Nurmijärveläinen Janne Matilainen on syntynyt Helsingissä vuonna 1982. Hän harrastaa lumilautailua, lukemista, piirtämistä ja tarinoiden kirjoittamista.
Nurmijärveläinen Janne Matilainen on syntynyt Helsingissä vuonna 1982. Hän harrastaa lumilautailua, lukemista, piirtämistä ja tarinoiden kirjoittamista.

Janne Matilainen ottaa yleisön haltuun rovastina Aleksis Kiven näytelmässä. Runoja kirjoittava ja Kiveä fanittava Janne ei halua omasta elämästään kivenkovaa kärsimysnäytelmää.

Jumala paratkoon! Jannehan on tähti. 

Voi jos Aleksis Kivi olisi saanut tietää, että 180 vuoden kuluttua hänen syntymästään estradille rovastin rooliin nousee amatööripohjalta Janne Matilainen, väkevä tulkitsija ja Kivi-fani. Mies, joka on kirjoittanut Seitsemälle veljekselle jatko-osankin ja laatikkotolkulla runoja ja kertomuksia, sarjakuvia...

– Minä olen vähän erilainen. Herkkä. Sellaisiahan me taiteilijat olemme.

Erilainen oli Kivikin. Tosin hänellä ei ollut Downin syndroomaa, kuten Matilaisen Jannella eikä samanlaista kirkkaan valoisaa, jannemaista elämänasennetta kuin ehkä lapsena ja kiihkeimpinä luomisvuosinaan. Toisaalta ei kirjailijanerolla ollut aikalaisissaan oikein ymmärtäjiä, mutta Matilaisen pojalla kyllä on. Ja kannustajia paljonkin.

– Älä koskaan käännä elämälle selkääsi, opastaa Janne.

– Jos niin tekee, niin mörökölli sua vieköön.

Kivi joutui mörököllien piinaamaksi, mutta Janne ei niitä pelkää.

Jannen äiti Kati ja täti Tiina huolehtivat, että rovasti myös näyttää rovastilta.
Jannen äiti Kati ja täti Tiina huolehtivat, että rovasti myös näyttää rovastilta.

Sivurooli kasvaa isoksi

Ollaan Nurmijärven Palojoella kylässä, jossa Aleksis Kivi syntyi ja kirmasi pikkuisena paitaressuna onnellisina lapsuuden päivinä. Linnut veisata lirkuttavat samoja lurituksiaan kuin 180 vuotta sitten. Nyt Taaborinvuorella on kesäteatteri, jossa Kivijuhla, Suomen vanhin kesätapahtuma, aloittaa 62. kautensa.

Janne ei ole käynyt Taaborilla sitten viime kesän, kun Veijo Meren Aleksi Kivi -näytelmää esitettiin ensimmäistä kesää. Nyt mukaan Palojoelle on mukana myös Jannen äiti Kati Matilainen.

Tänä iltana pääosassa on Janne, vaikka oikeasti näytelmässä pääosaa, Aleksis Kiveä, esittää Esa-Matti Smolander. Suoraan sanottuna Jannen osuus on pieni pitkässä näytelmässä, mutta hänen lausumissaan vuorosanoissa on sisältöä, joka on liikuttanut sekä yleisöä että muita esiintyjiä.

Oravaiset yleisönä

Jannella on turkoosi tuulitakki. On vähän kirpeän viileä alkuehtoo, se aika kesästä, kun sakea pimeys ei laskeudu vielä Palojoellekaan. Kylä oli Kivelle kuin Seitsemän veljeksen Eerolle "kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot".

Taaborin katsomon yllä oleva kangaskatto heijaa iltatuulessa kuin meri kauniissa kesäillassa. Tänä suvena oravaisia on Palojoella erityisen paljon. Polun poikki vilahtaa yksi tummanruskea, ja ihan katsomon vieressä kohti petäjän huippua kiitää oikein lihava karvapallo. Kaikki menevät omille sammalvuoteillensa. Turvaan Hallin hampailta. Niinhän Aleksis kivi on Oravan laulu -runossa kuvannut pörröhäntien elämää.

