Miksi yksi syö rennosti mitä eteen laitetaan ja toinen haluaa noudattaa tiukkaa ruokavaliota? Miksi joku kaipaa lautaselleen aina lihaa? Ruokasuhteemme on monimutkainen palapeli, johon vaikuttavat esimerkiksi lapsuudenperhe, tunteet ja ympäröivä kulttuuri.

Ihmisen side ruokaan alkaa muovautua heti syntymässä – tai oikeastaan jo aiemmin. Äidin ravitsemus nimittäin vaikuttaa meihin jokaiseen jo kohdussa.

– Aivan pienelle vauvalle ravinto merkitsee hoivaa ja turvaa. Onko kukaan autuaamman näköinen kuin äidin rinta suussa sammahtanut pienokainen? Elämän alussa ruoka on yhtä kuin rakkaus, psykologi Katarina Meskanen sanoo.

Lapsuudenkodin ruokailmapiiri ja -tottumukset kaivertavat ihmiseen muutoinkin syvän jäljen. Osa saa kotoa esimerkin mutkattomaan ruokasuhteeseen. Toisilla taas syöminen alkaa jo lapsena saada ylimääräisiä sävyjä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki me käytämme ruokaa joskus lohdun ja palkitsemisen välineenä.

– Kaikki me käytämme ruokaa joskus lohdun ja palkitsemisen välineenä, mutta herkut eivät saisi olla vanhempien ainoa keino käsitellä lapsen mielipahaa. Tuo tapa jää nimittäin helposti päälle. Toisaalta lapsuudenkokemus ruuan niukkuudesta voi aiheuttaa tarpeen kompensoida sitä ylenpalttisella syömisellä myöhemmin elämässä, Katarina Meskanen pohtii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hän korostaa, että lapsuuden syömismallit vaikuttavat meihin hyvin yksilöllisesti. Jopa saman katraan sisarukset saattavat nähdä perheen ruokahetket hyvin erilaisina, sillä jokainen lapsi kokee ja tulkitsee tilanteet oman synnynnäisen persoonansa ja temperamenttinsa kautta.

Myös koulu muokkaa voimakkaasti suomalaisten syömistottumuksia. Muistot koulukeittiön suosikeista ja inhokeista herättävät suuria tunteita vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Kaveriporukan paine on teini-iässä kovimmillaan, ja esimerkiksi erilaiset dieettivillitykset leviävät nuorisoryhmissä kulovalkean tavoin.

Minun vai sinun tapa syödä?

Aikuisiässä suhde ruokaan muuttuu tavallisesti elämän tietyissä käännekohdissa. Tällaisia hetkiä ovat esimerkiksi muutto omaan kotiin, parisuhteen solmiminen ja lasten saaminen.

– Ihminen joutuu eri elämänvaiheissa sopeuttamaan syömistään muiden tarpeisiin. Seurauksena voi olla kompromissi tai kokonaan uusi tapa syödä.

Niin ikään eläköityminen saattaa aiheuttaa yllättäviä ongelmia.

– Ikääntyvien alkoholinkäytöstä puhutaan paljon, mutta eläkkeelle jäädessä myös ruoka alkaa toisinaan täyttää arjen tyhjää tilaa, Katarina Meskanen sanoo.

Terveeseen ruokasuhteeseen ei liity häpeää tai syyllisyyttä.

Olipa ikä ja elämänvaihe mikä hyvänsä, syömisen roolia omassa elämässä voi hänen mukaansa pohtia muutaman periaatteen kautta.

– Syöminen saa olla nautinto, mutta sen ei pitäisi olla tärkein tai ainoa mielihyvän lähde. Eikä terveeseen ruokasuhteeseen liity häpeää tai syyllisyyttä.

Katarina Meskasen mukaan jokaisen on mahdollista muuttaa tottumuksiaan. Pieni viilaus tosin onnistuu todennäköisemmin kuin täyskäännös.

– Koskaan ei ole myöhäistä. Asiakkainani on lähes kahdeksankymppisiä, jotka ovat havahtuneet huomaamaan, kuinka monitahoinen asia suhde ruokaan onkaan.

Hypermarketit toivat vaihtoehdot

Lisäksi ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten syömme.

Ruokakulttuurin professori Mari Niva Helsingin yliopistosta kertoo, että erilaisten syömistottumusten ja dieettien kirjo on kasvanut räjähdysmäisesti parissa vuosikymmenessä.

Sirpaloitumista selittää ennen kaikkea vaihtoehtojen lisääntyminen. Meistä monen nuoruudessa kaupoissa ei vain ollut tarjolla raaka-aineita kovin monenlaisiin ruokiin.

– Hypermarketiti alkoivat ilmestyä Suomeen vasta 1970-luvulla. Siihen asti kaupat olivat hyvin pieniä sekä pinta-alaltaan että valikoimaltaan, Mari Niva toteaa.

Ei siis ihme, että niin monen lapsuudenmuistoissa kangastelevat samat perusruuat: keitot, laatikot, peruna ja lihakastikkeet. Esimerkiksi useimpia nykyään suosittuja vihanneksia oli saatavilla ainoastaan kesäisin.

Vaikka ruoka nielaisi perheiden tuloista suuremman osan kuin tänä päivänä, se ei ollut samanlainen intohimojen ja ristiriitojen kohde kuin nykyään.

– Kun ruuasta 1970-luvulla joskus keskusteltiin, paino oli terveellisyydessä. Pohjois-Karjala-projekti oli herätellyt suomalaisia kovan rasvan ja suolan riskeihin, Mari Niva sanoo.

Kaikki suupalat punnitsevalla fitness-harrastajalla elämä pyörii ruuan ympärillä yhtä tiiviisti kuin tiukan linjan vegaanilla.

Olen mitä syön

Tällä vuosituhannella suhtautuminen syömiseen on Mari Nivan mukaan mullistunut: ruuasta puhutaan ja innostutaan. Tiedotusvälineet pursuavat sekä herkkureseptejä että uusimpia tutkimusuutisia ravinnon terveysvaikutuksista.

Kauppojen tarjonta antaa jokaiselle mahdollisuuden toteuttaa omaa näkemystä hyvästä ruokavaliosta. Samalla ruokaan on alettu liittää vahvoja arvolatauksia. Syömisestä on tullut tapa ilmentää omaa persoonaa ja osoittaa kuuluvansa tiettyyn ryhmään.

Esimerkiksi vegaaneille ruokavalio on varmasti keskeinen osa identiteettiä, ja se levittäytyy monille elämänalueille, Mari Niva pohtii.

Ruoka voi olla niin ikään väline saavuttaa jotakin tavoittelemisen arvoiseksi koettua - kuten täydellinen vartalo.

– Kaikki suupalat punnitsevalla fitness-harrastajalla elämä pyörii aivan varmasti ruuan ympärillä yhtä tiiviisti kuin tiukan linjan vegaanilla, Mari Niva sanoo.

Hänen mukaansa tarkan ruokavalion noudattaminen saattaa yllättävää kyllä jopa helpottaa arkea nykyisessä yltäkylläisyydessä. Kun perhe ei käytä lainkaan lihaa, illan ruokalajia ei tarvitse lähteä arpomaan maailman kaikista vaihtoehdoista.

– Ja ravintolassa tilaaminen on hyvinkin helppoa, kun listalla on yksi tai kaksi omaan dieettiin sopivaa annosta, Mari Niva huomauttaa.

Kannattaa  pyrkiä pois mustavalkoisesta ajattelusta ja liian tiukoista rajoituksista.

Kun on tunteet

Tunteet ovat mukana kaikessa, mitä teemme. Akatemiatutkija Hanna Konttinen Helsingin yliopistosta kertoo, että niillä on merkittävä osuus myös ravitsemusvalinnoissa.

Hänen mukaansa tämä rooli on kasvanut yltäkylläisyyden lisääntyessä. Jos aikoinaan suomalaisen päällimmäisenä ravitsemushuolena oli, riittääkö maakuopassa perunaa talven yli, ei muiden tuntemusten kuulostelemiselle ollut tilaa tai tarvetta. Nyt tilanne on täysin toinen.

– Niin kutsutusta tunnesyömisestä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä jotakin kielteistä, josta pitäisi opetella pois. Mutta tunteethan ovat yhtä lailla positiivinen voima, Hanna Konttinen sanoo.

Maukas ruoka yksinkertaisesti tuottaa mielihyvää.

– Tätä luonnollista reaktiota ei tarvitse nähdä sinänsä ongelmaksi. Nykytietämyksen valossa suositeltavinta olisi pyrkiä pois mustavalkoisesta ajattelusta ja liian tiukoista rajoituksista, Hanna Konttinen sanoo.

Ilta-ahminen ei välttämättä ole merkki jostakin tunne-elämän ongelmasta.

Ongelmallista tunnesyöminen saattaa hänen mukaansa olla silloin, kun ihminen yrittää ruuan avulla toistuvasti säädellä ja välttää ahdistusta ja muita epämukavia tuntemuksia. Tällaisesta käyttäytymismallista voi pyrkiä eroon tunnistamalla omia tunnetiloja ja etsimällä toisia keinoja hallita ikävää mielialaa.

Kaikki spontaani herkuttelu ei suinkaan vaadi syvällisiä analyyseja. Hanna Konttinen muistuttaa, että keholla on nykypäivänäkin omat tarpeensa.

– Esimerkiksi ilta-ahminen ei välttämättä ole merkki jostakin tunne-elämän ongelmasta vaan turhan niukoiksi jääneistä aamupalasta ja lounaasta, Hanna Konttinen havainnollistaa.

Syöminen saa olla nautinto, mutta sen ei pitäisi olla tärkein tai ainoa mielihyvän lähde.

Lue myös:

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla