Heimo toteutti unelmansa pyhiinvaelluksesta kotimaassa

Nautin pyöräretkistä ja vaelluksista. Pidän myös pohdiskeluista, joissa ei tule valmista, mutta silti oppii uutta.

Pyhiinvaellus on mielikuvissani yhdistelmä näitä kahta nautintoa: saan liikettä niveliin ja aikaa ajatella.

Vaikka pyhiinvaelluspolut ovat houkutelleet minua jo vuosikymmenen ajan, sopivaa hetkeä ei ole tullut.

Haemme Turun tuomiokirkon pyhiinvaelluskeskuksesta pyhiinvaelluspassit.

Nytkään aikaa ei ole kuin pitkä viikonloppu. Ystäväni Risto lähtee seurakseni ja reissun valokuvaajaksi.

Ennen matkaa haemme Turun tuomiokirkon pyhiinvaelluskeskuksesta pyhiinvaelluspassit. Niihin voimme kerätä leimoja reitin varren kirkoista.

Pyhiinvaellusten paluu

Reitiksi valikoituu Pyhän Olavin merireitti Turusta Kökariin.

Pyhä Olavi oli oikealta nimeltään Olavi Haraldinpoika. Hän syntyi Norjassa vuonna 955, osallistui nuorena viikinkiretkille, kohtasi kristittyjä ja otti kasteen. Kuninkaaksi noustuaan Olavi halusi tehdä Norjasta kristityn maan.

Kansan käännyttäminen ei ollut mikään läpihuutojuttu.

Kansan käännyttäminen uuteen uskoon ei ollut mikään läpihuutojuttu. Olavi ajettiin maanpakoon ja surmattiin vuonna 1030, kun hän yritti palata kotimaahansa.

Olavista tuli legenda ja pyhimys ja hänen hautapaikastaan tärkeä pyhiinvaelluskohde.

Huolikivi tienpientareelta

Lähtö on juhlaa, vaikka vähän pisaroikin. Ensihavaintoni ovat, että reppu painaa maltillisesti ja vaatetus on sopiva.

Ikävä kyllä oikean jalan päkiää aristaa. Mietin, tuliko tehtyä väärä kenkävalinta.

Toivon, että osa huolista putoaisi matkalle.

Poimin kämmeneeni kotikadun tienpientareelta kiven, jonka aion kantaa Kökariin asti. Pyhiinvaeltajien kielenkäytössä tällaista kiveä kutsutaan huolikiveksi.

Sullon suurimmat huoleni kämmenessä kulkevaan kiveen ja toivon, että osa huolista putoaisi matkalle.

Nuolihaukka ja arkkiteini

Tunnin kävelyn jälkeen ajatukseni eivät enää harhaile. Alan herkistyä tuoksuille, tuntemuksille ja Luolavuorenpuiston yksityiskohdille.

Rauvolanlahden kosteikkoalueella kiipeän lintutorniin. Natura-alueella viihtyvät kesäisin nuolihaukat, sinirinnat, jänkäkurpat, iirot, mustaviklot, kirjokertut ja monet muut.

Kosteikon jälkeen alkaa komea lehtometsä, jota lahonneet ikitammet vartioivat. Näky on sadunomainen.

Ajatuksillani on aikaa eksyä.

Ajatuksillani on aikaa eksyä. Näin käy, kun silmiini osuu sattumalta uusi sana.

Luen Vaarniemen rälssitilan infotaulusta, että Vaarniemi kuului 1500-luvun alussa Turun arkkiteinin eli piispan apulaisen alustalaisiin.

Teini ei siis tulekaan suomeen teini-ikäistä kuvaavasta englannin sanasta teen, vaan kreikan sanasta diakonos. Sen Agricola suomensi ruotsinnoksen jälkeen teiniksi eli papiksi.

Kallion laelta löytyvät näköalatorni, laavu ja nuotiopaikka.

Edessä on päivän kovin nousu Vaarniemen kalliolle, jonka laelta löytyvät näköalatorni, laavu ja nuotiopaikka.

Lapsuuden mökkikylässä

Tiestä ei aina tiedä, mihin se vie. James Simpson saapui Skotlannista 25-vuotiaana rakkauden perässä Suomeen ja asettui lopulta Turun saaristoon.

Matkalla ensimmäiseen majapaikkaamme hän kertoo, miten Pyhän Olavin merireitti sai alkunsa.

Pyhän Olavin reitti aukesi Suomessa vuonna 2019.

Ruotsissa ja Norjassa reitti oli hyväksytty Euroopan komission kulttuurireittien verkostoon vuonna 2010.

Nauvolaiset alkoivat pohtia, voisiko myös Suomen saada osaksi pyhiinvaellusreittiä.

Kun hankkeelle löytyi EU-rahaa vuonna 2016, James tuli hankkeen vetäjäksi. Reitti aukesi vuonna 2019.

Saunakin lämpiää pienestä lisämaksusta.

Perillä Norrgårdin mökkikylässä meitä odottaa 1970-luvulla rakennettu lomamökki, jollaisia muistan lapsuuden kesiltä.

Pyhiinvaeltajamajoitus aamiaisineen maksaa mökkikylässä vain 30 euroa yöltä. Saunakin lämpiää pienestä lisämaksusta.

Vanhaa musiikkia ja posankka

Aamulla suuntaamme Nauvon kirkolle. Sisäänkäynti kivisen kaariholvin läpi kirkkomaalle on poikkeuksellisen kaunis.

Varsinainen yllätys odottaa sisällä. Kiviholvit täyttää keskiaikainen musiikki.

Selitys löytyy saarnastuolin takaa, jossa cembalon soittaja ja laulaja valmistautuvat illan konserttiin.

Selitys tähänkin mysteeriin löytyy selvittämällä.

Seuraava ihme on vähän toista maata; Alvar Gullichsenin suunnittelema posankka on pudonnut nauvolaiselle pihamaalle.

Talon isäntä Bjarne Ölander on lasikuituvenetehdas Flipperin perustajia. Hän on myös avustanut monia taiteilijoita muoviluomusten toteuttamisessa.

Yksi taidonnäytteistä on Turkuun kylpylähotelli Caribian eteen päätynyt posankka, josta Bjarnen piti saada toisinto omalle pihalleen.

Toinen alkaa tuntua läheisemmältä – lähimmäiseltä.

Parasta kävellessä ovat juuri tällaiset yllätykset. Aamulla ei arvaa, mitä kaikkea puoleen päivään mennessä tulee vastaan.

Kun muutaman sanan vaihtaa, toinen alkaa tuntua läheisemmältä – lähimmäiseltä.

Jonkinlaista mindfulnessia

Hyvä pyhiinvaelluskaveri on taivaan lahja. Ehdimme puhua Riston kanssa ensimmäisen vuorokauden aikana läheisten kuulumiset ja pohtia, millä kaikin tavoin elämä on kuusikymppisenä erilaista kuin nuorempana.

Tuntuu hyvältä kävellä vain.

Hyvän pyhiinvaelluskaverin kanssa on luontevaa olla myös hiljaa.

Tuntuu hyvältä kävellä vain ja tarkkailla peltolämpäreitä, kalliometsiä ja hoidettujen talojen keskittymiä.

En ajattele mitään erityistä ja samalla vähän kaikkea – nykykielellä koen varmaan jonkinlaista mindfulnessia.

Nahkaliivien selässä lukee God´s Squad eli Jumalan jengi.

Lauttarannassa säpsähdämme ajattomuudesta takaisin 2020-luvulle, kun takanamme alkaa jyristä. Ukkosrintama osoittautuu parinkymmenen Harley-Davidsonin parveksi.

Nahkaliivien selässä lukee God´s Squad eli Jumalan jengi.

Liikkeellä on siis 1960-luvulla Kaliforniassa syntyneen kristillisen moottoripyöräjengin Suomen-osasto.

Vastassa makujen sinfonia

Tämä on jo vähän liikaa. Se on ensimmäinen ajatus, kun saavumme majapaikkaamme Arvidsiin. Yösijamme on suuri sali satavuotiaan talon päädyssä kattokruunuineen ja spa-henkisine kylpyhuoneineen.

Kiusaamme puolisoitamme kuvilla ruokailun eri vaiheist

Illallinen vasta ylellinen onkin. Tukholmassa työskennellyt William Hellgren palasi vuonna 2016 juurilleen ja perusti kotitilalleen ravintola Nestor's Back Pocketin.

Kuuden ruokalajin maistelumenu muistuttaa pyhiinvaellusta sikäli, että kummallekin kokemukselle on varattava aikaa.

Tienpiennarta ja pihakirppiksiä

Risto valittelee aamulla, että jalat olivat vauhdissa yölläkin, ei meinannut oikein uni tulla. Omakin uneni oli katkonaista, mutta olo tuntuu silti suht levänneeltä.

Autojen pyyhkiessä ohi pyhiinvaellus muuttuu arkeenpaluuksi.

Päivän ensimmäinen etappi on vajaan 10 kilometrin kävely Korppoon kirkolle.

Asfaltin laidassa kävelyä on luvassa paljon. Eron huomaa heti. Autojen pyyhkiessä ohi pyhiinvaellus muuttuu arkeenpaluuksi.

Ulla-Lena Lundbergin jalanjäljissä

Kökar-kiinnostukseni herätti kirjailija Ulla-Lena Lundberg. Haastattelin häntä vuonna 2012. Silloin Ulla-Lena muisteli, miten hänen isänsä Pehr hukkui saaristolaisseuroista palatessaan talvella 1949.

Viimeiseltä kesältä Kökarissa Ulla-Lenalla oli tärkeä muisto.

Leski lapsineen sai asua Kökarin pappilassa kesään, ja viimeiseltä kesältä Kökarissa Ulla-Lenalla oli tärkeä muisto. Hän seisoi pappilan portailla ja katsoi kirkkomaan ristejä.

– Sinä hetkenä minusta tuli kirjailija. Tajusin täydellisen tietämättömyyteni ja aloin janota tietoa, Ulla-Lena kertoi.

Kökarin kesäilta on jumalaisen kaunis.

Kökar ei petä. Kun laiva saapuu perille, Kökarin kesäilta on jumalaisen kaunis.

Jää hyvästi huolikivi

Kökarin kirkkomaata kiertävän kiviaidan päällinen on täynnä pieniä kiviä ja lasken joukkoon oman huolikiveni.

Kirkossa urkuri ja kuoron johtaja Philip Hällund kertoo Kökarin vaiheista. Kun kalastajayhdyskunta kasvoi ja meriliikenne lisääntyi keskiajalla, saaresta tuli fransiskaaniveljien tukikohta.

Valtio otti maat ja kalavedet, mutta luostarin se antoi rapistua.

Västeråsin valtiopäivät sääti vuonna 1527 lain, jonka nojalla luostarien omaisuus takavarikoitiin valtiolle. Valtio otti mieluusti maat ja kalavedet, mutta Kökarin luostarin se antoi rapistua ja sortua.

Nykyinen kivikirkko valmistui vuonna 1784 ja sijaitsee vanhan luostarin paikalla.

Olo keveni jo.

Philip vinkkaa, että ehdimme kulkea ennen laivan lähtöä vielä meditaatiopolun.

– Ottakaa mukaanne joku kivi. Polulla on paikka, johon kivensä ja huolensa voi jättää.

Pakko tunnustaa, että ehdin pudottaa omani. Olo keveni jo.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 13/24 julkaistusta jutusta. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole vielä tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun tai tee tilaus tästä.