ET:n omalääkäri Risto Laitila keskusteli ET-lehden lukijoiden kanssa metabolisesta oireyhtymästä. Katso, mitä hän vastasi kysymyksiin tästä ikävästä taudista.

Mistä metabolisen oireyhtymän tunnistaa?

Metabolisen oireyhtymässä kehon rasvamäärä lisääntyy, etenkin vatsaontelon sisälle, ja siitä syntyy omenavatsa-tyyppinen lihavuus. Jos otat mittanauhan esiin ja mittaat vatsanympäryksen, niin naisille on asetettu riskirajaksi 88 cm ja miehille 102 cm, mutta käytännössä on toisin: riskiraja on naisilla 90 ja miehillä 100 cm. Hyvä-hdl kolesteroli on alhainen ja varastorasva Trigly korkea, verenpaine on koholla, sokerin sieto alentunut.
Metabolinen oireyhtymä on riskitekijöiden rypäs, kuin ajaisi ylinopeutta kaupungissa. Välttämättä ei siihen sairastu koskaan, eikä myöskään valtimotautiin tai diabetekseen ja sen tuottamiin lisäsairauksiin.

Onko keskivartaloon keräytynyt rasva aina merkki metabolisesta oireyhtymästä?

Jos vatsan seutuun on kertynyt ihonalaista villapaitaa, niin se yksin ei tee metabolista oireyhtymää. Mutta se on hyvä syy ottaa selville, onko muita riskitekijöitä.
Missä lukemissa verenpaine pyörii? Miten on paastosokerin laita? Mitä veren rasva-arvot ovat? Onko suvussa kakkostyypin diabetesta?  Jos itse on vaikea mitata vatsanympärysmittaa, niin terveydenhoitaja tekee sen mielellään. Lukemasta selviää, minkä tyyppisestä ylipainosta on kyse.

Vaikuttaako vaaleiden viljojen syöminen vyötärölihavuuden syntymiseen?

Voin tunnustaa, että tuon tuosta pää on pyörällä kaikesta, mitä ravintoasioista tulee julki. Onko viljan gluteeni tai maidon proteiinit syynä metabolisen oireyhtymän ja diabeteksen maailmanlaajuiseen epidemiaan, kuten joistakin tutkimusraporteista saa lukea?
Kannattaa muistaa pitää kalorimäärä kurissa ja pyrkiä liikkumaan riittävästi.
On erilaisiin ruokavalioihin vihkiytyneitä ja koko olemukseltaan siinä eläviä ihmisiä, jotka välttyvät metaboliselta oireyhtymältä ja voivat varmaankin hyvin. Annetaan heidän, jotka karppaavat tai syövät kivikauden tapaan, vapaasti toteuttaa sitä, minkä oikeaksi kokevat.

Kärsin keskivartalolihavuudesta. Miten minun pitäisi syödä?

Kokonaisuus on se joka ratkaisee. Ensiksikin se, ettei syö enemmän kuin kuluttaa. Helppo sanoa, mutta kun katsoo mitä missäkin ruuassa tai tuotteessa on kaloreita, niin päivittäinen tarve täyttyy yllättävän vähällä.
Meidän kaikkien kannattaa välttää huonoja hiilihydraatteja, enemmän ja enemmän niiden haitoista julkaistaan luotettavia tutkimuksia. Rasvojen laadulla on merkitystä. Paljon puhutaan välimeren ja sen pohjoisen pikkuserkun itämeren ruokavaliosta.
Jos kyseessä olisi raviveto, niin panostaisin näihin vaihtoehtoihin empimättä. Siis kannattaa suunnata katse ruokapyramidiin ja lautasmalliin kärkkäistä kriitikoiden kommenteista huolimatta.

Olemme kuitenkin yksilöitä ja ruumiinrakenteemme on erilainen. Miten voi antaa noin tarkat mitat ihannevartaloille?

Olet aivan oikeassa. Meitä on eri ruumiinrakenteisia ja siksi ei metabolista oireyhtymääkään "diagnosoida" yhden ainoan piirteen tai ominaisuuden tai laboratorioarvon perusteella. Labra-arvot, vaikkapa se että varastorasva trigly nousee ja hdl-kolesteroli laskee, on seurausta mutkikkaasta elimistön ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta. Jos hdl on ok ja trigly matala ja verenpaine ok, niin ollaan jo metabolisen oireyhtymän kannalta paremmalla puolella.

Mitä kaikkea metabolinen oireyhtymä saa aikaan? Joissakin uutisissa se yhdistetään jopa mielenterveysongelmiin.

Omaan napaan tuijottamiseen voi jäädä koukkuun. Elämästä tulee tarkkailevaa ja kontrolloivaa väijymistä. Me lääkärit emme aina tätä tiedosta, kun paasaamme potilaille.
Pitää osata höllätä ja panna asioita oikeaan mittakaavaan. Onneksi moni on löytänyt sopivan tasapainon tarkkailun ja hölläämisen välillä. Metaboliseen oireyhtymään liittyy lievää yleistulehdusta tai matala-asteista tulehdusta, kuten masennustiloissakin on mitattu, mutta kannattaako tuosta murehtia, jos oma mieli on tasapainossa?

Lähde: Risto Laitilan live-chat

Mikä metabolinen oireyhtymä?

  • Metabolisen oireyhtymän merkittävimpiä piirteitä ovat vartalolihavuus ja sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Nämä vaaratekijät kasvattavat henkilön riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen sekä useisiin sydän- ja verisuonitauteihin.

Eviran erikoistutkijan mukaan lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista. 

Natriumglutamaatti, aspartaami, polyfosfaatti – kuulostaako lista epäilyttävältä? Tai jopa haitalliselta? Lisäaineiden tarpeellisuus ja turvallisuus on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Ruualta vaaditaan nykyään aitoutta, ja monen mielestä lisäaineet eivät sovi luonnollisuuden kanssa yhteen.

Edelleen tiukassa istuu virheellinen ajatus, että lisäaine olisi huonon ruuan mittari, sanoo ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen.

”Ajatellaan, että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita.”

– Usein ajatellaan, että lisäaineilla halutaan peitellä ruuan puutteita, tai että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita tai makuja. Saan usein selittää, että nämä ajatukset eivät pidä paikkaansa.

Suuri osa lisäaineista on säilöntäaineita, joita käytetään ruuan turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi makkaroihin ja leikkeleisiin on usein lisätty nitriittiä, jotta niihin ei kehittyisi tappavan ruokamyrkytyksen aiheuttavaa botuliinibakteeria. Säilöntäaineita käyttämällä voidaan myös estää turha ruokahävikki. Pussitettu leipä, jossa on säilöntäainetta, pysyy pidempään homeettomana.

Lisäaineiden avulla voidaan valmistaa kuluttajalle sopiva tuote. Niillä muokataan elintarvikkeeen rakennetta tai syvennetään sen makua.

– Erilaisilla sakeuttamisaineilla puolestaan voidaan saada aikaan vähärasvainen tuote, jossa on hyvä suutuntuma sen sijaan että siinä olisi paljon kovaa rasvaa. Makeutusaineita käytetään, jotta tuote olisi makea ilman turhia sokerin kaloreita.

Pelkoon ei ole syytä

Lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista, arvioi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija, dosentti Johanna Suomi.

– Lisäainepelkoon ei ole syytä nykytiedon valossa. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ruuastaan turvallisia määriä lisäaineita, ja jopa lisäaineiden suurkuluttajilla altistus on keskimäärin turvallisella tasolla. Lisäaineiden turvallisuutta on tutkittu paljon, ja niiden enimmäismäärät eri elintarvikkeissa perustuvat tietoihin turvallisina pidetyistä annoksista.

Lisäaineita pidetään usein keinotekoisina aineina, mutta noin kaksi kolmasosaa niistä on luonnosta peräisin. Sakeuttamisaineita saadaan esimerkiksi kasvisten kuorista uutettavasta ravintokuidusta, säilöntäaineita kasvisten hapoista ja väriaineita kasvisten ja marjojen värjäävistä osista.

Osa lisäaineista on keinotekoisia aineita, mutta jotkut niistäkin käyttäytyvät elimistössä samalla tavoin kuin luonnonaineet.

– Esimerkiksi keinotekoisesti valmistettava säilöntäaine bentsoehappo on koostumukseltaan samaa tavaraa kuin puolukassa esiintyvä bentsoehappo, Johanna Suomi toteaa.

