Abban viisuvoitto ei unohdu – vai unohtuuko sittekin?

"Olin 12-vuotias, kun Abba voitti euroviisut vuonna 1974. Aiemmin viisuissa oli esitetty lähinnä pitkiä balladeita, mutta Waterloo oli poppia, ihan erilaista kuin niissä kuvioissa oli aiemmin nähty.

Abba oli euroviisuissa jotain ihan uutta.

Muistan elävästi, kun katsoimme Abban voittoa televisiosta kolmisin isän ja äidin kanssa rivitalokotimme isossa olohuoneessa lauantai-iltana saunan jälkeen.

Istuin takan vieressä mustassa pyörivässä nojatuolissa, vanhempani taivaansinisellä sohvalla, kristallikruunun alla. Kaikkien katseet olivat kiinnittyneinä huoneen nurkassa olevaan telkkariin.

Hehkutin vanhemmilleni: Meidän ikäisten musiikkia – tällaistakin voi viisuissa olla!

Se olikin väärä koti!

Muutama vuosi sitten olin kirjoittamassa kolumnia, joka sivusi vanhoja euroviisuja.

Kun makustelin muistikuvaani Abban voitosta, tajusin, että muistoni sijoittui asuntoon, johon muutimme vasta vuonna 1976 – kaksi vuotta Abban voiton jälkeen!

Nyt minut saatiin kiinni. Sellainen olo siitä tuli. Hyvä ettei hieman puna noussut poskille.

Olin kuvaillut hetkeä kavereilleni monta kertaa, ehkä kirjoittanutkin siitä. Mutta se ei ollutkaan tapahtunut siinä ympäristössä kuin muistin.

Tuolloin opin, ettei omiin muistoihin voi täysin luottaa. Moni ikäiseni on sanonut, että myös heille on käynyt vastaavaa. Varmana pidetty asia tai jokin muiston yksityiskohta ei ole ollut totta.

Aina ei myöskään voi olla varma, muistaako asioita itse vai onko niistä vain kerrottu.

Musiikkijutut merkitsevät minulle paljon, ja liitän muistoissa vanhat kappaleet omaan aikaansa.

Aina ei myöskään voi olla varma, muistaako asioita itse.

Olen jälkikäteen tulkinnut, että muistoni vääristyi, koska siinä voimakas musiikillinen elämys yhdistyi lapsuuden hyviin aikoihin.

Ehkä olin sijoittanut muiston uuteen rivitalokotiin siksi, että siihen kotiin liittyi paljon muitakin hyviä muistoja.

Myös ammatillinen suhtautumiseni muisteluun muuttui. Tein aiemmin työssäni toimittajana paljon juttuja, jotka perustuivat joko omaan tai haastateltavan muistoihin menneistä ajoista. Sittemmin aloin tarkistaa muistoihin liittyviä faktoja useammista lähteistä.”

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 5/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.