Ehkäpä ne hakeutuvat parhaille aitiopaikoille katsomaan Jannen harjoitusta?

Hetkeksi aika katoaa. Voisi kuvitella, että Taaborin laelle kirmaisi kohta kylän nuorisoa, iltatöiden jälkeen riiustelemaan, mutta ei. Tähän päivään päästään viimeistään, kun taivasta halkoo lentokone ja linnunlaulun seasta kantautuu autojen kumu. Jos olisi hiljaista, kuten ennen vanhaan, saattaisi pellon laidalta kantautua ruisrääkän narina.

Janne valmistautuu näytelmäharjoitukseen. Ensin hän vaihtaa tuulitakin rovastin asuun. Liperit ja kaikki. Teatterin puuhanainen Tiina Jokelainen vetää nuorukaisen tukkaan jakauksen – suoran ja mutkattoman kuin moottoritie.

Kohta Janne heristää kättään ja lausuu repliikkinsä:

– Älkää kiusatako sitä riivattua.

Ärrä sorahtaa somasti. Siinä puhuu ihminen ihmisille. Komentaa väkeä, joka nauraa ja pilkkaa mielisairaalasta palannutta kirjailijaa. Komentaa kaikkia suvaitsemattomia.

– Näin rovastina sanoisin, että Kivestä ei varmaan tuntunut kivalta, kun sille naurettiin.

Kivi-juhlien puheenjohtaja Lea Hirvasniemi-Haverinen sekä harrastajanäyttelijät ja Jannen tukijoukot Elina Airikkala, Marko Tikkinen, Kati Matilainen ja Tiina Jokelainen eivät kyllästy katsomaan Jannen roolisuoritusta.
Kivi-juhlien puheenjohtaja Lea Hirvasniemi-Haverinen sekä harrastajanäyttelijät ja Jannen tukijoukot Elina Airikkala, Marko Tikkinen, Kati Matilainen ja Tiina Jokelainen eivät kyllästy katsomaan Jannen roolisuoritusta.

Hyvä ihminen

Rooliasu on jo riisuttu, turkoosi takki on vetoketjutettu kaulaan saakka. Minkälainen nuoriherra Janne Matilainen on ilman rooleja? Näin hän itse kirjoittaa itsestään:

"Voisitteko te ihmiset hetken kuunnella. Luulisi hetken kiinnostavan. Siis minä itse en ole pelkästään vammainen, se on puolet minusta. Se toinen puoli on se, että olen siis hyvä ihminen. Sitä joko rakastaa tai vihaa. Siis jos pystyy näkemään ihokarvapeitteen alle, niin sieltä löytyy herkkä, hauska, älykäs, kaikin puolin tosi mukava mies."

– Jokainen meistä on erilainen. Minä olen Janne.

Janne on syksyn lapsi, kuulakkaan syykuun, valoisa poika. Täyttää pian 32 vuotta.

Hän kirjoittaa: "Kertoisin, jos muistaisin omasta lapsuudesta, mutta kun en vain muista, kun synnyin."

– Janne on ihan täydellinen Janne. Ilman Downin syndroomaa ei olisi Jannea, äiti sanoo. Hän myöntää kuitenkin, että elämä pojan kanssa on ollut joskus hankalaa. Hän oli pienennä valtavan villi ja utelias, pikkumiestä ei voinut silmistään päästää. Hänellä ei ollut lainkaan itsesuojeluvaistoa.

Äiti vertaa poikaansa Seitsemän veljeksen Eeroon.

– Se on sellainen liukas luikku, Jannekin tietää. Hän tahtoisi olla Eero. Ja kokeekin olevansa vähän samanlainen: Eero jaksoi opetella lukemaan yhtä sitkeästi kuin Jannekin. Oppi kirjaimet, sanat, lauseet.

Sitkeyttä ei puutu: opetteli lumilautailemaankin ja on nyt parasta maajoukkueparhaimmistoa.

Janne on kirjoittanut jatko-osan Seitsemälle veljekselle.
Janne on kirjoittanut jatko-osan Seitsemälle veljekselle.

Anna aikaa itselle

Harjaantumiskoulussa Nurmijärvellä kerrottiin Aleksis Kivestä. Siitä Janne innostui ja alkoi kirjoittaa. Ensin paperille tuli pelkkää viivaa, jota kukaan ei muu ymmärtänyt. Poika loukkaantuikin vähän äidille, joka ei saanut tekstistä selvää.

Janne oppi kirjoittamaan, kun oli yli kymmenvuotias. Nyt hän rustaa tekstinsä tikkukirjaimilla: aaneloset täyteen, laidasta laitaan. Eivätkä kaikki kirjaimet ehdi paperille, eivätkä aina pilkut, pisteet tai sanavälitkään. Mutta ajatus on kirkas ja poljento tenhoava.

Kun Janne menee kyläilemään Nurmijärveltä vaikkapa äitinsä luokse Hyvinkäälle, hänen reppunsa painaa kuin siellä olisi suurikin kivikuorma. Nuorella miehellä on aina mukanaan työkirjansa, usein myös "riittävän yöunen selityspäiväkirja", rakkaudentunnustusvihkoja, runonrustaamislehtiöitä ja kyniä myös piirtämistä varten.

– Pitää antaa itselle aikaa. Kirjoitan joka päivä. Ja piirrän, Janne tunnustaa.

Kuva Sylvi-mummosta on Jannelle tärkeä: hahmon ruudut ja raidat ovat mummon ryppyjä.
Kuva Sylvi-mummosta on Jannelle tärkeä: hahmon ruudut ja raidat ovat mummon ryppyjä.

Eikä sen kauniimpaa

Kaksi lenkkeilijää poikkeaa Taaborinvuorelle; lenkkeilijät juoksevat täyttä kyytiä kuin seitsemän veljestä jouluyönä Impivaarasta Jukolaan. Tosin rohdinpaitojen sijasta kuntoilijat sujahtavat maisemassa sulavissa trikoissaan.

– Tämä on ollut unelma lapsesta asti, Janne sanoo mietteissään ja tarkoittaa sitä, että saa esiintyä Aleksis Kivi -näytelmässä.

Hän on näytellyt Kivi-juhlilla jo neljän vuoden ajan, mutta nyt hänellä on siis ensimmäinen puherooli. Repliikkien viesti on varsin merkittävä ja yhä edelleen ajankohtainen: kiusata ei saa.

Janne tunnustaa, että häntäkin on kiusattu, tosin vain vähän aikanaan, kun hän oli töissä alakoulun keittiössä.

– Ei saa kiusata. Jos ei kiusaa, Jumala rankaisee oikeudenmukaisella tavalla, hyvyydellä.

Nyt on Jannen kanssa pääty perimmäisten kysymysten äärelle. Otetaanpa puheeksi rakkausasiat. Toivottavasti ne ovat sujuneet Jannella mutkattomammin kuin esikuvallaan? Janne on runoillut aiheesta paljon:

"Kun rakkaus on valo, voi varjoillekin nauraa. Kun silmiisi katson, niin ymmärrän sen, miksi on suuri meri kaunis ja taivaan tähdet."

Hänen mielestään rakkaus on sallittu kaikille, ja hän jopa suosittelee rakkautta kaikille. Jannella ei tällä hetkellä ole tyttöystävää. On kyllä ollut.

– Rakkaus on hankala asia. Minä ajattelen tulevaisuutta.
Elämältä toivon rakkautta ja terveyttä. Eikä sen kauniimpaa.

Näin Janne kirjoittaa omista tulevista päivistään:

"Taakse olen jättänyt lapsuuden ajat ja nuoruuden. Tästä alkaa aikuisuus. Eikä tässä vielä kaikki. Tän jälkeen alkaa vanhuus."

Mutta sen Jannekin tietää, että voi kirjoittaa, näytellä sittenkin, kun hänen elämä kulkee "rauhaisesti alas illan lepoon tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa". Kuten seitsemällä veljeksellä.

Janne antaa itselleen joka päivä aikaa kirjoittaa ja piirtää.
Janne antaa itselleen joka päivä aikaa kirjoittaa ja piirtää.

Artikkeli on julkaistu alun perin ET-lehden numerossa 13/2014.

Syntyvyys on alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien, vaikka yhteiskunta on perhe- ja lapsiystävällisempi kuin koskaan.  ET:n kolumnistilla on ehdotus lapsipulaan.

Götan hovioikeuden varapresidentti Henrik Hammarberg sanoi 1700-luvulla, että onanismi, itsetyydytys, on uusien ihmisten murhaamista ja tulisi kriminalisoida. Ajatus oli järkiperäinen valistuksen ja hyödyn aikakaudella. Esivalta pelkäsi, että veronmaksajista ja sotamiehistä tulee pulaa. 

Suomesta, valtakunnan harvaan asutusta itäosasta raportoi maaherra Lars Johan Ehrenmalm, että avioparit yhteispäätöksellä välttivät lasten synnyttämisen ja kasvattamisen vaivaa, ja miehet purkivat viettinsä sekaantumalla eläimeen.

Hammarberg ja Ehrenmalm olivat väärässä sikäli, että suvunjatkaminen sujui ihan sutjakkaasti savupirtin hämärässä vällyjen alla. Väestötilaston ongelmat painottuivat tuolloin kuolleisuuden puolelle. Alamaisten määrää säännösteli etupäässä nälän, sotien ja tautien tappokoneisto.

On oikeastaan ihme, ettei ehkäisyä yrteillä, taioilla, keskeytetyllä yhdynnällä ja kuukautiskierron arvauksilla yritetty enemmän. Abortti oli hengenvaarallinen ratkaisu, mutta saattoi säästää jonkun hengen nälkäkuolemalta. Putkinotkoissa ja ryysyrannoissa ei todellakaan koettu kaikkia raskauksia Jumalan lahjoiksi. Kirkko ja kruunu yllyttivät lisääntymiseen, mutta eivät palkinneet siitä. Pikemmin päinvastoin: maatilojen ja torppien lohkominen perillisille oli hankalaa, avioliiton ulkopuolinen hedelmällisyys laitonta.

Kansaa ei enää kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen.

Suomen syntyvyys on nyt alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien. Näivettyminen ei mitenkään voi johtua yhteiskunnan teoista tai tekemättä jättämisistä. Lääketieteen apu synnytykseen, neuvola, päiväkoti, peruskoulu plus suora taloudellinen tuki ja turvaverkot... Elämme periaatteessa niin perhe- ja lapsiystävällistä aikaa kuin olla ja voi. Mutta kansaa ei kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen vaan esimerkiksi internetin keinoelämä.

Mikäpä siinä. Yksilön vetelyys ja nautinnonhalu ei kai ole synti, mutta jokin lasku lapsettomuudesta lankeaa, ennemmin tai myöhemmin. Mikä neuvoksi? Haittaveroja peritään alkoholista, tupakasta ja makeisista, vaikkei niistä koidu kansakunnalle vuosisatojen mitassa mitään haittaa. Hoitovapaan kaltaiset kannustimet ovat reiluja, mutta todistetusti tehottomia. Perin juurin yhteiskuntavastainen onanismi pitäisi panna verolle.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 17/2017
 

Mummit ja vaarit: lukekaa lastenlapsille! Vuoden 2017 isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas uskoo, että lukeminen luo yhteyden sukupolvien välille.

Vuoden isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas, 92, palkittiin elämäntyöstään sukupolvien välisen yhteyden ja sen vahvistamisen parissa.

– Kunnaksen rakastettuja runoja on luettu sukupolvien ajan kodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Niiden äärellä on kohdannut lukematon joukko lapsia, vanhempia ja isovanhempia, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Valli ry:stä. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry myöntää Vuoden isovanhempi -palkinnon myöntää vuosittain.

ET soitti iloiselle voittajalle, joka haluaa kannustaa isovanhempia viemään lapsenlapsiaan kirjojen ja kielen maailmaan. Ihmettelemään luettua yhdessä, oppimaan toisiltaan.  

– Lapsi ottaa maailman haltuun kielen kautta. Lukemisen eri kehitysvaiheissa hän myös oppii oivaltamaan, että kielellä meitä hallitaan, Kunnas sanoo.

Neljän jo aikuisen nuoren isoäiti Kunnas muistelee lukeneensa lapsenlapsilleen muun muassa omia runojaan ja kääntämäänsä lastenkirjallisuutta. Puoliso, Jaakko Syrjä, puolestaan kuljetti lapsenlapsia Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan seikkailuissa.

ET-lehden haastattelussa vuonna 2010 Kunnas kertoi omistautuneensa aikanaan kirjoittamaan lapsille, koska lapsilla on kyky ihmetellä, kyseenalaistaa ja nauraa. Lastenkirjallisuudessa on Kunnaksen mielestä kyse suuremmista asioista kuin vain loruista ja tarinoista – nimittäin identiteetin rakentamisesta ja kielenhuollosta. 

Isovanhempien tehtävä

Kun mummo tai vaari lukee lapselle kirjaa, tapahtuu Kunnaksen mielestä jotain aivan erityistä. 

– Pieni lapsi erottaa kielen sävyt ja tunnistaa, että mummo puhuu eri tavalla kuin äiti. Keskusteluyhteys siirtää kieltä sukupolvien ja vuosikymmenien yli.

Satujen maailmaan lasten kanssa sukeltava isovanhempi saa tilaisuuden myös löytää uudelleen lapsen itsessään. Tämän Kunnas on itsekin kokenut.

– Uskon kielen taikaan. Vanhoissa sanoissa on säteilyä. Niitä käyttäessään isovanhemmat auttavat lasta ymmärtämään, ettei kieli ole staattista ja kuivaa.

Kunnas muistuttaa, että isovanhemmilla on elämänkokemusta ja henkistä perintöä. Kielen avulla he siirtävät tunteita. Syntyy yhteys, henkinen ketju. 

– Tutustukaa lapsenlapsiinne, naurakaa yhdessä, katsokaa toisianne silmiin. Kirja on tähän hyvä väline.

Kunnaksen mielestä isovanhemmilla on myös toinen, tärkeä tehtävä.

– Maailma muuttuu niin nopeasti, että emme tiedä millaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Isovanhemmat jarruttavat nopeaa kehitystä, vieraantumisen tunnetta. Minusta aika on muuttunut niin, että isovanhempia tarvitaan entistä enemmän. 

Vuoden isovanhemman valitsee Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Tunnustus on myönnetty vuosittain vuodesta 1992. Tunnustuksen saa vuosittain henkilö tai taho joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita ja isovanhempien arvostusta.

Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet muun muassa rap-mummo Eila Nevanranta, arkkiatri Risto Pelkonen, näyttelijä Eila Roine sekä Enter ry, joka tekee ikäihmisten tietotekniikkataitoja edistävää toimintaa. Viime vuonna palkinnon sai geriatrian professori Jaakko Valvanne. Lue hänen haastattelunsa täältä.  

Varsinaista isovanhempien päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 21.10. Merkkipäivää on vietetty vuodesta 1985. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsille ja isovanhempien arvostukseen yhteiskunnassa.