Suolle ei tarvitse suksia, vaan sitä voidaan hoitolassa levitellä selkää lämmittämään, kasvoja kaunistamaan tai hoitamaan kolottavia jalkoja. Testasimme, miltä turve tuntuu.
Jotain lämmintä läjähtää selkään.
– Eikös vaan tunnu aika mukavalta, rentouttaa makiasti! turveyrittäjä Heikki Ruha kahmaisee vielä ison turvesatsin hartioilleni ennen kuin peittää selkäni kelmulla.
Vielä parikymmentä vuotta sitten sama mies kaivoi veljensä kanssa ähtäriläisiä soitaan energiakäyttöön. Sitten veljekset löysivät ilmoituksen turvehoitokurssista ja päättivät osallistua. Sille tielle jäätiin, turvetta lätkimään.
– Muistan kuinka ensimmäisiä kertoja tuolla suolla otin turvenäytteitä ja sekoittelin niitä vaimon sähkövatkaimella. Silloin jo ajattelin, että tämä on minun juttuni, Ruha nauraa.
Vaikka nykyään vähän suuremmat koneet hoitavat Lehtopeat Oy:n turpeiden sekoituksen, edelleen hoidoissa ja turvetuotteissa käytetään oman suon turvetta.
Kuplivaa raukeutta
– On se vaan ihme ainetta, ei siitä pääse mihinkään. Kun turvehoidon jälkeen hierotaan, niin päästään todella pintaa syvemmälle, Ruha kertoo.
Parinkymmenen minuutin kuluttua turve pyyhitään pois ja hieronta alkaa. Selkähoito on Lehtopeatilla suosituin, ja siksi Ruha opiskeli välillä hierojaksikin.
Selän käsittelyn jälkeen on vuorossa jalat. Niihin sidotaan muoviset turvepussit. Jaloissa kuplii ja nuljuu lämpimästi. Tämä tuntuu oikeastaan vielä mukavammalta kuin selän hieronta.
Välillä on juotava vettä, sillä turvehoito tuntuu janottavat vietävästi. Olo on raukea ja samalla kevyt. Mikä tässä on niin ihmeellistä, muu kuin että tuntuu mukavan lämpimältä? Turvetta on viime vuosina alettu tutkia yhä enemmän. Sen tärkeimpien vaikuttavien aineiden, humus- ja fulvohappojen, on todettu pystyvän tunkeutumaan ihon läpi hoitamaan lihaksia ja vilkastuttamaan verenkiertoa.
Syvälämpöä
Lämmitetty turve on siis eräänlainen syvälämpöhoito. Monet allergikot, reumapotilaat tai vaikkapa vaihdevuosista kärsivät ovat saaneet turvehoidoista apua.
– Turve lämmitetään 44-asteiseksi, silloin sen vaikuttavat aineet tunkeutuvat hyvin ihon alle, Ruha kertoilee. Hän myöntää, että on hurahtanut syvälle turpeeseensa. Seuraavaksi hän aikoo rakentaa suonsa laitaan turvesaunan.
– Ja sieltä sitten suonsilmäkkeeseen kastautumaan, mikäs voisi olla sen mukavampaa.
Lisätietoja suon terveysvaikutuksista löytyy Suomen Suoseuran sivuilta. Ähtäriläinen Lehtopeat antaa turvehoitoja, mutta samoja hoitoja löytyy yrityksen verkkosivujen kautta myös ympäri Suomen.