Miten toisen painosta voi nykyään puhua? Näin asiantuntija kommentoi

Mihin mahaan noin pieni ihminen syö noin paljon? Tuollako meinasit elää koko päivän? Kannattaisi unohtaa ne hampurilaiset ja syödä kunnon ruokaa.

Tällaiset aiemmin arkipäiväiset ruokapöytäkommentit ovat harvinaistumaan päin. Syömiseen ja painoon liittyvään keskusteluun on tullut sellaisia termejä kuin kehopositiivisuus ja ruokarauha.

Kehopositiivisuus puolustaa oikeutta tulla hyväksytyksi sellaisessa kehossa kuin on. Ruokarauha puolestaan opettaa hyväksymään ja arvostamaan omia ja toisen ruokailutapoja.

Se, mitä kukin valitsee lautaselleen ja minkä verran, on siis jokaisen yksityisasia. Paitsi ettei aina ole.

– Lisääntyvä ylipaino on suurin kansanterveydellinen riskimme. Merkittävään ylipainoon ja lihavuuteen liittyy myös riski useista sairauksista, Suomen Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä sanoo.

Elina Pimiä on endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri. Hän on Suomen Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri ja Tampereen kaupungin Diabetesvastaanoton lääkäri. Hänen mielestää painokeskustelu on terveydenhuollossa aiempaa ymmärtävämpää.

Länsimaissa ruokaa ja sen sisältämää energiaa on saatavilla yllin kyllin. Ihmisten suhde ruokaan ja painoon on monimutkainen, ja se voi olla myös monella tavalla ongelmallinen.

Ei pelkkää huolipuhetta

Pimiän mukaan vyötärönympärys ja BMI eli painoindeksi ovat toimivia mittareita ylipainolle. Siksi lääkärin pitää voida puhua niistä.

Sillä on kuitenkin iso merkitys, miten erittäin intiimiä ja herkäksi koettua asiaa käsitellään terveydenhuollossa. Tuleeko ylipainoinen kohdatuksi kehopositiivisesti, kehoa kunnioittaen, vai syyllistäen?

Ruokarauha-kampanja ja kehopositiivisuusaate ovat lisänneet herkkyyttä ylipainopuheelle.

Tuleeko ylipainoinen kohdatuksi kehoa kunnioittaen vai syyllistäen?

Ihmiset ovat hyvinkin tietoisia kehostaan sekä painon vaikutuksesta terveyteen. Takana voi olla useita laihdutusyrityksiä ja epäonnistuneita elämäntaparemontteja.

Ylipaino voi herättää pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää. Siksi painon esiin ottaminen vaatii myös lääkäriltä tai hoitohenkilöltä herkkyyttä, hienotunteisuutta ja ymmärrystä.

Moni ylipainoinen kokee saavansa terveydenhuollosta huolipuhetta ilman todellisia käytännön ohjeita tai apua. Esimerkiksi nivelkipuiselle saatetaan sanoa, että polvivaiva vähenisivät, kun laihduttaisit kaksikymmentä kiloa.

Pimiän mielestä tällainen kommentti on ainoastaan syyllistävä, ellei lääkäri tai hoitaja tarjoa konkreettista apua painonpudotukseen.

– Aina kun ylipaino tai lihavuus otetaan puheeksi, on tärkeää huomioida henkilön painohistoria. Onko kyseessä henkilö, jonka aiemmassa terveyshistoriassa on syömishäiriö? Onko painonnousun takana vaikkapa vakava masennus tai kolarissa saatu selkävamma?

On tärkeää huomioida henkilön painohistoria.

– On hullunkurista, jos aiemmin 150 kiloa painaneelle, painonsa nyt 110 kiloon pudottaneelle ehdotetaan, että sinun olisi hyvä alkaa pohtia painoasi.

Kun painohistoria otetaan esiin, keskustelussa täytyy tarjota myös keinoja muutokseen.

Elina Pimiän omalla vastaanotolla jokaisella potilaalla on joko tyypin 2 tai tyypin 1 diabetes.

– Vastaanotollani usein otan painon puheeksi lääkevalintojen ja insuliiniannostusten yhteydessä. Monet diabetesta sairastavat kamppailevat painonnousun kanssa, ja halukkuutta keskusteluun on. Samalla käydään läpi ateriarytmiä ja liikuntatottumuksia.

Vaikka tyypin 1 diabetes ei johdu elintavoista, myös siihen sairastunut hyötyy terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta.

Tieto vähentää tuskaa

Pimiä katsoo, että ylipainon puheeksi ottaminen kuuluu kenelle tahansa terveydenhuollon ammattilaiselle.

– Jos ammattilainen ilmaisee huolensa painon vaikutuksesta potilaan terveyteen, hänellä on oltava vähintäänkin kyky ohjata potilas osaavan henkilön jatko-ohjaukseen.

Aina potilas ei välttämättä ymmärrä, että vaivalla ja ylipainolla voi olla yhteys. Esimerkiksi psykiatri saattaa hoitaa ahdistuneisuudesta tai vakavasta masennuksesta kärsivää, jolla on merkittävä ylipaino.

– Mielenterveysongelmilla ja ylipainolla on yhteys, ja näiden molempien samanaikainen hoito voi olla ainoa keino saada menestyksekäs ylipainon hoito käyntiin. Potilaalla ei välttämättä ole lainkaan kontaktia somaattisen, kehollisen puolen sairaanhoitoon.

Potilas ei välttämättä ymmärrä, että vaivalla ja ylipainolla voi olla yhteys.

Hedelmällisintä painosta keskusteleminen on, jos potilas ottaa painon itse esiin ja lääkärillä on aikaa kuunnella ja auttaa muutoksessa.

Syyllistyminen vähenee ja puheeksi ottaminen helpottuu, kun ylipainon mekanismeista tiedetään enemmän. Taustalla voi olla sairauksia, jotka kerryttävät kiloja. Tai elämäntilanne voi olla niin haastava, että paino ei ole suurin huolenaihe. Myös tunnesyömisestä puhutaan paljon.

Tietoisuus siitä, mitkä tekijät johtavat ylipainoon ja pitävät painoa yllä, lisää armollisuutta myös itseään kohtaan.

– Kaikessa elintapaohjauksessa asiakaslähtöisyys, tarpeiden kuuleminen ja oikea-aikaisuus on tärkeää. Jos on monta asiaa, joissa olisi parannettavaa, kuulostellaan mihin olisi orastavaa muutosvalmiutta ja tuetaan sitä.

Syöminen kuuluu jokaiseen päivään, ja ruokailuhetkillä on iso sosiaalinen ja emotionaalinen merkitys. Maku on vain yksi ruuan ominaisuus. Annoksen ulkonäkö, tuoksu ja tekstuuri ovat tärkeä osa ruokailua.

– On tärkeää, että muokatessamme ruokailutottumuksia emme kadota nautintoa ja tervettä ruokasuhdetta.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 22/2023. Tilaajana voit lukea koko numeron voit lukea täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.