Painonhallinta ei onnistu tehodieeteillä. Sen sijaan mitättömältä vaikuttava yksittäinen muutos ruokailutottumuksissa – vaikka kevytmaidosta rasvattomaan – pudottaa takuuvarmasti kiloja.

1. Lihooko ihminen vääjäämättä iän myötä?

Väistämätöntä se ei ole, vaikka valtaosa meistä kerryttää kiloja kaiken aikaa. Alle 40-vuotiailla paino lisääntyy noin puoli kiloa vuodessa, sitä vanhemmilla keskimäärin muutaman sadan gramman vuosivauhtia.
Jos paino nousee vuodessa puoli kiloa, 20 vuodessa kertyy kymmenen lisäkiloa kuin huomaamatta.

2. Mikä meitä lihottaa?

Elämme yltäkylläisyydessä, joten kaloreita kertyy helposti liikaa. Ihmeellisempää on, miten osa ihmisistä pysyy normaalipainoisina.

Ihmisen aivot ja maha säätelevät ruokahalua ja syömistä samalla tavalla kuin kivikaudella 10 000 vuotta sitten. Ruokahalun säätely virittyi torjumaan aliravitsemusta kaikin keinoin, mutta liiallisten kaloreiden saamiseksi ei kehittynyt minkäänlaisia jarruja. Tämä toimintamalli juurtui ihmisen geeneihin, eikä fysiologiamme ole siltä osin juuri muuttunut.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Usein myös iän myötä liikutaan vähemmän. Silloin energiantarve vähenee, mutta syömistä ei aina huomata vähentää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

3. Miten painonnousun saa pysäytettyä?

Vähittäistä painonnousua on vaikea huomata, jos ei punnitse itseään säännöllisesti. Jos seuraa painoaan, voi tehdä pientä säätöä heti, kun huomaa, että kilot uhkaavat kertyä. Toinen keino on mitata vyötärönympäryksensä säännöllisesti.

Mitä nopeammin painonnousun saa kuriin, sitä helpompaa on pysytellä sopivan kokoisena. Parin kolmen kilon painonpudotus hoituu aika pienillä muutoksilla.

4. Mistä kannattaa aloittaa, jos haluaa hoikistua?

Kaloreita kannattaa vähentää pikkuhiljaa ja muuttaa aluksi yhtä tai kahta syömistottumustaan. On hyvä miettiä, millaiset muutokset sopivat itselle ja ovat sellaisia, että pystyy pitämään ne.

Jos esimerkiksi juo kolme lasillista kevytmaitoa päivässä, säästää vuodessa 24 000 kilokaloria siirtymällä rasvattomaan maitoon. Jos syö täysrasvaista juustoa kolme siivua päivässä ja vaihtaa sen 17 prosenttia rasvaa sisältävään juustoon, saa vuodessa 15 000 kilokaloria vähemmän. Pienillä päivittäisten tapojen muutoksilla voi laihtua kymmenenkin kiloa vuodessa.

Asteittaiset, lievät muutokset jäävät helpommin pysyviksi kuin isot muutokset.

5. Pitääkö laihduttajan laskea kaloreita?

Laskemista ei tarvita, eikä kaloreita pidä miettiä koko ajan. Kukaan ei edes pysty laskemaan syömiään kaloreita tarkasti. Tai jos pystyisikin, pitäisi tietää myös, paljonko energiaa kuluttaa päivässä.

Painonhallinta onnistuu joustavalla ja vaihtelevalla syömisellä. Kun valitsee useimmiten järkeviä ruokia, voi silloin tällöin syödä rennommin. Jos kuitenkin aikoo vähentää kaloreita, pitää ymmärtää jotakin ruokien kaloritiheydestä.

6. Mitä kaloritiheys tarkoittaa?

Se tarkoittaa, kuinka paljon kilokaloreita on 100 grammassa ruokaa. Ruokien kalorit tulevat hiilihydraateista, rasvoista ja proteiineista. Rasva lisää eniten kaloritiheyttä.

Jos ruuassa on paljon vettä, siihen mahtuu vain vähän kaloreita. Porkkanassa on vettä yli 90 prosenttia, perunalastuissa vain muutama prosenttia ja lisäksi paljon rasvaa. Siksi perunalastut ovat paljon kaloritiheämpiä kuin porkkana.

Arjen ruokien kaloritiheyksiä kannattaa tutkailla. Ruuat, joissa on alle 120 kilokaloria 100 grammassa, auttavat pudottamaan painoa. Mitä enemmän ruuan kaloritiheys ylittää 150 kaloria 100 grammassa, sitä lihottavampaa se on.

7. Tuleeko vähemmän kaloreita sisältävästä ruuasta kylläiseksi?

Kylläisyyden aiheuttaa ruuan määrä. Maha ei aisti, paljonko kaloreita sinne tuleva ruoka sisältää. Ravintoaineet eli proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat vaikuttavat myös kylläisyyshormoneihin, ei kaloreiden määrä.

Lihapulla-ateriasta tai hampurilaisateriasta tulee yhtä kylläiseksi, jos annokset painavat saman verran. Ero on siinä, että hampurilaisateriassa on kaloreita paljon tiheämmässä kuin lihapulla-ateriassa: normaali lihapulla-ateria sisältää noin 490 kilokaloria, samankokoinen hampurilaisateria 910 kilokaloria.

8. Mitä laihduttajan kannattaa syödä?

Monipuolista perusruokaa, paljon kasviksia ja kovien rasvojen sijaan pehmeitä. Proteiinien osuutta voi vähän nostaa ja lisätä aterialle kalaa ja vähärasvaista vaaleaa lihaa.

Lautasmalli on tehokas keino laimentaa kaloreita: puolet lautasesta täytetään kasviksilla, puolet muulla ruualla. Kaloreita tulee näin vähemmän kuin jos söisi koko lautasellisen ilman kasviksia.

9. Pitääkö herkut jättää kokonaan pois?

Jos syö kakkupalan tai muuta kaloritiheää herkkua harvemmin kuin kerran viikossa, siitä ei tarvitse luopua. Kaloreiden vähentäminen päivittäisissä tottumuksissa pienentää vuoden aikana saatua kalorimäärää paljon tehokkaammin kuin satunnaisista herkuista luopuminen.

10. Kannattaako asettaa itselleen tavoite?

Jos päättää esimerkiksi laihduttaa viisi kiloa seuraavan kahden kuukauden aikana, ryhtyy helposti dieetille eli rajoittamaan ja säännöstelemään syömisiään. Dieetillä laihduttaminen tehoaa kuitenkin huonosti.

Liikkeelle kannattaa lähteä muutos edellä: vähentää kaloreita sieltä täältä ja seurata painoa tai vyötärönympärystä. Jos vaaka näyttää kuukauden kuluttua kilon vähemmän tai vyötärö on sentin kapeampi, on oikealla tiellä.

11. Miksi dieetit tyssäävät lopulta?

Dieetit perustuvat yksinkertaisuuteen ja siihen, että syömistä säädellään itsekurilla ja tahdonvoimalla. Ihminen jaksaa noudattaa tiettyä ruokavaliota jonkin aikaa, mutta jatkuva pinnistely uuvuttaa. Alkumenestyksen jälkeen laihtuminen pysähtyy ja paino alkaa nousta.

12. Laihduttaako liikunta?

Liikunnasta on hyötyä ja se auttaa säilyttämään laihtumistuloksen, mutta yksinään se ei laihduta tehokkaasti.

Kun ihminen laihduttaa, hän menettää rasvakudoksen lisäksi lihas- ja luukudosta. Liikunta ja proteiinipitoinen ruoka auttavat suojautumaan lihaskadolta – samoin se, että laihduttaa hitaasti ja maltillisesti. Rivakka dieetillä laihduttaminen on haitallista, ja erityisen haitallista se on iäkkäille.

13. Miksi laihdutustuloksen pitäminen on niin vaikeaa?

Energiankulutus sekä liikkuessa että levossa pienenee, kun paino putoaa. Pienempi kone kuluttaa vähemmän energiaa kuin isompi. Jos laihtuu 10 kiloa, saa syödä loppuelämänsä ajan joka päivä 330 kilokaloria vähemmän kuin aiemmin, jos haluaa pitää laihdutustuloksen. Kilot tulevat takaisin ennen kaikkea siksi, että laihduttaja palaa vähitellen vanhoihin tapoihin. Säännöllisesti liikkuvilla paino nousee laihduttamisen jälkeen vähemmän.

14. Mitä haittaa on painon sahailusta?

Laihdutus sulattaa paitsi rasvakudosta myös lihaksia. Jos paino palaa entisiin mittoihin, takaisin tulevat kilot ovat pääosin rasvaa. Rasvaisemman kehon energiankulutus on aiempaa pienempi. Siksi jokaisen jojoilun jälkeen lihoo entistä helpommin. Myös laihtuminen on hankalampaa niille, jotka ovat laihduttaneet moneen kertaan.

15. Voiko geenejä syyttää, jos painonhallinta on vaikeaa?

Geenejä ei voi syyttää muusta kuin alttiudesta tietynlaiseen kehon perusmuotoon. Vain muutamalla prosentilla ihmisistä on voimakas perinnöllinen taipumus lihomiseen, muilla geenit eivät selitä lihomistaipumusta.

Perimä vaikuttaa toki mieltymyksiimme ja toimintatapoihimme, ja joidenkin ihmisten voi olla neurobiologisten syiden takia vaikea vastustaa kalorihoukutuksia. Toisaalta aivot ovat muovautuva elin ja kaikkea voi kehittää.

17. Paljonko tarvitsee laihduttaa?

Sen verran, että terveysriskit vähenevät ja nivelten kuormitus kevenee. Jos lisäkilot ovat pelkästään reisissä ja lantioissa, terveyden takia ei ole syytä laihduttaa.

Vyötärölihavuus sen sijaan sekoittaa sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan ja altistaa kakkostyypin diabetekselle, sydänsairauksille ja aivoverenkiertohäiriöille. Jo 3-5 kilon painonpudotus vyötäröltä edistää terveyttä. Hyvä uutinen on se, että vatsaontelosta rasva lähtee helpommin kuin muualta kehosta.

Asiantuntijat: professori, sisätautilääkäri Pertti Mustajoki ja professori, sisätautilääkäri Aila Rissanen.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 1/2017.

Vierailija kirjoitti:
-valone-Käyttäjä698 kirjoitti:
Miksi olet rypsiöljyä vastaan? Siksikö kun se on etupäässä  suomalaista?

Luomurypsiöljy on kylmäpuristettua ja erittäinkin hyvää, vaikka vain leivän päällä tai tahiniin käytetynä. Käytän sitä kaikessa, jopa kurkun karheutta poistamaan.

Rypsiöljy ei sovellu ihmisravinnoksi eikä sitä ole koskaan ennen syöty.

.

Olet täysin väärässä! Oletko oliiviöljyn maahantuoja?  "eikä sitä ole koskaa ennenkään", tuo on se menneisyyden tietämättömyyteen jämähtäneen ihmisen mielipide.

Vierailija

-valone-Käyttäjä698 kirjoitti:
Miksi olet rypsiöljyä vastaan? Siksikö kun se on etupäässä  suomalaista?

Luomurypsiöljy on kylmäpuristettua ja erittäinkin hyvää, vaikka vain leivän päällä tai tahiniin käytetynä. Käytän sitä kaikessa, jopa kurkun karheutta poistamaan.

Rypsiöljy ei sovellu ihmisravinnoksi eikä sitä ole koskaan ennen syöty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla