaalin visuaalisia muistojani päivittäin ja kelaan mielessäni esimerkiksi vihreän eri sävyt. Saan edelleen värien stimulaatiot aivoihini ja aivotasolla siis näen ne.

Uusia asioita en enää mallinna visuaalisesti, kun silmät eivät kykene kuljettamaan aivoihin visuaalisia ärsykkeitä. En tiedä kohtaamistani ihmisistä, ovatko he laihoja vai tukevia tai mikä on heidän ihonvärinsä. Sokeana olisi hyvin vaikea olla rasisti.

Unessa näen asiat näkevän tapaan, mutta toimin kuin sokea. Näen siis, missä jokin asia on, mutta etsin sen käsikopelolla.

Rikas elämä

Olen aika sisukas. Keskityn niihin asioihin, joista minulla on visio, että tekeminen voi onnistua. Teen töitä, kasvatan taimia ja pyöritän käsitöitä myyvää firmaa. Seuraavaksi ajattelin opetella soittamaan jotain puhallinta.

Ulkopuolinen voi ajatella, että sain paskat kortit. Itse ajattelen nykyään niin, että minulla olisi paljon kapeampi elämänpiiri ja ymmärrys elämästä ilman tätä sairautta.

Jos yhteiskunta takaa tietyt avut esimerkiksi koulutuksessa ja kulkemisessa, pärjään kyllä. Tämä sairaus on antanut minulle paljon rikkaamman elämän kuin se, että olisin jäänyt juurilleni näkevänä."

Teksti on osa artikkelia, joka on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2017.