Perinnekäsityömestari Erkin käsissä syntyy rumpu ja tuohiliivi – pellavankin hän kasvattaa itse

Erkki Ojala, Eke, haluaisi tehdä monia asioita yhtä aikaa. Siksi tarvitaan tehtävälista ruutupaperilla.

– Ettei hypi, Eke sanoo.

Työjärjestys määräytyy ilmojen ja inspiraation mukaan. Hommat alkavat, kun Tuula Ojala lähtee konttoriin Valkeakosken keskustaan ja mies jää Samu-koiran ja viiden kissan kanssa kotipiiriin touhuamaan. Yleissääntönä on, että puolet päivästä on taloremppaa, puolet muita töitä.

Virallisesti Eke on tällä erää työtön. Kahden vuoden pesti Valkeakosken Työllistämispaja Akselin työnohjaajana päättyi viime kesänä.

Erkki Ojala verstaallaan.

Nyt yksi työn alla olevista töistä on poppana. Kuteiden leikkaamista varten Eke lainasi ompelimosta leikkurin ja varustautui teräshanskalla, sillä leikkuri on terävä.

Eke tykkää tehdä asiat alusta asti itse. Siksi häntä harmittaa, ettei hän ole päässyt keritsemään lammasta. Mutta pellavaa Eke ja Tuula kasvattavat. On mukava laittaa pellavia likoamaan ja päästä loukuttamaan, lihtaamaan, häkilöimään ja kehräämään. Pellavan kehrääminen ei ole ihan helppoa.

– Villa on helpompi materiaali, varsinkin tuore villa, jossa on rasvaa säikeitä sitomassa. Kehruussa ei tarvitse olla ajatus mukana, siksi voi samalla vaikka kuunnella radiota.

Talossa on kolme heti toimivaa ja viisi epäkuntoista rukkia.

Perulaiseen cajon-rumpuun Eke on polttanut sääksilinnun kotiseutunsa Sääks-mäen kunniaksi.

Loparit heti kun kyllästyttää

Erkki Ojala on lapsesta saakka asunut Valkeakoskella. 14-vuotiaasta lähtien hän rassasi isänsä kanssa autoja kerrostalon autotallissa ja teki katajanpaloista peilejä – pitihän tupakkirahat tienata. Kansalaiskoulun jälkeen hän valmistui autonasentajaksi ja hankki ensimmäisen käytetyn autonsa. Uutta autoa, turhaa ja epäkiinnostavaa, hän ei ole koskaan itselleen kelpuuttanut.

Kotoa muuttaessaan nuori mies osti keittokirjan.

– Koska sen takia ei naista oteta, että saa ittelleen siivoojan tai ruuanlaittajan, hän sanoo painavasti.

Marjatta Levannon Arkiruokaa-kirja on käytössä yhä. Eke tekee talossa kalaruuat.

Hän on suorittanut myös myyjän ja sähköasentajan tutkinnot.

– Olen ollut monissa työpaikoissa ja ottanut lopareita, kun olen oppinut työn liian hyvin. 80-luvulla se oli mahdollista. Sitten saattoi taas tarpeen tullen kävellä johonkin firmaan.

Ladossa Eke säilyttää tykötarpeitaan. Puuviilulajeja on kuutisenkymmentä. Nyt Eke valitsee mieleisiään joutsen-aiheiseen intarsiatyöhön.

Nainen ja kansanperinne

Eke on ollut aina kova tanssija. Vuonna 2000 hän laittautui vappua viettämään Valkeakosken Waltikkaan. Ravintolassa oli muuan Tuula, "hyvä vietävä" ja ihminen, jota myös kiinnosti kaikenlainen käsillä tekeminen.

Seuraavana vuonna Eke ja Tuula ostivat vanhan maatalon Sääksmäeltä Ritvalan kylästä – tuli tilaa tekeville, mutta alkoi myös loputon remppa. Naimisiinkin mentiin. Tanssia saattoi nyt omassa tuvassa tai pihalla kumisaappaissa.

– Vuonna 2011 minulta levisivät lonkat ja sain tekonivelet. Ei niistä kyllä ihan priimaa tullut. Pystyn tanssimaan enää korkeintaan viisi kappaletta, sitten lonkat huutavat armoa.

Eke on myös musiikki- ja lukumies. Keskiyöllä kirja heltiää kädestä vasta kun uni vie voiton.

Ekellä oli jo aiemmin todettu selkärankareuma, ja siksi tekeväisen miehen käynti on etukumara. Säryt ovat aaltoilevaa lajia.

– Jos oikeen pahaksi äityy, isommat projektit topataan ja tehdään tuohitöitä ja soitetaan kitaraa, hän kuittaa.

Viitisen vuotta sitten Eke tuli lähteneeksi Päivölän kansanopiston kansanperinnelinjalle. Se olikin suuri onni! Auto- ja sähkötyöt sekä sen sellaiset hommat hän jo osasi. Nyt avautui ovi perinnekäsitöiden maailmaan.

Päivölässä ja sittemmin eri kursseilla Eke on tutustunut kehräämiseen, tuohi-, paju- ja päretöihin, sahdin tekoon, soitinten rakentamiseen ja kasvivärjäämiseen. Monille perinnetaitokursseille hän on mennyt yhdessä Tuulan kanssa.

– Ensi kesäksi teen kahdeksantaskuisen tuohiliivin. Siihen menee 185 metriä tuohisuikaleita.

Tähdet, tähdet

Seinällä riippuu itse tehty jouhikko, ja tekeillä on 11-kielinen kantele. Kun se valmistuu, Eke aikoo hankkia soittotaidon opetusvideota katsellen. Kitarat ja cajon-rummut ovat jo ahkerassa käytössä.

– Minulla ei ole omia lapsia, mutta nassikoiden kanssa saadaan aikaan paljon meteliä. Minä soitan kitaraa, nassikat rumpuja ja helistimiä. Olen pyytänyt Tuulaa komppaamaan minua, kun pelaan rumpujen kanssa, mutta hän viihtyy paremmin kukkapuskissa. Minä en niihin koske!

Nassikat ovat Tuulan lapsenlapsia ja Eken siskon lapsia. Heille on talossa kerrossängyt valmiina.

Kissa Pikkunen auttaa työnteossa.

Entä mitä Eke on oppinut Tuulalta? Hänen on oikein mietittävä vastausta.

– Minä en päästä ketään selän taakse neuvomaan, mutta baskerin neulomisessa itse värjätyistä langoista Tuula jeesasi. Ja olen minä oppinut Tuulalta kasvien tunnistamista ja tähtien nimiä.

Tuula harrastaa tähtiä ja Eke rakensi hänelle tähtienkatselutornin. Nyt viereinen tuomi on kasvattanut oksansa lavan päälle.

– Mutta Tuula ei anna korottaa tornia, sillä hänellä on korkeanpaikankammo, Eke harmittelee.

Katso lisää kuvia Eken tekemistä töistä:

Tässä valmistuu monitaskuinen työkaluliivi. Siihen menee yli 180 metriä tuohinauhaa.

Itse taotun puukon tuohikahvassa on sorkoupotus eli messinkilevystä tehty koristekuvio.

Oluttölkkiä verhoaa 9 metriä tuohinauhaa.

Erkin tuohihattu ja pärekori.

Tuohesta Erkki saattaa valmistaa vaikkapa käsilaukun ja pillerihatun.

Erkin cajon-rummussa on upeat yksityiskohdat.

Jouhikon runko on tervalepästä, kansi kuusesta ja kielet ja roka hevosen häntäjouhista, mistä tulee soittimen nimikin.

Intarsiatyö vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja hyvän valaistuksen. Intarsialla tarkoitetaan useimmiten erilaisten sisustuspintojen ja taulujen upotuskoristelua. Menetelmä on kuin palapeliä: kuva-aiheeseen leikataan pala palalta aukkoja, jotka sitten täytetään viiluilla. Tähän käpytikkaan Erkki käytti mm. ebenpuu-, koivu-, palisanteri-, tiikki- ja mäntyviiluja.