Vatsaonteloon kertynyt rasva aiheuttaa useita vakavia sairauksia. Siitä eroon pääseminen vaatii ennen kaikkea sinnikkyyttä.

Vaaka kertoo, etten ole juurikaan ylipainoinen. Silti lääkäri varoittaa liian isosta vyötärönympäryksestä ja viskeraalisesta rasvasta. Mistä on kyse?

– Jopa normaalipainoisen ihmisen vatsaonteloon saattaa kertyä terveydelle haitallinen määrä rasvaa, kertoo sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki.

Ongelma on erittäin yleinen varsinkin ikääntyvillä suomalaisilla. Miesten vatsa alkaa monesti kasvaa viimeistään keski-iässä. Naisilla tämä tapahtuu vaihdevuosien jälkeen, koska estrogeenihormoni ehkäisee keskivartalolihavuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Peppu vai vyötärö?

Miksi sitten joillakin meistä ylipaino asettuu lantiolle mutta toisilla vatsaonteloon?

Pertti Mustajoen mukaan perimä selittää sen, minne päin kehoa ylimääräinen energia varastoituu. Jos vanhempien vyötärö on kasvanut herkästi, lapsilla on luultavasti sama taipumus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Myös tupakointi ja alkoholinkäyttö lisäävät jonkin verran alttiutta kerryttää rasvaa nimenomaan vatsaonteloon, Mustajoki kertoo.

Perimä selittää, minne rasva varastoituu.

Vyötärölihavuus on aina uhka terveydelle. Sisäelinten ja suolten ympärille muodostunut rasvakudos toimii eri tavoin kuin ylimääräinen rasva vaikkapa takapuolessa tai reisissä.

Vatsaontelon rasvasoluissa on käynnissä jatkuva pieni tulehdusreaktio, joka saa ne erittämään aktiivisesti haitallisia aineita, kuten rasvahappoja ja niin kutsuttuja sytokiineja.

Verenkierron mukana nämä aineenvaihduntatuotteet siirtyvät vatsaontelosta suoraan maksaan. Sinne alkaa kertyä rasvapisaroita, jotka häiritsevät maksan toimintaa. Ihmiselle alkaa kehittyä niin sanottu rasvamaksa.

Vyötärölihavuus on vaarallisempaa kuin lisäkilot takamuksessa.

Vyötärölihavuus aiheuttaa useita sairauksia. Yleisin on tyypin 2 diabetes ja muita tavallisia ovat esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöt, sepelvaltimotauti, uniapnea, tietyt syöpäsairaudet ja naisilla hormonitoiminnan häiriöt.

Koska kaikki nämä sairaudet yleistyvät joka tapauksessa iän myötä, yli 60-vuotiaalla on erityisen paljon hyviä syitä pyrkiä pitämään vyötärö kurissa.

Ravinto ratkaisee

Mahan paisumista ehkäisee elimistön sopiva energiatasapaino. Ravinnosta ei siis tulisi saada enempää kaloreita kuin keho kuluttaa. Tehtävä vaikeutuu vuosien vieriessä, sillä ikääntyessä elimistön energiantarve laskee.

– Säännöllinen liikunta tehostaa energiankulutusta jonkin verran, mutta toimivin keino ehkäistä vyötärölihavuutta on muuttaa ruokatottumuksiaan sopivasti, Mustajoki sanoo.

Laita lautaselle puolet kasviksia.

– Kaikkein lihottavimpia tuotteita, kuten sipsejä, keksejä ja sokerilimuja, kannattaa käyttää mahdollisimman vähän ja harvoin.

Arkiaterioilla hyvä ohjenuora on lautasmalli: puolet annoksesta kasviksia ja toinen puoli varsinaista pääruokaa. Alkoholin käytön vähentäminen auttaa hillitsemään ylimääräisten kaloreiden kertymistä.

Tuijota muutakin kuin vaakaa

Liian vatsaontelorasvan tunnistamiseen on olemassa tuttu ja arkipäiväinen apuväline: aivan tavallinen mittanauha.

– Vyötärönympärys kertoo luotettavasti haitallisesta keskivartalolihavuudesta. Rajaksi on määritelty miehillä 100 ja naisilla 90 senttimetriä. Tietenkään riskit eivät kasva hypähtäen jonkin tietyn tasaluvun ylittyessä, vaan jo näiden rajojen lähestyessä olisi syytä kiinnittää huomiota elintapoihin, Mustajoki sanoo.

Paras apuväline on tavallinen mittanauha.

Mitta otetaan kylki- ja lantioluiden väliin jäävästä kapeasta pehmeästä kaistaleesta kevyen uloshengityksen aikana. Parhaiten mittaaminen onnistuu alusvaatteisilla peilin edessä.

Pienikikin pudotus auttaa

Riskejä vähentää oikeastaan vain yksi keino eli laihduttaminen. Lohdullinen uutinen on kuitenkin se, että jo muutaman kilon painonpudotus voi pienentää merkittävästi sisäelinten ympärille ja maksaan kertyneen rasvan määrää.

Selitys on se, että pönäkkään keskivartaloon taipuvaisella rasva alkaa laihduttaessa sulaa ensimmäiseksi juuri vatsasta.

Mustajoen mukaan jo kymmenen prosentin pysyvä painonpudotus on erinomainen tulos.

Rasva alkaa ensimmäisenä sulaa vatsasta.

– Tutkimusten mukaan säännöllisen, pitkäkestoisen liikunnan aloittaminen saattaa vähentää viskeraalista rasvaa, vaikka paino pysyisi lähes ennallaan. Esimerkiksi kävely-, pyörä- tai hiihtolenkit ovat siis ruokavalion keventämisen rinnalla mainio tapa ryhtyä kaventamaan vyötäröä.

Sen sijaan vatsalihasten ankarinkaan treenaaminen ei tarjoa täsmäkeinoa polttaa rasvaa nimenomaan vatsaontelosta. Toki hyväkuntoiset keskivartalon lihakset ovat muutoin hyödylliset ja auttavat esimerkiksi välttämään selkävaivoja.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 19/2019.

Miten alkuun?

  1. Lisää hedelmien, vihannesten ja täysjyväviljan käyttöä. Vähennä rasvaisia ja makeita herkkuja.
  2. Pitkät matalasykkeiset kävelylenkit ovat hyvää liikuntaa keski-vartalorasvaa sulattavalle.
  3. Muista mittanauha. Vyötärö saattaa kaventua nopeammin kuin kilot karisevat.
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sama täällä! Olen 71 v . Pituus on 164 ja paino 62kg. Käyn päivittäin reipaalla kävelylenkillä 3-5 km , kerran viikossa lisäksi 1 tunnin jumpassa ja kerran vk salilla tunnin. Syö hyvin maltillisia aterioita , en herkkuja enkä mitään välinaposteluja. Paino ei laske mihinkään. Juon vain vettä en alkoa.
Antakaa vinkkejä.

Mihinkä sen pitäisi laskea, ole ikäihmisenä ihannepainossasi!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sama täällä! Olen 71 v . Pituus on 164 ja paino 62kg. Käyn päivittäin reipaalla kävelylenkillä 3-5 km , kerran viikossa lisäksi 1 tunnin jumpassa ja kerran vk salilla tunnin. Syö hyvin maltillisia aterioita , en herkkuja enkä mitään välinaposteluja. Paino ei laske mihinkään. Juon vain vettä en alkoa.
Antakaa vinkkejä.

Pituuteesi nähden painosi on ihan ok. Ei liene syytä laihduttaakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla