Tuhannet lapset vietiin sodan aikana Ruotsiin, jotta heillä olisi parempi olla. Ero perheestä aiheutti kuitenkin suuren stressin, joka merkitsi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja kakkostyypin diabetekseen aikuisiällä.

Äiti, äiti! Lapsi seisoo laivan kannella kaulassa lappu, päässä karvareuhka. Hän itkee pakahtuakseen. Äiti vilkuttaa laiturilla. Hänestäkin tuntuu kuin rinta repeäisi tuskasta kahtia. Isä sotii Kannaksella, kaksi sisarusta roikkuu äidin takin helmoissa.

Onko oikea ratkaisu lähettää nuorimmainen Ruotsiin sotaa pakoon? Mutta kohta Helsinkiä varmaan pommitetaan. Naapurimaassa on ainakin turvallista ja ruokaa tarjolla. Laihakin tuo lapsi on, eikä kenkiä riitä jokaiselle.

Ihminen toimii sillä viisaudella, minkä hänellä kullakin hetkellä on.

Talvisodan ja jatkosodan aikana evakuoitiin Ruotsiin ja Tanskaan noin 70 000 suomalaista lasta.

"Varhaislapsuuden elämänstressi saattaa muokata terveyttä merkittävästi."

Professori Johan Erikssonin johtamaan laajaan, 20 vuotta kestäneeseen Helsingin syntymäkohortti -tutkimukseen on osallistunut yli 13 000 vuosina 1934–44 Helsingin Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla syntynyttä henkilöä. Tutkittavista arviolta 15 prosenttia lähetettiin sotalapsina ulkomaille pommituksia pakoon.

– Sotalapsuus tarkoittaa varhaislapsuuden elämänstressiä, joka saattaa merkittävästi muokata terveyttä, Johan Eriksson toteaa.

Elimistön jatkuva hälytystila

Äiti jää lapsen muistikuviin laiturille nyyhkimään. Isä on siellä jossain. Uudessa kodissa vieraat ihmiset puhuvat vierasta kieltä.

Nuorimmat sotalapset olivat muutaman kuukauden ikäisiä, vanhimmat kymmenen korvilla. Reissun pituus vaihteli joistakin kuukausista jopa yhdeksään vuoteen. Erokokemus aiheuttaa pienessä lapsessa pelkoa ja voimakasta hätää.

Koti-ikävä poltti kuin haava, olivatpa ulkoiset olosuhteet kuinka hyvät tahansa.

– Ihminen tottuu monenlaisiin asioihin, ja varmasti myös lapsi tottui uuteen perheeseensä. Mutta sotalapsuus oli vain väliaikaista. Kotiinpaluu saattoi muodostua hyvin traumaattiseksi kokemukseksi, Johan Eriksson muistuttaa.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui.

Jotkut lapset joutuivat kokemaan lähtemisen, eron ja paluun jopa kolmasti. Se moninkertaisti koetun stressin. Naapurimaassa maistettu makea piparkakku vaihtui taas kuivaan vanikkaan. Kotimaa tuntui tylyltä, oikea äiti ja isä tuntuivat vierailta. Ruotsin aika puolestaan painui kuin unikuviksi.

Kun äiti ja lapsi erotettiin toisistaan, jotain peruuttamatonta tapahtui. Vaikka uusi yhteys paluun jälkeen syntyi, se ei aina palautunut entisen kaltaiseksi. Tapahtumien merkitystä ei Suomessa sodan aikana eikä pitkään sen jälkeenkään tajuttu.

Yhteys masennukseen

Erikssonin tutkimuksessa ilmeni, että erotetuilla lapsilla oli merkittävästi suurempi riski sairastua mihin tahansa mielenterveyshäiriöön.

Myös päihteiden väärinkäyttöä ja persoonallisuushäiriöitä – epäsosiaalinen, epävakaa, narsistinen tai teatraalinen – esiintyi sotalasten keskuudessa enemmän. Entiset sotalapset kärsivät myös aikuisiän masennuksesta enemmän kuin muut samanikäiset henkilöt.

– Tämä löydös oli ehkä odotetumpi kuin tieto siitä, että entisillä sotalapsilla esiintyy aikuisina myös enemmän sepelvaltimotautia ja kakkostyypin diabetesta. Heillä oli lisäksi korkeampi verenpaine. Sotalapsuuden kesto ja ajankohta vaikuttivat myös tuloksiin.

Erikssonin mukaan yhteys löytyy elimistön stressihormonijärjestelmästä eli kortisoliaineenvaihdunnasta.

– Jos stressihormonijärjestelmä ohjelmoituu uudelleen lapsuudessa, sen vaikutukset ovat pysyviä. Kortisoliaineenvaihdunnalla on suuri merkitys niin masennuksen, sepelvaltimotaudin, diabeteksen kuin verenpaineen kehityksessä.

Kortisolitasojen muutos nostaa suorituskykyä: henkilö valmistautuu joko pakenemaan tai taistelemaan. Hän elää jatkuvassa hälytystilassa.

Evakot jakoivat kokemukset

Tutkija Anu-Katriina Pesosen mukaan varhaisen stressin merkitys elämänkaareen oli huomattava, vaikka suuri osa sotalapsista koki sotalapsuuden jälkikäteen myönteisenä.

Biologiset muutokset näkyivät kohonneen sydäntauti- ja diabetesriskin lisäksi puberteetin aikaistumisena ja muuttuneina stressireaktioina. Lisäksi sotalapset saivat ensimmäisen oman lapsen nuoremmalla iällä kuin Suomeen jääneet, lasten syntymävuosien väli oli lyhyempi ja omien lasten lukumäärä oli suurempi kuin Suomeen jääneillä.

Testatut sotalapsipojat pärjäsivät hieman heikommin kognitiivisissa testeissä sekä armeijan aikana että vanhuusiässä. Sotalapsuus ei kuitenkaan vaikuttanut vanhenemiseen liittyviin kognitiivisiin muutoksiin.

"Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin."

Johan Eriksson aprikoi, tietääkö kukaan tarkasti, miksi lapset lähetettiin Ruotsiin.

– Ratkaisua on kritisoitu puolin ja toisin. Poliitikot veivät asiaa voimakkaasti läpi. Heidän arvionsa saattoi olla, että sota kotirintamalla olisi ollut julmempi, kestänyt pidempään ja aiheuttanut suurempaa nälänhätää. Helsinkiä ei kuitenkaan onneksi pommitettu kovinkaan raskaasti.

– Arveltiin, että lapset sairastaisivat vähemmän, jos he saisivat parempaa ravintoa. Siksi Ruotsiin lähetettiin monia heikkokuntoisia lapsia jopa suoraan synnytyssairaalasta. Henkinen puoli kuitenkin unohdettiin.

Karjalan evakkolapsille evakkomatka oli ahdistava, mutta se oli myös yhteinen kokemus oman perheen kanssa. Muisteleminen oli monen evakkoperheen selviytymiskeino.

Monen sotalapsen perheessä aiheesta muodostui vaiettu asia, tabu, josta ei voinut keskustella. Heiltä puuttui perheen yhteinen suuri kokemus.

– Tietysti myös geenit vaikuttavat sairastumiseen, mutta toisilla on suojaavia geenejä. Jos geenit ovat sairauksille altistavia, stressi puhkaisee taudin helpommin.

Stressihormonijärjestelmä voi väsyä ja altistaa sairauksille myös aikuisiässä esimerkiksi työttömyyden tai muiden vastoinkäymisten takia. Koko elämänkaaren aikana kerätyt stressikokemukset voivat kumuloitua. Niiden seurauksia on kuitenkin lähes mahdotonta tutkia.

Diabetesta myös hoikilla

Eriksson vertaa suomalaisten sotalapsien kokemaa stressiä esimerkiksi nykypäivän pakolaislapsiin, jotka vanhempien kuoltua hiv:in seurauksena joutuvat vieraaseen maahan.

– Kakkostyypin diabetesta on todettu hyväkuntoisilla, hoikilla aikuisilla, jotka ovat kokeneet sotalapsuuden. Varhaislapsuuden stressi saattaa selittää tämän mysteerin.

Erikssonin tutkimuksen taustalla on englantilaisen professori David Barkerin hypoteesi, jonka mukaan sikiökauden ja varhaislapsuuden puutteellinen ravitsemustila altistaa monille kansantaudeille.

– Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että äidin elintavat, tämän kokema stressi raskauden aikana ja kohdun ravitsemustilanne voivat vaikuttaa lapsen geenien toimintaan ja terveyteen koko loppuelämän ajan. Riski monelle kansansairaudelle voi muodostua jo jopa ennen syntymää.

Erityisen haitallista on lapsen pieni syntymäpaino, jos lapsi myöhemmin lihoo.

– Se on valtava stressi elimistölle, koska pienet elimet eivät kasva. Myös äidin suuri painoindeksi lisää lasten sepelvaltimotaudin riskiä. Suurin riski sairastua sepelvaltimotautiin on todettu lapsilla, jotka olivat syntymälaihoja ja joiden äideillä oli korkea painoindeksi.

Jokaisella on tarinansa

Miten ennen syntymää tai lapsuudessa saatuja riskejä sitten voi pienentää? Vastaus kuulostaa tutulta.

– Terveellisillä elämäntavoilla, kuten painonhallinnalla, ruokavaliolla ja liikunnalla. Erityisesti pieninä syntyneillä diabeteksen riski vähenee voimakkaasti säännöllisen liikunnan ansiosta.

"Sairastumisriskiä voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä."

Aikuisenakin voi vielä vaikuttaa kohtaloonsa, vaikka vastoinkäymiset olisivat murjoneet lapsuudessa.

– Ravinnolla ja elämäntavoilla on merkitystä kehdosta hautaan. Sairastumisriskiään voi aina vähentää oikealla terveyskäyttäytymisellä.

Kokemusten, muistikuvien ja menneen hahmottamisen kuvio on kuitenkin aina yksilöllinen. Sotalapsillakin se riippuu monesta tekijästä: lapsen iästä, Ruotsissa olon kestosta ja siellä vanhempien antamasta rakkaudesta, Suomeen paluun onnistumisesta ja lapsen perhetaustasta.

Yhtä tarinaa ei voi yleistää, olipa kokemus myönteinen tai kielteinen.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2014.

Lähteet:
Pertti Kaven: Sotalapset – toiveet ja todellisuus. Minerva Kustannus 2011.
Pertti Kaven: 70 000 pientä kohtaloa. Otava 1975.
Hanna Alastalon artikkeli Sotalasten lapsuusajan olosuhteiden ja perheen ilmapiirin yhteys nykyiseen elämäntilanteeseen (2013).
Anu-Katriina Pesosen artikkeli Early Life Stress and Physical and Psychosocial Functioning in Late Adulthood (2013).

 

Aika eläkeiästä eteenpäin on merkittävä elämänvaihe. Seniorikouluttaja ja psykoterapeutti Marjatta Grahn kertoo, miten siihen voi valmistautua.

1. Etsi itsellesi esikuvia

Kiinnostu vanhemmista ihmisistä. Katsele ympärillesi. Mikä vanhoissa koskettaa sinua? Entä mitä toivot, että sinusta välittyisi niille, jotka sinut näkevät?

Ala kuvitella ja suunnitella omaa vanhenemistasi. Minkälainen vanha ihminen haluat olla?

2. Seuraa aikaasi

Kun pidät itsesi ajan tasalla, et syrjäänny. Lue lehtiä, seuraa uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

Voit myös osallistua keskusteluihin nuorempien kanssa – siten pääset perille tämän hetken puheenaiheista.

3. Etsi sanoja itsellesi

On tärkeää lukea kirjoja, jotka sanottavat omia kokemuksiasi. Silloin et jää niiden kanssa yksin.

Myös huumori huojentaa. Esimerkiksi Eeva Kilven teokset Rajattomuuden aika ja aforismikokoelma Kuolinsiivous ilmaisevat hyvin sitä hämmennystä, joka meidät valtaa kun muutumme.

”-- minun täytyy hoitaa tämä vanhus, jossa asustan ja jonka etenevään haurastumiseen olen sidottu kuin rapistuvaan yksiöön.” (Kuolinsiivous, 2012)

Meissä on iätön tarkkaileva minä, vanhus, nuori ja lapsi.

4. Tutustu muuttuvaan ulkonäköösi

...ja opi pitämään siitä. Ulkonäön muokkaamista ei tarvita. Älä säikähdä muutoksia – ja kun kuitenkin säikähdät, katso peiliin ja näe kuvasi hyväksi. Muista, miten murrosikäisenä katsoit peiliin ja aloit etsiä uutta nuoren naisen tai nuoren miehen olemustasi.

5. Vanhenemista ei tarvitse peitellä

Vaateta itsesi kuitenkin niin, ettet tunne hankaluutta tai häpeää ulkoisesta olemuksestasi, jotta siitä ei tulisi estettä vuorovaikutukselle. Kun voit olla huolitellusti huoleton ulkonäkösi suhteen, saat itseluottamusta ja olet vapaa kohtaamisiin.

Joka tapauksessa edustat vanhaa ihmistä. Mieti: minkälainen vanhuuden edustaja olet?

6. Säilytä kiinnostuksesi

Pysy uteliaana loppuun asti. Ole kiinnostunut sukupolvien ketjusta ja sukusi nuorimmistakin jäsenistä.
 

Lue Marjatta Grahnin henkilöhaastattelu ET-lehden numerosta 19/2017.

Paikoilleen jämähtäminen aiheuttaa tutkitusti terveyshaittoja, mutta jo lyhytkin jaloittelu puolen tunnin välein muun muassa alentaa verenpainetta.

 

Liikuntataukojen vaikutusta muun muassa sydänriskeihin selvitettiin vastikään tutkimuksessa, johon osallistui 24 ylipainoista kakkostyypin diabeetikkoa. He istuivat kahdeksan tunnin mittaisia jaksoja, jotka keskeytettiin puolen tunnin välein.

Taukojen aikana tutkittavat joko kävelivät kolme minuuttia tai tekivät kolmen minuutin lihastreenin jumppavideon tahtiin. Kolmannella kerralla osallistujat istuivat keskeytyksettä kahdeksan tuntia.

Tutkimuksen perusteella sekä kolmen minuutin kävely että kolmen minuutin lihastreeni laskivat koehenkilöiden verenpainetta ja veren noradrenaliinipitoisuuksia.

Huomattavia vaikutuksia

Verenpaine mitattiin levossa tunnin välein ja noradrenaliinipitoisuus sekin toistuvasti.

Verenpainevaikutukset olivat huomattavia, sillä osallistujien systolinen verenpaine laski noin 15 mmHg ja diastolinen verenpaine 9 mmHg niinä koepäivinä, jolloin istuminen keskeytettiin kävelyllä tai lihasharjoittelulla.

Lue myös: Tämä yllättävä asia laskee tehokkaasti verenpainettasi

Havainnot viittaavat fyysiseen passiivisuuteen liittyvien terveyshaittojen kumoutuvan tai ainakin lievittyvän, kun puolen tunnin välein nousee ylös ja jaloittelee muutaman minuutin. Tulokset tukevat viimevuosina kertynyttä tutkimustietoa fyysisen passiivisuuden terveyshaitoista, mutta osoittavat myös keinon välttyä ainakin osalta haitoista.

Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tämä on osittain Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.