Mikä auttaa, jos sotauutiset ahdistavat liikaa?

”Nykyään äiti alkaa puhua Ukrainan sodasta aina, kun tapaamme. En oikein tiedä, pitäisikö jutella sodasta vai yrittää viedä keskustelua mukavampiin asioihin. Äiti on elänyt sotavuodet, mutta emme ole ennen puhuneet äidin sotamuistoista.”

Sodan jälkeen Suomessa oli voimakas vaikenemisen kulttuuri. Trauma oli niin suuri, ettei menetysten käsittelemiseen ollut voimavaroja eikä aikaa. Voimat keskitettiin selviytymiseen ja jälleenrakentamiseen.

Jossain ne muistot silti ovat, varastoituneina mieleen ja kehoon. Vaikeimmat on painettu aktiivisen muistin ulottumattomiin.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut monella vanhemmalla ihmisellä pintaan huolen ja pelon, ikäihmisten mielenterveyden edistämisen asiantuntija Sonja Maununaho Suomen Mielenterveys ry:stä sanoo.

”Pelätään myös epävarmuuden ajan palaamista.”

Pelätään sotaa, mutta pelätään myös sodan jälkeisen epävarmuuden ajan palaamista. Kaikki se surettaa ja huolestuttaa.

Jos läheinen jää jumittamaan tunteisiin, on hyödyllistä ohjata häntä muihin ajatuksiin.

– Huoliajatukset ovat osa ihmisen peruspsykologiaa. Ne vahvistuvat ja toistuvat, jos niitä toistaa. Jos puhuu pelkästään huolista, ajatukset alkavat kiertää kehää.

Apuun arjen rutiinit

Läheisten kuten omien lasten saattaa olla vaikea auttaa ahdistunutta vanhempaansa, mikäli sota menee itselläkin tunteisiin. 

– Tämän päivän seniorien vanhemmat eivät olleet sodan jälkeen avoimia tunteistaan. Tunteet olivat silti läsnä ja lapset aistivat ne, Maununaho sanoo.

Sodan jälkeinen vaikenemisen kulttuuri jätti jälkeensä lapsia, jotka aikuistuessaan ja aikuisina ovat opetelleet tunnistamaan omia tunteitaan ja ilmaisemaan niitä.

Täytyy olla sinut omien tunteittensa kanssa, jotta voi auttaa muita.

”Oletko syönyt, levännyt ja liikkunut?”

Mikäli tuntuu, ettei ole itse oikea ihminen puhumaan sodan herättämistä tunteista ja ajatuksista oman vanhemman kanssa, voi hänet ohjata ottamaan yhteyttä esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimeen.

Kriisipuhelimeen vastaa sekä kriisityön ammattilaisia että tehtävään valittuja ja koulutettuja vapaaehtoisia ammattilaisen tukemina. Puhelimessä kysytään usein kuuntelemisen lisäksi, onko soittaja syönyt, levännyt ja liikkunut.

– Arjen rutiinit kannattelevat meitä aina.

Hillitse, vähennä, rajoita

Sonja Maununaho neuvoo rajoittamaan median seuraamista, jos sota-ajatukset alkavat pyöriä päässä jatkuvasti.

Myös sosiaalisen median alustoilla viipyilyä kannattaa vähentää. Siellä uutislähteet eivät välttämättä edes ole aina luotettavia.

Maununaho on kohdannut työssään ihmisiä, joille uutisten seuraamisesta on tullut pakonomaista.

– Valtaosalle kansalaisia riittää, että uutiset katsotaan kerran päivässä. Silloin pystyy tarpeeksi hyvin kartalla siitä, mitä tapahtuu.

On turha tuntea syyllisyyttä tai häpeää sen tähden, ettei seuraa jatkuvasti uutisia.

Tunteet tarttuvat

Jos näemme kuvan sokissa olevasta ihmisestä, peilisolut hoitavat homman ja tuntuu kuin olisimme samassa tilanteessa. Olemme lajina niin empaattisia. Siitä on sekä hyötyä että haittaa.

– Tunteet tapahtuvat yhtä aikaa mielessä ja kehossa. Huoli ja pelko ja muut ahdistavat tunteet voivat tuntua kiristyksenä kehossa. Tunteiden tukahduttamisen sijaan pitäisi hyväksyä epävarmuus ja tunteet. Antaa niiden tulla ja mennä, Maununaho sanoo.

Luonnossa liikkumalla voi ottaa välimatkaa huoliajatuksiin.

Hän ehdottaa pitämään tauon huoliajatuksista.

Välimatkan ottaminen ajatuksiin onnistuu esimerkiksi erilaisten toiminnallisten keinojen avulla.

Luonnossa liikkuminen tai liikunta ylipäätään, hengitys- ja rentoutusharjoitukset, ­musiikki, äänikirjat ja käsityöt ovat monelle tuttuja ja hyväksi havaittuja keinoja. Silmän ja käden yhteistyö tutkitusti rauhoittaa.

Juttu on lyhennelmä ET-lehdessä numerossa 11/2022 julkaistusta jutusta.