Koira lisää onnellisuutta monella tavalla suomalaiskodeissa. Paitsi että se on rakastettu lemmikki, se voi toimia myös yksinäisyyden lieventäjänä tai parisuhteen vahvistajana.

Ennen kaikkea koira lisää omistajansa onnellisuutta, mikäli taustalla on hyvä suhde.

Näin kertoo Suomen Kennelliiton tekemä tutkimus, jonka toteutti lääketieteen ja kirurgian tohtori Heimo Langinvainio.

Parhaimmillaan suhde on eläkeiässä ja heillä, joilla on ollut koira yli 20 vuotta. Yli 9000 vastaajan tutkimuksen mukaan onnellisin on 65–74-vuotias koiranomistaja.

Iän lisäksi koirasuhteen osoitetaan tutkimuksessa olevan yhteydessä ainakin omistajan terveyskäyttäytymiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Esimerkiksi mitä enemmän koiranomistajat liikkuvat päivittäin koiran kanssa, sitä korkeammat ovat onnellisuuspisteet. Samoin koiraonnellisuutta lisää korkeimmilleen se, jos omistaja on naimisissa – tai jos hän on eronnut naisleski.

Omistajan tupakointi ja alkoholinkäyttö vaikuttaa negatiivisesti koirasuhteeseenkin.

10 kysymystä: Millainen koira sopii ikäihmiselle?

Naisilla parempi suhde tunnetasolla

Koiranomistajien sukupuolten välillä on merkittäviä eroja. Tärkeimpinä tuloksina Kennelliitto pitää sitä, että naisilla on miehiä parempi suhde koiraan. Naiset hyötyvät koirista miehiä enemmän yksinäisyyden lieventäjinä sekä turvallisuuden ja ylipäätään muiden myönteisten tunteiden tuojina.

Koira vahvistaa omistajansa sosiaalisia suhteita. Tätä mieltä on kolmasosa naisista ja viidesosa miehistä. Suhteita tarkasteltiin monesta eri näkökulmasta. Koira koetaan esimerkiksi perhettä yhdistävänä, pari- ja naapurussuhteita vahvistavana sekä lastenkasvatusta tukevana tekijänä.

Kaikista vastaajista ainoastaan kuudesosa kokee koiran jossain määrin rasittavaksi. Haukkuminen ja sotkeminen ovat rasittavimpia piirteitä.  Negatiivisista tunteista tutkimus mainitsee muun muassa riittämättömyyden, ahdistumisen ja suuttumisen.  Stressiä koira aiheuttaa helpommin naisille; jopa puolet miehistä ei koe stressiä koirasta lainkaan. 

Lähde: Hyvää elämää koiran kanssa – koiran vaikutuksesta koiranomistajan hyvinvointiin ja onnellisuuteen

Mitä mieltä sinä olet?

Millaisena sinä koet koirasi? Miten se lisää onnellisuutta? Entäpä millaisia rasittavia piirteitä koet koirassasi olevan?

Kommentoi tutkimusta ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Eläkeikäinen koiranomistaja on onnellisin

Eläkeikäinen koiranomistaja on onnellisin väitetään artikkelissa. Omalta kohdaltani en tuota voi allekirjoittaa sillä olen elänyt koko elämäni koirien kanssa ja läpi vuosien olen niistä aina samanverran onnea saanut.Koirien kanssa elämisestä on tullut elämäntapa, en olisi onnellinen ilman koiraa. Paljossa koirat ovat minua auttaneet, ohitusleikkauksen jälkeisen masennuksenkin olen selättänyt kolmen mopsin voimalla. Monissa muissakin elämän vaikeuksissa on ensiapu tullut juuri koiran läsnäolosta...
Lue kommentti
Sarmuusa1
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Eläkeikäinen koiranomistaja on onnellisin

Minun on hyvin vaikeaa kuvitella elämää ilman koiria. Meillä niitä on tällä hetkellä kolme, kaksi pientä tipsua ja yksi kookas jämtlanninpystykorva. Asumme pienessä maaseutukylässä kaukana taajamista. Koiramme antavat meille laatua elämään, kiintymystä ja pitävät meidät tavallaan tiukasti kiinni elämässä. Mieheni käy jämtlanninpystykorvamme kanssa monta kertaa viikossa pitkillä metsäretkillä kouluttaen sitä hirvikoiraksi. Minä kuljen tipsujen kanssa voimieni mukaan. Pikkuisilla on pitkät...
Lue kommentti

Kiistely on taitolaji, jossa voi kehittyä. Syyllistä tai voittajaa on turha etsiä, mutta jos pelaat korttisi hyvin, kumpikin osapuoli hyötyy.

Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin. Aina niiden käsittely ei aiheuta riitaa, mutta jos asia on itselle hyvin tärkeä, kuohahdusta on vaikea välttää.

Tapamme riidellä juontaa usein juurensa lapsuuskodissa omaksuttuihin malleihin, oli sitten mököttäjä tai möykkääjä.

Näin riitelet rakentavasti:

1. Kuuntele

Yleisin virhe riitelyssä on se, että kumpikin jankkaa omaa näkökantaansa toista kuuntelematta. Erityisen ärsyttävää on yleistäminen: ”Sinä olet aina myöhässä”  tai ”Sinä et koskaan siivoa jälkiäsi”.

Tyhmintä on kaivaa esiin kaikki entiset riidanaiheet: appiukon letkautukset, liian kalliit hifi-laitteet tai vuosien takainen törttöily etelänlomalla.

2. Pysy asiassa

Kuohuksissa tulemme helposti sanoneeksi asioita, joita emme tarkoita. Valitettavasti ne eivät katoa huonon tuulen mukana. Henkilökohtaiset loukkaukset  iskostuvat mieleen paljon pysyvämmin kuin kehut ja kannustukset.

3. Ole rehellinen

Vältä passiivisuutta, ylimielisyyttä, yksityiskohtiin takertumista ja ylitunteellisuutta.

4. Pidä vuoropuhelu käynnissä

Pitkät jaaritukset eivät toimi ainakaan silloin, jos yrittää perustella miksi toinen on väärässä. Kuohuksissaan oleva ihminen ei välitä faktoista. Tärkeämpää on pyrkiä luomaan tunne, että hän on turvassa, vaikka tilanne on hankala.

5. Väistä

Joskus kiukkua herättävä kommentti kannattaa pyyhkäistä mielestä ajattelemalla, että tuolla toisella ei ollut paras päivä. Huono nukkuminen ja muut arjen taakat madaltavat ärsyyntymisen kynnystä entisestään.

Jos koet tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi, lähde pois. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun kumpikin on rauhoittunut.

6. Pyydä anteeksi

Sopu syntyy helpommin, kun molemmat myöntävät osuutensa riitaan. Pyydä viipymättä anteeksi, jos osa iskuista on osunut vyön alle. Ripaus myötätuntoa saa ihmeitä aikaan.

Lähteet: Väestöliitto, Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju

Ulla saa voimaa kylmästä vedestä. Hän on harrastanut avantouintia useamman vuoden.
Ulla saa voimaa kylmästä vedestä. Hän on harrastanut avantouintia useamman vuoden.

Jo lapsena Ulla Maloney, 54, tarkisteli pakonomaisesti hellan levyjä, etteivät ne olleet päällä. Pakkoajatukset veivät Ullan lopulta sairauseläkkeelle.

Jo lapsena Ulla Maloney ajatteli, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Ennen kouluun lähtöä hän tarkisti, ovatko hella ja sähkölaitteet pois päältä, vaikkei ollut käyttänyt niitä. Lukioikäisenä ahdistavat ajatukset täyttivät pään. Ylioppilaskirjoituksissa Ullaa pelotti, että hän oli kirjoittanut koepaperiin älyttömyyksiä, kuten kirosanoja.

Vajaat 20 vuotta sitten ahdistavaan oloon löytyi selitys. Ulla oli juuri perustanut miehensä kanssa perheen ja tytär oli puolivuotias, kun hän sai pahan kohtauksen.

– Ajattelin, että en voi elää näin, varsinkaan vauvan kanssa.

Aviomies kannusti hakemaan apua, ja niin Ulla varasi ajan mielenterveystoimistosta. Lääkäri totesi Ullan kärsivän pakko-oireisesta häiriöstä.

– En tiennyt tämän olevan sairaus, jolla on nimi ja johon on tarjolla hoitoa ja lääkitystä. Luulin, että tämä on vain minun juttuni. Että olen ainoa.

Ulla kertoo OCD-oireiden nousevan pintaan erityisesti stressaantuneena. Oireet ovat lähinnä pakkoajatuksia, mutta myös tarkistamista.

– Saatan rynkyttää oven kahvaa niin, että se melkein lähtee irti.

