Eviran erikoistutkijan mukaan lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista. 

Natriumglutamaatti, aspartaami, polyfosfaatti – kuulostaako lista epäilyttävältä? Tai jopa haitalliselta? Lisäaineiden tarpeellisuus ja turvallisuus on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Ruualta vaaditaan nykyään aitoutta, ja monen mielestä lisäaineet eivät sovi luonnollisuuden kanssa yhteen.

Edelleen tiukassa istuu virheellinen ajatus, että lisäaine olisi huonon ruuan mittari, sanoo ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen.

”Ajatellaan, että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita.”

– Usein ajatellaan, että lisäaineilla halutaan peitellä ruuan puutteita, tai että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita tai makuja. Saan usein selittää, että nämä ajatukset eivät pidä paikkaansa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suuri osa lisäaineista on säilöntäaineita, joita käytetään ruuan turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi makkaroihin ja leikkeleisiin on usein lisätty nitriittiä, jotta niihin ei kehittyisi tappavan ruokamyrkytyksen aiheuttavaa botuliinibakteeria. Säilöntäaineita käyttämällä voidaan myös estää turha ruokahävikki. Pussitettu leipä, jossa on säilöntäainetta, pysyy pidempään homeettomana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lisäaineiden avulla voidaan valmistaa kuluttajalle sopiva tuote. Niillä muokataan elintarvikkeeen rakennetta tai syvennetään sen makua.

– Erilaisilla sakeuttamisaineilla puolestaan voidaan saada aikaan vähärasvainen tuote, jossa on hyvä suutuntuma sen sijaan että siinä olisi paljon kovaa rasvaa. Makeutusaineita käytetään, jotta tuote olisi makea ilman turhia sokerin kaloreita.

Pelkoon ei ole syytä

Lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista, arvioi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija, dosentti Johanna Suomi.

– Lisäainepelkoon ei ole syytä nykytiedon valossa. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ruuastaan turvallisia määriä lisäaineita, ja jopa lisäaineiden suurkuluttajilla altistus on keskimäärin turvallisella tasolla. Lisäaineiden turvallisuutta on tutkittu paljon, ja niiden enimmäismäärät eri elintarvikkeissa perustuvat tietoihin turvallisina pidetyistä annoksista.

Lisäaineita pidetään usein keinotekoisina aineina, mutta noin kaksi kolmasosaa niistä on luonnosta peräisin. Sakeuttamisaineita saadaan esimerkiksi kasvisten kuorista uutettavasta ravintokuidusta, säilöntäaineita kasvisten hapoista ja väriaineita kasvisten ja marjojen värjäävistä osista.

Osa lisäaineista on keinotekoisia aineita, mutta jotkut niistäkin käyttäytyvät elimistössä samalla tavoin kuin luonnonaineet.

– Esimerkiksi keinotekoisesti valmistettava säilöntäaine bentsoehappo on koostumukseltaan samaa tavaraa kuin puolukassa esiintyvä bentsoehappo, Johanna Suomi toteaa.

Vältä, jos saat oireita

Lisäaineyliherkkyyksistä puhutaan, mutta varsinaiset allergiat ovat harvinaisia. Tiettyjä lisäaineitakannattaa kuitenkin välttää, jos tietää saavansa niistä allergia- tai yliherkkyysoireita. Tunnetuin oireita aiheuttava lisäaine on säilöntäaine sulfiitti, josta astmaatikko voi saada oireita.

Viisi nakkia viikossa.

Lapsille on annettu rajoituksia lisäainepitoisten ruokien syömisestä: nitriitin sekä suolan ja kovan rasvan riskien vuoksi alle kouluikäinen lapsi saisi syödä makkaraa, nakkeja tai leikkeleitä korkeintaan 150 grammaa viikossa – eli maksimissaan viisi nakkia tai pari makkaraa. Myös bentsoehappoa sisältävien mehujen juomista pitäisi rajoittaa. Aikuisille vastaavia rajoituksia ei ole.

”Aikuisella rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti.”

–  Aikuisella lisäaineiden turvallisen saannin rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti: esimerkiksi paljon pitkälle prosessoituja tuotteita kuten makkaraa, karkkia ja limonadia. Silloin kuitenkin lisäaineita suurempia haittoja tulee yksipuolisesta ruokavaliosta, josta ei saa tarpeeksi ravintoaineita, Johanna Suomi muistuttaa.

Lisäaineet on merkitty elintarvikkeisiin niin sanotuilla e-koodeilla. Niiden selitykset löytyvät esimerkiksi osoitteesta evira.fi/elintarvikkeet.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2018.

Lue myös:

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla