Suola on makuasia – paitsi terveyden kannalta. Opettele uusi tapa nauttia suolaa ja suolasta, ja vältä samalla liikasaanti.

Ruoanlaitossa suola on ongelmallinen. Se parantaa ruokien makua, sen maistaa helposti, mutta samalla muut maut peittyvät. Vähäisempi määrä saa ruoat tuntumaan usein mauttomilta. Helpoimmin suolan vähentäminen onnistuu vaiheittain, sillä vähäsuolaisempaan tottuminen vie aikansa.

Suolan järkevä käyttö ruoanlaitossa kannattaa opetella. Lisää siis suola valmistuksen loppuvaiheessa tai vasta pöydässä. 

Moni laittaa tavan vuoksi suolaa ruokiin heti valmistuksen alussa, jolloin maku laimenee. Muiden makuaineiden, kuten kasvisten, pippureiden, inkiväärin, valkosipulin, chilin ja yrttien määrä ruoissa vähentää tarvetta.

Varsinkin liharuokiin suola kannattaa lisätä kypsentämisen jälkeen, jolloin se ei vedä valmistuksen aikana nesteitä lihasta. Pintasuolaamisella saa pienellä määrällä suolaisen suutuntuman.

Makua sormisuolasta

Sormisuolan kiteet tuovat ruokaan eri tavalla makua kuin se tutuin valkoinen jodisuola. Pieniin astioihin pakatut erikoissuolat antavat hyviä ja jopa aiempaa terveellisempiä elämyksiä ruokapöytään. 

Sormisuolassa on sama määrä natriumia kuin halvassa jodisuolassa, mutta hinnan, maun ja ruoanvalmistustekniikan takia sormisuolaa tulee käytettyä vähemmän.

Myöskään aromivahventeisiin (esimerkiksi natriumglutamaatti E612) piiloutuneen natriumin ei tarvitse kuulua kenenkään päivittäiseen ruokapöytään. Suolan syöminen suolana, ei piilossa, on järkevää.

Mukaan suolatalkoisiin!

Elintarviketeollisuuden merkitys ruokien suolamäärien vähentämisessä on tärkeä, koska syömme yhä usein teollisuuden valmistamaa ruokaa.

Finravinto 2007 -tutkimuksen mukaan saamme reilun kolmanneksen suolasta viljavalmisteista ja miehet toisen kolmanneksen liharuoista. Teollisuuden pitäisi siis valmistaa erityisesti vähäsuolaisia leipiä, valmisruokia, leikkeleitä ja juustoja, jotta suolan saanti saataisiin laskuun. Suolan vähentäminen ei onnistu, elleivät myös ammattikeittiöt innostu asiasta ja tarkista reseptien natriumpitoisuutta.

Sydänliiton julkaisema Sydänmerkki on tuttu ja helppo keino tarkkailla kaupoissa ruoka-aineiden terveellisyyttä. Sydänmerkki voi nykyisin näkyä myös ravintoloissa ja ruokapalveluissa. Niiden linjastoihin ja ruokalistoihin ilmestyvä sydäntunnus kertoo, että kyseinen ruoka on suola- ja rasvapitoisuuksiltaan terveellistä.

Tarpeellinen natrium

Tasapäinen teelusikallinen suolaa eli natriumkloridia (NaCl) on riittävä määrä päivässä. 

Naisten saantisuositus on 1,5–6 g päivässä, miesten puolestaan 1,5–7 g. Suomessa suolaa saadaan selvästi suositusta enemmän, naiset 6,8 g ja miehet 9,3 g päivässä.

Luonto on järjestänyt natriumin saannin hienosti. Se hoituu ilman suolalisäystäkin, sillä natriumia on kaikissa ruoka-aineissa. Ylenpalttinen käyttö on verraten uusi tulokas ihmiskunnan historiassa. Suola oli pitkään ”herrojen herkku”, johon tavallisella kansalla ei ollut edes varaa.

Suolan natrium on ihmiselle välttämätön alkuaine. Se pitää yllä elimistön nestetasapainoa sydämen, lihasten ja hermoston toiminnassa. Tärkeää on nimenomaan tasapaino – tarpeeksi, mutta ei liikaa.

Liiallinen suolansaanti sekoittaa kehon kivennäistasapainon, nostaa verenpainetta ja lisää aivohalvauksen, sydänkohtauksen ja mahasyövän vaaraa. Myös turvotus ja munuaisten työmäärä lisääntyvät elimistön suolataakan alla.

Lisätietoa: www.sydanliitto.fi, www.sydanmerkki.fi

Suolaa, suolaa...

  • Ruokasuolaa saadaan maaperän suolaesiintymistä tai merivedestä haihduttamalla.
  • Merisuola on pääasiassa natriumloridia (94 %). Raikkaan makuinen suola sopii karkeana kalojen suolaamiseen ja myllysuolaksi, hienorakenteisena kaikkeen ruoanvalmistukseen. Kiteiksi muodostunutta merisuolaa käytetään arvostettuna sormisuolana.
  • Mineraalisuolassa ruokasuolan natriumin määrää on vähennetty ja korvattu esimerkiksi kaliumilla. Ei sovi säilöntään eikä esimerkiksi kalan suolaamiseen.
  • Jodioituun suolaan on lisätty jodia, koska emme saa sitä tarpeeksi ruoasta. Jodi estää kilpirauhasen suurentumisen.
  • Sormisuola, gourmet-suola on hitaasti meri­suolasta kiteytynyttä suolaa. Maku on raikas eikä peitä ruoan makua. Sopii pintasuolaukseen. Uusin trendi on maustettu gourmet-suola.
  • Kristallisuola eli himalajasuola louhitaan kallioperästä. Se sisältää natriumin lisäksi pieniä määriä monia tarpeellisia alkuaineita.
  • Intiaanisuola eli ruususuola louhitaan Bolivian vuoristosta. Suolan nimi tulee punertavasta väristä, joka on peräisin muun muassa raudasta.

Näin vähennät...

  • Lue pakkausmerkintöjä, valitse vähäsuolainen tai suolaton tuote. Sydänmerkki auttaa valitsemaan oikein.
  • Tarkista leipien, margariinin, juustojen, lihaleikkeleiden, kalavalmisteiden ja valmisruokien suolapitoisuudet.
  • Mineraalisuolan avulla voit vähentää natriumin määrää.
  • Vähennä suola ruoanlaitossa puoleen totutusta. Käytä mittalusikkaa, tarkka mittaus auttaa hahmottamaan suolan määrän.
  • Korvaa suola muilla mausteilla. Lisää yrttejä, pippureita, valkosipulia, inkivääriä, hapoksi sitruunamehua. Mehevät kasvikset antavat runsaasti makua. 
  • Tarkista mausteseosten suolapitoisuus ja vältä valmismarinadeja. Valitse puhtaita perusraaka-aineita.
  • Lisää suola ruokaan vasta pöydässä. Suu havaitsee pinta­suolan helpommin kuin ruoanvalmistuksessa lisätyn suolan.

Sopivasti suolaa

Mikä avuksi kun en osaa käyttää suolaa sopivasti. Tiedän kyllä suolan vähennyskonstit, mutta tieto ei siirry käytäntöön. Elimistöni on riippuvainen suolasta. Joka päivä on saatava suolaa ja paljon. Kaapissa on aina suolakalaa, suolakurkkuja, suolaista lihaa ym. Kaiken lisäksi ruokiin on lisättävä suolaa, jotta pystyn syömään sitä. Kun toiset syövät välipalaksi vaikka patukoita, minä syön suolakurkkuja.
Lue kommentti

Eviran erikoistutkijan mukaan lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista. 

Natriumglutamaatti, aspartaami, polyfosfaatti – kuulostaako lista epäilyttävältä? Tai jopa haitalliselta? Lisäaineiden tarpeellisuus ja turvallisuus on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Ruualta vaaditaan nykyään aitoutta, ja monen mielestä lisäaineet eivät sovi luonnollisuuden kanssa yhteen.

Edelleen tiukassa istuu virheellinen ajatus, että lisäaine olisi huonon ruuan mittari, sanoo ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen.

”Ajatellaan, että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita.”

– Usein ajatellaan, että lisäaineilla halutaan peitellä ruuan puutteita, tai että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita tai makuja. Saan usein selittää, että nämä ajatukset eivät pidä paikkaansa.

Suuri osa lisäaineista on säilöntäaineita, joita käytetään ruuan turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi makkaroihin ja leikkeleisiin on usein lisätty nitriittiä, jotta niihin ei kehittyisi tappavan ruokamyrkytyksen aiheuttavaa botuliinibakteeria. Säilöntäaineita käyttämällä voidaan myös estää turha ruokahävikki. Pussitettu leipä, jossa on säilöntäainetta, pysyy pidempään homeettomana.

Lisäaineiden avulla voidaan valmistaa kuluttajalle sopiva tuote. Niillä muokataan elintarvikkeeen rakennetta tai syvennetään sen makua.

– Erilaisilla sakeuttamisaineilla puolestaan voidaan saada aikaan vähärasvainen tuote, jossa on hyvä suutuntuma sen sijaan että siinä olisi paljon kovaa rasvaa. Makeutusaineita käytetään, jotta tuote olisi makea ilman turhia sokerin kaloreita.

Pelkoon ei ole syytä

Lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista, arvioi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija, dosentti Johanna Suomi.

– Lisäainepelkoon ei ole syytä nykytiedon valossa. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ruuastaan turvallisia määriä lisäaineita, ja jopa lisäaineiden suurkuluttajilla altistus on keskimäärin turvallisella tasolla. Lisäaineiden turvallisuutta on tutkittu paljon, ja niiden enimmäismäärät eri elintarvikkeissa perustuvat tietoihin turvallisina pidetyistä annoksista.

Lisäaineita pidetään usein keinotekoisina aineina, mutta noin kaksi kolmasosaa niistä on luonnosta peräisin. Sakeuttamisaineita saadaan esimerkiksi kasvisten kuorista uutettavasta ravintokuidusta, säilöntäaineita kasvisten hapoista ja väriaineita kasvisten ja marjojen värjäävistä osista.

Osa lisäaineista on keinotekoisia aineita, mutta jotkut niistäkin käyttäytyvät elimistössä samalla tavoin kuin luonnonaineet.

– Esimerkiksi keinotekoisesti valmistettava säilöntäaine bentsoehappo on koostumukseltaan samaa tavaraa kuin puolukassa esiintyvä bentsoehappo, Johanna Suomi toteaa.

Vältä, jos saat oireita

Lisäaineyliherkkyyksistä puhutaan, mutta varsinaiset allergiat ovat harvinaisia. Tiettyjä lisäaineitakannattaa kuitenkin välttää, jos tietää saavansa niistä allergia- tai yliherkkyysoireita. Tunnetuin oireita aiheuttava lisäaine on säilöntäaine sulfiitti, josta astmaatikko voi saada oireita.

Viisi nakkia viikossa.

Lapsille on annettu rajoituksia lisäainepitoisten ruokien syömisestä: nitriitin sekä suolan ja kovan rasvan riskien vuoksi alle kouluikäinen lapsi saisi syödä makkaraa, nakkeja tai leikkeleitä korkeintaan 150 grammaa viikossa – eli maksimissaan viisi nakkia tai pari makkaraa. Myös bentsoehappoa sisältävien mehujen juomista pitäisi rajoittaa. Aikuisille vastaavia rajoituksia ei ole.

”Aikuisella rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti.”

–  Aikuisella lisäaineiden turvallisen saannin rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti: esimerkiksi paljon pitkälle prosessoituja tuotteita kuten makkaraa, karkkia ja limonadia. Silloin kuitenkin lisäaineita suurempia haittoja tulee yksipuolisesta ruokavaliosta, josta ei saa tarpeeksi ravintoaineita, Johanna Suomi muistuttaa.

Lisäaineet on merkitty elintarvikkeisiin niin sanotuilla e-koodeilla. Niiden selitykset löytyvät esimerkiksi osoitteesta evira.fi/elintarvikkeet.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2018.

Lue myös:

 

Lippaluomi on yläluomileikkauksen yleisin syy. Hyvä tulos saadaan sekä veitsellä että laserilla, kertoo silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgi Kaarina Vannas.

1. Miksi luomet roikkuvat?

Yläluomet veltostuvat kaikilla iän myötä. Ihon kimmoisuus heikkenee, koska elastaanin, kollageenin ja veden osuus ihosta vähenee. Luuston muotokin muuttuu.

Perinnölliset tekijät vaikuttavat muutoksen suuruuteen ja vauhtiin, eli jos vanhemmilla on roikkuvat luomet jo varhaisella iällä, niin on heidän lapsillaankin.

Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.

2. Johtuuko luomien roikkuminen aina samasta syystä?

Ei. Roikkuvat yläluomet voivat tarkoittaa lippaluomea, kulmakarvan roikkumista tai riippuluomea.

Lippaluomi ja kulmakarvan laskeutuminen ovat oikeastaan sama asia: yläluomien ja otsan alueen kudos on painunut alaspäin ja yläluomet muodostavat ikään kuin lipat silmien päälle.

Riippuluomi eli ptoosi taas tarkoittaa sitä, että yläluomea nostava lihas on venynyt, osittain irronnut tai halvaantunut, jolloin yläluomi ei aukea normaalisti. Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.

3. Korjaako leikkaus kaikenlaisen luomien roikkumisen?

Kyllä. Useimmiten tehdään lippaluomien korjauksia. Tyypillisiä potilaita ovat yli viisikymppiset naiset ja yli kuusikymppiset miehet. Raskaat luomet aiheuttavat muun muassa toiminnallista epämukavuutta, päänsärkyä ja silmien seudun väsymistä erityisesti lähityössä.

Yksityisellä Kela korvaa noin kymmenen prosenttia, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein.

4. Milloin leikkaus voidaan tehdä julkisella puolella?

Silloin kun luomen roikkuminen aiheuttaa toiminnallista haittaa ja esimerkiksi rajoittaa näkökenttää. On määritelty valtakunnalliset  kriteerit, joiden mukaan leikkaus on lääketieteellisesti perusteltu ja voidaan tehdä julkisessa terveydenhuollossa:

  • Ylimääräinen iho painaa silmäluomia niin, että yläluomet kääntyvät sisäänpäin ja ripset hankaavat silmiä.
  • Iho peittää näkökenttää niin, että siitä on haittaa.
  • Yläluomen reuna on laskeutunut alle kahden millimetrin päähän mus­tuaisen keskikohdasta.
  • Yläluomella esiintyvät, ihon hautumisesta johtuvat haavat tai tulehdukset.

Jos leikkauttaa silmäluomensa yksityisesti, Kela korvaa noin kymmenen prosenttia kuluista silloin, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein. Silloin potilas on myös oikeutettu palkalliseen sairauslomaan.

Yksilöllistä suunnitelmaa noudatetaan millimetrin tarkasti.

5. Miten lippaluomen leikkaus tehdään?

Toimenpide hoituu paikallispuudutuksessa. Poistettava ihoalue piirretään leikattavalle alueelle. Leikkauksessa muotoillaan silmäluomipoimu ja iho suljetaan ompeleilla.

Nykyään jokaiselle potilaalle tehdään yksilöllinen suunnitelma, jota noudatetaan millimetrin tarkasti. Suunnitelmassa otetaan huomioon myös rasvakudoksen tila. Toisinaan silmämunaa ympäröivä rasva on työntynyt eteenpäin luomen alueelle, ja tällöin ylimääräinen rasva poistetaan leikkauksen yhteydessä.

6. Voiko leikkaus mennä pieleen?

Ammattilaisen käsissä se on äärimmäisen harvinaista. Tärkeää on silmän alueen puhtaus ja hyvä hoito leikkauksen jälkeen tulehdusten välttämiseksi.

Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa.

7. Mitä yläluomileikkausmaksaa?

Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa. Yksityisellä puolella hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta ja ovat keskimäärin 1 500 euron vaiheilla. Kannattaa kysyä ennen toimenpidettä kokonaisuuden hinta, koska usein päälle tulevat esimerkiksi poliklinikkamaksu ja tikinpoiston hinta. Jos leikkaus tehdään esteettisistä syistä, Kela-korvausta ei tule, ja potilas joutuu vielä maksamaan kirurgin palkkiosta 24 prosentin arvonlisäveron.

8. Mitä leikkauksen jälkeen pitää ottaa arjessa huomioon?

Auringolta kannattaa suojautua tehokkaasti noin puoli vuotta leikkauksen jälkeen. On myös maltettava odottaa meikkauksen aloittamista. Haavojen on hyvä antaa parantua pari viikkoa rauhassa. Meikki sinänsä ei ole huono asia, mutta meikkiä poistaessa silmää joutuu hankaamaan ja venyttämään, mikä ei tee hyvää vasta leikatulle alueelle.

Vertaile hintoja

  • Aava, useita paikkakuntia 1190 e
  • Cityklinikka, useita paikkakuntia 990 e
  • Clinic Estetic, Helsinki 1500 e
  • Eiran sairaala, Helsinki 1495 e
  • Estetiikka Mansurow, Turku 990 e
  • Mehiläinen, useita paikkakuntia, 1500 e
  • Pihlajalinna Laser Tilkka, Helsinki 1699–1849 e
  • Terveystalo,useita paikkakuntia, alkaen 1426 e
  • Silmäsairaala Valo, Helsinki ja Kouvola 1390 e
  • Sairaala KL, Jyväskylä ja Helsinki 1080 e
  • Plastic Surgery Center, useita paikkakuntia 2420 e

Meikkaus vai leikkaus?

Jos leikkaus hirvittää, voit avartaa katsettasi meikillä. Opettele muutama niksi, joilla saat silmät näyttämään suuremmilta.

  1. POHJUSTA luomet luomenpohjustusvoiteella, siten väri pysyy paremmin.
  2. TAPUTA tummaa luomiväriä koko liikkuvalle luomelle, luomivakoon ja siitä kulmaluun päälle niin, että luomiväri näkyy silmän päällä, kun katsot kohtisuoraan peiliin. Liikkuvalle luomelle voit levittää vaaleampaa sävyä, jos haluat. Mattaväri on parempi kuin helmiäis- ja metallisävyt.
  3. RAJAA luomet kevyesti aivan ripsien tyvestä. Aloita sisänurkasta ja paksunna hieman ulko-nurkkaa kohden. Käytä ripsiväriä reippaasti.
  4. SIISTIT KULMAT avartavat katsetta, nypi hajakarvat pois. Kovin kaarevat kulmakarvat saavat raskaat luomet näyttämään pulleammilta, joten kannattaa muotoilla kaari hieman kulmikkaammaksi tai suoremmaksi.

Kuusikymppinen Sinikka päätti leikkauttaa lippaluomet. Millaista se oli? Lue Sinikan kokemuksista sekä päiväkirjamerkintöjä toipumisesta:

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 3/2018