Sepelvaltimotauti voi iskeä etenkin vaihdevuodet ohittaneeseen ylipainoiseen naiseen. Sydäntautia voi onneksi ehkäistä ennalta. 

1. Väsyttää, närästää ja henkeä salpaa. Voivatko oireeni kieliä sepelvaltimotaudista?

Näinkin voi olla – etenkin, jos olet jo vaihdevuotesi ohittanut nainen. Naisen sairastumisriski kaikkiin valtimotauteihin kasvaa jo alle kuudenkympin iässä. Ennen vaihdevuosia valtimotaudit ovat harvinaisempia, mutta alle viidenkymmenenkään ikä ei anna täyttä suojaa – eikä myöskään estrogeenikorvaushoito.

Olet syystä huolissasi sydämesi ja valtimoittesi kunnosta, sillä sepelvaltimotautia aiheuttava ateroskleroosi ei enää suinkaan ole vain työikäisten miesten kansansairaus. Naiset ja miehet sairastavat sepelvaltimotautia jokseenkin yhtä paljon, joskin naiset sairastuvat tähän verisuonten tukkeumasairauteen yhä kymmenen vuotta miehiä myöhemmin. Pääsyy tähän on se, että miehet tupakoivat naisia enemmän ja heidän kolesteroliarvonsa ovat huonompia.

Sydäntauti ei kehity äkkiseltään vaan vaatii vuosien, jopa vuosikymmenten prosessin. Jos sinulla on tyttäriä, kerro heille, että sydänterveyttä olisi herättävä vaalimaan viimeistään varhaisen keski-iän kynnyksellä.

Lue myös: Onko sinulla sydänvaivoja? Tämä auttaa

2. Mitkä muut oireet voivat olla alkavan sepelvaltimo­taudin merkkejä?

Sepelvaltimotaudin tyypillisintä oiretta nimitetään angina pectorikseksi. Oiretta kuvataan usein puristavaksi, painavaksi, polttavaksi, tukahduttavaksi tai kiristäväksi tunteeksi laajalla alueella rinta-alaa ja koko yläkehoa. Hengenahdistuksen tunne kuuluu usein mukaan kuvaan. Tuntemus voi säteillä kaulalle, alaleukaan, hartioihin, käsivarsiin – erityisesti vasempaan – ja joskus ylävatsalle.

Angina pectoris -kipu syntyy sydänlihaksen hapenpuutteesta ja alkaa usein rasituksessa, kuten ripeässä kävelyssä tai ylämäkeen noustessa. Myös henkinen kuormitus voi tuoda oireen esiin. Lepo helpottaa.

Sen sijaan pienellä alalla tuntuva pistävä kipu ei viittaa sydänperäiseen kipuun, eikä myöskään pidempään kestävä jomottava kipu. Ne voivat olla esimerkiksi lihasperäisiä kipuja.

3. Sydämestäkö on kyse, kun hengästyttää, ­sydän tykyttää ja nilkat ovat turvoksissa?

Sydänperäiseltä tuo kuulostaa. Sinulla saattaa olla sydämen vajaatoiminta, joka tarkoittaa sitä, että sydänlihas ei pysty normaalisti pumppaamaan verta elimistöön. Vajaatoiminta onkin naisilla se yleisin ensimmäinen sydändiagnoosi.

Vajaatoiminta ei kuitenkaan ole itsenäinen tauti, vaan oire jostakin sydänsairaudesta. Tällaisia ovat läppävika, sepelvaltimotauti tai sydäntä jo vaurioittanut kohonnut verenpaine.

Hyvä uutinen on se, että vajaatoimintaa voidaan hoitaa lääkityksellä ja hyvillä elintavoilla. Silloin myös suorituskykysi kohenee. Ja voipa olla niinkin, että tykytystuntemuksesi ovat aivan vaaratonta laatua, vaikka tuntuvatkin kiusallisilta ja saavat sinut varuillesi. Ihmisen kyky arvioida sydämensä rytmiä on nimittäin rajallinen.

Sydämen lyönnit tuntuvat usein voimakkaina etenkin yöpuulle mennessä, kun ympäristö on hiljainen ja sinulla on aikaa kuunnella sydämesi lyöntejä.

Stressikin kiihdyttää pulssia.

4. Terveydenhoitaja patisteli vähentämään senttejä vyötäröltä. Miten laihdutus muka säästää sydäntäni ja verisuoniani?

Korkea kolesteroli ja verensokeri, kohollaan oleva verenpaine ja tupakointi – siinä tärkeimmät riskitekijät naisen sydäntaudille. Kolesteroli on elimistölle välttämätöntä rasvaa, ja sitä tarvitaan useisiin solutason toimintoihin. Joskus kolesterolia kertyy vereen liikaa, ja ylijäämä liimautuu verisuonten seinämiin muodostaen sinne rasvaplakkeja. Plakit ovat syynä siihen, että suoni pikkuhiljaa ahtautuu.

Kolesterolia on monta laatua. On hyvää eli HDL-kolesterolia ja huonoa eli plakkeja muodostavaa LDL-kolesterolia. Triglyseridit ovat veren rasvoja, joita lihakset käyttävät polttoaineena. Liiat triglyseriditkin ovat pahasta, sillä ne muokkaavat kolesteroliaineenvaihduntaa epäsuotuisaan suuntaan. Kokonaiskolesteroli kuvaa eri lipoproteiineissa kulkevan kolesterolin määrää.

Naisilla on oleellisinta, paljonko verestä löytyy hyvälaatuista kolesterolia ja paljonko pahanlaatuista. Naisilla hyvänlaatuisen HDL:n vähäinen määrä veressä on suurempi riskitekijä sepelvaltimotaudille kuin miehillä.

Jos naisen vyötärönympäryksen mittanauha näyttää yli 90 senttiä, se merkitsee selvästi kohonnutta riskiä saada valtimotauti. Vatsarasva on haitallista, koska rasva on kertynyt sisäelinten ympärille. Siellä se häiritsee elimistön rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa ja on diabeteksen tärkeä riskitekijä. Diabetes puolestaan löytyy erityisesti vaihdevuosi-ikää nuorempien naisten sepelvaltimotaudin taustalta.

5. Pelkään sydäninfarktia, sillä minulla on todettu sepelvaltimotauti.

Sydäninfarktin käynnistää sepelvaltimoissa olevan rasvaplakin repeämä ja siitä johtuva suonen osittain tai kokonaan tukkiva verihyytymä.

Sydäninfarktia sanotaan osuvasti sydänveritulpaksi. Infarktissa hyytymäkohdan alajuoksulle ei pääse tuoretta verta, ja osa sydänlihaksesta vaurioituu hapenpuutteesta.

Hoidolla on kiire, koska tukkeutunut suoni pitää avata muutamassa tunnissa. Valitettavan usein infarkti on sepelvaltimotaudin ensimmäinen oire.

Ensimmäisen sydäninfarktin kokeneista naisista selviää hengissä noin 70 prosenttia.

Sepelvaltimotaudin hoitoon kannattaa panostaa ajoissa, jotta infarktilta välttyisi. Hoitokeinoja ovat sydän-, verenpaine- ja kolesterolilääkkeet, veren hyytymistä vähentävät lääkkeet sekä sydämen syketasoa alentavat ja rytmihäiriöitä ehkäisevät beetasalpaajat. Tarvittaessa tehdään pallolaajennus tai ohitusleikkaus.

Ohitusleikkaus tulee kysymykseen silloin, kun ahtaumia on useammassa kuin kahdessa suonessa tai ne sijaitsevat tärkeimpien suonten tyviosissa. Pallolaajennukseen taas ryhdytään, jos rasvapesäkkeitä on yhdessä tai kahdessa suonessa.

Nitrot tulevat mukaan kuvaan, kun sepelvaltimotauti aiheuttaa rintakipua. Nitroja otetaan kipukohtauksissa. Lääke ei suoranaisesti suojaa infarktilta, se vain tekee ahtaumaoireet siedettävämmiksi.

Käytä nitroja tarvittaessa, mutta ota muu lääkityksesi säntillisesti lääkärin ohjeen mukaan. Kovissa kivuissa kannattaa soittaa paikalle ambulanssi numerosta 112.

Asiantuntijana Sydänliiton ylilääkäri Mikko Syvänne. 
Lähteenä myös: www.sydanliitto.fi sekä Hanna-Riikka Lehdon ­väitös Itä-Suomen yliopistosta.

Eviran erikoistutkijan mukaan lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista. 

Natriumglutamaatti, aspartaami, polyfosfaatti – kuulostaako lista epäilyttävältä? Tai jopa haitalliselta? Lisäaineiden tarpeellisuus ja turvallisuus on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Ruualta vaaditaan nykyään aitoutta, ja monen mielestä lisäaineet eivät sovi luonnollisuuden kanssa yhteen.

Edelleen tiukassa istuu virheellinen ajatus, että lisäaine olisi huonon ruuan mittari, sanoo ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen.

”Ajatellaan, että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita.”

– Usein ajatellaan, että lisäaineilla halutaan peitellä ruuan puutteita, tai että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita tai makuja. Saan usein selittää, että nämä ajatukset eivät pidä paikkaansa.

Suuri osa lisäaineista on säilöntäaineita, joita käytetään ruuan turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi makkaroihin ja leikkeleisiin on usein lisätty nitriittiä, jotta niihin ei kehittyisi tappavan ruokamyrkytyksen aiheuttavaa botuliinibakteeria. Säilöntäaineita käyttämällä voidaan myös estää turha ruokahävikki. Pussitettu leipä, jossa on säilöntäainetta, pysyy pidempään homeettomana.

Lisäaineiden avulla voidaan valmistaa kuluttajalle sopiva tuote. Niillä muokataan elintarvikkeeen rakennetta tai syvennetään sen makua.

– Erilaisilla sakeuttamisaineilla puolestaan voidaan saada aikaan vähärasvainen tuote, jossa on hyvä suutuntuma sen sijaan että siinä olisi paljon kovaa rasvaa. Makeutusaineita käytetään, jotta tuote olisi makea ilman turhia sokerin kaloreita.

Pelkoon ei ole syytä

Lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista, arvioi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija, dosentti Johanna Suomi.

– Lisäainepelkoon ei ole syytä nykytiedon valossa. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ruuastaan turvallisia määriä lisäaineita, ja jopa lisäaineiden suurkuluttajilla altistus on keskimäärin turvallisella tasolla. Lisäaineiden turvallisuutta on tutkittu paljon, ja niiden enimmäismäärät eri elintarvikkeissa perustuvat tietoihin turvallisina pidetyistä annoksista.

Lisäaineita pidetään usein keinotekoisina aineina, mutta noin kaksi kolmasosaa niistä on luonnosta peräisin. Sakeuttamisaineita saadaan esimerkiksi kasvisten kuorista uutettavasta ravintokuidusta, säilöntäaineita kasvisten hapoista ja väriaineita kasvisten ja marjojen värjäävistä osista.

Osa lisäaineista on keinotekoisia aineita, mutta jotkut niistäkin käyttäytyvät elimistössä samalla tavoin kuin luonnonaineet.

– Esimerkiksi keinotekoisesti valmistettava säilöntäaine bentsoehappo on koostumukseltaan samaa tavaraa kuin puolukassa esiintyvä bentsoehappo, Johanna Suomi toteaa.

Vältä, jos saat oireita

Lisäaineyliherkkyyksistä puhutaan, mutta varsinaiset allergiat ovat harvinaisia. Tiettyjä lisäaineitakannattaa kuitenkin välttää, jos tietää saavansa niistä allergia- tai yliherkkyysoireita. Tunnetuin oireita aiheuttava lisäaine on säilöntäaine sulfiitti, josta astmaatikko voi saada oireita.

Viisi nakkia viikossa.

Lapsille on annettu rajoituksia lisäainepitoisten ruokien syömisestä: nitriitin sekä suolan ja kovan rasvan riskien vuoksi alle kouluikäinen lapsi saisi syödä makkaraa, nakkeja tai leikkeleitä korkeintaan 150 grammaa viikossa – eli maksimissaan viisi nakkia tai pari makkaraa. Myös bentsoehappoa sisältävien mehujen juomista pitäisi rajoittaa. Aikuisille vastaavia rajoituksia ei ole.

”Aikuisella rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti.”

–  Aikuisella lisäaineiden turvallisen saannin rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti: esimerkiksi paljon pitkälle prosessoituja tuotteita kuten makkaraa, karkkia ja limonadia. Silloin kuitenkin lisäaineita suurempia haittoja tulee yksipuolisesta ruokavaliosta, josta ei saa tarpeeksi ravintoaineita, Johanna Suomi muistuttaa.

Lisäaineet on merkitty elintarvikkeisiin niin sanotuilla e-koodeilla. Niiden selitykset löytyvät esimerkiksi osoitteesta evira.fi/elintarvikkeet.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2018.

Lue myös:

 

Lippaluomi on yläluomileikkauksen yleisin syy. Hyvä tulos saadaan sekä veitsellä että laserilla, kertoo silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgi Kaarina Vannas.

1. Miksi luomet roikkuvat?

Yläluomet veltostuvat kaikilla iän myötä. Ihon kimmoisuus heikkenee, koska elastaanin, kollageenin ja veden osuus ihosta vähenee. Luuston muotokin muuttuu.

Perinnölliset tekijät vaikuttavat muutoksen suuruuteen ja vauhtiin, eli jos vanhemmilla on roikkuvat luomet jo varhaisella iällä, niin on heidän lapsillaankin.

Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.

2. Johtuuko luomien roikkuminen aina samasta syystä?

Ei. Roikkuvat yläluomet voivat tarkoittaa lippaluomea, kulmakarvan roikkumista tai riippuluomea.

Lippaluomi ja kulmakarvan laskeutuminen ovat oikeastaan sama asia: yläluomien ja otsan alueen kudos on painunut alaspäin ja yläluomet muodostavat ikään kuin lipat silmien päälle.

Riippuluomi eli ptoosi taas tarkoittaa sitä, että yläluomea nostava lihas on venynyt, osittain irronnut tai halvaantunut, jolloin yläluomi ei aukea normaalisti. Pahimmillaan luomi estää näkemisen kokonaan.

3. Korjaako leikkaus kaikenlaisen luomien roikkumisen?

Kyllä. Useimmiten tehdään lippaluomien korjauksia. Tyypillisiä potilaita ovat yli viisikymppiset naiset ja yli kuusikymppiset miehet. Raskaat luomet aiheuttavat muun muassa toiminnallista epämukavuutta, päänsärkyä ja silmien seudun väsymistä erityisesti lähityössä.

Yksityisellä Kela korvaa noin kymmenen prosenttia, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein.

4. Milloin leikkaus voidaan tehdä julkisella puolella?

Silloin kun luomen roikkuminen aiheuttaa toiminnallista haittaa ja esimerkiksi rajoittaa näkökenttää. On määritelty valtakunnalliset  kriteerit, joiden mukaan leikkaus on lääketieteellisesti perusteltu ja voidaan tehdä julkisessa terveydenhuollossa:

  • Ylimääräinen iho painaa silmäluomia niin, että yläluomet kääntyvät sisäänpäin ja ripset hankaavat silmiä.
  • Iho peittää näkökenttää niin, että siitä on haittaa.
  • Yläluomen reuna on laskeutunut alle kahden millimetrin päähän mus­tuaisen keskikohdasta.
  • Yläluomella esiintyvät, ihon hautumisesta johtuvat haavat tai tulehdukset.

Jos leikkauttaa silmäluomensa yksityisesti, Kela korvaa noin kymmenen prosenttia kuluista silloin, kun leikkaus on tehty lääketieteellisen perustein. Silloin potilas on myös oikeutettu palkalliseen sairauslomaan.

Yksilöllistä suunnitelmaa noudatetaan millimetrin tarkasti.

5. Miten lippaluomen leikkaus tehdään?

Toimenpide hoituu paikallispuudutuksessa. Poistettava ihoalue piirretään leikattavalle alueelle. Leikkauksessa muotoillaan silmäluomipoimu ja iho suljetaan ompeleilla.

Nykyään jokaiselle potilaalle tehdään yksilöllinen suunnitelma, jota noudatetaan millimetrin tarkasti. Suunnitelmassa otetaan huomioon myös rasvakudoksen tila. Toisinaan silmämunaa ympäröivä rasva on työntynyt eteenpäin luomen alueelle, ja tällöin ylimääräinen rasva poistetaan leikkauksen yhteydessä.

6. Voiko leikkaus mennä pieleen?

Ammattilaisen käsissä se on äärimmäisen harvinaista. Tärkeää on silmän alueen puhtaus ja hyvä hoito leikkauksen jälkeen tulehdusten välttämiseksi.

Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa.

7. Mitä yläluomileikkausmaksaa?

Julkisella puolella hinnaksi tulee pari sataa euroa. Yksityisellä puolella hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta ja ovat keskimäärin 1 500 euron vaiheilla. Kannattaa kysyä ennen toimenpidettä kokonaisuuden hinta, koska usein päälle tulevat esimerkiksi poliklinikkamaksu ja tikinpoiston hinta. Jos leikkaus tehdään esteettisistä syistä, Kela-korvausta ei tule, ja potilas joutuu vielä maksamaan kirurgin palkkiosta 24 prosentin arvonlisäveron.

8. Mitä leikkauksen jälkeen pitää ottaa arjessa huomioon?

Auringolta kannattaa suojautua tehokkaasti noin puoli vuotta leikkauksen jälkeen. On myös maltettava odottaa meikkauksen aloittamista. Haavojen on hyvä antaa parantua pari viikkoa rauhassa. Meikki sinänsä ei ole huono asia, mutta meikkiä poistaessa silmää joutuu hankaamaan ja venyttämään, mikä ei tee hyvää vasta leikatulle alueelle.

Vertaile hintoja

  • Aava, useita paikkakuntia 1190 e
  • Cityklinikka, useita paikkakuntia 990 e
  • Clinic Estetic, Helsinki 1500 e
  • Eiran sairaala, Helsinki 1495 e
  • Estetiikka Mansurow, Turku 990 e
  • Mehiläinen, useita paikkakuntia, 1500 e
  • Pihlajalinna Laser Tilkka, Helsinki 1699–1849 e
  • Terveystalo,useita paikkakuntia, alkaen 1426 e
  • Silmäsairaala Valo, Helsinki ja Kouvola 1390 e
  • Sairaala KL, Jyväskylä ja Helsinki 1080 e
  • Plastic Surgery Center, useita paikkakuntia 2420 e

Meikkaus vai leikkaus?

Jos leikkaus hirvittää, voit avartaa katsettasi meikillä. Opettele muutama niksi, joilla saat silmät näyttämään suuremmilta.

  1. POHJUSTA luomet luomenpohjustusvoiteella, siten väri pysyy paremmin.
  2. TAPUTA tummaa luomiväriä koko liikkuvalle luomelle, luomivakoon ja siitä kulmaluun päälle niin, että luomiväri näkyy silmän päällä, kun katsot kohtisuoraan peiliin. Liikkuvalle luomelle voit levittää vaaleampaa sävyä, jos haluat. Mattaväri on parempi kuin helmiäis- ja metallisävyt.
  3. RAJAA luomet kevyesti aivan ripsien tyvestä. Aloita sisänurkasta ja paksunna hieman ulko-nurkkaa kohden. Käytä ripsiväriä reippaasti.
  4. SIISTIT KULMAT avartavat katsetta, nypi hajakarvat pois. Kovin kaarevat kulmakarvat saavat raskaat luomet näyttämään pulleammilta, joten kannattaa muotoilla kaari hieman kulmikkaammaksi tai suoremmaksi.

Kuusikymppinen Sinikka päätti leikkauttaa lippaluomet. Millaista se oli? Lue Sinikan kokemuksista sekä päiväkirjamerkintöjä toipumisesta:

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 3/2018