Juureksista on tullut trendikästä syötävää, sillä niitä tarjotaan huippuravintoloissakin. Ravitsemuksellisesti ne kilpailevat tiukasti muiden kasvikunnan tuotteiden kanssa.

Huippuravintoloissa tarjolla voi olla tammisavustettua lanttua, glaseerattua naurista ja karamellisoituja punajuuria. Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen iloitsee trendistä. Juurekset ovat aivan omaa luokkaansa terveellisyydessä.

– Juuresten suurin etu on se, että niiden kuitupitoisuus on hyvä. Niiden avulla saa myös helposti täyteen kasvissyöntisuosituksen: puoli kiloa päivässä, Partanen kehuu.

Partasen vastaanotolla monet kertovat syövänsä paljon tomaatilla ja kurkulla ryyditettyä salaattia, mutta keveytensä vuoksi niistä on vaikea kasata suositeltua puolta kiloa päivässä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Vaikka siinä onnistuisikin, ravintoarvot jäävät köyhemmiksi verrattuna vaikka juuresraasteisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Juurekset ovat myös painonvartijan parhaita ystäviä, sillä ne täyttävät vatsan todella vähillä kaloreilla.

Synninpäästö pakastejuureksille

Monen vatsa ei kestä juureksia raakoina, jolloin hyvä ratkaisu on nauttia ne kypsennettyinä. Hanna Partasen mukaan kypsennys ei vähennä merkittävästi juuresten terveellisyyttä.

– Pientä ravintoainetappiota tulee kypsennyksessä aina, mutta kuidut kyllä säilyvät.

Partanen on valmis antamaan synninpäästön myös pakastejuureksille ja -vihanneksille.

– Brittitutkimuksen mukaan ravintoaineet pysyvät hyvin tallella, kun teollisuus pakastaa vihannekset lähes suoraan pellolta. Jos esimerkiksi tuoretta porkkanaa varastoidaan pitkään, sen ravintoarvo on huonompi kuin pakastetun.

Kotimaiset juurekset ovat edullisempia ja ekologisempia kuin ulkomaiset kasvikset.

Partanen on kiireisenä ihmisenä pakastevihannesten ja uunijuuressekoitusten suurkuluttaja. Myös porkkanaraaste on hänen suosikkejaan.

– Isältäni sain hyvän vinkin. Hän nostaa porkkanoita äidin kanssa omasta maasta, jonka jälkeen he raastavat ne yleiskoneella, pussittavat ja pakastavat. Aamuisin he ottavat sulamaan yhden pussin päivällistä varten.

Sekakäyttö sallittua

Partasen mukaan juuresten lisääminen ruokavalioon on helppoa.

– Sekakäyttö on sallittua, eli ruokia kannattaa höystää kaikenlaisilla juureksilla. Valmiin juuressekoitepussin voi lisätä keittoon tai paistaa sen uunissa muun ruuan lisukkeeksi. Eikä maksa paljon!

Kotimaiset juurekset maksavat vähän verrattuna ulkomailta tuotuihin kasviksiin. Lähiruuan syöminen on myös ekologista.

Lisäksi sesongin mukaan syöminen on ekoteko. Juureksia riittää Suomessa syötäviksi talvikuukausinakin, jolloin tomaattien, kurkun ja salaatin kantamista kaupasta kannattaa vähentää. Ne tuotetaan ulkomailla tai lämmitetyissä kasvihuoneissa Suomessa.

Monipuoliset terveyshyödyt

Punajuuri on terveysarvoiltaan huippu. Sen sisältämän nitraatin ontodettu alentavan verenpainetta ja edistävän sydämen terveyttä. Punajuuressa on runsaasti folaattia, jonka uskotaan pienentävän syöpäriskiä.

Porkkanat tunnetaan beetakaroteenistaan, joka muuttuu ihmisen elimistössä A-vitamiiniksi. A-vitamiini on tärkeää varsinkin silmille.

Lanttu on puolestaan hyvin C-vitamiinipitoinen. Lantussa ja nauriissa on molemmissa rikkipitoisia yhdisteitä, joiden tiedetään suojaavan syöpäsairauksilta. Palsternakassa on runsaasti kaliumia.

Mehevimmillään uunissa

Juuresten laajasta valikoimasta pystyy helposti valitsemaan kahden viikon jaksolla eri juureksen jokaiselle päivälle.

Useimmat juurekset maistuvat meheviltä uunissa paahdettuina, öljytilkalla ja hunajalla sekä suolalla ja pippurilla maustettuina. Myös höyrykypsennys pitää maut ja värit tallella.

Jos keittää juureksia kattilassa, vettä kannattaa käyttää niukasti. Veteen voi puristaa appelsiini- tai sitruunamehua. Veden sijasta käy myös kanaliemi, johon voi lisätä tuoreyrttejä ja valkoviiniä.

Balsamietikka on hyvä juuresmauste maltillisesti pirskotettuna. Piparkakkumausteet käyvät juuresruokiin. Kannattaa kokeilla myös tähtianista sekä pähkinöitä ja manteleita.

Artikkeli on julkaistu myös ET Terveys -lehden numerossa 6/2017.

Sisältö jatkuu mainoksen alla