Merja tapaa uimaopettajaansa Sebastiania usein jo kahdeksalta aamulla.
Merja tapaa uimaopettajaansa Sebastiania usein jo kahdeksalta aamulla.

Merja Keronen voitti vesipelkonsa ja opetteli uimaan yli viisikymppisenä. Nyt hän nauttii vesiliikunnasta ja viihtyy veden alla jopa paremmin kuin sen pinnalla.

Merja Keronen, 60, alkoi nähdä viidenkymmenen ikävuoden hujakoilla unia, kuinka hän liukuu pitkin veden pintaa ja nauttii vedessä olemisesta. Unet muistuttivat muistikuvia, joita hänelle oli jäänyt lapsuudesta: sukulaismies vei Merjaa polskuttelemaan ja vesi tuntui hyvältä. Oikeasti Merja ei osannut uida. Se kaihersi hänen mieltään.

– Tunsin, että on vihdoin aika löytää itsestäni se puoli, Merja sanoo.

Hän päätti selättää vesipelkonsa ja opetella uimaan. Merja kävi vuosien varrella hajanaisia kertoja ryhmäkursseilla ja yksityistunneilla ja oppi pysymään pinnalla. Kehittyminen kuitenkin tyssäsi, kun hänen aloittamansa kurssit keskeytyivät moneen kertaan, milloin miehen ulkomaankomennusten ja milloin oman hankalan allergian vuoksi.

Ajatus uimaan opettelemisesta ei kuitenkaan antanut rauhaa. Nyt Merjaon käynyt säännöllisesti ja sinnikkäästi uimassa ja allasjumpassa ja ottanut yksityistunteja uimaopettajaltaan Sebastian Dannbergilta. Yksi tunti maksaa 60 euroa, mutta Merja kokee saavansa rahoilleen täyden vastineen.

– Sebastian saa minut oppimaan. Hän ottaa minut yksilönä ja näkee vahvuuteni ja kehittämisen kohteet. Hän on rehellinen, aito ja kannustava. Jos syvän veden pelko meinaa saada yliotteen, hän tsemppaa: sinä osaat uida, sinulla on taito, Merja sanoo.

Sebastian opettaa Merjalle liukutekniikkaa.
Sebastian opettaa Merjalle liukutekniikkaa.

Arkuus alkoi lapsena

Lapsena Merja olisi kovasti halunnut uida.

– Minulla oli korvaongelma, jonka takia korviani piti suojella vedeltä ja tulehduksilta. Olin vanhempieni ainoa lapsi, ja äitini oli ylisuojelevainen, joten minua ei kannustettu uimaan, Merja kertoo.

Kesät hän vietti mummolassa muutaman kilometrin päässä lähimmästä rannasta. Mummo ja tädit eivät osanneet uida ja olivat vesipelkoisia. He kauhistelivat hukkumisuutisia ja kielsivät: "Ei soutamaan." "Ei uimaan." Setä sentään vei Merjaa joskus polskuttelemaan.

”Olin juuri oppinut liukumaan, kun pojankoltiainen painoi pääni veden alle.”

Kun Merjan korva oli 10-vuotiaana leikattu kuntoon, tyttö otti ohjat omiin käsiinsä ja meni vanhemmiltaan salaa uimakouluun Helsingin Uimastadionille. Kahden kerran jälkeen hän oli juuri oppinut liukumaan, kun 15-vuotias pojankoltiainen painoi hänen päänsä veden alle.

– Tunsin, etten saa happea, ja jouduin paniikkiin. Uimakouluni loppui siihen paikkaan ja pelko jäi päälle, Merja sanoo.

Hän lintsasi oppikoulussa lahjakkaasti uinneista ja vältteli parikymppisenä uimista mökkireissuilla. Milloin oli kurkku kipeänä, milloin muuta vaivaa niin, ettei voinut muuta kuin lirputella varpaita ja kahlata rantavedessä.

– Vasta nyt olen tajunnut, kuinka paljon häpesin uimataidottomuuttani, Merja toteaa.

Uimataidottomuudestaan huolimatta Merja on huolehtinut siitä, että hänen omat lapsensa oppivat uimaan.

Merja nauttii hierovista vesisuihkuista.
Merja nauttii hierovista vesisuihkuista.

Luotto omaan osaamiseen

Kaikki nämä vuodet Merja on tuntenut vetoa veteen. Jokin siinä vain viehättää häntä.

Vaikka Merja viihtyy vedessä, uimisen opetteleminen ei ole ollut helppoa. Merjan on ollut vaikea oppia luottamaan omaan osaamiseensa. Syvä vesi on pelottanut ja jännittänyt.

– Harjoittelussani on myös ollut paljon taukoja, mikä on hidastanut oppimistani, hän toteaa.

Vähitellen Merja on kuitenkin alkanut luottaa siihen, että pysyy pinnalla. Aiemmin hän ei uskaltanut uida selällään. Nyt hän nauttii siitä niin paljon, että humpsahtaa selkää uidessaan helposti flow-tilaan, jossa kaikki sujuu ja ajantaju katoaa.

”Tykkään liukua veden alla. Minussa on vähän vesipedon vikaa.”

Merja ei ollut koskaan hypännyt veteen, mutta uimaopettaja sai hänet voittamaan senkin pelon. He hyppäsivät yhdessä käsi kädessä altaan reunalta. Myöhemmin Merja uskaltautui hyppäämään viiden metrin syvyiseen hyppyaltaaseen. Hän on tyytyväinen, että onnistui ylittämään itsensä.

– Viihdyn erityisen hyvin veden alla. Se on helpottanut myös uimaan opettelemista. Tuntuu siltä, että sukellan melkein paremmin kuin uin. Tykkään liukua veden alla. Minussa on vähän vesipedon vikaa, hän sanoo.

Merja nauttii, kun näkee pohjaan ja on joka puolelta veden syleilyssä. Allasvesi tuntuu turvalliselta. Luonnonvesissä hän ei halua sukeltaa, vaikka niissä uikin. Ne ovat usein pimeitä ja synkkiä, kuten perheen mökkijärvikin Lohjalla.

– Minun pitää silti vielä työstää uimista myös pääni sisällä ja saada vahvempi luotto veteen. Tärkeintä on pystyä olemaan vedessä rennosti.

Luottamus uimaopettajaan on oppimisen edellytys. Yksityisopettajan johdolla Merja on voinut harjoitella vedessä liikkumista omaan tahtiinsa.
Luottamus uimaopettajaan on oppimisen edellytys. Yksityisopettajan johdolla Merja on voinut harjoitella vedessä liikkumista omaan tahtiinsa.

Uikkarit aina mukaan

Vielä Merja ei pysty uimaan niin pitkiä aikoja kerrallaan kuin haluaisi. Hän osaa uida selkää ja rintaa, ja vapaauinnin tekniikkaa hän harjoittelee. Tavoitteena on tulla kuntouimariksi, joka ui sulavasti ja hyvällä tekniikalla.

– Olen luonteeltani täydellisyyden tavoittelija, mutta olen joutunut opettelemaan siitä pois. Jos jokin ei suju, kokeilen suosiolla uudestaan seuraavalla kerralla.

”Nykyisin otan uikkarit mukaan kaikille matkoille.”

Merja on huomannut, että uinti tekee hyvää lihaksille. Käsilihakset ovat vahvistuneet uintitreenien myötä ja niska-hartialihakset vetreytyneet. Merja tekee vedessä myös vatsarutistuksia, punnerruksia ja joogaliikkeitä.

Uinti on hyvä laji myös vanhenemista ajatellen. Sitä pystyy harrastamaan, vaikka tulisi mitä vaivoja.

Mies kuskaa hallille

Aviomies on ollut Merjalle tärkeä tuki. Mies jaksaa kannustaa ja kuljettaa vaimoaan uimahallille.

– Mieheni tekee mutkan työmatkaansa, että ehdin tapaamaan aamukahdeksalta uimavalmentajani, Merja kiittelee.

Merja sanoo olevansa tyytyväinen edistykseensä. Olo on kuin voittajalla jokaisen uimahallikäynnin jälkeen. Mieli ja keho ovat rennon raukeat, ja yöllä hän nukkuu kuin ”pieni porsas”.

– Nykyisin otan uikkarit mukaan kaikille matkoille.

Merjan uimalasit on varustettu voimakkuuksilla.
Merjan uimalasit on varustettu voimakkuuksilla.

Haluatko sinäkin opetella uimaan? Näin se käy

  1. Ota yksityistunteja. Opettaja voi keskittyä sinuun, ja pääsette tekemään asioita rauhassa. Opettaja näkee, minkä verran asioita pystyt käsittelemään, ja osaa ohjata lempeästi eteenpäin.
  2. Aikuisten alkeisuintiryhmä tai tasollesi sopiva uintitekniikkakurssi on hyvä, jos osaat jo uida. Opetus on edullisempaa ja ryhmäpaine edistää oppimista. Ryhmään voi mennä kaverin kanssa.
  3. Opetusvideoita voi katsoa Youtubesta ja harjoitella niiden avulla tekniikkaa omin päin.

