Melanooma yleistyy nopeasti Suomessa. ET-lehden omalääkäri Risto Laitila neuvoo, missä tilanteissa ihomuutos kannattaa mennä näyttämään lääkärille.
Täältä näet kaikki aiemmat Riston vastaanotolla -videosarjan osat.
Aiemmissa jaksoissa aiheina ovat olleet esimerkiksi:
Eviran erikoistutkijan mukaan lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista.
Natriumglutamaatti, aspartaami, polyfosfaatti – kuulostaako lista epäilyttävältä? Tai jopa haitalliselta? Lisäaineiden tarpeellisuus ja turvallisuus on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Ruualta vaaditaan nykyään aitoutta, ja monen mielestä lisäaineet eivät sovi luonnollisuuden kanssa yhteen.
Edelleen tiukassa istuu virheellinen ajatus, että lisäaine olisi huonon ruuan mittari, sanoo ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen.
”Ajatellaan, että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita.”
– Usein ajatellaan, että lisäaineilla halutaan peitellä ruuan puutteita, tai että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita tai makuja. Saan usein selittää, että nämä ajatukset eivät pidä paikkaansa.
Suuri osa lisäaineista on säilöntäaineita, joita käytetään ruuan turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi makkaroihin ja leikkeleisiin on usein lisätty nitriittiä, jotta niihin ei kehittyisi tappavan ruokamyrkytyksen aiheuttavaa botuliinibakteeria. Säilöntäaineita käyttämällä voidaan myös estää turha ruokahävikki. Pussitettu leipä, jossa on säilöntäainetta, pysyy pidempään homeettomana.
Lisäaineiden avulla voidaan valmistaa kuluttajalle sopiva tuote. Niillä muokataan elintarvikkeeen rakennetta tai syvennetään sen makua.
– Erilaisilla sakeuttamisaineilla puolestaan voidaan saada aikaan vähärasvainen tuote, jossa on hyvä suutuntuma sen sijaan että siinä olisi paljon kovaa rasvaa. Makeutusaineita käytetään, jotta tuote olisi makea ilman turhia sokerin kaloreita.
Lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista, arvioi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija, dosentti Johanna Suomi.
– Lisäainepelkoon ei ole syytä nykytiedon valossa. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ruuastaan turvallisia määriä lisäaineita, ja jopa lisäaineiden suurkuluttajilla altistus on keskimäärin turvallisella tasolla. Lisäaineiden turvallisuutta on tutkittu paljon, ja niiden enimmäismäärät eri elintarvikkeissa perustuvat tietoihin turvallisina pidetyistä annoksista.
Lisäaineita pidetään usein keinotekoisina aineina, mutta noin kaksi kolmasosaa niistä on luonnosta peräisin. Sakeuttamisaineita saadaan esimerkiksi kasvisten kuorista uutettavasta ravintokuidusta, säilöntäaineita kasvisten hapoista ja väriaineita kasvisten ja marjojen värjäävistä osista.
Osa lisäaineista on keinotekoisia aineita, mutta jotkut niistäkin käyttäytyvät elimistössä samalla tavoin kuin luonnonaineet.
– Esimerkiksi keinotekoisesti valmistettava säilöntäaine bentsoehappo on koostumukseltaan samaa tavaraa kuin puolukassa esiintyvä bentsoehappo, Johanna Suomi toteaa.
Lisäaineyliherkkyyksistä puhutaan, mutta varsinaiset allergiat ovat harvinaisia. Tiettyjä lisäaineitakannattaa kuitenkin välttää, jos tietää saavansa niistä allergia- tai yliherkkyysoireita. Tunnetuin oireita aiheuttava lisäaine on säilöntäaine sulfiitti, josta astmaatikko voi saada oireita.
Viisi nakkia viikossa.
Lapsille on annettu rajoituksia lisäainepitoisten ruokien syömisestä: nitriitin sekä suolan ja kovan rasvan riskien vuoksi alle kouluikäinen lapsi saisi syödä makkaraa, nakkeja tai leikkeleitä korkeintaan 150 grammaa viikossa – eli maksimissaan viisi nakkia tai pari makkaraa. Myös bentsoehappoa sisältävien mehujen juomista pitäisi rajoittaa. Aikuisille vastaavia rajoituksia ei ole.
”Aikuisella rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti.”
– Aikuisella lisäaineiden turvallisen saannin rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti: esimerkiksi paljon pitkälle prosessoituja tuotteita kuten makkaraa, karkkia ja limonadia. Silloin kuitenkin lisäaineita suurempia haittoja tulee yksipuolisesta ruokavaliosta, josta ei saa tarpeeksi ravintoaineita, Johanna Suomi muistuttaa.