Pakkoajatuksia on paljon erilaisia, ja niitä ilmaantuu koko ajan uusia. Eniten Ulla pelkää vahingoittavansa jotain ihmistä. Kun hän ohittaa autolla jonkun, hän pelkää osuneensa tähän.

– Kerran pelästyin ajaneeni jonkun päälle ja jouduin palaamaan samaan paikkaan uudelleen ja uudelleen. Ahdisti ja stressasi. Toivoin pääseväni kotiin turvaan.

Työstressi oli liikaa

Mielenterveystoimiston kautta Ulla pääsi psykoterapiaan. Lääkitystä hän on käyttänyt siitä lähtien. Vain kerran lääkkeet jäivät pois, kun perheeseen yritettiin hankkia toista lasta. Samaan aikaan perhe muutti toiselle paikkakunnalle ja Ulla joutui jättämään työpaikkansa. Olo oli raskas. Masennus hiipi kuvioihin.

– Tuskin pääsin sängystä ylös. Kerran mies soitti kauppareissulta ja kysyi ostoksista. Ihmettelin, kuinka jollain on niin paljon energiaa, että jaksaa käydä kaupassa.

Masennusjakso kesti muutaman kuukauden. Sen jälkeen Ulla meni osa-aikatyöhön, ja se edesauttoi toipumista. Idea toisen lapsen hankkimisesta unohdettiin, ja Ulla jatkoi lääkityksen käyttöä.

"Työstressin loppuminen auttoi."

Muutaman vuoden kuluttua perhe muutti takaisin paikkakunnalle, josta oli lähtenyt. Ullan työ vaihtui kokoaikaiseksi, ja sitten alkoivat jatkuvat muutoksia.

– Työtehtäväni eivät pysyneet enää samanlaisina. Koin sen stressaavana, minkä seurauksena OCD-oireeni lisääntyivät.

Tästä alkoi sairauslomakierre. Sitten työviikko lyheni kahteen päivään, mikä teki Ullalle vaikeaksi pysyä ajan tasalla työasioissa. Lopulta lääkäri ehdotti työkyvyttömyyseläkettä. Eläke alkoi kolme vuotta sitten. Työuraa Ullalle oli ehtinyt kertyä 27 vuotta.

– Se auttoi. Työstressin loppuminen vaikutti mielialaani positiivisesti, vaikka minulla on pakkoajatuksia edelleen päivittäin.

Avanto antaa voimaa

Pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein piilottelua ja salailua. Ullankin sairaudesta tietävät toistaiseksi vain harvat.

– Uskaltauduin tähän haastatteluunkin pohdinnan jälkeen. Aviomieheni on ollut kannustava ja ymmärtäväinen. Haluan, että OCD:stä kirjoitetaan aikaisempaa enemmän.

– Ne kenelle olen kertonut, ovat sanoneet, etteivät olisi ikinä uskoneet, että minulla on pakko-oireinen häiriö. Pään sisäinen myllerrys ei näy päällepäin.

Ulla on käynyt OCD-yhdistyksen vertaistoiminnassa ja sopeutumiskursseilla. Niistä hän on saanut tukea.

Eläkkeellä olo ei tunnu tylsältä, päinvastoin. Hänellä on kolme koiraa ja kissa, joista saa voimaa ja iloa. Myös rescuekoiratoiminta on lähellä Ullan sydäntä.

– Lisäksi urheilen ja tapaan ystäviä.

Lenkkeilyn lisäksi hän on harrastanut seitsemän vuotta avantouintia.

– Uinti on minulle "pakkomielle". Se auttaa jaksamaan.

  • OCD on lyhennelmä englanninkielisistä sanoista obsessive-compulsive disorder. Pakko-oireinen häiriö luokitellaan ahdistuneisuushäiriöksi. Siitä kärsii Suomessa 1-3 prosenttia aikuisista.
  • Sairaudella on selkeä ikä- ja sukupuolijakauma. Lapsuudessa tautiin sairastuneista valtaosa on poikia, kun taas 25 ikävuoden jälkeen enemmistö sairastuneista on naisia.
  • Yleisimmät pakko-oireet ovat tautien ja lian pelko, pakonomainen epäily sekä symmetrian tarve. Suurimmalla osalla potilaista esiintyy samanaikaisesti muita psyykkisiä häiriöitä, kuten masennusta.
  • OCD:tä hoidetaan psykoterapialla ja lääkkeillä. Vertaistuki ja potilasryhmiin osallistuminen voivat auttaa. Oireet helpottuvat usein iän myötä.