Vältä, jos saat oireita

Lisäaineyliherkkyyksistä puhutaan, mutta varsinaiset allergiat ovat harvinaisia. Tiettyjä lisäaineitakannattaa kuitenkin välttää, jos tietää saavansa niistä allergia- tai yliherkkyysoireita. Tunnetuin oireita aiheuttava lisäaine on säilöntäaine sulfiitti, josta astmaatikko voi saada oireita.

Viisi nakkia viikossa.

Lapsille on annettu rajoituksia lisäainepitoisten ruokien syömisestä: nitriitin sekä suolan ja kovan rasvan riskien vuoksi alle kouluikäinen lapsi saisi syödä makkaraa, nakkeja tai leikkeleitä korkeintaan 150 grammaa viikossa – eli maksimissaan viisi nakkia tai pari makkaraa. Myös bentsoehappoa sisältävien mehujen juomista pitäisi rajoittaa. Aikuisille vastaavia rajoituksia ei ole.

”Aikuisella rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti.”

–  Aikuisella lisäaineiden turvallisen saannin rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti: esimerkiksi paljon pitkälle prosessoituja tuotteita kuten makkaraa, karkkia ja limonadia. Silloin kuitenkin lisäaineita suurempia haittoja tulee yksipuolisesta ruokavaliosta, josta ei saa tarpeeksi ravintoaineita, Johanna Suomi muistuttaa.

Lisäaineet on merkitty elintarvikkeisiin niin sanotuilla e-koodeilla. Niiden selitykset löytyvät esimerkiksi osoitteesta evira.fi/elintarvikkeet.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2018.

Lue myös:

 

Lippaluomi on yläluomileikkauksen yleisin syy. Hyvä tulos saadaan sekä veitsellä että laserilla, kertoo silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgi Kaarina Vannas.

1. Miksi luomet roikkuvat?

Yläluomet veltostuvat kaikilla iän myötä. Ihon kimmoisuus heikkenee, koska elastaanin, kollageenin ja veden osuus ihosta vähenee. Luuston muotokin muuttuu.

Perinnölliset tekijät vaikuttavat muutoksen suuruuteen ja vauhtiin, eli jos vanhemmilla on roikkuvat luomet jo varhaisella iällä, niin on heidän lapsillaankin.

Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.

2. Johtuuko luomien roikkuminen aina samasta syystä?

Ei. Roikkuvat yläluomet voivat tarkoittaa lippaluomea, kulmakarvan roikkumista tai riippuluomea.

Lippaluomi ja kulmakarvan laskeutuminen ovat oikeastaan sama asia: yläluomien ja otsan alueen kudos on painunut alaspäin ja yläluomet muodostavat ikään kuin lipat silmien päälle.

Riippuluomi eli ptoosi taas tarkoittaa sitä, että yläluomea nostava lihas on venynyt, osittain irronnut tai halvaantunut, jolloin yläluomi ei aukea normaalisti. Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.

3. Korjaako leikkaus kaikenlaisen luomien roikkumisen?

Kyllä. Useimmiten tehdään lippaluomien korjauksia. Tyypillisiä potilaita ovat yli viisikymppiset naiset ja yli kuusikymppiset miehet. Raskaat luomet aiheuttavat muun muassa toiminnallista epämukavuutta, päänsärkyä ja silmien seudun väsymistä erityisesti lähityössä.

Yksityisellä Kela korvaa noin kymmenen prosenttia, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein.

4. Milloin leikkaus voidaan tehdä julkisella puolella?

Silloin kun luomen roikkuminen aiheuttaa toiminnallista haittaa ja esimerkiksi rajoittaa näkökenttää. On määritelty valtakunnalliset  kriteerit, joiden mukaan leikkaus on lääketieteellisesti perusteltu ja voidaan tehdä julkisessa terveydenhuollossa:

  • Ylimääräinen iho painaa silmäluomia niin, että yläluomet kääntyvät sisäänpäin ja ripset hankaavat silmiä.
  • Iho peittää näkökenttää niin, että siitä on haittaa.
  • Yläluomen reuna on laskeutunut alle kahden millimetrin päähän mus­tuaisen keskikohdasta.
  • Yläluomella esiintyvät, ihon hautumisesta johtuvat haavat tai tulehdukset.

Jos leikkauttaa silmäluomensa yksityisesti, Kela korvaa noin kymmenen prosenttia kuluista silloin, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein. Silloin potilas on myös oikeutettu palkalliseen sairauslomaan.

Yksilöllistä suunnitelmaa noudatetaan millimetrin tarkasti.

5. Miten lippaluomen leikkaus tehdään?

Toimenpide hoituu paikallispuudutuksessa. Poistettava ihoalue piirretään leikattavalle alueelle. Leikkauksessa muotoillaan silmäluomipoimu ja iho suljetaan ompeleilla.

Nykyään jokaiselle potilaalle tehdään yksilöllinen suunnitelma, jota noudatetaan millimetrin tarkasti. Suunnitelmassa otetaan huomioon myös rasvakudoksen tila. Toisinaan silmämunaa ympäröivä rasva on työntynyt eteenpäin luomen alueelle, ja tällöin ylimääräinen rasva poistetaan leikkauksen yhteydessä.

6. Voiko leikkaus mennä pieleen?

Ammattilaisen käsissä se on äärimmäisen harvinaista. Tärkeää on silmän alueen puhtaus ja hyvä hoito leikkauksen jälkeen tulehdusten välttämiseksi.

Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa.

7. Mitä yläluomileikkausmaksaa?

Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa. Yksityisellä puolella hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta ja ovat keskimäärin 1 500 euron vaiheilla. Kannattaa kysyä ennen toimenpidettä kokonaisuuden hinta, koska usein päälle tulevat esimerkiksi poliklinikkamaksu ja tikinpoiston hinta. Jos leikkaus tehdään esteettisistä syistä, Kela-korvausta ei tule, ja potilas joutuu vielä maksamaan kirurgin palkkiosta 24 prosentin arvonlisäveron.

8. Mitä leikkauksen jälkeen pitää ottaa arjessa huomioon?

Auringolta kannattaa suojautua tehokkaasti noin puoli vuotta leikkauksen jälkeen. On myös maltettava odottaa meikkauksen aloittamista. Haavojen on hyvä antaa parantua pari viikkoa rauhassa. Meikki sinänsä ei ole huono asia, mutta meikkiä poistaessa silmää joutuu hankaamaan ja venyttämään, mikä ei tee hyvää vasta leikatulle alueelle.

Vertaile hintoja

  • Aava, useita paikkakuntia 1190 e
  • Cityklinikka, useita paikkakuntia 990 e
  • Clinic Estetic, Helsinki 1500 e
  • Eiran sairaala, Helsinki 1495 e
  • Estetiikka Mansurow, Turku 990 e
  • Mehiläinen, useita paikkakuntia, 1500 e
  • Pihlajalinna Laser Tilkka, Helsinki 1699–1849 e
  • Terveystalo,useita paikkakuntia, alkaen 1426 e
  • Silmäsairaala Valo, Helsinki ja Kouvola 1390 e
  • Sairaala KL, Jyväskylä ja Helsinki 1080 e
  • Plastic Surgery Center, useita paikkakuntia 2420 e

Meikkaus vai leikkaus?

Jos leikkaus hirvittää, voit avartaa katsettasi meikillä. Opettele muutama niksi, joilla saat silmät näyttämään suuremmilta.

  1. POHJUSTA luomet luomenpohjustusvoiteella, siten väri pysyy paremmin.
  2. TAPUTA tummaa luomiväriä koko liikkuvalle luomelle, luomivakoon ja siitä kulmaluun päälle niin, että luomiväri näkyy silmän päällä, kun katsot kohtisuoraan peiliin. Liikkuvalle luomelle voit levittää vaaleampaa sävyä, jos haluat. Mattaväri on parempi kuin helmiäis- ja metallisävyt.
  3. RAJAA luomet kevyesti aivan ripsien tyvestä. Aloita sisänurkasta ja paksunna hieman ulko-nurkkaa kohden. Käytä ripsiväriä reippaasti.
  4. SIISTIT KULMAT avartavat katsetta, nypi hajakarvat pois. Kovin kaarevat kulmakarvat saavat raskaat luomet näyttämään pulleammilta, joten kannattaa muotoilla kaari hieman kulmikkaammaksi tai suoremmaksi.

Kuusikymppinen Sinikka päätti leikkauttaa lippaluomet. Millaista se oli? Lue Sinikan kokemuksista sekä päiväkirjamerkintöjä toipumisesta:

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 3/2018