Lisäaineet on merkitty elintarvikkeisiin niin sanotuilla e-koodeilla. Niiden selitykset löytyvät esimerkiksi osoitteesta evira.fi/elintarvikkeet.
Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2018.
Lue myös:
Lippaluomi on yläluomileikkauksen yleisin syy. Hyvä tulos saadaan sekä veitsellä että laserilla, kertoo silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgi Kaarina Vannas.
Yläluomet veltostuvat kaikilla iän myötä. Ihon kimmoisuus heikkenee, koska elastaanin, kollageenin ja veden osuus ihosta vähenee. Luuston muotokin muuttuu.
Perinnölliset tekijät vaikuttavat muutoksen suuruuteen ja vauhtiin, eli jos vanhemmilla on roikkuvat luomet jo varhaisella iällä, niin on heidän lapsillaankin.
Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.
Ei. Roikkuvat yläluomet voivat tarkoittaa lippaluomea, kulmakarvan roikkumista tai riippuluomea.
Lippaluomi ja kulmakarvan laskeutuminen ovat oikeastaan sama asia: yläluomien ja otsan alueen kudos on painunut alaspäin ja yläluomet muodostavat ikään kuin lipat silmien päälle.
Riippuluomi eli ptoosi taas tarkoittaa sitä, että yläluomea nostava lihas on venynyt, osittain irronnut tai halvaantunut, jolloin yläluomi ei aukea normaalisti. Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.
Kyllä. Useimmiten tehdään lippaluomien korjauksia. Tyypillisiä potilaita ovat yli viisikymppiset naiset ja yli kuusikymppiset miehet. Raskaat luomet aiheuttavat muun muassa toiminnallista epämukavuutta, päänsärkyä ja silmien seudun väsymistä erityisesti lähityössä.
Yksityisellä Kela korvaa noin kymmenen prosenttia, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein.
Silloin kun luomen roikkuminen aiheuttaa toiminnallista haittaa ja esimerkiksi rajoittaa näkökenttää. On määritelty valtakunnalliset kriteerit, joiden mukaan leikkaus on lääketieteellisesti perusteltu ja voidaan tehdä julkisessa terveydenhuollossa:
Jos leikkauttaa silmäluomensa yksityisesti, Kela korvaa noin kymmenen prosenttia kuluista silloin, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein. Silloin potilas on myös oikeutettu palkalliseen sairauslomaan.
Yksilöllistä suunnitelmaa noudatetaan millimetrin tarkasti.
Toimenpide hoituu paikallispuudutuksessa. Poistettava ihoalue piirretään leikattavalle alueelle. Leikkauksessa muotoillaan silmäluomipoimu ja iho suljetaan ompeleilla.
Nykyään jokaiselle potilaalle tehdään yksilöllinen suunnitelma, jota noudatetaan millimetrin tarkasti. Suunnitelmassa otetaan huomioon myös rasvakudoksen tila. Toisinaan silmämunaa ympäröivä rasva on työntynyt eteenpäin luomen alueelle, ja tällöin ylimääräinen rasva poistetaan leikkauksen yhteydessä.
Ammattilaisen käsissä se on äärimmäisen harvinaista. Tärkeää on silmän alueen puhtaus ja hyvä hoito leikkauksen jälkeen tulehdusten välttämiseksi.
Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa.
Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa. Yksityisellä puolella hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta ja ovat keskimäärin 1 500 euron vaiheilla. Kannattaa kysyä ennen toimenpidettä kokonaisuuden hinta, koska usein päälle tulevat esimerkiksi poliklinikkamaksu ja tikinpoiston hinta. Jos leikkaus tehdään esteettisistä syistä, Kela-korvausta ei tule, ja potilas joutuu vielä maksamaan kirurgin palkkiosta 24 prosentin arvonlisäveron.
Auringolta kannattaa suojautua tehokkaasti noin puoli vuotta leikkauksen jälkeen. On myös maltettava odottaa meikkauksen aloittamista. Haavojen on hyvä antaa parantua pari viikkoa rauhassa. Meikki sinänsä ei ole huono asia, mutta meikkiä poistaessa silmää joutuu hankaamaan ja venyttämään, mikä ei tee hyvää vasta leikatulle alueelle.
Jos leikkaus hirvittää, voit avartaa katsettasi meikillä. Opettele muutama niksi, joilla saat silmät näyttämään suuremmilta.
Kuusikymppinen Sinikka päätti leikkauttaa lippaluomet. Millaista se oli? Lue Sinikan kokemuksista sekä päiväkirjamerkintöjä toipumisesta:
Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 3/2018
