Suhde aikuisen lapsen kumppaniin on ihmissuhde, jota ei ole itse valinnut. Siihen liittyy odotuksia.

Miniä tuntuu päättävän poikani ja heidän lapsensa vapaa-ajan vietosta ja vierailuista lapsen mummoloissa. Minun ja mieheni luona he vain piipahtavat, kun taas miniän vanhempien luona he saattavat viettää päiviä. Kadehdin ihmisiä, joille miniä tuntuu olevan sydänystävä  meille ei sellaista suhdetta ole poikani pitkän liiton aikana syntynyt. Olen aina ystävällinen miniälleni, mutta tilanne ei silti muutu. Ehkä olemme vain liian erilaisia ihmisiä. Lapsenlastani haluaisin kuitenkin nähdä useammin ja pidempään. Onneksi hän alkaa olla niin iso, että voi tulla vaikka omin nokin meille ummolaan. Ovatko kaikki muut ystävystyneet miniöidensä kanssa?

Riitta, 68

Suhde aikuisen lapsen kumppaniin on ihmissuhde, jota ei ole itse valinnut. Siihen liittyy odotuksia ja toiveita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Riitta esimerkiksi toivoo, että voisi tuntea miniän kanssa läheisyyttä, pohtii kouluttajapsykoterapeutti Nina Torkler Psykoterapiapalvelu Tunnetilasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ystävystymiseen tarvitaan kaksi, eikä yhteistä kosketuspintaa aina löydy.

– Miniä on ehkä kasvanut erilaisessa perhekulttuurissa ja saattaa arvostaa erilaisia asioita. Joskus elämänhistoriassa voi myös olla kokemuksia, jotka vaikeuttavat läheisten luottamussuhteiden solmimista, Torkler sanoo.

Kun näkee muiden läheisyyttä miniöiden kanssa, on luonnollista tuntea haikeutta ja kateutta. Yhtä normaalia on kadehtia miniän vanhempia, jotka saavat viettää enemmän aikaa lapsenlapsen kanssa.

Kun näkee muiden läheisyyttä miniöiden kanssa, on luonnollista tuntea haikeutta ja kateutta.

– Isovanhempien välille saattaa syntyä vertailuasetelma: miksi nuo toiset ovat nuorelle perheelle mieluisampia kuin me? Tilanne voi herättää riittämättömyyden tunteita.

Tunteita on tärkeä tunnistaa, eikä niitä tarvitse sivuuttaa. Vaikeista tunteista olisi hyvä puhua jonkun kanssa, se keventää mieltä. Samalla voi huomata, etteivät muidenkaan ihmissuhteet ole niin helppoja, miltä näyttävät.

– On hyvä, että Riitta suhtautuu miniään ystävällisesti. Lisäksi hänen kannattaa pohtia, millä tavalla miniä vaikuttaa erilaiselta: miksi pojan puoliso ei tunnu "meidän tyyppiseltä"?

Tunteita on tärkeä tunnistaa.

Jos Riitta voi puhua poikansa kanssa hankalista asioista, kannattaa kertoa toiveesta nähdä lapsenlasta enemmän. Voi myös kysyä, jäisivätkö he joskus mummolaan vähän pidemmäksi aikaa ja pystyisikö kyläilyjä jotenkin tekemään miniälle mieluisammiksi.

– Kannattaa hakea käytännön ratkaisuja. Liikkuvatko poika, miniä ja lapsenlapsi aina perheenä? Olisiko mahdollista, että poika kävisi joskus vanhempiensa luona kahdestaan lapsensa kanssa?

Kannattaa kertoa toiveesta nähdä lapsenlasta enemmän.

Vaikeiden tunteiden ja toisen ihmisen erilaisuuden kohtaamisessa tarvitaan hyväksyntää ja aikaa. Kannattaa keskittyä siihen, mikä on hyvää. Esimerkiksi iloita lapsenlapsesta.

– Mitä isommaksi lapsenlapsi kasvaa, sitä enemmän suhde voi olla hänen ja Riitan kahdenkeskinen.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 11/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla