Vanheneminen ei ole aina kivaa, mutta musiikki pehmentää sitä, sanoo Lasse Kalervo neljännen levynsä jälkeen.

Tässä maailmassa on muutakin kuin raha ja tavara. On musiikki, jonka avulla saa kiinni omista tunteista ja myös toisten tunteista. Musiikilla on ihmiseen jopa parantava vaikutus.

Näin ajattelee Kärkölän Järvelässä asuva eläkkeelle jäänyt pankinjohtaja Lasse Kalervo, 73.

– Minä olin työaikana sellainen rahan lainaaja, mies naurahtaa.

– Ja nyt olen musiikkia tekevä eläkeläinen.

 Lasse Kalervo on ollut ikänsä kiinnostunut musiikissa, laulanut kuorossa, perustanutkin yhden jo 22-vuotiaana. Kuorolaulua hän harrasti kymmenen vuotta.

Lama ei laulattanut

1990-luku lamoineen oli raskasta aikaa pankkialalla, etenkin pienen pankin johtajalle. Lasse Kalervokin tunsi asiakkaansa. Monet heistä olivat perhetuttuja.

– Täytyi tehdä ikäviä päätöksiä. Kyllä silloin tuli valvottua monta yötä. Se oli raskasta aikaa. Paino nousi, samoin verenpaine, Kalervo mainitsee.

Noina vuosina musiikille ei juuri ollut aikaa, esiintymisistä puhumattakaan.

– Joskus juonsin joitakin tilaisuuksia.

Koira vei ja laulu raikasi

Kun mies jäi eläkkeelle 12 vuotta sitten, alkoi polte musiikkia kohtaan herätä täydellä vimmalla.

– Musiikki on tuonut eläkepäiviin sisältöä. Toinen tärkeä asia eläkeläiselle on ollut koira, joka on pakottanut liikkeelle. Ensin meillä oli Kössi ja nyt Salme. Mutta kyllä siinä vuosi kului, että todella tajusin, että työvuodet ovat takana.

Mies ei ole koskaan katunut sitä, ettei heittäytynyt täysillä musiikkimaailmaan jo nuorena.

– Kaveri kyllä sanoi jokin aika sitten minulle, että jos olisin ryhtynyt tekemään levyjä nuorena parikymppisenä, olisi minulla nyt Mersu. Mutta nyt ajan vanhalla Mondeolla. Mutta ei minua harmita. Työvuodet olivat niin antoisia, kertoo Kalervo.

Säveliä ikinuorille

Lasse Kalervo on saanut Pirkko-vaimolta kritiikkiä ja kannustusta sopivassa suhteessa. Eläkkeelle jäätyään hän sai musiikinopettajikseen sekä kannustajikseen Jan Dobrowolskin ja Mikko Kalliomaan.

Lasse Kalervo onkin saanut nauttia viime vuosina muusikonelämästä keikkoineen ja levytyksineen.

– Olen tehnyt neljä omakustanteista levyä. Viimeisin ilmestyi tänä kesänä, muusikkomies sanoo. 

Hän arvelee, että Muistahan kai -levy jää hänen viimeisekseen. Omakustanteen tekeminen on kallista.

– Iän myötä äänikin alkaa muuttua, mutta ylipäätään olen kyllä ylpeä, että olen saanut näin paljon aikaiseksi tässä iässä. On ollut mukava tehdä levyjä, koska siihen liittyy tietynlainen tavoitteellisuus.

Lasse Kalervo kertoo, että hänen musiikkinsa kolahtaa ehkä parhaiten seniori-ikäisiin ikinuoriin. Levyllä ovat muun muassa kappaleet La Paloma, Lemmen liekki leimahtaa ja Rakastan elämää.

– Partisaanivalssi on suosittu ja on siellä pari George Malmstenin kappaletta. Joku on sanonut, että minun ääneni muistuttaa hänen ääntään.

Musiikki tuo lohtua

Eläkkeellä ollessaan Lasse Kalervo on saanut pudotettua painoaan, kiitos koirien. Samalla verenpaine on normalisoitunut ja kunto hyvä.

Ikävät lapsuusmuistot nousevat joskus mieleen. Mies on menettänyt kaikki kolme sisarustaan sekä arvatenkin nyt jo myös äitinsä ja isänsä.

– Isänikin joutui vaikeaan onnettomuuteen ja selvisi nipin napin. Meillä oli perheessä paljon kuolemaa ja sairautta.

– Elämä voi olla joskus kovaa, mutta musiikki on antanut siihenkin sisältöä. Sen olen oppinut, että elämässä on muutakin kuin raha, muistuttaa Kalervo.

Jäljelle jää kuva ja ääni

Lasse Kalervolla on ollut aikaa mietiskellä elämää musiikin ja koiralenkkien, lasten ja lastenlasten tapaamisten lomassa.

– Minun mielestäni ihmisiä riivaa neljä perisyntiä. Ne ovat ahneus, ahneus, ahneus ja kateus. Kaikki mitataan nykyään rahassa, jopa ystävyyssuhteetkin, Kalervo toteaa.

Lasse Kalervo oppi jo pienenä arvostamaan terveyttä ja pieniä arjen asioita.

– Kun minusta aika jättää, jää jäljelle kuvan lisäksi myös ääni.

Virsi herättää ikävän

Esiintymiset ovat mukavia. Lasse Kalervo on esiintynyt paljon myös muistotilaisuuksissa ja häissä.

– Esiintymiskirkkoja on tainnut olla 50–60. Muistotilaisuuksissa ei voi epäonnistua, koska ne ovat niin tärkeitä omaisille.

Musiikki osuu tunteisiin ja herättää muistot. Yksi muisto nostattaa edelleen vedet laulajan silmiin.

– Lauloin äitini hautajaisissa Eino Leinon tekstiin sävelletyn virren Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin..., Kalervo muistelee.

Tällä videolla virren esittää Jaakko Ryhänen.

 

Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne, pohtii Pirkko Arstila – itsekin turisti.

Veden pinta hohtaa kuunvalossa mustana silkkinä. Gondolieri sauvoo venettään, se kolahtelee kanaalin kivisiin seiniin. Samettityynyillä istuvat rakastavaiset takertuvat toisiinsa.

Matkakumppani ei herkisty, vaan tarkastelee gondolieriä käytännöllisesti: ”Työasento on hirveä. Hän muuttuu muotopuoleksi ja saa hirveitä särkyjä.” Niinpä, missä ovat turvaliivit ja kypärä?

Mutta Venetsiassa romantiikka myy. Olen lukenut Donna Leonin kirjat ja tiedän, että paikalliset inhoavat turisteja. Minäkin inhoan heitä – vai meitä? Kaupungin taustamusiikki on vesibussien keuhkotautista rahinaa ja turistien vetokärryjen kärinää. Palatsit reunustavat Pyhän Markuksen aukiota kuin uljas nuottiviivasto oman aikakautensa matemaattisessa rytmissä. Näkymän pilaa valtava risteilyalus, joka työntyy mozartmaiseen maisemaan kuin Tähtien sota. Paha näky.

Hotellimme on 1400-luvulta ja rakennettu ilman vatupassia – sen huomaa. Sähköjohtojen lonkerot kiipeilevät seinillä. Huone on kuusi metriä korkea, ja jossain siellä ylhäällä paistaa sähkölamppu, onneksi ei kaasuvalo. Tilan täyttävät sänky, pöytä ja mahtipontisesti drapeeratut ikkunaverhot.

Ikkunasta näen muuttokuorman kanavalla. Kippurajalkaiset tuolit ja plyysisohva on lastattu pieneen moottoriveneeseen. Toisessa veneessä matkaa perhe mukanaan paksu piironki ja jääkaappi. Kokassa seisoo onnellinen koira.

Vesibussista katsottuna palazzot lipuvat ohitse kuin elokuvan kulisseina. Illan tummetessa näen pariskunnan, joka kömpii pyjamissaan yöpuulle välittämättä sulkea ikkunaluukkuja. Turistin ahneudella tarkastelen heitä kuin alkuasukkaita savanneilla. Ovatko he ylhäisöä, henkilökuntaa vai turisteja?

Pakenemme ihmismassoja vuonna 1822 perustettuun Hotel Danieliin Canal Granden varrella. Aika pysähtyy.

Smokkipukuinen tarjoilija ilmestyy tyhjästä, katoaa tyhjään. Hiljaista. Kullattuja pylväitä. Silkkisiä nojatuoleja. Komea kipsikatto. Mahtava, koristeellinen portaikko ohjaa kattoterassille, josta avautuu Venetsian loisto. Täällä kalliissa, ajan säilömässä miljöössä viipyy vielä se lumo ja charmi, josta kirjat kertovat ja runoilijat runoilevat.

Tulee haikea olo. Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne. Jonain päivänä kaikki vajoaa mereen, ja jälkipolville jää vain taru kuin uponneesta Atlantiksesta.

Kolumni on ilmestynyt ET-lehdessä 21/2017.

 

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.