Artikkeli on julkaistu myös ET Terveys -lehden numerossa 6/2017.

Kuka osaa uida?

  • Pulahdus mökkirannassa ei vastaa niitä taitoja, joita pohjoismaisessa uimataidon määritelmässä edellytetään. Uimataitoon vaaditaan ensin putoaminen syvään veteen niin, että pää käy veden alla. Kun on päässyt pinnalle, on uitava yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.
  • Vajaat 70 prosenttia 15-64-vuotiaista osaa uida uimataitomääritelmän mukaisesti, nuoret paremmin kuin vanhat.
  • 55-64-vuotiaista vain puolella on uimataidon määritelmän mukaiset taidot. Samasta ikäryhmästä 10 prosenttia ei osaa uida lainkaan. Naisten uimataito on vanhemmissa ikäluokissa heikompi kuin miesten.

Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry

Maaret Virtanen ei pistoja pelkää. Innostus mehiläistarhaukseen lähti pyhiinvaellukselta.

"Kesällä 2009 tein Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksen. Marjakausi oli Espanjassa parhaimmillaan, ja nuuhkin makeaa ilmaa luontopolkuja kulkiessani. Polkujen varsilla oli eläkeläisiä myymässä tuoreita vadelmia. Valitettavasti he joutuivat poimimaan myös vaeltajien heittämiä roskia, kuten tyhjiä muovipulloja, joita tuuli kolisutti pitkin polkuja. Se jäi mieleeni ja herätti halun tehdä jotain luonnon hyväksi.

Kotiin palattuani ilmoittauduin mehiläistarhaajakurssille. Ehkä Espanjassa tuoksuneet tuoreet vadelmat innoittivat minua, sillä vadelmien kukat ovat mehiläisten herkkua.

Seuraavana kesänä aloitin luonnonmukaisen mehiläistarhauksen. Harrastin aluksi niin sanottua ylälistapesätarhausta, joka tehdään mehiläisen ehdoilla ja josta hunajaa riittää korkeintaan tarhaajalle.

"Mieheni seuraa aamuöisin mökillä mehiläisten aamulentoa."

Kun jäin eläkkeelle IT-alalta vuonna 2012, päätin lisätä hunajantuotantoa. Ostin aluksi kaksi pesää. Pesiä on aina hyvä olla kaksi kappaletta siltä varalta, että toinen pesistä menettää kuningattarensa ja kuolee.

Nyt minulla on 22 pesää. Suurin osa niistä on kaupunkiasuntoni lähiympäristössä Helsingissä, viisi laatikkoa olen jättänyt kesämökillemme Tammelaan.

Kortisonia pistoihin

Mehiläisten pistot eivät pelota minua. Syön tarvittaessa kortisonitabletteja kipuun ja turvotukseen. Mieheni ei osallistu mehiläisten hoitamiseen, mutta mökillä ollessamme hän saattaa valoisina kesäöinä käydä katsomassa niiden aamulentoa.

Mehiläishoito vaatii lihaksia, sillä hunajalla täytetty pesälaatikosto painaa kymmenisen kiloa. Olen alkanut käydä punttisalilla. Vaikka monet sanovat mehiläistenhoidon olevan edullista, minulla paloi ensimmäisinä kuukausina siihen suurin osa eläkkeestäni. Oli vuokrattava varastotilaa ja pakettiauto. Aloitussummaksi on hankkeen koosta riippuen hyvä varata parituhatta euroa.

"Jos mehiläiskanta vähenee, menetämme mekin suurimman osan ruuastamme."

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet todella huonoja hunajavuosia. Joko juhannuksen aikaan on ollut hyvin kylmää tai kaikki kukat ovat kukkineet omituisesti samaan aikaan.

Mehiläisten puolella

Vanha kansa käytti hunajaa antibakteerisena haavasalvana ja lääkkeenä nielutulehduksiin. Nykyisin mehiläisiä ei kuitenkaan hoideta hunajan vuoksi. Mehiläishoidon tavoitteena on ennen kaikkea pitää huolta mehiläisistä.

Noin 80 prosenttia kaikesta syömästämme ruuasta on pölyttäjien ansiosta tuotettua ruokaa. Jos mehiläiskanta vähenee tai katoaa, menetämme mekin suurimman osan ruuastamme."

Maaret vinkkaa

  1. Varaudu kustannuksiin. Mehiläistarhaukseen kuluu paljon rahaa, ainakin jos hurahdat siihen kunnolla.
  2. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Et välttämättä tarvitse omaa linkoa, jos viet sadon hunajalinkoomoon.
  3. Käy pesillä vain tarvittaessa. Mehiläisiltä vie kolme päivää korjata pesän tilanne hoitajan käynnin jälkeen.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2017.

Tilitoimistoyrittäjä Tarja Reponen, 56, on kokeillut kaikenlaisia lajeja. Sup-lautailusta Tarja löysi hyvää vastapainoa istumatyölle.

"Liikunta on ollut minulle henkireikä nuoresta pitäen. Olen ehtinyt harrastaa lentopalloa, pesäpalloa, juoksua eri muodoissaan, melontaa, purjelautailua, uintia ja pyöräilyä. Nyt toinen polveni on sen verran huonossa kunnossa, että olen joutunut luopumaan juoksusta.

Kokeilen mielelläni uusia lajeja, mutta hurjimmat lajit jätän suosiolla muille.

Liikunta on paras keino karistaa työstressit. Sup-lautailussa ihastuin heti siihen, että se on täydellinen vastapaino istumatyölleni.

Mökkirantasuppailija oppii nopeasti

Olen melonut aiemmin kanootilla, mutta sup-lauta eroaa siitä aika lailla. Seisaaltaan melominen vaatii enemmän tasapainoa kuin istualtaan melominen. Tosin jos hankkii leveän sup-laudan, se on hyvin vakaa ja siltä on vaikea pudota.

Lautailua aloittaessa tasapainon etsimiseen menee jonkin aikaa, ja jännitys tuntuu etenkin jaloissa. Kun jännitys karisee, lautailu alkaa sujua. Mökkirantasuppailija oppii tarvittavan tekniikan nopeasti.

Kokeilin lautaa ensimmäistä kertaa, kun asiakkaani tarjosi sellaista lainaan. Nyt perheessämme on jo kolme lautaa.

"Alussa tasapainon etsimiseen menee aikaa."

Jos laudalla haluaa tehdä nopeita käännöksiä tai muita temppuja, ne vaativat luonnollisesti harjoittelua. Minulle riittää rauhallinen suppailu tyynellä järvellä, mutta tyttäreni on innokas suppailemaan myös vaativammissa olosuhteissa.

Meillä on mökki Parikkalan Pyhäjärvellä. Suppailen lähinnä siellä. Kausi kestää toukokuusta syyskuulle, mutta tänä kesänä aloittaminen venyi kesäkuulle, sillä toukokuun mökkireissulla satoi vielä rakeita.

Suppailu on auttanut istumatyötä tekevää Tarjaa.
Suppailu on auttanut istumatyötä tekevää Tarjaa.

Jumiutunet hartiat kiittävät

Kauniina kesäpäivänä laudan päällä voi viihtyä oikeastaan niin pitkään kuin kestää aurinkoa. Suppailen mielelläni myös pilvisinä päivinä, kunhan ei tuule liikaa. Suppailumatkani ovat maksimissaan muutamia kilometrejä.

Sup-lautaa melotaan vuorotellen kummaltakin puolelta, mikä tekee hyvää jumiutuneille hartioille ja selkälihaksille. Seisaaltaan meloessa pitää säilyttää hyvä ryhti. Olen kokeillut myös ohjattua sup-lautavoimistelua, joka muistuttaa pilatesta ja kehittää notkeutta ja tasapainoa.

Ilmatäytteinen sup-lauta on helppo kuljetettava, sillä se kulkee selkärepussa. Kannattaa kokeilla erilaisia vuokralautoja ennen kuin lähtee ostoksille. Oma leveä lautani maksoi parisen tonnia.

Uskallan suositella suppailua ikäisilleni ja vanhemmillekin. Eläkkeellä olevat mökkinaapurimme ovat testanneet innolla lautojamme, ja nykyään Pyhäjärvellä on jo muutama muukin lautailija."

Lue myös: Kiinnostaako sup-lauta? Näillä vinkeillä pääset alkuun

Tarjan vinkit suppailuun

  1. Erityisvaatetusta ei tarvita, jos suppailee Lämpimissä vesissä. tavalliset, sään mukaiset urheiluvaattet riittävät.
  2. SUP-lautoja valmistetaan moneen käyttötarkoitukseen. Niin sanotut all round -laudat soveltuvat kaikenikäisille.
  3. Alussa tasapaino ja melonta vaativat keskittymistä, joten ensituntumaa melontaan voi ottaa myös polviltaan.